Rokotukset, osa III

Sain kolmannet ja toistaiseksi viimeiset rokotukseni tänään. Seuraavan kerran minut rokotetaan vasta, kun olen noin vuoden ikäinen. Eläinlääkäritäti sanoi, että olen hyväkuntoisen näköinen ja hyvin kehittynyt. Ainoastaan katkenneet kulmahampaani ovat hieman huonossa kunnossa, mutta ne kuulemma putoavat pois minä hetkenä hyvänsä. Tilalle saan rautahampaat, ja siitä olen iloinen. Maitohampailla on vaikea järsiä luita, sillä vaikka kuinka järsii, luu ei pienene yhtään.

Uusia leikkejä

Minulla meinasi olla tänään hurjan tylsä päivä. Olemme olleet Rekun kanssa kaksin kotona melkein koko päivän, tai siltä se ainakin tuntuu. Onneksi olen tosi hyvä keksimään tekemistä!
Tänään harjoittelimme suihkuverhon repimistä. Rekku ei kyllä muistaakseni ollut kovinkaan kiinnostunut siitä leikistä, mutta sentään sille kelpasi varastamani vessapaperirullan rulla. Itse levitin ensin vessapaperit ympäri olohuonetta.
Nyt meillä on tällainen vähän lyhyempi ja persoonallisempi suihkuverho.

Bertan luona

Tänään kävimme Bertan luona. Minulle se oli tärkeä reissu, sillä on hyvä päästä tervehtimään Berttaa myös hänen tontillaan.

Tapasimme vanhan tehtaan pihalla, jossa otimme kunnon lumipainit ensin. Siitä kävelimme Bertan kotiin kivenheiton päähän tehtaan pihasta. Bertta ei meinannut päästää minua pihaansa, mutta sinnikkäästi vain menin isojen koirien mukana. Enhän minä voinut ymmärtää, miksen muka saisi tulla Bertan pihalle! Sisällä jatkoimme painia. Välillä minulle sanottiin, että pitäisi levätä, mutta en millään malttanut, kun se Bertta on niin ihana! Minun on aivan pakko roikkua sen karvoissa koko ajan!




Bertalla on aika hurjia ilmeitä välillä. Osaisinpa itsekin olla noin pelottava!

Kasvattaja kävi täällä!

Tunnistin tulijan heti ovella. Häntäni heilui kovempaa kuin ikinä ja kurkustani pääsi uikutusta kun tervehdin Tiinaa (eikä se johtunut pelkästään siitä, että hänellä oli mukanaan vaatimattomat 30 kiloa Happy Dogia). Sain paljon kehuja ja rapsutuksia tietenkin. Sitten ihmiset juttelivat keskenään ja välillä kehuivat minua lisää. Kahvittelun jälkeen kävimme pienellä kävelyllä kolmen muun valkkarin kanssa. Ulkona on pakkasta ja vihdoinkin kunnolla lunta, joten jokainen ulkoiluhetki on riemua pelkkää!

Kasvattaja tulee kylään!

Huomenna tapaan alkuelämäni tärkeimmän ihmisen ensimmäistä kertaa pentukotoani muuton jälkeen. Kasvattajani Tiina tulee meille kylään! Minua jännittää. Mitä jos taannun aivan pennuksi jälleen? Tai jos en olekaan kasvanut tarpeeksi? Onneksi tänään leikattiin kynnet, putsattiin korvat ja harjattiin turkki ihan normaaliin perjantaiseen tapaan, että olen sitten huomenna oikein edustava.


Tässä yritän poseerata vähän. Kuvassa voidaan nähdä ainakin seuraavat poseerausvirheet: takajalat ovat liian edessä ja liian levällään. Selkä on kyyryssä ja niska kenossa. Kieli on ulkona, korva miten sattuu ja häntä vinossa. Johtopäätös: en siis poseeraa, vaan yritän. Ehkä siitä tulee vielä joskus hyvä, jos lihapullat eivät lopu.

Sisäsiisti...?

Meillä on ollut matot lattioilla jo uudestavuodesta asti, eivätkä ne ole kastuneet kuin kaksi kertaa. Tämä ei suinkaan tarkoita, että olisin ehtinyt ulos asti joka kerta, mutta olen oppinut tekemään pissat suoraan kylpyhuoneseen, vieläpä täsmälleen suihkukaivon päälle, mikä on suuresti isäntäväen mieleen. Kakat olen tehnyt sisälle tänä vuonna vain yhden kerran (no okei, ehkä kaksi, tai kolme. Kaksi ja puoli.) Sekin yksi ainoa kerta johtui siitä että en yksinkertaisesti viitsinyt tehdä niitä ulos, ja sitten jouduimme Rekun kanssa olemaan kahdestaan kotona koko illan. Isäntäväen oma vika, mitäs lähditte ulos ilman minua.

