Sipin kolme jouluateriaa

Kerronpa teille nyt tarinan siitä, miten Sipi antoi itselleen lahjaksi kolmannen jouluaterian. Joulupäivänä menimme Lahdessa käymään. Siellähän on aina mukava käydä: kivoja ulkoilulenkkejä ja ennen kaikkea hyvää ruokaa. Siellä oli käymässä myös koirakaverimme Miska. Tulemme Miskan kanssa hyvin toimeen, siis jos emme päädy liian lähekkäin (käytännössä kaikki sujuu hyvin, koska me väistelemme Miskaa ja Miska meitä). Ennen kuin saavuimme, Miskan ruokakuppi ruokineen oli piilotettu makuuhuoneeseen, jonne emme Lahdessakaan saa mennä (ks. edellistä edeltävä blogimerkintä), ja varmuuden vuoksi makuuhuoneen ovi oli kiinni. Jossain vaiheessa iltaa makuuhuoneen ovi oli kuitenkin jäänyt auki, ja sieltä leijaileva nappuloiden tuoksu osui Sipin kirsuun. Niinpä Sipi päätti ottaa joulujuhlasta ilon irti: illan pimeydessä, isäntäväen silmän välttäessä hän hipsi muina koirina makuuhuoneeseen ja pisteli poskeensa Miskan ruokakupin koko sisällön! Rikos huomattiin välittömästi, mutta liian myöhään, joten Sipi vieläpä välttyi (suuremmilta) toruilta. Eipä Sipi sitä kai tahallaan tehnyt. Sillä on vaan niin valtava ruokahalu - ja aika kehno itsekuri. Ylimääräisen kulhollisen lisäksi Sipi oli jo saanut aamiais- ja päivällisnappulansa. Näin Sipi siis sai kolme joulupäivän ateriaa.

Vieraita koirapuistossa

Meillä kävi viime viikonloppuna kivoja vieraita: Urpo ja Kärsä. Tällä kertaa he tulivat ihan yökylään, mikä oli meidän naapureiden mielestä varmaan aika kamalaa. Me neljä nimittäin ryntäsimme ovelle haukkuen ainakin viisi kertaa illan ja yön aikana. Kerrostalossa kuuluu kaikenlaisia ääniä rappukäytävästä, mutta eihän nuo maalaistollot Urpo ja Kärsä sitä ymmärrä. Tuli muutama väärä hälytys.

Kävimme myös lenkillä, kun kerrankin paistoi aurinko. Me emme halunneet mennä poikien viereen, paras pitää pieni hajurako.

 Koirapuistoon jonotimme näin hienosti. Sipi ja Kärsä olivat innokkaimmat koirapuistoilijat, eivätkä meinanneet malttaa odottaa nätisti.



Koirapuistossa aloitimme sellaisen takaa-ajoleikin, että Kärsä juoksee edellä ja kaikki muut jahtaavat häntä. Se oli meidän muiden mielestä hauska leikki, mutta en kyllä tiedä nauttiko Kärsä siitä oikeasti. Ainakin hän tuntui kerjäävän huomiota meiltä koko ajan.



Meno näytti aika pahalta, minua alkoi jo melkein kaduttaa ja koitin jättää leikin kesken.



Oikeasti meillä oli hauskaa, saimme kerrankin kunnon juoksukavereita, joilta ei kunto lopu ihan heti. Ja pääsimme valoisalla koirapuistoilemaan. Ihan hyvä päivä siis.

Yöllinen tiedustelija

Meidän kotonahan koirat eivät saa mennä ollenkaan ihmisten makuuhuoneeseen. Siis tassukaan ei saa mennä makuuhuoneen kynnyksen yli, vaikka ovi olisi auki. Siispä useimmiten jäämme Sipin kanssa vain seisomaan makuuhuoneen kynnykselle kun meillä on jotain asiaa makuuhuoneeseen, esimerkiksi jos pallo on sattunut vierimään sinne. Jos isäntäväki on makuuhuoneessa sisällä, laitamme korvat luimuun ja huidomme hännällä villisti, niin että he näkevät että meillä on asiaa. Jos sekään ei auta, päästämme muutaman kimeän kurkkuäänen. Mutta missään tapauksessa emme siis itse saa tulla makuuhuoneeseen.

(Kerran Rekku rikkoi makuuhuonesääntöä hivuttautumalla selällään maaten makuuhuoneen kynnyksen yli! Rekku oli tosi hyvä kiertämään kaikkia sääntöjä. Meillä kyläilevät koirat eivät tietenkään tunne tätä meidän makuuhuonesääntöä, ja vierailujen ajaksi joudutaan laittamaan makuuhuoneen ovi kiinni, tai vaikkapa tuolin poikittain makuuhuoneen oviaukkoon. Niin, ja vastavuoroisesti makuuhuonesääntö ei koske meitä kylässä ollessamme: esimerkiksi hotellihuoneessa tai laivan tai junan hytissä pääsemme usein jopa sänkyyn!)

Viime yönä tein kuitenkin poikkeuksen sääntöön, ja hipsin herättämään emännän hänen sängystään. Emäntä tietenkin heräsi, ja taisi herätä isäntäkin. He luulivat, että minulla tai Sipillä on joku hätänä ja että meidän pitää päästä äkkiä ulos. Niin me pääsimmekin, mutta ei meillä mitään hätää ollut. Minä vain halusin käydä tervehtimässä emäntää makuuhuoneessa. En enää muista miksi, enkä kertoisi vaikka muistaisin. Ehkä parvekkeella oli orava tai kissa, ehkä minua ei vaan nukuttanut enää, tai ehkä minä vain halusin kokeilla onko makuuhuonesääntö enää voimassa.

