Treeneissä

Olen käynyt kahtena peräkkäisenä sunnuntaina treenaamassa ohjatusti, mitä ei ole tapahtunut pitkään aikaan. Se on sääli, sillä minä pidän treenaamisesta oikeastaan tosi paljon, ja olen siinä vieläpä aika hyvä. Treenit ovat Haunisten koirakentällä, jonne menin isäntäväen ja Sipin kanssa neljästään. Siellä on yleensä paljon koiria, ja viime sunnuntaina siellä oli meidän lisäksi vielä yksi valkkarikin! Treeniohjelmassa oli tervehtimistä, seuraamista, ihmisryhmää, paikallaanoloa, käännöksiä, maahanmenoa, istumista, luoksetuloa, ja vaikka mitä. Sekä tietenkin kauheasti riehumista patukan kanssa - se onkin treeneissä kaikkein parasta! Siellä myös ammuttiin, mutta se ei haittaa minua pätkääkään. Olenhan käynyt jo parikin kertaa oikein ampumaleirillä tutustumassa kunnon jytinään. Treenien ohjaaja - vai pitäisikö sanoa minun "personal trainerini" - kehui minua kovasti ja sanoi, että minulla on kaikki liikkeet hyvällä mallilla ja että opin tosi nopeasti. Mutta senhän kaikki tämän blogin vakituiset lukijat jo tietävätkin.

Sipi ja minä

Sipi ja minä olemme nyt totutelleet elämään ilman Rekkua. Vain me kaksi olemme nyt perheen koirat. Minusta se on aika kurjaa, olen ollut vähän apealla mielellä viime päivät.
Ulkona suru kuitenkin hellittää. Sipi riehaantuu entiseen malliin todella helposti, ja minustakin on kiva ottaa painit tai pieni takaa-ajoleikki silloin tällöin.
Viikonloppuna kävimme Tikanmaalla pitkällä lenkillä vanhoissa tutuissa maisemissa. Siellä kävelimme Rekun kanssa aikanaan monta kivaa lenkkiä. Nyt minulla oli seurana Sipi.