Kesäpäivän ulkoiluja

Yhteiselo on mennyt hyvin myös Sipin paluun jälkeen.
Olemme ulkoilleet paljon, käyneet uimassa, piehtaroineet ruohikossa ja nauttineet lämpimistä kesäpäivistä.

Tänään kävimme Jenischparkissa kävelyllä.

Isäntäväki teki meille etsintäradan kaatuneen puun rungolle. He piilottivat rungon päälle ja koloihin nameja, joita me etsimme hyvin intensiivisesti.

Etsintä on aika rankkaa, koska herkut ovat pieniä ja ulkona on paljon muitakin hajuja, jotka vaikeuttavat etsintätyötä. Herkkuja voi olla vaikeissakin paikoissa, kuten tällaisissa koloissa.

Minä pistin pääni tietenkin koloon. Enkä turhaan: sieltä löytyi yksi herkku!

Sipi on minua nopeampi etsimään, mutta minä olen huolellisempi. Yleensä Sipi menee edellä keräten helpoimmat namit ja minä tulen perässä ja etsin ne, joita Sipi ei ole kiireessään löytänyt.

Etsintäradan jälkeen menimme isolle kentälle vähän huilaamaan, koska oli niin kuuma ja se on aika väsyttävää.

Halusin jo jatkaa matkaa, mutta isäntä vaan istui penkillä eikä tehnyt elettäkään.

Sipi roikotti kieltä tuttuun tapaansa.

Meillä oli hyvin hauska lenkki!

Flensburgin-reissu

Palataanpa ajassa hieman taaksepäin. Ennen kuin Sipi tuli kotiin, teimme pienen reissun Tanskan rajalle Flensburgiin ja Glücksburgiin.
Isännällä oli siellä jotain urheiluhommia, mutta kyllä minäkin urheilin! Kävin emännän kanssa hölkkäilemässä puistossa, jonka nimi oli Volkspark (vähän kuin meidän paras ulkoilupaikka Hampurissa). Menin ensin vapaana, mutta yhtäkkiä äkkäsin pusikossa peuran! Kyttäsin sitä aika paljon ja emäntä totesi, että minun on paras kulkea remmissä, ettei vain tapahdu mitään odottamatonta.

Kävin myös uimassa Itämeressä. Vesi oli suolaista ja raikasta! Uiminen on alkanut kiinnostaa minua näin seniorina entistä enemmän, varsinkin kuumina päivinä. Minä suorastaan vaadin päästä uimaan, jos haistan meren tai järven. Tai oikeastaan minkä tahansa veden, jossa voi uida tai kahlata. Kiskon ihan vimmatusti ja alan uikuttaa, jos ei viesti muuten mene perille remmin toiseen päähän.

Glücksburgissa on kaunis vanha kuninkaallinen linna, jota ihmiset ihastelivat. Minua kiinnostivat enemmän linnan edustalla uivat linnut.

Sillä aikaa kun isäntä hikoili ja tuskaili urheilukilpailussa, minä ja emäntä menimme hotellihuoneeseen ottamaan pienet päivänokoset. Hotellissa menen tuttuun tapaan sänkyyn, mielellään peiton alle.

Lauma kasassa!

Sipi saapui isännän kanssa Suomesta kotiin eilen! Kyllä minä olin ihmeissäni, kun emännän kanssa mentiin pihalle ja sinne tulikin autotallista isäntä ja Sipi! En meinannut uskoa silmiäni. Jouduin tietenkin ensin muistuttamaan Sipille, kuka määrää ja kenen pillin mukaan tanssitaan, mutta oikeastaan minusta oli todella kiva, että Sipi tuli takaisin kotiin.
Se kyllä haisi aivan oudolle! Sen ympärillä leijuu pentujen haju ja kaikkien vieraiden koirien ja kasvattajan kodin haju. Ja Sipin mahan alla roikkuu kauheat tissit. En ymmärtänyt aluksi ollenkaan, mistä tässä on kyse.
Onneksi Sipi käyttäytyy aivan kuten ennen ja meillä oli aamulenkillä oikein hyvät painit.
Kauhean laihalta se näyttää ja ruokahalu on (jos mahdollista) vaan kasvanut entisestä!
Minä olen ollut niin huono syömään Sipin poissaollessa, mutta ehkäpä tilanne paranee nyt kun sain ruokaseuraa taas. Ainakin tänään iltaruoka meni jo ihan mukisematta myös minulta.
Ihan kiva kun lauma on taas kasassa! Ja huomenna isännänkin loma loppuu ja arki alkaa.

Terveisiä Suomesta!

Isäntäväki kävi Suomessa Sipiä tervehtimässä. Jälleennäkeminen oli kuulemma olllut erityisen iloinen, mieleenpainuva ja - kuten tavallista Sipin ollessa kyseessä - äänekäs. Sipin rauhoituttua hän johdatti isäntäväen kasvattajan talon kellariin, jossa pentulaatikossa odotti kahdeksan pientä jääkarhunpentua: kaksi narttua ja kuusi urosta. Pentueesta puolet on pitkäkarvaisia eli ns. tukkapentuja ja (minun mielestäni parempi) puolikas lyhytkarvaisia.


Tässä yksi pitkäkarvaisista poikapennuista vetelee sikeitä. Melkoinen karvapallo, mitä vaikutelmaa lurppakorvat ja suhteettoman suuret tassut vain voimistavat.


Muutkin pennut olivat aluksi vähän uneliaita, mutta tulivat sitten innokkaina tekemään tuttavuutta uusiin ihmisiin. (Tietysti tehtyään ensin heräämispissat pentulaatikon matolle.) Tässä testataan, tulisiko sormestakin maitoa.

Sipi ei enää ollut kovinkaan halukas imettämään, sillä pennuille on alkanut puhjeta naskalihampaita, ja ne raapivat ikävästi. Tämän kerran Sipi ei kuitenkaan viitsinut hätistellä pentuja pois maitobaarista.

Pennut pääsivät jo pihanurmikolle tutustumaan laatikon ulkopuoliseen maailmaan. Siellä on paljon jännittävää koettavaa. Pienen pennun ei kuitenkaan kannata lähestyä luuta silloin, kun se on aikuisen koiran suussa.

Pennuille on nyt annettu kennelnimet, ja kaikkien nimet alkavat tietenkin T:llä. Pentujen uudet omistajat saavat tietenkin itse päättää, millä nimellä pentuaan haluavat kutsua. Isäntäväki sai ehdottaa pennuille kennelnimiä, ja jotkut ehdotuksista hyväksyttiinkin. Pentueen kennelnimiin voi tutustua kasvattajan kotisivuilla: http://www.kennelsafeguardians.com/bredbyus_t.htm

Kasvattajan luota isäntäväen matka jatkui Saloon, Turkuun, Ruskolle ja Raisioon. Raisiossa he kävivät myös Rekun haudalla.

Rekun hautapaikalla kaikki oli ennallaan. Minulle olit ensimmäinen pentulaatikon ulkopuolinen koira, jonka opin tuntemaan, enkä koskaan unohda sinua.