Pennusta Sennuksi seitsemässä vuodessa.

Kasvattaja sanoi tässä eräänä päivänä, että minusta on tullut seniori, eli sennu. Se taisi olla sama päivä, kun ruokani vaihdettiin seniorilaatuun, eli sennuruokaan. Minusta tämä kaikki on vähän outoa. Tuntuu kuin se olisi ollut vasta viime viikolla, kun olin vielä aivan Pennu. Ja nyt olen kuulemma Sennu, vaikka tunnen itseni joka päivä monta kertaa Pennuksi. Miten ihmeessä tähän on päädytty? Aika on kulunut niin nopeasti. Pitäisi oikeastaan kirjoittaa tämän blogin lisäksi romaani, jossa jaan minulle kertynyttä elämänviisautta muille koirille. Kirjan nimeksi voisi tulla "Pennusta Sennuksi seitsemässä vuodessa". Vaikka kirja ei vielä ole valmis, voi kai sitä jo hieman mainostaa. Oikeastaan valmiina on vain yksi ajatus: Tärkeintä on pitää mieli virkeänä ja pysytellä kunnossa. Siispä muistakaa pitää riittävästi hauskaa joka päivä ja välttää tapaturmia (tai jos ette pysty niitä välttämään, niin ainakin selviytyä niistä).

Lahden-vierailu

Viikonloppuna reissasimme taas. Hyppäsimme autoon lauantaina aamulla ja ajoimme Lahteen. Siellä meitä oli vastassa monta ihmistä ja muutama ihmislapsi. Meitä paijattiin ja juoksutettiin niin paljon, että olimme ihan läkähtyneitä.
Illalla paikalle saapui vielä ystävämme Miska, jonka kanssa meillä on asiallisen viileät välit. Emme oikein välitä toisistamme, mutta emme myöskään ole millään tavalla riidoissa. Sellaiset suhteet ovat mielestäni ihan kivoja; ei tarvitse miettiä välienselvittelyä, kun kaikki on ihan selvää.
Sunnuntaina kävimme aamulenkillä Miskan kanssa ja haistelimme samoja pusikoita ja ojanpenkkoja.
Iltapäivällä, kun oli kotiinlähdön aika, meitä väsytti aika paljon. Olimme aika iloisia, kun pääsimme omiin häkkeihimme nukkumaan.

Kiitos hyvää!

Minulle kuuluu nykyään todella hyvää. Olen saanut ehtaa sianhaimaa nyt melkein viikon jokaisella aterialla, ja se tekee minulle niin hyvää! Syön sen aina erittäin hyvällä ruokahalulla. Toki syön nappulat ja lihapullakin, ruokahaluni on lähes pohjaton.
Se, mihin sianhaima on eniten vaikuttanut, on minun suolentoimintani. Nykyään käyn ulostamassa vain noin 2-3 kertaa päivässä, kun aikaisemmin 4-7 kertaa päivässä oli ihan normaalia minulle. Tästä on seurannut se, että olen pikkuhiljaa alkanut saada massaa takaisin. Olen vielä melko laiha, mutta kylkiluut ovat taas piilossa.
Kaikkein eniten minä kuitenkin iloitsen siitä, että minulla on energiaa! Jaksan juosta ja pelmuta kuin nuori koira! Ulkona haluan koko ajan kirmata edestakaisin ja hyökkäillä Sipin kimppuun ja ottaa spurtteja.
Tänään kävin emännän kanssa juoksemassa noin 6 kilometrin lenkin ja olin koko ajan vapaana. Ensin juoksin emännän rinnalla, sitten edellä. Aina välillä jättäydyin haistelemaan jotain mielenkiintoista hajua, ja sitten laitoin korvat menemään päätä myöten ja juoksin niin kovaa kuin pystyin ja otin emännän kiinni. Tein tätä monta kertaa ja voi että se tuntui minusta kivalle!
Olen niin iloinen kun voin näin hyvin!

Sipin pieni seikkailu

Sipi lähti viime keskiviikkona illalla kasvattajamme luokse yökylään. Illalla hyppäsimme kaikki autoon ja ajoimme kasvattajan luokse. Pihalla minä ja Sipi tutustuimme mielenkiintoisiin hajuihin ja juttelimme kasvattajan kanssa  mm. minun haimaongelmistani.
Sitten minä hyppäsin takaisin autoon ja Sipi ja emäntä lähtivät sisälle kasvattajan kanssa. Eteisessä tuli heti ainakin kolme tai neljä koiraa tervehtimään ja pian loputkin. Yhteensä kasvattajan laumassa on 7 narttukoiraa. Sipi oli aluksi hieman hätää kärsimässä ja joutui muutaman kerran näyttämään hampaitakin, kun muut olivat niin kamalan kiinnostuneita vieraasta. Kun emäntä lähti kotiin, oli tilanne rauhoittunut nopeasti ja Sipi oli sopeutunut laumaan.
Yö sujui rauhallisesti ja aamulenkki meni muuten ihan hyvin, mutta Sipi ei suostunut kulkemaan samassa reunassa muiden kanssa. Hassua!
Iltapäivällä Sipi kävi kasvattajan kanssa eläinlääkärissä antamassa verinäytteen dna-testiä varten. Tulokset kuulemme muutaman päivän päästä.
Sillä välin minä nautin täysin siemauksin ainoan koiran elämästä! Aamulenkillä kuljin vapaana. Kukaan ei joutunut komentamaan koko ajan ja sain nuuhkia ja tepastella omaan tahtiini. Kävimme emännän kanssa katsomassa kaunista auringonnousua ja teimme vähän tavallista pidemmän aamukävelyn.
Iltapäivällä pääsin taas yksin lenkille. Se oli niin kivaa! Minä nautin kyllä paljon siitä, kun saan kaiken huomion.
Illalla emäntä kävi hakemassa Sipin kotiin. Kasvattajan luona Sipi meinasi seota kun hän huomasi, kuka ovelle tuli. Sipin laulu oli niin kovaäänistä, ettei ihmisten keskustelusta meinannut tulla mitään!
Kyllä minusta oli ihan kivaa, kun Sipi tuli kotiin ja koko lauma on taas koossa. Haistelin Sipiä aika tarkkaan, kun hän tuli kotiin. Häneen oli tarttunut kaikkia outoja hajuja.
Sipi oli tästä seikkaulusta niin uupunut, että meni heti nukkumaan ja oli vielä seuraavanakin päivänä aika poikki.

