perjantai 23. marraskuuta 2018

Yksin kotona 2

Eilen meillä oli kamalan pitkä päivä yksin kotona. Isäntä on ollut jo monta monta päivää reissussa eikä sitä ole näkynyt ollenkaan, ja eilen emäntäkin lähti aamulla toiseen kaupunkiin.
Me aavistimme jo aamulla, että tästä tulee vähän erilainen päivä, kun kävimme aamulenkillä jo ennen kuutta. Yleensä käymme vasta seitsemän jälkeen ulkona.
Sitten emäntä lähtikin jonnekin eikä sitä näkynyt koko päivänä. Onneksi meitä tuli eräs ukko käyttämään ulkona iltapäivällä, jottei meidän tarvinnut pidättää tarpeitamme iltaan asti.
Oli jo pimeä ja meidän vatsoja alkoi kurnia. Ei näkynyt ketään kotona. Meillä on täällä kyllä ihan hyvät oltavat, on lämmin, pehmeät pedit ja raikasta vettä, ja kun pääsimme vielä käymään ulkonakin niin ei meillä sinänsä mitään hätää ollut. Olisi vaan kiva ollut päästä ulkoilemaan kunnolla, tutkia metsäreittejä ja sen jälkeen saada jotain palanpainiketta.
Vasta illalla puoli kahdeksan maissa emäntä tuli takaisin kotiin. Menimme heti ulos pienelle metsälenkille ja saimme purkaa energiaa vähän. Kotona saimme ruuan. Eipä tarvinnut minunkaan nirsoilla, kun oli jo kova nälkä.
Illalla olisimme halunneet vielä leikkiä ja pelata jotain, mutta emäntä oli ihan väsynyt eikä jaksanut seurustella meidän kanssa. Meille tehtiin kyllä etsintärata ja se oli ihan kivaa.

Tämä oli toinen kerta, kun jouduimme odottamaan näin pitkään. Aikaisemmin tällaista on tapahtunut muistini mukaan vain kerran, ja siitäkin on jo aikaa.

Tänään on onneksi ollut ihan tavallinen päivä, olemme päässeet ulos jo kolme kertaa ja vielä iltalenkki odottaa parin tunnin päästä. Kuulemma jotain muutakin hauskaa tapahtuu vielä tänään. Ehkäpä isäntä tulee kotiin..?

perjantai 9. marraskuuta 2018

Senioritarkastuksessa

Kävin keskiviikkona eläinlääkärissä senioritarkastuksessa. Siellä emäntää ensin haastateltiin minusta, kyseltiin miten olen voinut ja onko minulla mitään vaivoja.

Sitten minut punnittiin, ja voitteko kuvitella, että painan 31,3 kg! Kaikki luulivat, että olen laihtunut kun olen niin hoikassa kunnossa, mutta oikestaan minun lihakseni ovat vaan alkaneet surkastumaan. Olen oikein sopivan painoinen.
Sen jälkeen eläinkääkäri kuunteli sydäntä, tutki imusolmukkeet, katsoi silmiin ja korviin sekä suuhun. Kaikki näytti hyvältä, vaikka silmissä onkin vähän sameutta enkä näe hämärässä kovin hyvin.

Pahin oli kuitenkin edessä: minusta otettiin verinäyte. Se oli aika kamalaa ja minua alkoi jännittämään niin paljon, että aina kun hoitaja tökkäsi neulalla jalkaani, verisuonet katosivat. Niinpä jouduttiin kokeilemaan monta kertaa ennen kuin vihdoin onnisti.

Lopuksi kävin vielä ulkona ja kuvittelin jo, että lähdemme kotiin, mutta emäntä halusikin että menen pissalle niin että minusta saataisiin pissanäyte. Se onnistuikin hyvin, koska osaan pissata käskystä (jokainen osaa jotakin!).

Eilen testien tulokset tulivat ja kaikki näytteet olivat hyvät. Minä olen jo vähän senio-riitta, mutta voin hyvin!
Haimanäytteitä ei otettu tällä kertaa, koska ne ovat aika kalliit ja minä olen voinut ihan hyvin. Myöskään selkää ei tutkittu, koska se ei ole nyt vaivannut minua erityisemmin.

Harmi vaan että kaikki tulokset ovat niin hyvät, että nyt en voi enää esittää heikkoa mummoa. Varsinkin isäntä on antanut minulle aika paljon erityisoikeuksia sen varjolla. Pelkään pahoin, että ne ajat ovat nyt takana.

Varmaan joudun nyt yhtä kovaan kuriin kuin Sipi.
Eli keittiöstä ei saa mitään ylimääräisiä herkkuja, lenkillä pitää totella jos käsketään tulemaan luokse tai menemään tien reunaan, ei voi enää kukkoilla ja leikkiä huonokuuloista jos käsketään tekemään jotain mitä ei haluaisi, esimerkiksi menemään pois keittiöstä kun ihmiset syövät.

Kyllä minä vielä keinot keksin ja saan kaikki tahtoni läpi. Odottakaa vain. (Ehkä katson isäntää nappisilmillä ja laitan korvat taaksepäin. Vielä parempi jos kurkustani kuuluu hento piippaus. Kukaan ei voi vastustaa minua silloin!)