Tahmatassu

Joku lurjus oli heittänyt käytetyn purukumin ojaan jossa minä ajattelin kävellä. Helteellä se purkka oli tietysti aivan kuiva ja pehmeä, sellainen oikein tahmea. Ja kas kummaa, kuinka ollakaan, minä astuin keskelle purkkaa oikealla etutassullani.


Tassua sai sitten isäntä putsata aika tovin, kun purkkaa oli mennyt varpaiden väliin asti. Siitä piti leikata jopa varpaidenvälikarvoja, mikä oli aika inhottavaa.


Niin, olisinhan minä sen tassun itsekin putsannut, mutta kun siinä purkassa oli vielä makua jäljellä. Se oli tutti-fruttia, ja minä tykkään eniten salmiakista.

Ms. Heinäperä

Minä olen kova tyttö syömään heinää näin kesällä. Aina heinät eivät kuitenkaan sula vatsassa, eivätkä myöskään poistu yläkautta. Silloin saattaa käydä niin, että isolla hädällä heinää jää roikkumaan pepusta.

Lomatunnelmia

Terve taas kaikki blogini lukijat. En ole viime aikoina kirjoittanut tänne kovinkaan usein, mutta se ei suinkaan johdu siitä ettei minulle olisi tapahtunut mitään. Päin vastoin! Kun tapahtuu paljon, ei aina ehdi kirjoittamaan. Sitäpaitsi tulin juuri vähän pidemmältä lenkiltä eikä isäntä ole vielä hankkinut mobiililaajakaistaa. Eikä se kannettavan tietokoneen hiiri oikein sovi minun tassuuni. Päivitä blogia siinä sitten.

Kävimme siis tällä ja viime viikolla porukalla vähän maata kiertämässä. Päädyimme reissullamme aina itärajalle asti. Silloin satoi koko ajan.


Vähän myöhemmin menimme Oulujärven rannalle telttailemaan. Enää ei satanut, mutta menimme silti märkinä nukkumaan. Oulujärvessä opin vihdoinkin uimaan kunnolla niin, että en polski etujaloilla pinnan yläpuolella. Se on nopeampi tapa edetä ja myös mukavampi, sillä vettä ei roisku korviin. Tässä tyylinäyte uintitaidoistani pintaa syvemmältä.



Vesikampaus saa kaulani näyttämään hoikemmalta.

Myöhemmillä telttapaikoilla oli paljon hyttysiä ja paarmojakin. Minä siedin niitä urheasti. Rekku sen sijaan söi pari paarmaa nappaamalla ne suoraan ilmasta! Minä en vielä saa kiinni edes yöperhosia, vaikka kovasti yritin.

Olen viime viikkoina tainnut vähitellen tulla ns. "mörköikään". Se tarkoittaa, että saatan säikähtää kovasti ja pelätä tavallisiakin asioita, varsinkin jos minulla ei sillä hetkellä ole mitään muuta tekemistä tai ajateltavaa. Vieraat ihmiset, heiluvat oksat tai yllättävät äänet saattavat yhtäkkiä olla niin vaarallisia, että kaikki karvani nousevat pystyyn. Silloin on joko pinkaistava pakoon tai valmistauduttava puolustamaan itseään ja koko laumaa hurjasti haukkumalla!

Kavereiden kanssa painimassa

Olin tänään Luolavuorella tapaamassa Helmiä. Helmillä on juoksut, ja siksi Rekku ei voinut tulla mukaan. Ihan kivaa välillä tehdä jotain omiakin juttuja, eikä aina vain seurata Rekkua.

Helmin kanssa oli tosi mukavaa painia! Aluksi me riehuimme ihan hulluina, mutta sitten totesimme että mehän olemme hei kohta aikuisia ja ehkä meidän pitäisi alkaa käyttäytyä. Niinpä makoilimme heinikossa ja vähän mutustelimme keppejä.

Sitten meidän seuraan liittyi 4,5 kk vanha faaraokoira Onni! Hän oli todella vauhdikas poika ja mekin innostuimme riehumaan uudestaan.

Loppuaika menikin ihan kaaoksessa! Me juoksimme ja riehuimme.


Luolavuorella käväisi myös Sanni, mutta hän lähti pian takaisin kotiinsa.

Hellepäivän ratoksi

Viime perjantaina, lauantaina ja sunnuntaina oli tosi kuuma. Korva- ja kynsipäivä jäi väliin, mutta sen sijaan me teimme jotain muuta mukavaa: kävimme uimassa melkein joka päivä. Koivuluodossa, Raision venesataman kupeessa ja Raisiojoessa.

Raision venesatamaa vastapäätä rakennetaan maailman suurinta risteilyalusta. Kävimme Rekun kanssa tarkastamassa, miten rakennustyöt edistyvät. Varokaa vain: jos siellä telakalla laiskotellaan, saatatte joutua minun kanssani tekemisiin!


Rekku meni ensin, tietenkin, ja minä vasta kun oli vähän niin kuin pakko.




Tässä ja edellisessä kuvassa voidaan nähdä, että minun uintitekniikkani ei ole vielä niin kehittynyt kuin Rekun. Minä polskin etujaloilla pinnan yläpuolella, jolloin vettä roiskuu inhottavasti korviin ja suupieliin. Siitä johtuen pidän myös uidessani varsin väkinäistä ilmettä suupielet täysin taakse vedettynä, ja muistaessani laitan myös ainakin toisen korvan taka-asentoon.


Rekku on myös nopeampi uimaan kuin minä, harmillista kyllä. Se saattaa johtua paremmasta uintitekniikasta. Onhan Rekku melkeinpä vesikoira, tai ainakin jalostettu noutamaan vesilintuja. (Maan pinnalla taidan kyllä olla jo vähän nopeampi. Se taas taitaa johtua nuoruuden innosta ja saaliin houkuttelevuudesta.) Saan Rekun yleensä kiinni vasta rannassa, kun jalat yltävät pohjaan. Silloin alan loikkia korkeilla kaarilla hurjasti eteenpäin, ja pian saankin yleensä selkäkarvoja suuhuni!

Koivuluodossa minuun kiinnittyi punkki. En huomannut sitä ollenkaan, en edes silloin kun maastopukuinen lääkintämies sai harjoitella punkin poistoa poikkeuksellisen karvaiselta potilaalta (eli minulta). Samana iltana emäntä laittoi minulle ja Rekulle punkinestolääkityksen turkkiin.

Ai niin, vielä yksi juttu. Se inhottava panosteiitti alkaa taas olla tältä erää ohi. Kävelen jo ihan normaalisti ja itken vain yksi jäädessäni ja silloin joskus tosi harvoin jos Rekku on inhottava. Mutta se lienee ihan normaalia. Ei se inhottavuus, se itkeminen siis. Jos on pentu, kuten minä.