Haimavamma

Eilen emännälle soitettiin eläinlääkäristä: viime viikolla otetun verikokeeni analyysi oli valmistunut. Siitä näkyi aivan kuten olimme oireiden perusteella epäilleetkin, että minulla on haiman vajaatoiminta. Haimani ei tuota suolistoon riittävästi entsyymejä, mistä seuraa se, että ruoka ei suolessani pilkkoonnu kunnolla eivätkä sen sisältämät ravintoaineet imeydy elimistön käyttöön. Vaiva on melko harvinainen, mutta eniten sitä esiintyy saksanpaimenkoirilla. Minun isäni molemmat vanhemmathan olivat saksanpaimenkoiria, joten ehkä sillä voi olla jotain vaikutusta asiaan.

Hyvä että tulokset saatiin, sillä nyt ei kenenkään tarvitse enää ihmetellä melko vilkasta suolentoimintaani eikä hiljattaista selittämätöntä laihtumistani. Minulta on tässä syksyn mittaan nimittäin jäänyt jo kolme kiloa jonnekin. Se ei ehkä kuulosta paljolta, mutta n. 28-kiloiselta koiralta se on yli 10 % ruumiinpainosta! Haiman vajaatoiminta on onneksi helppo hoitaa: ravintoon lisätään vain puuttuvia entsyymejä, ja ruuan pitäisi alkaa pilkkoontumaan ja imeytymään normaalisti. Entsyymiä voi ostaa joko jauheena purkissa, tai sitten ihan luonnontuotteena sianhaiman muodossa. Minä valitsin tietenkin sianhaiman, jota emäntä tilasi eilen varastoon 5 kg. Toimitus saapuu ensi viikolla, minkä jälkeen saan joka ikisen ruuan yhteydessä n. 50 grammaa ihanaa, raakaa possunhaimaa!

En kyllä millään malttaisi odottaa ensi viikkoon. Minulla on laihtumisen jälkeen nykyään koko ajan aivan kauhea nälkä! Syön hirvittävällä ruokahalulla kaiken mikä vähänkin vaikuttaa syötävältä. Nolottaa tunnustaa, mutta tänään söin lattialta löytämäni koivunlehden ja langanpätkän. Toivottavasti lisäravinto auttaa ja saan nopeasti kadonneet kilot takaisin. Tahtoisin mieluusti ensi kesäksi taas takaisin rantakuntoon sekä myös normaalin, sivistyneen koiran ruokahalun.

Urpon ja Kärsän vierailu

Meillä kävi tänään taas vieraita. Paljon on käynyt kylässä porukkaa sen jälkeen kun muutettiin tänne Helsinkiin, melkein joka viikko on joku käynyt. Meidän mielestä se on pelkästään hauskaa!
Tänään kylään tuli Urpo ja Kärsä. Tapasimme heidät pihalla heti kun he saapuivat ja lähdimme siitä porukalla vähän jalottelemaan. Pojat olivat matkustaneet pari tuntia autossa ja pieni ulkoilu teki hyvää kaikille. Kävimme paikallisessa koirapuistossa ja teimme yhteensä hyvin monta kakkaa.
Koirapuistossa peuhasimme vapaina ja Sipi ja minä rökitimme Kärsää ihan olan takaa.
Sitten lähdimme kävelemään pienen lenkin, jotta rauhoittuisimme vähän.
Sisällä meininki oli leppoisaa. Sipiä vähän ärsytti kun Kärsä järsi meidän luita, mutta minua se ei haitannut.
Iltapäivällä kävimme pidemmällä kävelylenkillä merenrannassa ja nautimme raikkaasta meri-ilmastosta.
Olipa mukava lenkki! Muutenkin kiva kun käy vieraita, varsinkin koiravieraita. Kun vieraat lähtivät, olimme aivan uupuneita. Mikäs sen onnellisempaa kuin väsynyt koira.

Poseeraus merenrannassa kallioilla.

Sipi harjoitteli halloween-ilmeitä.

Sipin luonnetesti

Sipi kävi lauantaina Lempäälässä testauttamassa luonteensa. Ennen luonnetestin alkua emäntää jännitti kauheasti, emmekä voineet Sipin kanssa olla huomaamatta sitä. Ihmettelimme vähän, mitä oikein on tapahtumassa.

Testin alkaessa minä jäin autoon ja Sipi meni sirunlukuun.

Sitten alkoi varsinainen testi. Ensin tuomari jututti emäntää ja leikitti Sipiä. Se meni ihan hyvin, Sipi lähti leikkiin mukaan ja veti keppiä tuomarin kanssa.

Seuraavaksi tuli "mörkö" eli kelkka. Sipi koitti aluksi katsella muualle ja unohtaa koko mörön, mutta kun kelkka tuli vaan koko ajan lähemmäksi, ei sitä voinut enää olla huomaamatta. Sipi alkoi rähisemään ja koitti lähteä lipettiin. Lopulta mörkö pysähtyi emännän viereen ja Sipi olisi voinut mennä katsomaan sitä läheltä. Mörkö oli niin kamala, että Sipi ei meinannut uskaltaa millään mennä lähelle, vaan jäi muka haistelemaan nurmikkoa vähän kauemmas. Lopulta Sipi kuitenkin meni lähelle ja huomasi, että ei ollut mitään vaaraa.

