Hyvää joulua!

Tämän joulun vietämme siis ulkomailla ensimmäistä kertaa elämässämme.

Osaakohan joulupukki reitin tänne Hampuriin? Tonttuja ei ole vielä kovin montaa näkynyt, vaikka pidämme tarkkaa vahtia - yleensä vuorotellen, mutta tarpeen vaatiessa myös parivartiossa.

Isäntäväki paistoi jouluruuaksi hanhen. Sen mukana tuli sisälmyksiä, jotka he kypsensivät meille nappuloiden kanssa syötäväksi. Raakana hanhenmaksa ei kelvannut meille kummallekaan. Joillekin se on kuulemma suurinta herkkua, mutta tuskin se heillekään raakana maistuu.

Joululahjaksi saimme kunnon luut. Niissä riittää kaluamista moneksi illaksi. Sipi aluksi vähän jännitti omansa aloittamista, mutta hän on oikeastaan minua tehokkaampi järsijä kun vauhtiin pääsee. (Minulla on jo vähän kuluneet hampaat.) Taustalla näkyy olohuoneeseen tuotu kuusi, jota kuulemma ei saa käyttää sisävessana.

P.S.: Joulu on paikallisella kielellä kuulemma Weihnachten tai jotain sinnepäin. Saksanopintomme ovat vasta alkuvaiheessa, mutta onneksi koirat täälläpäin tuntuvat ymmärtävän myös suomea.

Berliinin-vierailu

Tulimme juuri kotiin Berliinistä. Kävimme uuden kotimaamme pääkaupungissa vähän tuulettumassa ja näyttäytymässä. Hotellihuone oli oikein mukava ja sängyt lämpimät ja pehmeät. Ulkona oli aika kuraista, mikä näkyi ikävästi hotellihuoneen valkoisilla lakanoilla kun tulimme lenkiltä.

Isäntäväki kävi jossain juhlissa eilen illalla, mutta pääsimme ajoissa käymään iltalenkillä ja sen jälkeen nukkumaan. Illalla kävelimme eläintarhan lähellä ja kuuntelimme tarkkaan, kun villieläimet huutelivat toisilleen häkeistään. En ollut koskaan kuullut sellaisia ääniä ennen.

Tänään lähdimme tutkimaan Tiergartenia. Kävimme katsomassa Siegessäulen ja Schloss Bellevuen. Näimme myös Brandenburger Torin vähän kauempaa. 

Poseeraus Schloss Bellevuen edustalla.

Poseeraus Siegessäulen edustalla.

Niin, ja tietenkin saimme hotellissa nukkua ihmisten kanssa samassa sängyssä, kuten aina. (Mutta kotona ei koskaan.)

Oli aika virkistävä ja sivistävä reissu! 

Nirppis

Tänään tapahtui jotain todella erikoista. Sipi jätti aamuruuan syömättä.
Homma meni näin: Sipi on saanut täällä Saksassa uutta ruokaa, koska sitä aiempaa merkkiä ei saa täältä. Uudet nappulat on tosi isoja, sellaisia isännän peukalonpään kokoisia, ja ne eivät oikein pehmene, vaikka niitä kuinka liottaisi vedessä. Mehän olemme aina syöneet pehmitettyjä nappuloita, koska varsinkin Sipi on niin kauhea ahmatti (yleensä) että pehmeitä nappuloita on helpompi syödä.
Aamulla kun tulimme aamukävelyltä, oli nappuloiden joukossa kananmunankuori. Sehän on ihan hyvää ja minä ainakin syön sen mielellään, toki vasta lopuksi kun varsinainen ruoka on syöty.
Sipin mielestä se, että ruokakuppiin oli laitettu kananmunankuori, oli aivan kamalaa. Ensin hän ei suostunut syömään ollenkaan, sitten hän heitti munankuoren lattialle ja koitti syödä nappuloita pelkästään. No, sekin osoittautui haasteelliseksi ja lopulta hän jätti melkein koko ruuan syömättä.

