lauantai 26. joulukuuta 2015

Sipin kolme jouluateriaa

Kerronpa teille nyt tarinan siitä, miten Sipi antoi itselleen lahjaksi kolmannen jouluaterian. Joulupäivänä menimme Lahdessa käymään. Siellähän on aina mukava käydä: kivoja ulkoilulenkkejä ja ennen kaikkea hyvää ruokaa. Siellä oli käymässä myös koirakaverimme Miska. Tulemme Miskan kanssa hyvin toimeen, siis jos emme päädy liian lähekkäin (käytännössä kaikki sujuu hyvin, koska me väistelemme Miskaa ja Miska meitä). Ennen kuin saavuimme, Miskan ruokakuppi ruokineen oli piilotettu makuuhuoneeseen, jonne emme Lahdessakaan saa mennä (ks. edellistä edeltävä blogimerkintä), ja varmuuden vuoksi makuuhuoneen ovi oli kiinni. Jossain vaiheessa iltaa makuuhuoneen ovi oli kuitenkin jäänyt auki, ja sieltä leijaileva nappuloiden tuoksu osui Sipin kirsuun. Niinpä Sipi päätti ottaa joulujuhlasta ilon irti: illan pimeydessä, isäntäväen silmän välttäessä hän hipsi muina koirina makuuhuoneeseen ja pisteli poskeensa Miskan ruokakupin koko sisällön! Rikos huomattiin välittömästi, mutta liian myöhään, joten Sipi vieläpä välttyi (suuremmilta) toruilta. Eipä Sipi sitä kai tahallaan tehnyt. Sillä on vaan niin valtava ruokahalu - ja aika kehno itsekuri. Ylimääräisen kulhollisen lisäksi Sipi oli jo saanut aamiais- ja päivällisnappulansa. Näin Sipi siis sai kolme joulupäivän ateriaa.

keskiviikko 23. joulukuuta 2015

Vieraita koirapuistossa

Meillä kävi viime viikonloppuna kivoja vieraita: Urpo ja Kärsä. Tällä kertaa he tulivat ihan yökylään, mikä oli meidän naapureiden mielestä varmaan aika kamalaa. Me neljä nimittäin ryntäsimme ovelle haukkuen ainakin viisi kertaa illan ja yön aikana. Kerrostalossa kuuluu kaikenlaisia ääniä rappukäytävästä, mutta eihän nuo maalaistollot Urpo ja Kärsä sitä ymmärrä. Tuli muutama väärä hälytys.


Kävimme myös lenkillä, kun kerrankin paistoi aurinko. Me emme halunneet mennä poikien viereen, paras pitää pieni hajurako.


 Koirapuistoon jonotimme näin hienosti. Sipi ja Kärsä olivat innokkaimmat koirapuistoilijat, eivätkä meinanneet malttaa odottaa nätisti.



Koirapuistossa aloitimme sellaisen takaa-ajoleikin, että Kärsä juoksee edellä ja kaikki muut jahtaavat häntä. Se oli meidän muiden mielestä hauska leikki, mutta en kyllä tiedä nauttiko Kärsä siitä oikeasti. Ainakin hän tuntui kerjäävän huomiota meiltä koko ajan.



Meno näytti aika pahalta, minua alkoi jo melkein kaduttaa ja koitin jättää leikin kesken.



Oikeasti meillä oli hauskaa, saimme kerrankin kunnon juoksukavereita, joilta ei kunto lopu ihan heti. Ja pääsimme valoisalla koirapuistoilemaan. Ihan hyvä päivä siis.

maanantai 21. joulukuuta 2015

Yöllinen tiedustelija

Meidän kotonahan koirat eivät saa mennä ollenkaan ihmisten makuuhuoneeseen. Siis tassukaan ei saa mennä makuuhuoneen kynnyksen yli, vaikka ovi olisi auki. Siispä useimmiten jäämme Sipin kanssa vain seisomaan makuuhuoneen kynnykselle kun meillä on jotain asiaa makuuhuoneeseen, esimerkiksi jos pallo on sattunut vierimään sinne. Jos isäntäväki on makuuhuoneessa sisällä, laitamme korvat luimuun ja huidomme hännällä villisti, niin että he näkevät että meillä on asiaa. Jos sekään ei auta, päästämme muutaman kimeän kurkkuäänen. Mutta missään tapauksessa emme siis itse saa tulla makuuhuoneeseen.

(Kerran Rekku rikkoi makuuhuonesääntöä hivuttautumalla selällään maaten makuuhuoneen kynnyksen yli! Rekku oli tosi hyvä kiertämään kaikkia sääntöjä. Meillä kyläilevät koirat eivät tietenkään tunne tätä meidän makuuhuonesääntöä, ja vierailujen ajaksi joudutaan laittamaan makuuhuoneen ovi kiinni, tai vaikkapa tuolin poikittain makuuhuoneen oviaukkoon. Niin, ja vastavuoroisesti makuuhuonesääntö ei koske meitä kylässä ollessamme: esimerkiksi hotellihuoneessa tai laivan tai junan hytissä pääsemme usein jopa sänkyyn!)

Viime yönä tein kuitenkin poikkeuksen sääntöön, ja hipsin herättämään emännän hänen sängystään. Emäntä tietenkin heräsi, ja taisi herätä isäntäkin. He luulivat, että minulla tai Sipillä on joku hätänä ja että meidän pitää päästä äkkiä ulos. Niin me pääsimmekin, mutta ei meillä mitään hätää ollut. Minä vain halusin käydä tervehtimässä emäntää makuuhuoneessa. En enää muista miksi, enkä kertoisi vaikka muistaisin. Ehkä parvekkeella oli orava tai kissa, ehkä minua ei vaan nukuttanut enää, tai ehkä minä vain halusin kokeilla onko makuuhuonesääntö enää voimassa.

perjantai 4. joulukuuta 2015

Pennusta Sennuksi seitsemässä vuodessa.

Kasvattaja sanoi tässä eräänä päivänä, että minusta on tullut seniori, eli sennu. Se taisi olla sama päivä, kun ruokani vaihdettiin seniorilaatuun, eli sennuruokaan. Minusta tämä kaikki on vähän outoa. Tuntuu kuin se olisi ollut vasta viime viikolla, kun olin vielä aivan Pennu. Ja nyt olen kuulemma Sennu, vaikka tunnen itseni joka päivä monta kertaa Pennuksi. Miten ihmeessä tähän on päädytty? Aika on kulunut niin nopeasti. Pitäisi oikeastaan kirjoittaa tämän blogin lisäksi romaani, jossa jaan minulle kertynyttä elämänviisautta muille koirille. Kirjan nimeksi voisi tulla "Pennusta Sennuksi seitsemässä vuodessa". Vaikka kirja ei vielä ole valmis, voi kai sitä jo hieman mainostaa. Oikeastaan valmiina on vain yksi ajatus: Tärkeintä on pitää mieli virkeänä ja pysytellä kunnossa. Siispä muistakaa pitää riittävästi hauskaa joka päivä ja välttää tapaturmia (tai jos ette pysty niitä välttämään, niin ainakin selviytyä niistä).