Kun mörörstä oli selvitty, meinasi emäntä joutua hyökkäyksen uhriksi. Onneksi Sipi oli urhea ja puolusti emäntää hampaat irvessä!

Sitten oli vuorossa pelästys eli nurkan takaa aukeava sateenvarjo. Sipi säikähti sitä aivan hirveästi! Se hyppäsi ilmaan ja päästi kauhean kiljahduksen. Emäntä käänsi heti suuntaa ja sateenvarjo jäi maahan makaamaan. Sen jälkeen emäntä ja Sipi kävelivät uudestaan samaan kohtaan, mutta sateenvarjo ei auennut toista kertaa. Sipiä näytti vähän mietityttävän, onkohan siellä taas se kauhea peläytys.

Eikä tarvinnut kävellä kuin muutama metri niin emännän ja Sipin takaa tuli koliseva tynnyri. Siitäkin Sipi selvisi ihan hyvin.

Testin seuraava osa-alue oli pimeä huone. Emäntä meni pimeän huoneen nurkaaan istumaan tuolille ihan hiljaa. Sipin oli tarkoitus etsiä emäntä sokkeloisesta huoneesta. Se meni ihan hyvin, vaikka aluksi toinen tuomareista seisoi Sipin "reitillä" eikä Sipi halunnut kulkea siitä ohi. Kun tuomari siirtyi, Sipi uskalsi mennä huoneen perälle, josta emäntä löytyi.

Pimeän huoneen jälkeen Sipi kytkettiin seinään kiinni ja emäntä meni nurkan taakse. Silloin Sipin kimppuun meinasi taas käydä se kamala hyökkääjä. Tällä kertaa Sipi oli aivan hiljaa ja olisi mieluiten kadonnut maan rakoon. Kasvattaja sanoi, että Sipillä ei ollut kanttia puolustautua.

Lopuksi testattiin vielä paukkuarkuus, mutta sehän ei ole meille kummallekaan ongelma.

Loppuarvostelu meni näin:

Toimintakyky/ capacity to function: 
+1b Kohtuullisen pieni/ Reasonably small 
Terävyys/ tendency to agressive behaviour: 
+1b koira joka ei osoita lainkaan terävyyttä/ A dog that shows no tendency 
Puolustushalu/ desire for defence action: 
+3 kohtuullinen, hillitty/ reasonable, controlled 
Taisteluhalu/ desire for fight:
+2a kohtuullinen/ reasonable 
Hermorakenne/ nervestructure: 
+1a hieman rauhaton/ slightly restless 
Temperamentti/ temperament: 
+3 vilkas/ lively 
Kovuus/ mental hardness: 
+1 hieman pehmeä/ slightly soft 
Luoksepäästävyys/ accessibility: 
+2a luoksepäästävä, aavistuksen pidättyväinen/ accessible, slightly reserved 
Laukausvarma/ secure with shots   

Yhteensä +157 pistettä, laukausvarma


Hyvä Sipi! Jos haluatte muistella minun luonnetestiäni, niin sehän löytyy täältä.

Kaikki kuvat T.J.

Laiheliini-Villa

Isäntäväki on edelleen huolissaan minusta. Näytän tosi laihalle ja ruokaa tulee läpi. Syön kuin hevonen, mutta kakkaa tulee myöskin yhtä paljon kuin hevoselta.

Pitääkö tässä kohta lähteä eläinlääkäriin taas.

No, viime viikolla kävimme auringonpaisteessa kävelyllä. Tässä pari kuvaa.

Senio-Riitta

Sain viime viikonloppuna uuden lempinimen Senio-Riitta.

Kaikki alkoi kakkaamisesta.

Isäntäväki huolestui, kun minä olen viime aikoina alkanut ulostamaan melko isoja määriä monta kertaa päivässä. Välillä tavaraa tuli niin paljon, että sitä oli vaikea kerätä kakkapussiin. Ja minun oli päästävä ulos(tamaan) jopa 5-6 kertaa päivässä.
Huippu oli se, että Sipi on muutaman kerran maistellut minun jätöksiäni.

Kasvattaja kertoi, että minusta on alkanut tulla seniori. Tavallinen ruoka on niin tuhtia, että minun vanheneva elimistöni ei pysty hyödyntämään kaikkea, ja ruoka tulee niin sanotusti läpi. Siksi minun kakkani on myös maistunut Sipille, kun siinä on vielä niin paljon ihan käyttökelpoista materiaalia.

Kävin näyttäytymässä kasvattajalle ja hän sanoi heti, että olen hyvässä kunnossa oleva vanheneva koira. Lihakseni ovat alkaneet surkastumaan ja siksi näytän hieman laihemmalta kuin ennen. Esimerkiksi selkärankani näkyy nyt selässä, kun aiemmin se oli isojen lihasten ympäröimä. Myös kasvoni ovat alkaneet roikkua ja harmaantua.

Tämä ei tarkoita sitä, että olisin nyt vanha ja että elämäni olisi ehtoopuolella, vaan sitä että olen arvokas ja hyväkuntoinen. Saan nyt senioriruokaa, joka on muuten ihan yhtä hyvänmakuista kuin "tavallinen" ruoka. Sen pitäisi auttaa tuohon ulostamisongelmaan. Olenkin ollut huomaavinani, että jo näiden muutaman päivän jälkeen kakka on ollut kiinteämpää (huh helpotus).