Asiaa ei ehkä varsinaisesti auttanut se, että minä tuijottelin pienen matkan päässä ja yritin päästä apajille. Koko tilanne oli aivan omituinen, koska yleensä syömme sulassa sovussa ja jos jollekin tulee stressi, niin minulle.
Isäntäväki jo luuli, että Sipillä oli joku vatsaongelma. Harmiksemme jouduimme olemaan monta monta monta tuntia yksin kotona tänään (se tuntui todella monelle tunnille, vaikka oikeasti meni kuulemma vain noin 5 tuntia). Emäntä luuli, että kotona varmaan odottaa haiseva yllätys. Onneksi mitään hätää ei ollut ja Sipin vatsakin voi ihan normaalisti.
Iltaruuan Sipi söi normaalisti. Tällä kertaa kukaan ei yrittänyt syöttää meille kananmunankuoria.

Metsään!

Tänään pääsimme pitkästä aikaa oikeaan metsään. Ei siis mihinkään metsämäiseen puistoon, vaan ihan oikeaan metsään. Ajoimme autolla aika pitkään jonnekin Hampurin ulkopuolelle ja menimme yksien tuttujen pihaan. Sieltä kävelimme aurinkoisessa säässä metsätielle. Aluksi vastaan tuli paljon ihmisiä ja koiria, mutta sitten olimmekin järven rannassa ja sen jälkeen ei tullut kovin monia enää vastaan.

Sipi kävi tietenkin kahlaamassa järvessä, koska hänen piti esittää jotain, mutta minä en viitsinyt mennä. Ilmassa oli vain noin 5 astetta lämmintä ja vesi oli aika kylmää. Minusta on tullut vähän vilukissa.
Metsässä oli oikeita metsän tuoksuja. Minä kukkoilin vapaana nautin siitä. Sipi kulki suurimmaksi osaksi remmissä. Siellä metsässä oli kuulemma peuroja ja ehkä villisikojakin, mutta emme onneksi nähneet niitä.

Aurinkoinen päivälenkki

Eilen oli pitkästä aikaa mukava aurinkoinen ja poutainen päivä. Lähdimme sen kunniaksi käymään Marienhöhe Waldparkissa.
Siellä on todella iso koira-alue, jossa koirat saavat juosta kytkemättä. Käytännössä koirat voivat kulkea koko ajan vapaana, ja niin me teimmekin. Remmit olivat mukana vain varalla, mutta emme tarvinneet niitä kertaakaan.

Puisto on niin iso, että sieltä löytyy aina uutta tutkittavaa. Tällä kertaa menimme taas ihan uutta reittiä.

Poseerasimme tässä, kun oli niin kaunis valo. 

Pesulle!

Tänään se tapahtui. Se mitä olemme onnistuneet välttämään jo kolmisen kuukautta: jouduimme pesulle.

Nuo edellisellä kerralla mainitut lumet ja pakkaset ovat nyt kadonneet ja tilalla on kuraisemmat kelit kuin aikoihin. Massut ja tassut olivat aivan kurassa, kuten kuvasta näkyy.
Jouduimme siis pesulle - ammeeseen! Voitteko kuvitella! Onneksi olemme harjoitelleet ammeeseen menemistä jo aiemmin, ja saaneet siitä palkkioksi ihanaa naudanvatsaa. Se on niin hyvää, että teemme mitä vaan saadaksemme edes pienet palaset. Menemme näköjään vaikka ammeeseen pesulle.
Ja onneksi ammeen pohjalle oli laitettu sininen matto, joka estää liukastumisen.

Me emme silti olleet kovin iloisia. Toivottavasti tästä ei tule tapa.

