lauantai 19. helmikuuta 2011

Talvilomalla Lahdessa

Kaikille faneilleni haluan täten tehdä tiettäväksi, että vietän jonkin aikaa talvilomaillen Lahdessa. Täällä on paljon uutta ja mielenkiintoista nähtävää, paljon lunta ja muutenkin miellyttävämpi ilmasto. Sitäpaitsi vaihtelu virkistää! Ensimmäisellä illallisellani hotellissa valitsin nappuloiden kera keitettyä poronlihaa. Rekku halusi ehdottomasti lomailla Salon seudulla ja viihtyy siellä varmasti. Isäntäväki lähti kuulemma johonkin lämpimään. Onneksi en joutunut lähtemään mukaan, sillä minä olen ehdottomasti arktisten olosuhteiden ystävä!

sunnuntai 13. helmikuuta 2011

Pahuus iski taas

Eilen emäntä leikkasi minun kynteni. Kostoksi siitä päätin lyhentää maton hapsuja. En tiedä miksi ajattelin olla niin tyhmä, mutta joku pahuus minuun taas meni kun olin Rekun kanssa hetken kaksin kotona.


Kyllä sain huutia kun emäntä tuli kotiin! Menin eteiseen ja luimistelin niin paljon kuin ikinä osasin. Yritin olla maailman littein valkkari, litteämpi kuin paperiarkki. Mutta silti emäntä oli vihainen. Matto on kuulemma tuotu jostain kaukaa suurella vaivalla. Siltä se kyllä vähän haiseekin.

tiistai 8. helmikuuta 2011

Minun herkkä puoleni

Tänään päivälenkillä metsässä meitä tuli vastaan ruskeapilkkuinen dalmatialaispoika. Rekun mielestä ei ollut lainkaan kivaa, että metsässä liikkuu muitakin uroskoiria. Minä taas taisin vähän jännittää sitä komeaa urosta! Halusin niin kovasti tehdä tuttavuutta, mutta oikeastaan minua vähän pelotti. Kävin vähän haistelemassa ja sitten juoksin nopeasti Rekun taakse turvaan. Aina kun dallu vähän katsoi minun suuntaan, minä kiljuin ja juoksin karkuun! Aivan kamalaa, ja niin kamalan ihanaa!
Ehkä meistä tulee kaverit, kun seuraavan kerran törmätään metsässä.


maanantai 7. helmikuuta 2011

Parhaat kaverit

Sinä olet musta, minä olen valkoinen.
Sinulla on luppakorvat, minulla on pystykorvat.
Sinulla on musta kirsu, minulla on punainen.
Sinä olet uros, minä olen narttu.
Sinä olet aikuinen, minä olen melkein pentu vielä.
Sinä olet noutaja, minä olen paimenkoira.
Sinä olet melkein aina kiltti, minä olen useimmiten paha.

Silti meillä on aina hauskaa yhdessä.
Olet paras kaverini, Rekku!