Minusta on ihan kivaa tulla senioriksi. Saan respektiä nuoremmilta koirilta ja voin kukkoilla aika huoletta. Voin ulkoilla ja liikkua ihan normaalisti kuten ennenkin. Voin huudella kadun toiselta puolelta muille koirille.

Isäntäväen mielestä on hassua, että olen alkanut vanhentua. Minä olen kuitenkin se sama nappisilmä kuin pentuna, vähän viisaampi ja arvokkaampi vain.

Aurinkoinen syyslenkki

Kyllä meidän kelpaa asua täällä saaressa. Sipin mielestä koko saari kuuluu hänelle eikä kenellekään muulle. Hän kulkee täällä kuin mikäkin keikari, häntä pystyssä ja kaikille haukkuen. Onneksi suurin osa vastaantulijoista on ihan ymmärtäväisiä. Minä olen yleensä ihan hyväkäytöksinen enkä välitä muista liikkujista.

Tänään teimme pitkän päivälenkin aurinkoisessa syyssäässä. Metsässä oli muutama muukin ulkoilija ja kyllähän sen näillä keleillä ymmärtää. Menomatkalla emäntä piilotti meille patukat, jotka saimme palatessa noutaa. Sipi otti varaslähdön ja meni noutamaan oman muistipatukkansa ilman lupaa. Ei sille kuitenkaan voinut olla vihainen kun se oli niin onnellinen. Minä hain omani luvan kanssa ja olin yhtä onnellinen!

Maltoimme poseerata eräällä kivalla kivellä. Herkkupalkalla tietysti!

Kävimme myös kahlaamassa meressä. Aika harvoin on enää lokakuussa uintikelit, mutta tänä vuonna on. 

Minua ärysttää kun Sipi koittaa liehitellä minua juoksupyllyinensä. Olen muutaman kerran joutunut ärähtämään kun ei se muuten ymmärrä. Katsokaa nyt tätäkin.

Metsässä on mukavaa!

Loppumatkasta saimme pidää patukoita ja se oli kivaa! Sipikin ihan liitää.

Rokotuksilla

Kävin tänään rokotuksilla Herttoniemen eläinlääkäriasemalla. Kaikki meni hyvin, sain kehuja nuorekkaasta ja sutjakkaasta olemuksestani. Ei kuulemma uskoisi, että olen jo 7-vuotias.
Kävin myös puntarilla ja painoni on nyt 27,6 kg.
Rokotukset ovat nyt voimassa taas 3 vuotta, eli 10-vuotiaana minulla on seuraavat rokotukset!

Sipi päätti tehdä minun synttäripäivänä sellaisen tempun, että aloitti juoksut. Olipa hyvä lahja.

Synttäri-Villa

Minulla on tänään synttärit! Täytän jo 7 vuotta, voitteko uskoa?! Minusta tuntuu, että olen toisaalta tosi aikuinen jo, mutta toisaalta välillä olo on niin pentumainen, että pitää juosta ympäriämpäri ihan järjettömästi. 

Lahjoja varten olin jättänyt häkkini edustalle tilaa, mutta harmikseni en ole vielä saanut yhtään lahjaa. Lauluja ja haleja kyllä sain, ja Sipi antoi minun jahdata itseään aamulenkillä. 

Leirielämää

Viime viikonloppuna oli taas jokavuotisen kasvattajan leirin aika.
Mehän olemme jo tottuneita leireilijöitä ja osasimme heti perille saavuttuamme ottaa tilan haltuun. Kävimme tekemässä tarpeemme tuttuihin paikkoihin ja haistelimme muiden koirien hajut samoista pusikoista kuin edellisilläkin kerroilla.
Perjantaina ei vielä tapahtunut kovin ihmeellisiä, paitsi että kävimme vähän nuotiolla haistelemassa makkaroita ja tervehtimässä ihmisiä.

Sipi poseerasi kuvassa siskonsa Kertun kanssa. Kumpi onkaan kumpi?

Lauantaina oli sitten tositoimien aika. Meidän kouluttajamme saapui ja piti meille hyvät treenit. Sipi sai taas harjoitella sitä iänikuista seuraamista. Tällä kertaa emännästä vihdoin alkoi tuntua sille, että Sipi saattaa jopa joskus oppia sen.
Minäkin sain opetusta takapään hallintaan, jotta en aina kiertäisi takakautta, kun pitää korjata perusasentoa. Tottapuhuen minä osaan jo kaiken, enkä viitsinyt näyttää sitä, ettei muille olisi tullut paha mieli.

Tapasin myös veljeni Daikin ja siskoni Oikun. Ne ovat kyllä niin kovia tyyppejä, että tällainen pieni menee ihan matalaksi. Minä taisin vähän nöyristellä niille, taisin mennä ihan selälleni maahan. Oli sen verran kuumottava tilanne.

Tässä esitän Daikille, että olen ihan vaaraton, enkä halua minkäänlaista eripuraa:

Olipas mukava leiri! Ensi vuonna uudestaan!

Faneja

Runsaslukuiseen fanikerhooni liittyi tällä viikolla runsaasti uusia jäseniä. Olimme palaamassa päivälenkiltä isännän ja Sipin kanssa ja kävelimme leikkipuiston ohi. Kuljimme tietenkin vapaana, koska olemme niin eteviä siinä (varsinkin kuumalla kelillä ja lenkin loppupuolella, kun kovimmat juoksuhalut ovat ohitse). Leikkipuistosta meitä kohti lähti tulemaan pieniä lapsia: ensin yksi, sitten pari lisää, ja lopulta vielä kaksi. Lapsia seurasi tietenkin muutama aikuinen. Me pysähdyimme ja kysyimme Sipin kanssa isännältä lupaa saada mennä lapsia vastaan. Luvan saatuamme kävimme nuuhkaisemassa jokaista vuorollaan, aikuisiakin. Sitten jatkoimme taas nurmikon haistelua, sillä se on oikeastaan aika paljon kiinnostavampaa kuin mitkään lapset. Välillä lapset tulivat meitä lähelle ja silittivät selkää ja päätä. Varsinkin Sipiä kehuttiin söpöksi ja pehmeäksi. Selvähän se, kun se on vielä olevinaan niin pentu. Sipin nimeäkin kehuttiin, vaikka se on oikeasti pojan nimi!