Ensilumi

Suomessa on kuulemma jo isot kinokset ja kunnon talvi. Vähän harmittaa, että olemme täällä "etelässä" keskellä pahinta kurakautta.
No, tänä aamuna katsoimme ikkunasta ulos ja näimme joka puolella lunta! Ensilumi tuli myös Hampuriin!
Maa on vielä lämmin, joten lumi sulaa heti. Mutta puissa ja pensaissa on sentään valkoista höttöä. Ja taivaalta tulee koko ajan lisää.
Minua ei tällaiset talvikelit innosta. Menen uuteen petiin kerälle ja pyydän päälle vielä lampaantaljan. Näin pysyn lämpimänä. En ehkä poistu tänään ulos ollenkaan.

Saksalaiskavereita

Viime viikonloppu oli erityisen kiva, koska minun "kummitätini" tuli Suomesta käymään. Olisin voinut mennä lentokentällekin häntä vastaan, mutta tällä kertaa jäimme Sipin kanssa kotiin odottamaan. Kyllä ilo oli suuri, kun tuttu ihminen astui ovesta sisään!
Kävimme heti yhdessä iltalenkillä, mikä oli minusta kivaa. Seuraavana aamuna kummitäti vei meidät aamupäivälenkille, mutta eksytimme hänet tietenkin heti uusille kaduille! Ei se haitannut, kun emme olleet kaukana.

Koko viikonlopun ajan teimme kaikkea hauskaa yhdessä. Sunnuntaina menimme Wedeliin tapaamaan uusia kavereita, joista toinen oli 9-vuotias valkkarinarttu ja toinen nuori jackrusselnarttu. Meillä oli oikein hauskaa ja tulimme hyvin juttuun, koska kaikki maailman koirat onneksi ymmärtävät toisiaan vaikka olisivatkin kasvaneet eri maissa.
Tuo pieni pippurinen jackrussel oli aika hauska kaveri, joka jaksoi juosta vaikka kuinka pitkään.

Kävimme uimassa eräässä lammessa (jonka nimi on Katastrophenteich!) ja se oli kivaa. Juoksimme myös hiekkadyyneillä ja menimme aivan likaisiksi. Onneksi pääsimme pesulle jälkeenpäin.

Uusi peti

Saimme eilen uuden pedin. Isäntäväki kävi kaupassa ja toi meille tällaisen hienon uuden sängyn!

Olemmekin nyt vuorotellen tässä ihanassa pehmeässä pedissä ja osaamme mennä sinne käskyllä "oma peti".

Kyllä isäntä ja emäntä vähän miettivät, että kannattaako ostaa kallista pesää meille. Kun eihän sitä koskaan tiedä pidämmekö me siitä, mutta onneksi tämä kelpaa meille molemmille (vuorotellen tietysti!).

Minähän olen aiemmin aina tykännyt nukkua omassa häkissäni, mutta jostain syystä en ole tässä uudessa kodissa juuri häkissä viihtynyt. En tiedä oikein miksi. Luultavasti lattianrajassa vetää sen verran, että minun luitani alkaa kolottaa. Uudessa pedissä on korkeat reunat, jotka pitävät nukkumapaikan lämpimänä.

Val(k)okuvamalleina

Tänä perjantaina iltalenkillä meidän kotikadun varressa oli kolme vierasta ihmistä valokuvaamassa. Yksi oli malli, yksi ilmeisesti sen assistentti ja kolmas tietenkin valokuvaaja. Me yritimme vaivihkaa livistää kuvauspaikan ohi, mutta mallina toiminut nainen bongasi meidät ja sanoi heti valokuvaajalleen, että otetaan kuva noiden koirien kanssa. Sitten nainen kysyi isännältä, saisiko koirien kanssa ottaa kuvan. Mikäs siinä, totesi isäntä ja antoi remmit kuvattavalle. Isäntä asettui kauemmas niin, että me katsoisimme kauniisti eteenpäin. Malli poseerasi kuin olisi kävellyt ja katsoi kameraan. Me Sipin kanssa vain seisoimme kauniisti ja katsoimme isäntää. Muutaman kuvan jälkeen kuvattava antoi taluttimet takaisin isännälle ja kiitteli kovasti. Sitten me jatkoimme iltalenkkiä ja jätimme mallin, assistentin ja kuvaajan töihinsä.

