perjantai 30. lokakuuta 2009

Halloween-mörköjä

Eilen illalla kun olimme iltalenkillä pimeässä metsässä, luulin näkeväni mörön metsässä. Ihan varmasti näin, että siellä hiippaili joku täysin musta hahmo ryskyttämässä pusikoita. Nostin niskakarvat pystyyn ja aloitin hurjan haukkuremakan. Rohkeasti säntäsin katsomaan, mikä siellä metsässä oikein oli. Yhtäkkiä rymistelijä lähestyi minua, ja jouduin laittamaan häntäni koipien väliin ja perääntymään vähän.
Sitten huomasin, että mörkö olikin Rekku! Aivan hirvittävän noloa! Heti kun minulle selvisi, että mitään oikeaa mörköä ei ollutkaan, jatkoin matkaa ihan muina naisina ja teeskentelin, ettei koko välikohtausta sattunutkaan.

torstai 29. lokakuuta 2009

Talleilla

Eilen kävimme taas tutustumassa hevosiin tallilla. Heppa oli meille jo tuttu Marsu, mutta tällä kertaa eri tallilla. Minua aluksi pelotti vähän, kun Jenni oli Marsun selässä ja Marsu on niin kamalan iso.
Kävelylenkillä koitin koko ajan houkutella Marsua juoksemaan, ja pörräsin sen edellä ja haukuin sille. Ei se lähtenyt leikkiin minun kanssani. Oli kyllä hirvittävän hauskaa - siis vähän hirvitti mutta oli kuitenkin tosi hauskaa!
Tallilla saatiin myös maistaa hevosten kauramössöä (Rekku nuoli sitä lattialtakin), näin sähisevän kissan ja häkissä olevan kanin.
Oli mieletön reissu, ja illalla olin ihan poikki kaikkien uusien hajujen nuuskimisesta.

sunnuntai 25. lokakuuta 2009

Koirakoulussa

Minulla oli tänään tottelevaisuustreenit. Me kävimme Turun käyttökoirakerhon treeneissä Haunisten koirakentällä. Minusta toivottavasti hiotaan BH-koira talven aikana.
Ensin tehtiin lähestymisharjoitus, eli kouluttaja tervehti jokaista koiraa erikseen, ja meidän piti olla helposti lähestyttävissä. Minua kiinnosti enemmän nurmikentän ihanat tuoksut, enkä oikein ennättänyt tutustua kouluttajaan. En siis ainakaan käyttäynyt sopimattoman riehakkaasti.
Sitten meidät jaettiin ryhmiin, ja minä ilmoittauduin penturyhmään (vaikka olenkin ainakin omasta mielestäni melkein aikuinen jo). Harjoittelimme toisten koirien ohittamista, istumista, paikallaoloa ja luoksetuloa. Viimeisin harjoitus eli luoksetulo oli kaikista hauskin! Minä juoksin niin kovaa kuin kintuista lähti!
Penturyhmässä meitä oli vain kolme koirakkoa, joten ehdimme tehdä harjoitukset huolella. Minua rupesi kuitenkin vähän jännittämään, ja hypin koko ajan emäntää vasten. Ensi kerralla toivottavasti menee paremmin, kun olen jo konkari.
Treenien jälkeen kiersimme Haunisten altaan, ja sekin oli kivaa.

lauantai 24. lokakuuta 2009

Matto riekaleiksi

Minun ruokahaluni on palannut! Olen taas syönyt sekä aamupalan että päivällisen ilman jahkaamista jo monena päivänä peräkkäin. Tänään minun ruokahaluni oli jopa niin suuri, että taisin hotkaista palan olohuoneen mattoakin! Me olimme Rekun kanssa kaksin kotona ja nälkä yllätti minut.
Emäntä oli vihainen tuloksen nähdessään, ja kyllä minua nolotti! Kuljin ihan pienenpienenä seinien vierustaa kylpyhuoneeseen, ja koitin olla näkymätön. Rekku piti puoliani taas ja koitti kiinnittää emännän huomion toisaalle pomppimalla fudis suussa ja aiheuttamalla yleistä kaaosta. Minä luimistelin kylppärin perimmäisessä nurkassa ja koitin olla mahdollisimman katuvan näköinen.
Ei minua kyllä oikeasti kauheasti kaduta, sillä se matto vaan tuntuu niin kivalle hampaissa!

perjantai 23. lokakuuta 2009

Poseeraaja


Tämä poseeraaminen on kovin hankalaa. Isäntä käski minut tähän kivelle ja alkoi kuvaamaan. En tykkää.


Mikä tahansa muu kiinnostaisi enemmän. Mitäs kivaa tuolla kaukana näkyy?


Otas isäntä jo se kuva niin päästään jatkamaan lenkkiä. Vai pitäisikö jalkojen asentoa sittenkin vielä muuttaa?