Kun nurmikko oli haisteltu loppuun kävimme painimaan. Sipi aina metelöi painiessaan ja se jännitti joitain lapsista. Aikuiset vakuuttelivat lapsille, ettemme me oikeasti tappele tai pure toisiamme kaulaan, vaan leikimme vain. Välillä Sipi lähti karkuun ja meinasi törmätä pariin lapseen, mutta onneksi vain melkein. Lopulta pysähdyimme läähättämään. Juuri silloin isäntä vihelsi ja menimme heti hänen luokseen. Se teki suuren vaikutuksen kaikkiin uusiin faneihimme. Sitten lähimme jatkamaan matkaa kotia kohti, sillä päivällinen odotti. Pienet fanimme taisivat hieman pettyä kun poistuimme, mutta ei makeaa mahan täydeltä heti ensimmäisellä tapaamiskerralla. Ehkä ensi kerralla sitten.

Epäily sinilevämyrkytyksestä

Viime yönä ja tänä aamuna minulla oli todella huono olo. Ravasin taas ulkona koko yön ja aamulla join ensin kauheasti vettä ja sitten oksensin kaiken eteisen matolle. Ruoka ei taaskaan maistunut.
Emäntä huolestui niin paljon, että varasi ajan eläinlääkärille. Myös kasvattajamme sanoi, että sinilevämyrkytys on vakava juttu ja siihen voi koira jopa kuolla.
Päivällä minun vointini parani kuitenkin aika paljon, olin jo melko reipas eikä minua enää oksettanut. Kävin ulkona ripuloimassa muutaman kerran, mutta minulla ei ollut enää niin kauhea olo kuin aamulla. Sipinkin olo koheni. Hän jopa söi aamuruokansa, vaikka oli yöllä ripuloinut samaa tahtia minun kanssani.
Iltapäivällä emäntä vei minut eläinlääkärille. Minua tutkittiin ja tassustani otettiin verinäyte. Sain myös nestettä ihon alle, koska olin kuivunut. Verikokeessa kaikki arvot olivat onneksi normaalit! Meitä vaivaa siis vain ripuli, mutta ei onneksi sinilevämyrkytys.
Seuraavat päivät otamme rennosti, syömme kevyesti ja juomme paljon. Minä sain mukaan myös ripulilääkettä, jota Sipikin voi ottaa jos tauti ei ala paranemaan.
Oloni parani heti kun kävelimme eläinlääkäristä ulos, kun olin saanut nestettä ja kipulääkettä.
Nyt levätään ja parannutaan rauhassa.

Massut kuralla

Ei mitään niin hyvää, ettei jotain pahaakin. Ei olisi ehkä pitänyt juoda niin paljon sitä merivettä janoon eilen, sillä nyt on massut kuralla molemmilla. Minun vatsani alkoi kuplia eilen illalla ja yöllä jouduin ravaamaan ulkona kahden tunnin välein.
Aamulla Sipi oli vielä ihan innoissaan ja söi aamuruokansakin. Minulle ei nappulat maistuneet, mikä on melko harvinaista nykyään.
Päivällä Sipikin alkoi voida pahoin.
Olemme nyt molemmat reporankoja, vatsataudin uuvuttamia, surkeita pieniä koiria. Mikään ei pysy sisällä.
Eiköhän se tästä pikkuhiljaa paremmaksi muutu.

Hellepäiviä

Tänä vuonna lämpimät kesäpäivät alkoivat vasta elokuussa. Ei se haittaa, päinvastoin.

Olemme taas hiukan reissanneet. Viikko sitten olimme Tahkolla mökkeilemässä ja tänä viikonloppuna kävimme Turussa kaupunkilomalla. Tahkolla oli mukavaa, koska mökillä oli iso piha, ja sain lekotella varjossa ja nauttia lämpimästä kesäpäivästä. Sipi halusi istua aidalla emännän kanssa ja katsella maailman menoa.

Kaupunkiloma Turussa oli myös mukava. Majoittauduimme aika lähellä keskustaa ja kävimme Samppalinnanpuistossa lenkillä. Aamulenkillä Sipi sekosi ja alkoi juosta villisti ympäriinsä ja minä koitin saada sitä kiinni. Kaupungissakin voi siis pitää hauskaa.

Turusta ajoimme Ruskolle ja kävimme viettämässä kesäpäivää kolmen pojan kanssa. Nautimme nurmikolla loikoilusta, erilaisista pallopeleistä, puutarhan antimista ja vesileikeistä. Aika täydellinen päivä.

Tänään olimme Eteläkärjessä nauttimassa merellisestä ilmastosta. Ilmassa oli varmaan 25 astetta lämmintä ja vesi oli sopivaa. Meille meinasi tulla pieni hätä, kun isäntäväki puki märkäpuvut päälle, lähtivät uimaan ja jättivät meidät rannalle ruikuttamaan. Meistä oli todella kurjaa, ettemme saaneet lähteä mukaan ja Sipi vinkui niin kovaäänisesti, että se varmaan kuului saaren toiseen päähän asti. Lopulta pääsimme mukaan, mutta jouduimme uimaan vähän kauempana ihmisistä, jottemme olisi kynsillämme rikkoneet hienoja märkäpukuja.