Niin että jos satutte näkemään meidät esim. Saksan Voguen kannessa niin älkää liikaa ihmetelkö. Myöhemmin tulin ajatelleeksi, että meillä oli saderemmit, vaikka oli kuivaa. Se voi valokuvan kannalta olla ikävä juttu, koska saderemmeissä on heijastinkangasta, joka saattaa kuvissa korostua ikävästi.

Haima-Saiman haimalääkkeet

Minullahan todettiin noin vuosi sitten haiman vajaatoiminta. Kaikki meni tosi hyvin Suomessa, kun sain raakaa sianhaimaa noin 50 g joka aterialla. Olin todella hyvässä kunnossa, oikeastaan minusta ei koko sairautta huomannut ollenkaan.
Täällä Saksassa sianhaiman löytäminen oli vaikeaa. Sitä ei oikein tahtonut mistään löytyä. Sen sijaan sain naudanhaimaa, mutta se osoittautui huonommaksi kuin sianhaima. Se on kai jotenkin erilaista eikä se oikein toiminut minulla. Jouduin ulostamaan monta kertaa päivässä ja kakka oli löysää ja kellertävää. Lisäksi laihduin jonkun verran, kun ruoka ei imeytynyt vaan tuli "läpi".
Sitten onneksi isäntäväki löysi netistä ihmelääkkeen Panzymen, tai siis Petzymen, joka sen nimi on Saksan markkinoilla. Se on sianhaimaentsyymiä, joka toimii siis samalla tavalla kuin raaka sianhaima. Hieman jännitti maistaa sitä ekaa kertaa, kun sitä oli ruokani joukossa. Onneksi se on tosi hyvää! Syön Petzym-jauheen aina ensin.
Ja Petzym myös toimii: vatsani voi hyvin, kakkaan noin kaksi tai kolme kertaa päivässä ja yleensä ihan kiinteää, normaalia kakkaa.
Olen siis taas voinut paremmin ja jaksan kunnon lenkkejä. Nyt ei enää tassu paina, kun teemme joka päivä yhden vähintään tunnin lenkin. Jaksan aivan hyvin kävellä koko matkan ja riehua Sipin kanssa.
Tunnen itseni taas nuoreksi koiraksi.

Vieraita!

Viime viikonloppuna meillä kävi vieraita Suomesta! Meistä oli kiva nähdä tuttuja, jotka antoivat meille paljon huomiota ja hellyyttä.
Teimme pitkiä retkiä Elben rannassa ja kävelyteillä. Elben rantalenkillä Blankenesessä pysähdyimme lepäämään ja Sipi hyppäsi korokkeelle, jotta olisi paremmin rapsuteltavissa.

Olemme taas käyneet monta kertaa Jenischparkissa. Se on vaan niin kivaa, kun siellä on paljon koiria ja tilaa juosta. Kelitkin olivat kivat aiemmin, mutta nyt on jo kylmää ja sateista. Oikea lokakuu.

Villuri-Valluri 8 vuotta!

Tänään on minun syntymäpäiväni ja täytän 8 vuotta. Juhlapäivän kunniaksi teimme pitkän lenkin Elben rannassa ja pääsimme Sipin kanssa uimaan. Olisi emäntäkin voinut uida jos olisi ottanut uikkarit mukaan, sillä ulkona on melkein 25 astetta lämmintä ja rannalla oli muitakin uimareita.

Tässä tallustelemme Elben rannassa suosittua ulkoilureittiä. Juuri tässä kohtaa on koirien "Auslaufzone" eli alue, jossa kaikenlaiset koirat saavat juosta vapaana. Tällä kertaa tässä ei tullut muita vastaan. Tuossa vasemmalla pusikon takana on Elbe.

