Tottelevaisuustähti

Olen tässä alkukesän aikana kaikessa hiljaisuudessa käynyt tottelevaisuuskurssilla verestämässä taitojani. Tarkoitus olisi kai, että osallistuisin johonkin kokeisiin jossain vaiheessa, mutta en oikein tiedä vielä niistä uusista toko-säännöistä. Pitäisi varmaan käydä ensin jossain möllikisoissa, sehän voisi olla ihan hauskaa.
Eilen oli kurssin viimeinen kerta. Minä olin ainoa oppilas paikalla, joten sain tukiopetusta. Teimme hyviä harjoituksia, eniten tarvitsin apua liikkeestä seisomisessa. Sehän on ollut minulla työn alla jo pitkään. Toinen, missä tarvitsisin apua, on hyppy. Näitä siis hiotaan edelleen, uskomatonta.

Katsotaan koska pääsen esittämään taitojani kisoihin.

Vampulan varikkoruusut

Vietimme juhannuksen Vampulassa.

Lähdimme liikkeelle kotipihasta tällaisella vuokra-autolla. Meillä oli takana ihan mukavat oltavat, koska olimme omissa tutuissa häkeissämme. Sipi tosin ei pidä häkistä niin paljon kuin minä (olen siellä melkein koko ajan kotonakin ihan vapaaehtoisesti), mutta hyvin meidän matka meni. 

Pysähdyimme Huittisten ABC:lle kahvitauolle. Kävimme tietysti vähän myös jalottelemassa. 

Perillä Vampulassa menimme heti ottamaan muutamia poseerauskuvia juhannuksen kunniaksi. Tienpenkat olivat täynnä kesäkukkia. 

Meille oli pakattu mukaan pallot, joista olikin paljon iloa. Se on hyvä, että niitä on kaksi niin ei tarvitse niin tarkkaan kytätä koko ajan.

Juhannusaattona sateen jälkeen Vampulan keskusta oli autio. 

Teimme pitkän iltalenkin maaseudun rauhassa. Kello näytti jo melkein puoltayötä, mutta kesäyöt ovat onneksi valoisia. 

Peltojen päälle laskeutui sumua. 

Ketään ei näkynyt missään, joten minä kävelin keskellä autotietä. 

Sipi koitti etsiä peuroja tai jäniksiä, mutta ei nähty niitäkään. 

Vampulan juhannusaatto oli hyvin hiljainen, vain me liikuimme raitilla.

Juhannuspäivänä Sipi houkutteli minua pihalle leikkimään. 

Tottakai suostuin.

Juoksimme isolla nurmikentällä ja nautimme kesästä.

Isäntäväki lähti menemään, me hyvästelimme heidät ovella.

Illalla olisin halunnut mennä pihalle, mutta en saanut lupaa. Kurkin takapihan oven verhonraosta, näkyykö siellä mitään mielenkiintoista. 

Sunnuntaina pääsimme varikolle varikkoruusuiksi. Vahdimme autoa ja pyöriä. Tässä auton takana oli ihan mukavaa. Katselimme ohikulkijoita ja laiskottelimme. 

Lopulta pääsimme metsään! Sipi riehaantui ja alkoi taas huutamaan, tapansa mukaan. 

Metsässä oli mukavaa. Emme nähneet taaskaan ketään. 

Tämä hiekkakuoppa oli ehkä juhannuksen paras löytö. Me juoksimme ympyrää ja kahlasimme vedessä ihan hulluina! 

Menimme ihan likaisiksi, emmekä saaneet tulla sisälle. Sipi kurkki takapihan oven verhonraosta nyt sisällepäin. 

Tähän kuvaan voisi tiivistää meidän juhannuksen. Lepoa auringossa takapihan terassilla. 

Vieraita ja humputtelua

Meillä on ollut taas kaikkea hulinaa viime aikoina. Reilu viikko sitten meille tuli vieraita Lahdesta. Se oli kivaa, koska menimme Särkijärven rantaan ja kävimme uimassa. Tai siis vain koirat uivat, ihmiset istuskelivat rannalla ja nauttivat raikkaasta kesätuulesta ja ilta-auringosta.

Seuraavana päivänä kävimme vähän kaupungilla humputtelemassa, Pyynikillä ja Pispalassa. Pyynikillä kävimme tietysti näkötornin kahvilassa munkilla. Pispalassa etsimme niitä kuuluisia portaita, mutta kukaan ei tuntunut tietävän missä ne ovat ja onko niitä edes olemassa.

Viime viikonloppuna meillä oli taas vieras. Saimme tuliaisiksi monta pussillista herkkuja, kaikenlaista hyvää.

Olemme myös tehneet monta kivaa metsälenkkiä joka viikko, esimerkiksi Särkijärvellä, Suolijärvellä ja Makkarajärvellä. Tässä poseeraamme Särkijärvellä yhdellä kivellä.

Pupujahdin salaisuus

Jos olette ihmetelleet, miksi me koirat tykkäämme jahdata jäniksiä, voin kertoa teille salaisuuden. Kyse ei ole saalistusvietistä, niin kuin usein luullaan, vaan yksinkertaisesti mukavuudenhalusta. Kukapa ei haluaisi omaan kotiin pupua, jonka takapäästä tulisi herkullisia papanoita säännöllisesti.

Makkarajärven lenkki

Tänään emäntä vei meidät Hervannan taakse Makkarajärvelle päivälenkille. Alkumatka meni ihan hyvin, mutta sitten pääsimme vauhtiin, eikä painista ja takaa-ajosta meinannut tulla loppua ollenkaan.

Sipi huusi korvaani, että nyt mennään!

Laitoin hänet matalaksi.

"I believe I can fly..."

"... I believe I can cross the sky."

Sipin yritys oli kova, mutta ei se päässyt ilmaan.

Painin jälkeen tungeksimme juomapaikalla, vaikka rantaviivaa oli vaikka kuinka pitkästi.

Minulle riitti, pitäköön kakara juomapaikkansa.

Juomatauon jälkeen takaa-ajo jatkui...

...ja jatkui...

...kunnes emäntä käski meidän lopettaa.

Sipi halusi mennä juomaan taas.

Allekirjoittanut keskittyi olemaan kaunis.

Lopuksi emme jaksaneet muuta kuin kävellä rinnakkain polkua pitkin.