Tervetuloa kotiin, osa 2!

Kas, joku on kaatanut lelukorin ja nakertanut sen reunan rikki. Mutta en se minä ollut. Enkä todellakaan tiedä kuka se oli. En muuten tiennyt että se oli kiellettyäkään. Muuten vaan
luimistelen täällä ulko-oven vieressä enkä uskalla katsoa silmiin. Niin, ihan huvikseni vaan lepuutan korvia taka-asennossa.

Rokotuksia

Tänään kävin eläinlääkärissä eläinlääkäriasema Vettorilla. Sain toiset rokotukseni. Se meni oikein hyvin: en edes huomannut piikkiä. Tosin olen jo niin iso, että kun minun piti nähdä minne se lääkäri meni ja käännyin ympäri, meinasivat takatassuni pudota pöydältä. Pysyin kuitenkin pöydällä enkä hätääntynyt.

Sitten eläinlääkäri katso suuhuni ja huomasi, että yläleukaani on tullut kaksi rautahammasta! Maitohampaat olivat vielä paikallaan, mikä sai yläleuan hammasrivin näyttämään hassulta. Rautahampaat ovat varsin terävät, mikä on todella kätevää, sillä niillä voi tehokkaasti riipiä isoja karvatuppoja irti Rekun kyljistä.

Haunisten altaalla

Tänään kävimme Bertan kanssa kiertämässä Haunisten altaan. Se on muuten kiva lenkki, mutta juuri tänään siellä oli erittäin liukasta. Joitain kallioita oli niin vaikea ylittää, että meinasi tulla itku. Mutta sitten älysin kiertää ne. Bertta lähti altaalta suoraan kotiinsa. Me kävimme Rekun kanssa eläinkaupassa ostamassa vähän lisää ruokaa sekä motivaatioesineitä. (Mitäköhän ne ovat?)
Illalla poseerasimme niin kauniisti ja sopuisasti vierekkäin Rekun pedillä, että kameran oli aivan pakko ottaa meistä kuva. Ei siis pelkkiä painikuvia täällä.


Mukaan kuvaan pääsivät myös Possu (joka on oikeasti virtahepo) sekä Ninja (joka on oikeasti Turtles-pallo. Rikkinäinen.).

Synttäreillä

Kävin eilen Kankaanpäässä erään mukavan pikkutytön kaksivuotissynttäreillä. Siellä tapasin taas Bertan! Bertta on niin iso ja mukava, että minä fanitan häntä ihan koko tarmollani. Bertta on sentään saksanpaimenkoira, jollaisia minullakin on suvussani.


Aluksi hieman arastelin vanhaa rouvaa, eikä hänkään oikein innostunut leikkimään...


...mutta kuten on aiemminkin nähty, ei juuri kukaan pysty vastustamaan MINUN leikkiinkutsuani. Ei kukaan.

Huomatkaa kauniit luomet Bertan kielessä.

Erikoislähikuvia

Olenko muuten jo maininnut, että viiksikarvani kasvavat suorissa riveissä...


...ja että kirsuni on päältä vienosti vaaleanpunainen?

Kasvukipuja?

Tuli tässä mieleeni, että voisikohan ne minun selittämättömät uikutukseni johtua vain yksinkertaisista kasvukivuista? Minähän venyn ja laajenen joka suuntaan aivan mykistävällä nopeudella: painan nyt jo melkein kuusitoista kiloa. Hampaatkin alkavat välillä uhkaavasti narskua suussani ja saattavat aiheuttaa itkuista oloa. Kasvamisessa on toki hyviäkin puolia: yletyn jo juomaan Rekun kupista. Kasvuni ei toki ole pelkästään fyysistä sorttia, vaan myös henkinen kehitys on varsin nopeaa. Saatan jo (halutessani) mennä oikealla hetkellä istumaan tai maahan. Osaan katsoa silmiin, koskea tassulla ja seurata (ainakin lihapullaa). Osaan myös olla hoidettavana sekä kynsiä leikattaessa että korvia putsattaessa.

Ensi viikon tiistaina saan toiset rokotukseni. Siitä syystä sain tällä viikolla matolääkettä, jonka söin kiltisti, vaikka se saattaa laittaa vatsan vähän sekaisin.

Tottistreenit!

Tänään kävin elämäni ensimmäistä kertaa oikeissa treeneissä! Paikalla oli useita virkakoiria ja muutamia epävirallisiakin. Useimmat olivat saksanpaimenkoiria, mutta paikalla oli yksi malinois ja yksi valkoinenpaimenkoira, siis minun lisäkseni. Odottelin autossa kärsivällisesti, kunnes tuli minun vuoroni harjoitella. Ensin kävin pissalla ja sitten menimme isännän kanssa kentälle. Siellä sain harjoitella seuraamista, kontaktin ottamista sekä luoksetuloa ohjaajan opastuksella. Ohjaaja kehui minua oikein lupaavaksi pennuksi!