Hiekkaranta on monen kilometrin pituinen ja yleensä täällä juoksentelee koiria vapaana. Koirat eivät häiritse ketään, koska ne eivät välitä ihmisistä eikä muista koirista. Kaikki ovat tottuneet elämään näin.

Jenischparkissa on isot aukeat. Tänään puistossa oli tosi paljon koiria, vaikka tässä kuvassa olemmekin Sipin kanssa kahdestaan. Tapasimme ainakin yhden unkarinvizslan, noin 10 whippettiä (joita Sipi pelkäsi!), pari saksanpaimenkoiraa ja monta muuta koiraa.

Minusta ei juuri näe, että olen jo seniori-iässä. Paitsi jos katsoo tarkkaan, voi huomata että kuononi on vaalentunut. Sehän ei oikeastaan pitsapohjan väristä valkkaria haittaa.

Lempparimetsä

Uusi suosikkimetsä on löytynyt. Niistä puistoista, joihin olemme tähän mennessä tutustuneet, Marienhöhe Waldpark on meidän suosikki. Olemme käyneet siellä joka viikko.

Usein siellä remmit ovat mukana vain rekvisiittana, ei niitä juuri tarvitse käyttää. Muut koirat tervehtivät meitä iloisesti ja me vastaamme yleensä iloisina takaisin. Joskus tosin käytämme liian kovaa ääntä, mistä kaikki eivät pidä. Useimmiten kaikki menee kuitenkin ihan hyvin.

Kuljemme pääpolkuja eli leveitä hiekkateitä tai sitten polkuja, joita ei meinaa huomata ellei katso tarkkaan. Meistä poluilla on kaikista kivointa.

Poluilla ei yleensä näe muita ihmisiä eikä koiria, se on hyvä niin voimme kulkea rennosti. Metsän eläimiäkään ei ole näkynyt, ainoastaan lintuja ja oravia.

Marienhöhe Waldparkissa kuljemme puistomaisessa lehtimetsässä ja käymme aina pulahtamassa lammessa. Se on erityisen hauskaa ja usein siellä on muitakin koiria.

Kaikenkaikkiaan mukava metsä. Olisipa se vähän lähempänä niin voisimme käydä siellä joka päivä. 

Helteinen syyskuu

Täällä Hampurissa on ollut kauhean kuuma siitä asti kun muutettiin. Melkein joka päivä on ollut 30 astetta lämmintä. Minulle ja Sipille tällaiset helteet ovat liian paljon. Emme me jaksa juosta tuolla puistoissa, vaikka tilaa olisi ja olemme molemmat olleet vapaanakin. Ei vaan jaksa.
Marienhöhen Waldparkissa on mukava lampi, jossa koirat saavat uida. Siellä tapaamme aina muita kivoja koirakavereita, joiden kanssa uimme ja riekumme. Se on hauskaa, sillä sitä voi tehdä kuumallakin kelillä. Sinne on kyllä noin puolen tunnin automatka, eli emme voi mennä sinne joka päivä.

Uuden elämän alku

Nyt olemme aloittaneet uuden elämän täällä Saksassa. Kotimme oli viikon verran aika sekaisin ja jouduimme asumaan laatikoiden keskellä. Ei se nyt varsinaisesti meitä haitannut, mutta hiukan stressaavaa oli kun isäntäväki järjesteli tavaroita koko ajan, enkä tiennyt ollaanko taas lähdössä jonnekin. Nyt näyttää onneksi siltä, että olemme saaneet kaiken järjestykseen ja jäämme tänne. Huojentavaa!

