Korkeanpaikanleiri

Päätin lähteä lomailemaan Alpeille. Olen aina tuntenut Alppeihin jonkinlaista outoa kutsua, sillä olenhan rodultani Sveitsin valkoinenpaimenkoira.
Pitkällä automatkalla yövyimme yhden kerran leirintäalueella Fulda-joen varrella. Teltassa olisi ollut liian ahdasta, joten Sipi ja minä saimme nukkua autossa. Se olikin hyvä, koska yöllä satoi.

Vihdoin pääsimme perille Alpeille. Heti ensimmäisenä reissupäivänä nousimme gondolihissillä yli  2000 metrin korkeuteen. Siellä oli pilvistä ja viileää.
Lähdimme laskeutumaan alas takaisin kohti hotellia kivisiä alppipolkuja pitkin. Minua ja Sipiä jylhät maisemat eivät pelottaneet yhtään! Olimme aivan innostuneita viileästä ja raikkaasta ilmasta.

Vastaantuleva vuoristo-opas tunnisti meidät heti sveitsiläisiksi koiriksi.

Kuljimme suurimman osan ajasta kaukana isäntäväen edessä, mutta siitä huolimatta käyttäydyimme kiltisti emmekä häirinneet ketään.

Vaikka meillä ei ole alppikokemusta, askeleemme on vakaa eikä meitä huimaa missään tilanteessa, niinpä jatkoimme tästä vasempaan erittäin vaativalle polulle.

Pilvien alapuolella saavutimme puurajan ja pääsimme suomalaisittain tutun oloiseen metsän siimekseen.

Noin kahden tunnin kuluttua olimme saapuneet perille laaksoon noin 1000 metrin korkeuteen, jossa hotellimme sijaitsee. Sieltä on upeat näkymät Saksan korkeimmalle vuorelle Zugspitzelle. Minun tassujani hieman painoi ja Sipikin päätti huilata hetken.

Loppumatkan kävelimme suurimmaksi osaksi isännän perässä vaan, jottei tulisi otettua turhia askelia väärään suuntaan.

Seuraavana päivänä sää oli kirkastunut ja näkymät Zugspitzelle olivat vielä upeammat.

Tällä lomalla pääsen vihdoin lähestulkoon palaamaan sveitsiläisille sukujuurilleni!

Juhlahumua

Meillä oli täällä viikonloppuna kauheat tohinat. Perjantaina illalla meille saapui kauheasti vieraita. Kaikki oli meille tuttuja, mutta kyllä me yllätyimme, kun kaikki tulivat meille yhtä aikaa! Ruokapöytä oli jatkettu kahdella jatkopalalla ja sänkypaikkoja oli lisätty myös olohuoneen matolle. Osa vieraista oli yötä muualla, koska kaikki eivät olisi mahtuneet meille.

Minusta ja Sipistä oli kivaa, kun oli tohinaa. Meille riitti rapsuttelijoita ja koko ajan oli jotain vahdittavaa. Ainakin lapsia sai vahtia, etteivät ne olisi tehneet mitään luvatonta. Vauvaa jouduimme välillä väistelemään, kun se lähti kiipeämään meidän päälle pyrkiessään sohvalle ja harjoitellessaan kävelemistä.

Nyt kaikki vieraat ovat lähteneet ja arki palaa normaaliksi. (Ainakin hetkeksi! Pian me kuulemma lähdemme kesälomareissuun jonnekin kauas.)

Hampurissa on taas helteet ja kävimme taas Jenischparkissa uimassa. Onneksi minun vatsanikin on taas kunnossa!

Tässä kiirehdimme lammelle uimaan. Sipi on jo tuolla kaukana edellä ja minäkin koitan vähän hoputtaa isäntäväkeä kävelemään nopeammin.

Vihdoinkin vedessä!

Maha kuralla

Toissapäivänä kävimme taas rannalla pitkällä kävelylenkillä. Ilmassa oli vähän sateen tuntua ja rannalla ei ollut juuri muita. Se sopi meille oikein hyvin!
Juoksentelimme hiekassa ja vedessä ja leikimme palloilla ja jahtasimme toisiamme.

Lenkin jälkeen illalla minun vatsaani alkoi särkeä. Vinguin vähän ja olin allapäin. Yöllä minulle tuli kaksi kertaa kova kakkahätä ja isäntäväki joutui viemään minut tarpeilleni. Se oli aika ikävää.

Seuraavana päivänä vatsani voi vähän paremmin. Söin hyvällä ruokahalulla (mikä on sinänsä ihme - viime aikoina ruoka on maistunut minulle todella huonosti). Iltapäivällä kävimme Volksparkissa ja sain tyhjennettyä suoleni kunnolla. Kävin pusikossa noin viisi kertaa!
Sen jälkeen olo oli paljon parempi, eikä minun ole tarvinnut vinkua eikä pyytää ulos ylimääräisille lenkeille.

Sipin kanssa synkronoimme ilmeet kuvaa varten!

Rantapäivä

Helteiset kesäpäivät ovat täällä taas, joten viime viikonloppuna lähdimme koko porukalla rannalle. Hampurissa on monta kivaa hiekkarantaa, joille koiratkin ovat tervetulleita. Tällä kertaa olimme Falkenstein Uferin koirarannalla.



Siellä oli paljon ihmisiä ja koiria, kun oli lämmin ja aurinkoinen päivä. Leikimme muutamien kanssa, mutta oikeastaan tykkäämme eniten olla keskenämme.

Vesi oli ensiksi alhaalla ja vesirajassa oli oikein kuraista. Iltapäivän mittaan vesi nousi sen verran, että jouduimme siirtämään tavaramme kauemmas. Vedessä oli mukavampi olla, kun pohja oli hiekkaa eikä mutaa.
Me kävimme uimassa monta kertaa. Isäntä heitteli meille palloja, joita noudimme innoissamme. Minä jouduin välillä ottamaan pienen lepotauon, kun uin niin paljon.

Tietenkin isäntäväki ui myös itse. Vesi oli lämmintä eikä oikeastaan kovin virkistävää.
Elbessä menee myös isoja rahtilaivoja, ja näimme myös museolaiva Cap San Diegon melko läheltä.