Kas noin, jokos tämä kelpaisi? Eteenpäin en ajatellut tällä kertaa katsoa, eihän siellä ole mitään mielenkiintoista. Tiedän kyllä, että kasvattaja haluaa kunnon profiilikuvan, mutta tällaiseen kohtikatsovaan hymyposeeraukseen on minun fanieni tällä kertaa tyydyttävä.

maanantai 19. lokakuuta 2009

Vaeltamassa

Kävin isännän kanssa vähän tavallista pidemmällä päiväkävelyllä. Lähdimme aamupäivällä ja kävelimme metsäpolkuja pitkin koko päivän, monta tuntia pimeän tulon jälkeenkin. Illalla minulla oli punainen valo kaulapannassa. Valo auttoi isäntää näkemään minne polku (tai siis minä) olin menossa. Ja olihan se punainen loisto varsin tyylikäskin pilkkopimeässä metsässä. Kun iltakymmeneltä tulimme laavulle, oli takana jo melkein kolmekymmentä kilometriä. Isännällä siis, minähän olin poukkoillut sinne sun tänne koko matkan ajan niin, että minulla oli varmasti takana ainakin viisikymmentä kilometriä. Silti minua ei väsyttänyt yhtään, vaan leikin kävyillä ja juoksentelin reippaasti kuten aamullakin. Laavulla sain iltapalaksi sporttinappuloita, mutta ne eivät oikein maistuneet ja söin kupillisesta vain puolet.

Yöllä oli pakkasta ja minulle meinasi tulla vähän kylmä. Sain alustaksi isännän puseron ja peitoksi takin ja ne auttoivat vähän. Mutta oikein lämmin minulle tuli vasta aamulla, kun pääsin hetkeksi isännän makuupussiin! Aamupalaksi minun piti saada loput eilisistä sporttinappuloista, mutta ne olivat jäätyneet yhdeksi kalikaksi. Onneksi isäntä keitti vettä niin että nappulat saatiin sulamaan. En olisi silti oikein huolinut niitä, ellei niihin olisi lisätty hieman puuroa. (Minusta on viime aikoina tullut melko nirso: jätän mieluusti joko aamu- tai iltaruoan kokonaan väliin.) Aamulla kävelimme vielä lounasaikaan asti ja saimme autokyydin kotiin. Sitten kyllä väsytti, täytyy myöntää.

maanantai 12. lokakuuta 2009

Parturi-Kampaamo Villa

Olen nyt tullut siihen ikään, että on aika ruveta harkitsemaan mikä minusta tulee isona. Ammatinvalinta on vakava kysymys. Minullahan siis olisi taipumuksia vaikka mihin: jälkikoiraksi, vetokoiraksi, hakukoiraksi ja tietenkin erinomaiseksi seurakoiraksi. Pastorin ammattia olen jo kokeillut ainakin kahdesti - suurella menestyksellä. Olen myös kokeillut suurtilallisen uraa. Varteenotettavia vaihtoehtoja on kuitenkin paljon, paljon useampia. Viime viikonloppuna Lahdessa käydessäni oivalsin, että minulla olisi paljon annettavaa myös kauneudenhoidon alalla. Olisinhan tällöin itse kiiltävine turkkeineni parasta mainosta ehostajan taidoilleni.


Ainakin liikkeen nimi kalskahtaa sangen komealta.

P.S.: Tänään eräs fanini lahjoitti minulle n. 400 grammaa erittäin rasvaista porsaanlihaa. Kovin ystävällistä. Saimmekin jo maistiaiset Rekun kanssa. Isäntä laittoi lihan parvekkeelle odottamaan, ja nyt Rekku päivystää parvekkeen oven edessä.

Isäntä tuli kotiin!

Isäntä tuli kotiin taas! Kylläpäs se olikin poissa kauan (vaikka eihän meillä koirilla ole yhtä tarkkaa aikakäsitystä kuin ihmisillä). Ja nyt tiedän mistä yllätyksestä kummitäti hiljattain vihjaili.
Pääsimme Rekun kanssa heti reissun päälle isäntäväen kanssa. Kävimme Lahdessa, jossa kiipesimme Etelä-Suomen korkeimman kohdan Tiirismaan rinteille. Paluumatkalla piipahdimme Bertan luona, jossa minä melkein jouduin tappeluun: Aioin hieman lainata erästä Bertan lelua, mutta hän rupesi rähisemään minulle. Siitä minä sen verran säikähdin, että rähisin takaisin, ja tappelu oli valmis. Me kuitenkin jouduimme lopettamaan nahistelun melkein ennen kuin pääsimme alkuunkaan, kun emäntä tuli väliin, ja pian olimme taas kavereita. Kyllä minulla luonnetta riittää, mutta sitä alistumista vanhemmille nartuille voisi ehkä hieman vielä harjoitella.