Kävimme viime viikolla Elben rannassa uimassa. Rannalla oli paljon ihmisiä viettämässä aikaa, vaikka oli jo ilta ja aurinko oli laskemassa. Ensin me hieman mietimme, onko sopivaa viedä koiria hiekkarannalle, mutta siellähän oli muitakin koirakavereita! Kaikki uivat ja juoksentelivat vapaana ja meitäkin tuli muutama moikkaamaan. Aluksi me tietysti näön vuoksi hieman kovistelimme, mutta täällä koirat ovat aika rentoja ja tottuneet kulkemaan vapaana ja tapaamaan vieraita koiria. Niinpä nämä kohtaamiset ovat sujuneet hyvin, ja nykyään mekin tervehdimme muita ihan asiallisesti ilman erityistä draamaa. Yleensä pääsemme vapaaksi kun toinen koira tulee vastaan, ellemme ole jo vapaana. Täällähän lähes kaikki koirat kulkevat ilman remmiä, eikä siinä ole mitään ihmeellistä.

Meidän uudet lenkkipolut ovat aika paljon urbaanimmat kuin aiemmin. Kotiovelta pääsemme pienee puistoon, jossa asuu suuri kaniyhteisö. Sipillä on suuria vaikeuksia tottua kaneihin, ja olen minäkin niitä vähän kytännyt. Niitä on niin paljon, että iltaisin saattaa nähdä kerralla 10 ihan lähellä.
Kun mennään autolla vähän kauemmas, pääsemme joko Volksparkiin, Blankenesen tai Rissenin metsiin. On tietysti paljon muitakin vaihtoehtoja, mutta emme ole vielä ehtineet kartoittaa niitä.

Blankenesen rannalle kuljetaan kapeita katuja pitkin, jollaisia minä en ole koskaan ennen nähnyt. Ihan kuin sokkelossa.

Blankenesessä on myös kiva hiekkaranta, jossa saimme juosta vapaana vedessä ja rannassa. Tapasimme taas monta kivaa koirakaveria, eikä kukaan paheksunut vaikka juoksimme vapaana. 

Tulimme poispäin Römischer Gartenin läpi, jossa tunsin vihdoin pääseväni arvoiseeni paikkaan. Minunlaiseni arvokkaan leidin pitäisi aina kävellä vain tällaisissa puistoissa, jossa puut ja pensaat on leikattu kauniisti.

Meistä tehtiin hampurilaisia

Kulunut viikko on ollut kamalan stressaava. Maanantaina heti aamusta me jouduimme parvekkeelle, ja sillä aikaa jotkut miehet kävivät kantamassa kaikki meidän tavarat isoon autoon. Kun tulimme parvekkeelta, koko asunto oli tyhjä! Se oli aika outoa ja ehkä hieman pelottavaakin. Minä menin makaamaan siihen kohtaan, jossa häkkini oli aiemmin.
Sitten hyppäsimme autoon, kävimme Vartsalassa hieman lepäämässä ja syömässä, ja illalla nousimme laivaan. Hytissä nukuimme sängyissä (tietenkin) ja kuuntelimme moottorin kolinaa ja viereisessä hytissä haukkuvaa pikkukoiraa.
Tiistaiaamuna heräsimmekin Ruotsissa! Emme olleet koskaan aiemmin olleet ulkomailla, joten se oli jännittävää. Meillä oli tietenkin asianomaiset passit ja paperit, mutta kukaan ei halunnut katsoa niitä. Olimme hieman pettyneitä.
Ajoimme Tukholman ulkopuolelle ja teimme hyvän aamulenkin ja söimme normaalit aamusapuskat. Se oli muuten ihan hauskaa, mutta minusta löytyi kolme punkkia lenkin jälkeen. Onneksi ne näkyvät vaaleassa turkissani nopeasti, niin ne nypittiin pois.
Matkustimme autossa koko päivän. Iltapäivällä menimme pitkää siltaa pitkin Ruotsista Tanskaan, eikä taaskaan kukaan kysynyt passejamme.
Illalla nousimme taas laivaan, joka vei meidät Saksaan. Tämä on kuulemma uusi kotimaamme. Matkustimme vielä pari tuntia autossa, kunnes olimme perillä hampurilaisessa hotellissa. Hotellihuone oli kuuma, mutta oli mukava nukkua pehmeissä sängyissä isäntäväen vieressä.
Seuraava päivä oli hellepäivä, jonka vietimme Sipin kanssa pääosin hotellissa isäntäväen hoitaessa muita asioita. Se oli ihan mukavaa, koska olimme aika väsyneitä matkustamisesta ja kuumuudesta.
Nyt olemme muuttaneet uuteen kotiimme. Meidän kaikki tavarat kannettiin sisään sillä aikaa, kun me olimme kylpyhuoneessa lepäämässä. Minä sain mennä häkkiini ja se oli aivan ihanaa. Löysimme myös fudiksen ja saamme loikoilla tutulla villamatolla.

