perjantai 22. elokuuta 2014

Lomalla!

Olemme lomailleet jo kaksi viikkoa. Ensin isännän kanssa ja sitten emännän kanssa. Vielä ensi viikon emäntä on meidän kanssa kotona, ja sitten alkaa taas arki.
Viime viikolla emäntä oli reissussa ja me vietimme isännän kanssa laatuaikaa. Nukuimme pitkään ja rötköttelimme matolla yhdessä. Meillä oli oikein leppoisaa. Viikonlopuksi isäntäkin lähti reissuun, joten meidät vietiin hoitoon Vartsalaan. Siellä meitä odotti täyshoitola, johon kuului lenkit, ruokailut ja lepäilyt. Annan hoitopaikalle arvosanaksi 9+. (Kymppi olisi tullut jos kävelylenkit olisivat suuntautuneet merenrantaan.)
Kun palasimme kotiin, Sipi aloitti juoksut. Nyt joudun jaksamaan tuota pöksyhousua ja jatkuvaa pyllyn putsausta. Onneksi Sipillä on juoksut vain kahdesti vuodessa ja minulla ei kertaakaan.

Ilmat on onneksi viilentyneet ja olemme tehneet pitkiä lenkkejä esimerkiksi Raisionlahdella ja Ruissalossa. Voisipa aina olla kesäloma.

maanantai 11. elokuuta 2014

Sadetta

Tänään satoi pitkästä aikaa, siis todella pitkästä aikaa. Lähtiessämme päivälenkille en ollut ollenkaan varma, onko ulos lähteminen ja kastuminen hyvä idea. Laitoin korvat taakse ja kiinni kuin pesäpalloräpylät, niin että niihin ei menisi vettä. Sipi ravisteli tämän tästä, koska se ei pidä siitä että turkki kastuu, mutta eihän sille mitään voi, että kun sataa lopulta aina kuitenkin kastuu ja turkki menee läpimäräksi. Kävelimme pitkän lenkin sateessa ja kävimme välillä meressä kahlaamassakin, vaikka olimme jo valmiiksi kuin uitettuja. Niinhän siinä sitten kävi, että loppupuolella lenkkiä emme huomanneet sadetta enää ollenkaan, vaan olimme ihan yhtä reippaita kuin kuivallakin kelillä.

Sateessa on se hyvä puoli, että raikkaita juomalätäköitä on joka paikassa. Sateella on myös harvoin kuuma, joskin juuri tänään oli varsin lämmin sade. Sadelenkkien huonona puolena täytyy mainita pyyhkeellä kuivaaminen tai pahimmassa tapauksessa pesu (hyi olkoon!) lenkin jälkeen, sillä tassut ja vatsakarvat menevät väistämättä aina kuraisiksi sateella Tänään jouduimme pesulle.

Myös sisällä on joskus aika kosteaa, koska Sipillä on aika huonot juomatavat:


perjantai 8. elokuuta 2014

Auringonlasku Haunisten altaalla

Viime viikolla kävimme iltauinnilla Haunisten altaalla juuri auringonlaskun aikaan.

Me vähän kahlailimme rantavedessä.

Sipi keksi, että rannan tuntumassa olevan tukin päälle voi hypätä ja kuvitella olevansa vedessä, mutta turkki pysyy kuitenkin kuivana. 

Vedessä oli jotain todella mielenkiintoista, jota meidän piti yhdessä tutkia.

Pulahdin uimaan (vaikka oikeastaan se oli vahinko, mutta ei kerrota kenellekään).


Aurinko alkoi kadota puiden taakse, mutta me vain jatkoimme kahlaamista.

Lopulta aurinko katosi kokonaan, ja silloin me päätimme lähteä kotiin nukkumaan.