Kannolle kannustetut

Me saamme aina palkinnon, jos hyppäämme kannolle tai kivelle sopivassa kohtaa. Siksi usein lenkillä ryntäämme jo etukäteen niille tietyille kiville ja kannoille, joista palkinnon on aikaisemmin saanut. Joskus myös kokeilemme hypätä kokonaan uusien kivien päälle, josko niidenkin päälle hyppääminen olisi herkun arvoinen suoritus.

Joskus on, joskus ei. Mutta aina välillä kiven tai kannon päällä meinaa tulla ahdasta, koska ainakin Sipin ja minun on päästävä ensimmäiseksi!

(Kuva on vähän tärähtänyt, mutta niin ovat kuvattavat kohteetkin.)

Hoidossa

Isäntäväki halusi jostain kumman syystä välillä koiravapaata. Luulen, että ne lähtivät jonnekin pyöräilemään, sillä ne huolsivat inhottavia kilpapyöriään ennen lähtöä. Joka tapauksessa isäntäväen koiravapaa tarkoittaa, että minut, Rekku ja Sipi viedään hoitoon. Eikä se mitään haittaa: olemme olleet hoidossa monta kertaa eri paikoissa, ja olemme aina viihtyneet hyvin ja tulleet toimeen erilaisten ihmisten ja koirien kanssa. Itse asiassa hoidossa käyminen toisinaan on ihan mukavaa. Tällä kertaa saimme tutustua uuteen paikkaan nimeltä Haukkumäki. Nimestään huolimatta tässäkään paikassa ei ollut mitään haukkumista, vaan saimme siellä oikein hyvää hoitoa. Varsinkin Rekku ystävystyi hoitotädin kanssa nopeasti. Sipi sen sijaan ei oikein osannut olla kuin kotonaan, vaan vähän jännitti uutta ympäristöä (ja hyvä niin). Minähän tunnetusti sopeudun joka paikkaan ja olen cooliainen tilanteessa kuin tilanteessa.

Ai niin, se Haukkumäen nimi johtuu tietenkin niistä kaikista muista koirista joita siellä oli hoidettavana. Ne nimittäin haukkuivat yhtä mittaa, kun minun laumani oli hoitotädin mielestä hämmästyttävän hiljainen.

Sipin taiteilijaura

Sipi on ryhtynyt taiteilijaksi. Tai voiko nyt graffitteja taiteeksi kutsua. Ensimmäinen iso työ on esillä Tampereen Multisillassa, tässä poseeraamme sen edessä. Sipuli on aika itserakas, kuten kuvasta näkyy.

1-vuotias Sipi!

Pallero on jo vuoden vanha! Onnittelen "pikku-siskoani" Sipiä tänään, onhan hän aika kiva kaveri. Näin komea pienestä riiviöstä on kasvanut.

Onnea myös Sipin sisaruksille Pihkalle, Injalle, Kertulle, Kuutille, Leeville ja Maxille.

Bertta 10 vuotta

Tänään juhlimme ystäväämme Berttaa. Hän täyttää kokonaiset 10 vuotta! Hurraa!! Olen tuntenut Bertan melkein aina, suunnilleen siitä asti kun muutin pentulaatikosta Vantaalta isäntäväen luokse.
Minun ja Bertan suhde on ollut myrskyisä. Kun olin pentu, hurmasin Bertan ja meillä oli niin mukavaa. Ihailin Bertan suurta egoa ja hirmuisen isoja hampaita. Bertta opetti minua kunnioittamaan vanhempia narttuja.
Tulemme ihan hyvin toimeen keskenämme - suurimmaksi osaksi. Välillä tulee vähän sanomista, esimerkiksi leluista tai kepeistä. Kerran otimme yhteen oikein kunnolla, kun minulla oli vähän ajatukset sekaisin Sipin suhteen.
Tänään lähetetään paljon onnitteluja ja iloisia ajatuksia Bertalle! 10 vuotta saksanpaimenkoiralle on kunnioitettava ikä.

Bertta lempipaikallaan - omassa pihassa. 

Kuvat on otettu viime syksynä. 

Kurittomat

Sipi on ihan kauhean kuriton kakara sille päälle sattuessaan. Se ei kuule eikä näe mitään, viilettää vaan pää viidentenä jalkana kauheaa vauhtia eteenpäin. Turha sille on huudella, kun ei se ota kuuleviin korviinsa. Joskus minulle käy niin, että lähden mukaan Sipin hömpötyksiin. Silloin me yhdessä juoksemme villeinä ja vapaina, emmekä välitä isäntäväestä tuon taivaallista. Mikä voisi olla parempaa kuin metsässä kirmaaminen (tai joskus pyörätiellä tai muussa sopimattomassa paikassa)? Kurittomuudesta seuraa tietysti satikutia, mikä on tylsää. Ihmiset eivät vaan ymmärrä hyvän päälle.

Sattuu toisaalta välillä niinkin, että tottelemme hämmästyttävän hyvin. Silloin saamme palkinnoksi Frolicia. Hyvä käytös voi tarkoittaa esimerkiksi toisten koirien ohittamista räyhäämättä ja kiskomatta, tai kotiin kipittäminen ruokailemaan vetämättä remmissä kuin höyryveturi.

Mäyräjahdissa

Eilen isäntä vei meidät Koivuluotoon lenkille, siellähän on niin rauhallista. Tai niin siis luulimme. Kaikki meni hyvin siihen asti, kunnes Sipi äkkäsi mäyrän. Sipi tietysti lähti mäyrää tervehtimään luullen, että tämä pakenee paikalta. Mutta toisin kävi. Mäyrä alkoikin räyhätä ja sihistä Sipille ihan tosissaan. Minäkin siitä jo hermostuin ja lähdin puolustamaan pientä siskoani. Yhdessä räkytimme mäyrälle, mutta isäntä ei tykännyt siitä. Hän karjui meille ja komensi meidät pois mäyrän luota. Annoimme periksi, kun ei se mäyräkään vaikuttanut perääntyvän eikä siitä leikkikaveriksikaan ollut.

Seuraavaksi törmäsimme supikoiraan. Sipi taas ajatteli hieman tervehtiä supia, mutta supi juoksi ojaan eikä hienohelma-Sipi viitsinyt liata hienoa turkkiaan. Supi pakeni putkeen ja sähisi Sipille. Pääsimme jatkamaan matkaa, mutta hieman hengästynein tunnelmin. Olimme kaikki ihan hermoraunioita iltalenkin jälkeen.