Lekottelimme kallioilla monta tuntia. Katselimme ohi ajavia veneitä ja melojia, söimme keksejä, kävimme välillä uimassa ja torkahtelimme minne sattuu. Kiva kun on kesä!

Kuulumiset

Meidän elämämme on ollut viime viikot rauhallista. Emme ole käyneet juuri missään (paitsi viime viikonloppuna Kankaanpäässä päiväreissussa, ja se olikin kiva reissu koska perillä oli paljon kivoja ihmisiä ja saimme olla koko illan pihalla vapaina). Täällä uudessa kotipaikassa riittää paljon tutkimista. Olemme myös päässeet uimaan vähintään kerran päivässä.

Tänään minä kävin uimassa kolme kertaa. Turkkiini oli jostain syystä päässyt ulostetta. En ollenkaan ymmärrä, mistä ihmeestä se oli voinut selkääni tarttua. Ei se varmaan ainakaan johtunut siitä, että kieriskelin eräässä hyvänhajuisessa heinikossa. Harmikseni isäntä huomasi sen, ja patisti minut uimaan. Sain hakea keppiä todella kaukaa kolme kertaa, niin että turkki meni aivan läpimäräksi. Ikävä kyllä se hyvä kakanhaju katosi selästäni. Isäntä vielä oikein pyyhki selkääni rätillä kotona, jotta varmasti mitään ei jäisi jäljelle. On se kumma. En aina ymmärrä ihmisiä.

Muuten meille ei ole tapahtunut oikein mitään. Halli kävi tervehtimässä meitä pari viikkoa sitten, ja viime viikolla saimme ihmisvieraita Lahdesta. Kävimme Eteläkärjessä katsomassa merta. Sipi ja minä laukkasimme edestakaisin ihmisten välillä ja saimme hyvän juoksutreenin samalla.

Lupaan kirjoittaa ahkerammin, kun meille tapahtuu taas jotain mielenkiintoista.

Helsinkiläishurtat

Tulin vain kertomaan, että olemme nykyään helsinkiläiskoiria. Meren rannalla on kiva asua. Sipi varsinkin tykkää käydä meressä pulikoimassa aina tilaisuuden tullen. Siitä on tullut oikea vesipeto tänä kesänä!

Sipi 3 vuotta!

Meidän lauman juniori, lapsi-Laban Sipi-pentu täyttää tänään jo 3 vuotta! Rakastan jahdata Sipiä, ja Sipi rakastaa olla jahdattavana. Sen takia olemme parhaat kaverit. Meille ei koskaan tule riitaa ruuasta tai leluista, me kuljemme aina kahdestaan joka paikkaan ja komppaamme toisiamme. Heti kun toinen äkkää jotain kiinnostavaa tai epäilyttävää, on toinen valmiina säestämään ja tarvittaessa puolustamaan. 

Onnea ihana Sipuli, jota ilman minunkin elämäni olisi aika tylsää!

Täydellinen luettelo rakkaan lapsen monista lempinimistä löytyy blogin sivupalkista. 

Kesäloma Kainuussa

Tällä viikolla kävimme minilomalla Kainuussa, tarkemmin sanottuna Kuusamon Rukalla. (Vai onko se jo Lappia? Mitäpä minä etelän koira näistä tietäisin.) Menomatkalla istuimme autossa varsin pitkään. Matka tuntui pitkältä siitä huolimatta että autossa on ilmastointi ja että pidimme monta mukavaa taukoa, mm. Iisalmessa. Myös tiellä tepastelleet porot kohottivat vireystilaamme ajoittain. Kun lopulta pääsimme perille oli jo ilta, mutta tietenkin vielä aivan valoisaa.

Seuraavana päivänä menimme pienelle Karhunkierrokselle kävelemään. Siellä oli hurjan hienot maisemat ja monta uimapaikkaa. Reitin neljä riippusiltaa eivät olleet niin mukavia, mutta uskalsimme kuitenkin ylittää ne varsin reippaasti, kunhan isäntä oli ensin varmistanut, että silta on turvallinen.

Tunturilammen vesi oli ihanan vilpoista ja lievitti mäkäräisenpuremien aiheuttamaa kutinaa. Lampien rannat olivat usein äkkisyviä, mikä viivästytti Sipin uimaanlähtöä aina jonkin verran.

Sipi pääsi poseraamaan kanjonin laidalle, kytkettynä tietenkin, luonnonpuistossa kun ollaan.

Laavun nuotiopaikoilla oli paljon väkeä, joten me saimme odotella syrjemmässä. Onneksi savu piti sääskiä vähän loitommalla.

Isäntä ja Sipi ylittävät rauhallisempaa vesistöä riippusiltaa pitkin. Minä odotan varmuuden vuoksi kunnes he ovat ylittäneet puolivälin.

Kerättyäni rohkeutta jonkin aikaa astelin sillalle. Sen lautojen välistä saattoi nähdä alas veteen, mikä oli vähän epäilyttävää.

Kyllä kuivalla maalla on sittenkin mukavampi kulkea, jos vesi on noin paljon alempana.

Vaikka pieni Karhunkierros on vain n. 11 kilometriä pitkä, on kaikki tauot syytä käyttää tarkasti palautumiseen.

Jyrävän kosken jälkeisessä suvannossa on niin kova virta, että saimme uida vain kytkettynä.

Perinteisiin lomarutiineihimme kuuluu se, että sohvalla on luvallista viettää aikaa. Joskus jopa myös sängyssä! Nämä käytännöt poikkeavat jyrkästi kotioloista, mutta lomat ovatkin erikseen.

