keskiviikko 19. lokakuuta 2011

Jänis!

Tänään iltapäivälenkillä sain vainun jäniksestä. Ensin sinkoilin sinne, tänne ja tuonne kuono maassa kiinni, kun piti varmistaa, että minnepäin jänis oli viimeksi mennyt. Sitten jänis lähti juoksemaan, aivan kuononi edestä! Melkein säikähdin itsekin kun se ampaisi liikkeelle, mutta lähdin välittömästi perään minkä tassuista pääsin. Jänis oli niin hölmö, että se lähti juoksemaan hiekkakentän poikki, ja keskellä kenttää minä MELKEIN sain sen kiinni. Vingahtelin juostessani, koska yritin niin kovasti päästä kovempaa, ja kovin kovaa minä kyllä pääsinkin. Sitten jänis suuntasi mäkeä ylös ja pensaikkoon, enkä enää pysynyt sen perässä. Kun jänis oli päässyt minulta karkuun juoksin HETI takaisin isännän luo, missä sain kehuja ja herkkupalan. Minua varmaankin kehuttiin jäniksen jahtaamisesta, ei luoksetulosta - ainakin luulen niin.

tiistai 18. lokakuuta 2011

Kavereiden kanssa lenkillä







Kävin tänään ulkoilemassa Haunisten altaalla Rekun, Bertan ja Urpon kanssa. Urpo parka on vielä niin säälittävä rukka, että sai koko ajan huutia meiltä vanhemmilta. Minä tietysti etunenässä olin ojentamassa Urpoa, kun kerrankin en ollut porukan nuorin.


On Urpo jo seitsemänkuukautinen, mutta kuitenkin ihan kakara vielä. Hän jaksoi juosta ihan täysillä koko lenkin, vaikka meiltä muilta alkoi jo loppumatkasta vähän puhti loppua. Bertta ja Rekku varsinkin himmasivat vauhtia heti alkuriehan jälkeen.

Minusta on kivaa, kun joku jaksaa riehua!

Vaikka sitten tietysti joudun muistuttamaan, kuka määrää.

Välillä me vain tuijotimme toisiamme ja otimme mittaa henkisestä kantista.


Pakollinen poseerauskuva. Urpoa ei huolittu isojen joukkoon.


Ehkä Urpo ajatteli hieman kokeilla rohkeuttaan, kun meni varastamaan keppiä Rekun suusta. Yleensä ainoastaan minä pystyn siihen, ja niin tälläkin kertaa. Urpo joutui luopumaan ajatuksesta, kun Rekku vähän murahti.

sunnuntai 16. lokakuuta 2011

Hellänä

Tänään minulla on ollut hoivavietti korkealla. Ensiksi pesin aamurähmät pois Rekun molemmista silmistä hyvin huolellisesti. Sitten nuolin isännän tukan jakaukselle kun hän yritti lukea lehteä lattialla ja pesinpä siinä samalla myös hänen naamansa. Lenkille lähtiessämme nuolin kuratahrat pois emännän ulkoiluhousuista. Eihän sitä nyt sunnuntaina voi kuraisissa housuissa ulos lähteä!

maanantai 10. lokakuuta 2011

Synttäreillä

Paras kaverini ja "isoveljeni" Rekku täytti myös vuosia äskettäin. Rekun synttäreitä juhlimme Kuhankuonon retkeilyreitistön Töykkälän laavulla, jossa riitti ohjelmaa ja herkkuja. Saimme pureskella siankorvia ja noutaa Rekun lahjaksi saamaa solmulelua suosta monta kertaa. Sade ei haitannut ja lähdimme kotiin vasta hämärän tullen.

Noudimme narulelun yhtä monta kertaa kuin synttärivieraat jaksoivat sen heittää.

Seuraavana päivänä menimme emännän kanssa kävelemään tutun luontopolun. Vaikka eilisten juhlien rasitukset tuntuivat vielä tassuissa, onnistuimme sentään viivyttämään kotiinpaluuta painimalla hieman.

Rekku olisi hyvä teline pukkihyppelyyn jos se ymmärtäisi pysyä paikallaan.

Harmi vain että Rekku pujahtaa aina sivulle kun olen pääsemässä kunnolla niskan päälle.

Painileikkimme on aina vain leikkiä, oikeasti olemme parhaita kavereita.

Syksy tuoksuu erilaiselta kuin mikään muu vuodenaika.

sunnuntai 2. lokakuuta 2011

Täti

Minusta tuli eilen täti, kun siskoni Oikku synnytti 12 (!!!) pentua. Valtavan kokoisesta masusta tuli 9 uros- ja 3 narttupentua. Täytyy vaan todeta, että siinä riittää siskolla hoitamista ja vilskettä joksikin aikaa. Onnittelut perheenlisäyksestä!

lauantai 1. lokakuuta 2011

Lihotuskuurilla

Muutama viikko sitten leirillä kasvattajani tuumasi, että olen vähän liian hoikka. Niinpä isäntäväki alkoi tarjoilemaan minulla energiapitoisempaa nappulaa. Aluksi sain sitä vain päivälliseksi, mutta koska siedin sitä niin hyvin (vatsa meni vain vähän kovalle aluksi) ja se maistuikin hyvältä (en nirsoillut yhtään), saan energianappuloita nykyään myös aamupalaksi. Lisäenergia uudessa ruoassa muodostuu suuremmasta osuudesta rasvaa ja proteiineja, joten eiköhän minulla kohta ala massa kasvaa.