Tahkon huipulla!

Viikko sitten kiipesimme Tahkon huipulle. Sieltä oli hyvät näköalat ja mahduimme hyvin Sipin kanssa juoksentelemaan rinteillä.

Komentoja ja kavereita

Meillä oli viikonloppuna täällä vieraana pari poikaa, jotka pitivät meille kovaa kuria. Käskyjä sateli: Maahan! Paikka! Istu! (Ja ainakin yhden kerran kuulimme myös "Itsu!")
Meidän hampaitamme ihmeteltiin ("Ou mai gaad miten isot hampaat näillä on! Onko nää sellaisia lampaanraatelijakoiria?") ja kynnetkin leikattiin.

Ulkoilimme ja pidimme hauskaa. Illalla kävimme yhdessä uimassa meressä. Minusta oli aika kamalaa, kun lauma hajosi eri suuntiin ja välillä lapset menivät pinnan alle. Koitin koko ajan pelastaa kaikkia ja pitää laumaa kasassa. Sipi vaan roikkui rannan tuntumassa isolla kivellä ja haukkui kovaan ääneen.

Sunnuntaina matkasimme kaikki yhdessä autolla ensin Ruskolle, jossa saimme lekotella ja leikkiä lasten kanssa. Sitten Sipi lähti Halistenkoskelle tapaamaan siskoaan Kuuttia. Edellisistä treffeistä olikin kulunut jo noin pari vuotta, mutta hyvin siskot tulivat keskenään toimeen. Heillä oli hurjan hauskaa kun he jahtasivat toisiaan, hyppivät heinikossa ja kahlasivat Aurajoessa. Sipi oli aika poikki, kun hän tuli minua hakemaan.

Sieltä lähdimmekin heti seuraavaan paikkaan, nimittäin tapaamaan Urpoa ja Kärsää! Laitoin pojat heti ojennukseen, ja Sipi taas haukkui kovaan ääneen. Kävimme takapihalla syömässä marjoja suoraan pensaista.

Se visiitti oli aika lyhyt, ja menimme sieltä vielä Vartsalaan, jossa tapasimme tuttuja ja muutamia tuntemattomiakin ihmisiä.

Lopulta ajoimme vielä illaksi kotiin. Koko päivä oli niin hektinen, ettei meille muistettu antaa päivällisruokaa ollenkaan! Kun tulimme kotiin, oli kello jo melkein kymmenen ja isäntäväen mielestä oli liian myöhä syödä enää. Siis liian myöhä meille, kyllähän he itse vetivät hampurilaiset iltapalaksi. Niin törkeää.

Kesäreissu Kuusamoon

Kerran kesässä täytyy käydä automatkalla vähän pidemmällä, ja tänä vuonna (samoin kuin viime vuonna) meidän matkamme suuntautui Kuusamoon.
Menomatkalla vietimme pari yötä Joroisilla, jossa satoi paljon vettä ja isäntä vaikutti ensin energiseltä ja sitten seuraavana päivänä hyvin väsyneeltä.

Illalla kävimme rannassa paistamassa makkaroita ja riehumassa laiturilla. Kumma ettei kukaan pudonnut järveen, niin villiä menoa oli välillä.

