Piilossa

Tänään minun teki mieli piiloutua. Menin omaan häkkiin ja laitoin peiton silmien eteen.
Ei siihen ollut mitään erityistä syytä, mutta joskus minusta tuntuu, että minun täytyy saada olla ihan omassa maailmassa.
Kotona ei ollut muita kuin isäntä ja minä. Rekku oli hoitopaikassa koko päivän ja me isännän kanssa vietimme laatuaikaa kahdestaan. Viime perjantaina olin isännän työpaikalla koko päivän, tänään oli isännän vuoro tutustua minun arkipäivääni. Se sujuu aika pitkälti loikoilun ja nukkumisen merkeissä.

Paha keppi

Tänään lenkillä otin pudonneen oksan lumihangesta suuhuni, kuten lenkillä usein on tapana. Vähän ajan kuluttua pysähdyin polun viereen makuulle pureskelemaan keppiä. Mutta tämä olikin paha keppi, sillä siitä katkesi n. lyijykynän paksuinen ja viisi senttiä pitkä palanen, joka kiilautui poikittain yläleukaan kulmahampaitteni väliin!

Ensiksi yritin syödä lunta ja pureskella maassa lojunutta toista keppiä, jotta paha keppi lähtisi irti suustani. Se ei auttanut, joten yritin etutassuilla ja kielelläni työntää palasta paikoiltaan. Nyt isäntäkin ihmetteli mikä minua vaivaa. Hän tuli luokseni ja katsoi suuhuni. Kepin huomattuaan hän yritti sormella irrottaa sitä, mutta se olikin tosi tiukassa. Se ei irronnut edes toisella tikulla vääntämällä. Irvistelin vain ja tuhisin, ja kuola valui.

Minua alkoi puunpalanen suussa jo toden teolla harmittamaan. Totta puhuen jouduin pieneen paniikkiin. Kaavin hampaita, ikeniä ja kitalakea etutassuillani niin tarmokkaasti, että ikeniin tuli haavoja ja tassuni värjäytyivät verestä punaisiksi. Isäntä arveli jo, että on parasta laittaa minulle remmi kuonon ympärille ja viedä minut lääkäriin, kunnes paha keppi yht´äkkiä olikin irronnut. Siinä se lojui verisessä lumessa ja minä pärskin kuolaa suustani.

En kyllä oppinut tapahtuneesta yhtään mitään, sillä kohta taas kuljin yhtä iloisena kuin aina - ja tietysti keppi suussa.

Maarian altaan lenkki

Pakkasta on nyt ollut monena päivänä niin paljon, että alkaa tassuja kipristelemään jos ollaan pitkään ulkona. Tänäänkin mittari näytti -18 astetta, mutta lähdimme silti Maarian altaalle Urpon kanssa. Se olikin ihan hauska lenkki, vaikka sinne pitää mennä kamalan pelottavaa siltaa pitki. Minä en sitten yhtään pidä siitä sillasta. Se on aika korkea ja siitä näkee sivuille ja alaspäin.

Kun pahin oli ohi, aloitimme kauheat riehunnat. Minua ärsyttää ihan hirveästi se Urpo, kun se on niin vikkelä ja nopea. En millään saa sitä kiinni! Vaikka juoksen henkihieverissä, Urpon mielestä se on vaan hauskaa lämmittelyä. Välillä jouduin nappaamaan Urpoa takista tai niskasta, jotta se hetken pysyisi paikallaan. Mietinkin, että olisi paljon mukavampaa paimentaa vaikka lampaita kuin tuollaista sinnetänne sinkoilevaa Urpoa.