sunnuntai 29. huhtikuuta 2012

Jätskillä

On niin mukavaa, kun on kevät. Lähdin Rekun ja isäntäväen kanssa katselemaan kaupungin menoa Aurajokirantaan. Kävelimme poliisilaitokselta jokirantaa pitkin Tuomiokirkkosillalle ja sitten Aurajoen toista puolta Förille. Föri oli minusta erittäin epäilyttävä; siellä en voinut edes kävellä normaalisti vaan tassuni sutivat liukkaalla lattialla.

Erään terassin ohi kulkiessamme kuulin seuraavanlaisen keskustelun:
- Toi on valkoinenpaimenkoira.
- Ai toi valkoinen?

Se oli minusta aika hauska kommentti.


Tietysti kevääseen kuuluu jätskikioskit. Tässä odottelemme jäätelöidemme saapumista.


Minä maistoin isännän minttusuklaajäätelöä, koska kioskin valikoimaan ei kuulunut naudanmaksajäätelö. Ihan hyvää se minttusuklaakin oli.


maanantai 23. huhtikuuta 2012

Oma-aloitteinen ja älykäs

En muuten tainnut mainita, että Lapissa ollessamme menin oma-aloitteisesti mökin sohvalle aina kun isäntäväki oli hiihtämässä. Kotona en saa koskaan mennä sohvalle, enkä menekään, mutta lomalla on eri säännöt. Emäntä ei oikein pitänyt siitä, että menin sohvalle, mutta isännän mielestä se oli vain osoitus minun oma-aloitteisuudestani ja älykkyydestäni. Niin, tässä vaiheessa olettekin jo varmasti huomanneet että olen hieman päivittänyt blogini ulkoasua. Siinä on nyt taustakuvana vaalennettu lähikuva etutassustani. Myös otsikkokuva vaihtui: uusi otsikkokuva on otettu viime kesänä jollain useista retkistämme lähiseutujen soille. Toivottavasti uusi ulkoasu miellyttää lukuisten fanieni kauneuteen tottuneita silmiä! Kuten näette somistin blogini täysin oma-aloitteisesti, ja koska se vaatii mielestäni kohtalaista älykkyyttä, voidaan todeta että isäntä tuntee minut parhaiten.

perjantai 20. huhtikuuta 2012

Paimennusta

Tällä viikolla olen jo kahdesti päässyt (joutunut) paimentamaan Urpoa. Se on niin vikkelä pentu, että minulla alkaa kohta mennä hermot sen kanssa. Se ei pysy hetkeäkään paikoillaan! En ollenkaan pysy sen perässä ja paimentaminen on mahdotonta.

Sentään tänään pellolla sain hetkeksi kiinnitettyä Urpon huomion itseeni ja meillä oli hauska painituokio. Sain jopa Urpon jahtaamaan itseäni hetkeksi, mikä on parasta hupia.










Sen jälkeen Rekun kanssa näytimme Urpolle mallia, miten pellolta etsitään jäniksen papanoita.  Hyvin se lähti Urpolta sujumaan.


keskiviikko 18. huhtikuuta 2012

Talviloma

Saimme hieman jatkoa talvelle, kun kävimme Lapissa lomailemassa viime viikolla.

Lappiin mentiin junalla, ja minusta oli kovin mukavaa, että junassa oli minua varten petattu alapetille puhtaat valkoiset lakanat. Annoin emännän nukkua vieressäni koko yön, vaikka se veikin aika paljon tilaa minun sängystäni.

 

Perillä asuimme mökissä Pyhäjärven lähellä. Päivisin kävimme jäällä hiihtämässä, mikä oli hirmu hauskaa. Minä hullaannuin aivan täysin ja juoksin aluksi päättömästi joka suuntaan. Sitten rauhotuin hieman ja jolkottelin isäntäväen kanssa samaa tahtia talloen latua. Välillä hyökkäilin Rekun kimppuun. Kurkkasin jokaiseen kalastajien kairaamaan reikään jäässä ja nuuhkin jäältä kalan hajua. Halusin itseeni sitä ihanaa kalan hajua ja hieroin niskaani jäähän vimmatusti.







Yhtenä päivänä kävimme retkellä. Tarkoituksena oli mennä Isokuruun, mutta se reitti olikin lumivyöryvaaran vuoksi suljettu. Minä olisin kuitenkin halunnut jatkaa matkaa ja yritin vakuuttaa muille, ettei mitään vaaraa ole. Muut uskoivat varoituslappuja enemmän kuin minua (vaikka olenkin mielestäni aika vakuuttavan näköinen alla olevassa kuvassa).



Monena päivänä saimme nauttia auringonpaisteesta ja Lapin taiasta. Minä nuuskin kaikki lumipenkat, tienpenkat ja ojat hyvin tarkkaan ja nyt tiedän millaista Lapissa on.

keskiviikko 4. huhtikuuta 2012

Ruissalossa

Eilen kävimme Ruissalon kansanpuistossa kävelylenkillä. Aurinko oli jo laskemaisillaan eikä muita ihmisiä tai koiria näkynyt missään, joten saimme Rekun kanssa kulkea kytkemättä. Jäniksiä tosin näkyi parissa paikassa, ja silloin minut kytkettiin, mutta Rekkua ei. Vähän epäreilua, mutta Rekku ei välitä jäniksistä.

Ruissalon rannalla kulkee todella pitkä ja suora hiekkapintainen pyörätie.

Tässä annan kunnon pääsiäispusun isännälle.

Taukopaikalla isäntäväki söi suklaata ja me söimme jäniksenpapanoita. Mutta sitä ennen minä kävin tarkistamassa, ettei taukopaikan pöydälle ollut jäänyt murusia, mistä pöydän pintaan jäi sympaattisia tassunjälkiä.

Taukopaikalla en malttanut ihan kokonaan levätä, vaan ajankulukseni nakersin pientä keppiä.

Hyvää pääsiäistä kaikille blogini lukijoille!

tiistai 3. huhtikuuta 2012

Uusi kokeilu

Eikös se niin mene, että mitä isot edellä, sitä pienet perässä?

Huomasin, miten kätevästi Rekku valitsi nukkumapaikakseen portaat, ja halusin heti testata, miten se toimii käytännössä. Erinomaisesti! Sieltä voi katsella alakertaan samalla, kun tarkkailee, mitä yläkerrassa tapahtuu. Erittäin kätevää!