Jatkoimme matkaa Rantasalmelle, jossa kävin esittelemässä taidegalleriani. Häntä näyttää suunnan.

Perillä Kuusamon mökillä meistä otettiin aika monta kuvaa, jossa näytämme tältä. Matka oli aika rankka ja perille päästyämme sohva peiteltiin meidän peitolla, jotta voisimme olla siinä ihan vapaasti. Sipi otti tilanteesta kaiken irti.

Enkä minäkään kovin kauaa odotellut, kunnes valtasin sohvan itselleni ja rentouduin täysin.

Maisemat ovat huippuja Rukalla. Aurinko paistoi eikä ötököitä ollut kovin paljon. Meille ostetut hyttysmyrkytkin jäivät käyttämättä, kun niitä ei tarvittu.

Kaunis maisema! Ja onhan siellä taustalla nuo järvet ja vaaratkin.

Kävimme tietysti uimassa monta kertaa. Järvi oli kirkas ja vesi lämmintä.
Aika hyvä kesäloma, sanoisin!

Vuoroin vieraissa

Viime viikonloppuna kutsuimme Urpon ja Kärsän meille Helsinkiin kylään. Koska oli jälleen lämmin kesäpäivä, päätimme lähteä ulkoilemaan ja uimaan.

Ensin jouduimme tietenkin poseeraamaan kameralle näköalapaikalla. Sipi ei olisi jaksanut, se mietti vaan että miten pääsisi mahdollisimman nopeasti mereen vilvoittelemaan.

Kun pääsimme rantaan, me kaikki syöksyimme veteen ja annoimme turkin kastua. 

Minä noudin keppiä ja Kärsä lähti perään. En tietenkään antanut sen koskea keppiin. Kaikki tämän saaren kepit ovat oikeastaan minun eikä niihin tarvitse muiden koskea.

Uinnin jälkeen annoimme Kärsälle kyytiä. Pyöritimme sitä hiekassa niin, että olimme kaikki aivan likaisia ja jouduimme uudestaan uimaan.

Kärsä yrittää kostaa Sipille, ja minä en meinaa uskoa silmiäni. 

Kärsä parka yrittää pitää meitä loitommalla, mutta emme me niin helposti lannistu. 

Uinnin ja pitkän kävelylenkin jälkeen olimme niin poikki, että nukuimme kotona kaikki sulassa sovussa, eikä kukaan koittanut ahdistella toisia. Hyvä kesäpäivä, sanon minä!

Onnea Sipi!

Kesän lapsi Simppu Sumppunen on tänään 4-vuotias!

Kyläluudat

Kävimme viime viikonloppuna kahdessa kyläpaikassa. Ensin Lahdessa ja sitten Vartsalassa. Lahdessa saimme lekotella etupihalla varjossa, käydä pitkällä kävelylenkillä ja painia villisti takapihan nurmikentällä. Se olikin kiva päivä, sillä sattui olemaan kova helle eikä meitä olisi automatkailu kiinnostanut yhtään pidemmälle kuin Lahteen.

Sunnuntaina kävimme Vartsalassa. Siellä olivat myös Urpo ja Kärsä. Pojat stressaantuivat meidän läsnäolosta niin paljon, että he menivät aivan hilseelle. Meidän valkoisista turkeista hilsettä ei näe, mutta kyllä mekin vähän hermoilimme. Aika pian kuitenkin totesimme, että nyt on paras vaan ottaa ihan iisisti, ja rauhoituimme koko porukka. Hengailimme terassilla ja torkuimme. Se oli ihan hauskaa.

Jouduimme toki poseeraamaan kameralle.

Minulla meni joku roska korvaan. Kärsä näytti aika kärsivälle.

Urpolle ja Kärsälle alkoi riittää poseeraaminen. Sipi ja Urpo pitivät hajurakoa.

Kärsä otti hatkat ja kuvaussessio päättyi.