Toisena päivänä kävimme Riisin rietas -nimisellä polulla. Se oli myös n. 10 kilometrin pituinen mutta maisemiltaan hyvin erityyppinen.

Riisitunturin laelta oli upea näköala.

Päivä oli melko lämmin, mutta tunturipurojen vesi oli raikasta juotavaksi.

Tauolla paistoimme makkaraa ja tietysti saimme maistiaiset.

Nuotion ääressä kelpasi huilata.

Illalla kävimme ystävien luona saunomassa ja tapasimme 1-vuotiaan mäyräkoirapojan nimeltään Konsti. Hän oli varsin leikkisä kaveri.

Viimeisenä päivänä kävimme parilla pikku mäennyppylällä: ensin Konttaisella ja sitten Valtavaaralla. Molemmilta näkyi se mökki, jossa olimme olleet yötä.

Sitten olikin jo aika lähteä kohti kotia. Matkalla Kuusamosta Rovaniemelle nautimme päivällisen Kemijoen rannassa. Siellä oli kuitenkin niin paljon mäkäräisiä, että ruoan jälkeen hyppäsimme pikaisesti takaisin autoon suojaan. Automatkailun vaivoilta säästyäksemme olimme kehottaneet isäntäväkeä varaaman paikan yöjunaan. Onneksi he suostuivat. Yöjunassa on aina mukava matkustaa...

...sillä silloin saamme nukkua VR:n pehmeillä lakanoilla!

Birgitan polulla

Ihan vaan ilmoitan, että minä ja Sipi kävelimme isännän kanssa eilen 26 km Birgitan polulla. Lähdimme aamulla Hervannasta ja päädyimme iltapäivällä Lempäälään. Matkalla kävimme uimassa ja pidimme muutenkin monenlaista hauskaa. Se huono puoli koko päivän kestävissä kävelylenkeissä kyllä on, että jää päivänokoset väliin, jolloin syntyy ikävästi univelkaa. Onneksi sen voi maksaa seuraavana päivänä korkojen kera.

Tottelevaisuustähti

Olen tässä alkukesän aikana kaikessa hiljaisuudessa käynyt tottelevaisuuskurssilla verestämässä taitojani. Tarkoitus olisi kai, että osallistuisin johonkin kokeisiin jossain vaiheessa, mutta en oikein tiedä vielä niistä uusista toko-säännöistä. Pitäisi varmaan käydä ensin jossain möllikisoissa, sehän voisi olla ihan hauskaa.
Eilen oli kurssin viimeinen kerta. Minä olin ainoa oppilas paikalla, joten sain tukiopetusta. Teimme hyviä harjoituksia, eniten tarvitsin apua liikkeestä seisomisessa. Sehän on ollut minulla työn alla jo pitkään. Toinen, missä tarvitsisin apua, on hyppy. Näitä siis hiotaan edelleen, uskomatonta.

Katsotaan koska pääsen esittämään taitojani kisoihin.

Vampulan varikkoruusut

Vietimme juhannuksen Vampulassa.

Lähdimme liikkeelle kotipihasta tällaisella vuokra-autolla. Meillä oli takana ihan mukavat oltavat, koska olimme omissa tutuissa häkeissämme. Sipi tosin ei pidä häkistä niin paljon kuin minä (olen siellä melkein koko ajan kotonakin ihan vapaaehtoisesti), mutta hyvin meidän matka meni. 

Pysähdyimme Huittisten ABC:lle kahvitauolle. Kävimme tietysti vähän myös jalottelemassa. 

Perillä Vampulassa menimme heti ottamaan muutamia poseerauskuvia juhannuksen kunniaksi. Tienpenkat olivat täynnä kesäkukkia. 

Meille oli pakattu mukaan pallot, joista olikin paljon iloa. Se on hyvä, että niitä on kaksi niin ei tarvitse niin tarkkaan kytätä koko ajan.

Juhannusaattona sateen jälkeen Vampulan keskusta oli autio. 

Teimme pitkän iltalenkin maaseudun rauhassa. Kello näytti jo melkein puoltayötä, mutta kesäyöt ovat onneksi valoisia. 

Peltojen päälle laskeutui sumua. 

Ketään ei näkynyt missään, joten minä kävelin keskellä autotietä. 

Sipi koitti etsiä peuroja tai jäniksiä, mutta ei nähty niitäkään. 

Vampulan juhannusaatto oli hyvin hiljainen, vain me liikuimme raitilla.

Juhannuspäivänä Sipi houkutteli minua pihalle leikkimään. 

Tottakai suostuin.

Juoksimme isolla nurmikentällä ja nautimme kesästä.

Isäntäväki lähti menemään, me hyvästelimme heidät ovella.

Illalla olisin halunnut mennä pihalle, mutta en saanut lupaa. Kurkin takapihan oven verhonraosta, näkyykö siellä mitään mielenkiintoista. 

Sunnuntaina pääsimme varikolle varikkoruusuiksi. Vahdimme autoa ja pyöriä. Tässä auton takana oli ihan mukavaa. Katselimme ohikulkijoita ja laiskottelimme. 

Lopulta pääsimme metsään! Sipi riehaantui ja alkoi taas huutamaan, tapansa mukaan. 

Metsässä oli mukavaa. Emme nähneet taaskaan ketään. 

Tämä hiekkakuoppa oli ehkä juhannuksen paras löytö. Me juoksimme ympyrää ja kahlasimme vedessä ihan hulluina! 

Menimme ihan likaisiksi, emmekä saaneet tulla sisälle. Sipi kurkki takapihan oven verhonraosta nyt sisällepäin. 

Tähän kuvaan voisi tiivistää meidän juhannuksen. Lepoa auringossa takapihan terassilla.