Sitten odottelin taas autossa kun muut treenasivat. Lopuksi sain riehua vapaana. Leikkikavereina minulla oli nuori narttu ja uroksista yksi kerrallaan. Vapaana juokseminen lumisella nurmikentällä oli kaikkein hauskinta. Treenien jälkeen olin aivan poikki. En jaksanut yhtään tähystää autosta kuten tein treeneihin mennessämme.

Pilli kurkussa?

Jostain kumman syystä minua itketyttää aika usein. Piippaan pienen hetken aina syötyäni, ja myöskin tultuani lenkiltä. Sitten kyllä heti rauhoitun ja käyn leikkimään tai nukkumaan. Mutta ensin pitää vinkua muutaman kerran.

Talvilenkillä

Pakkassäällä on erityisen mukava käydä lenkillä. Lumessa ja pakkasessa taitaa olla jotain, mikä saa kaikki koirat hyvälle tuulelle. Ja silloin tekee mieli riehua!


En päästä Rekkua enää kovinkaan helpolla. Olenhan jo (ainakin omasta mielestäni) melkein yhtä iso!


Joskus rekku hermostuu ja antaa minulle palautetta.


Kehityskeskustelumme muuttuvat kuitenkin pian leikiksi. Se johtuu varmasti siitä, ettei kukaan voi olla minulle pitkään vihainen, koska olen niin äärimmäisen suloinen.


Pian olemmekin taas parhaita kavereita.


Lumen alla on aina paljon mielenkiintoisia hajuja.


Kova pakkanen saa viiksikarvatkin huurtumaan.

Nukkumaanmenoaika

Iltaisin kun minua alkaa väsyttää, menen parvekkeen oven eteen nukkumaan. Siinä on mukavan viileää ja rauhallista.

Yöllä saatan myös mennä kolinalla omaan häkkiini.

Villa

Hyvää Uutta Vuotta!

Minulla oli oikein mukavat uudenvuodenjuhlat. Meille tuli vieraita (mm. ihana kummitätini) ja saimme Rekun kanssa herkkuja. Kävimme myös ulkona monta kertaa sekä yksin että yhdessä ja samalla totuttauduimme ilotulitteiden ääniin. Rekku ei pelkää niitä ollenkaan, enkä minäkään viitsinyt niitä sen enempää ihmetellä.

Yksi raketti, joka laukaistiin melko läheltä, sai kylläkin kaikki selkäkarvani nousemaan pystyyn ja häntäni menemään tuuheaksi. Silloin kiiruhdin äkkiä takaisin sisälle. Sisälle meneminen on nyt pakkassäällä erityisen helppoa, koska minua ei tarvitse pyyhkiä, pesemisestä (hyi!) puhumattakaan. Tosin viime aikoina olemme Rekun kanssa joutuneet opettelemaan, että emme aina ryntäisi kaikista ovista ensimmäisenä. Sen asian opettelu on vielä kesken.

Uudenvuodenaattona, eli eilen, minulta katkesi toinenkin yläkulmahammas. Se toinen katkesi jo viikkoja sitten eikä sitä löytynyt koskaan. Toinen hammas katkesi, tai oikeastaan lohkesi ihan samalla tavalla. Kumman heikkoa tekoa näyttäisivät olevan. Nolointa koko tapauksessa kuitenkin on, että hammas löytyi Rekun turkista! (Sieltä turkista löytyy kuulemma joka päivä kauhean isoja rupia. Outoa.) No, joka tapauksessa maitokulmahampaani ovat nyt loppuunkäytetyt. Eläinlääkäri katsoi pari viikkoa sitten rokotuskäynnin yhteydessä sitä ensin katkennutta kulmahammastani ja sanoi, ettei siitä tarvitse olla huolissaan. Ovathan ne katkenneet torahampaat kuitenkin sen verran tehottomat, että toivon rautahampaiden tulevan mahdollisimman pian.

Uudenvuodenlupaukseni on, että tänä vuonna lupaan opetella istumaan, menemään maahan, tulemaan sivulle ja pysymään paikallani käskystä (((tai siis jos minua juuri sillä hetkellä huvittaa tehdä niin, tai jos satun kuulemaan käskyn, eikä minulla mahdollisesti ole mitään muuta tärkeää projektia käynnissä))). Käskystä luokse tulemista en valitettavasti pysty ihan 100 % varmuudella lupaamaan, mutta lupaan yrittää sitäkin. Ihan totta.

Minusta tuntuu, että tästä tulee kiva vuosi. Ainakin se on alkanut iloisissa merkeissä.