Oli synkkä ja myrskyinen yö

Viime viikonloppuna olimme Urpon ja Kärsän luona hoidossa koko päivän. Se oli aika vauhdikas päivä! Voitte lukea siitä enemmän täältä.

Seuraavana yönä kun olimme jo kotona, oli kova myrsky ulkona. Minähän en voi sietää myrskyjä, ja hermostun aina todella paljon kun ulkona tuulee kovaa.
Tällä kertaa isäntäväki tiesi heti, mitä pitää tehdä: vierashuoneen ovi kiinni (jotten hyppää pöydälle) ja tyyny ja peitto mukaan takkahuoneen sohvalle. Nukuimme siinä sitten yhdessä peiton alla. Kesti kauan ennen kuin pystyin rauhoittumaan. Ensin vaan läähätin ja kuljin levottomasti paikasta toiseen, mutta sitten lopulta rentouduin ja nukuimme vierekkäin aamuun asti.

Päivä Sipin elämästä

Eilen Sipillä oli ihan normaali päivä. Normaali sikäli, että tapahtui kaikenlaista. Sipille tapahtuu aina kaikenlaista.

Ensimmäiseksi aamulla Sipin piti oksentaa. Me saimme toissapäivänä peuranluita, ja Sipi ahmi luunpalasia kitaansa niin paljon, että ei tietenkään jaksanut sulatella niitä kokonaan. Niinpä ne tulivat paluupostissa ylös, ja tietenkin Sipi oksensi matolle, minnekäs muualle.

Päivälenkillä Sipin korvasta alkoi tulla verta. Minä taisin vähän puraista siihen painin lomassa. Se oli vahinko, eikä Sipiä tainnut sattua ollenkaan. Mutta verta tuli niin paljon että sitä jäi lumelle ja turkkiin. Kotiin tullessaan Sipin korva oli niin verinen että se jouduttiin putsaamaan.

Illalla Sipi pääsi taas saunomaan. Hän on ottanut tavaksi odottaa oven takana kunnes isäntäväki ovat valmiita kuumimmista löylyistä ja kiipeää sitten lauteille. Saunominen ei ole minun juttuni, mutta Sipillä näyttää lämpö kelpaavan.

Iltalenkille lähtiessä etupihalla oli taas rusakko. Se on nyt monena iltana tullut syömään lintulaudalta pudonneita siemeniä, jotka ovat jääneet hangelle. Rusakko ei juurikaan pelkää ihmisiä tai edes koiria, vaan lähtee laiskasti loikkimaan meidät nähdessään. Sipi kannusti sitä tavalliseen tapaansa matkoihinsa hurjasti vinkuen tai oikeastaan ulvoen. Lisäksi Sipin vatsa oli peuranluista vähän löysällä eikä iltalenkin tarpeidenteosta meinannut tulla loppua.

Sipin päiviin siis mahtuu kaikenlaista ja Sipi ottaa näistä tapahtumista aivan kaiken irti. En yhtään liioittele sanoessani että Sipi elää sataprosenttista elämää. Nykäsen Matin sanoin: elämä on Sipin parasta aikaa.

Aurinkoinen metsäretki

Tänään aurinko paistoi kirkkaasti niin kuin kevättalvellla. Nythän on vasta helmikuun puoliväli, mutta ilmassa oli kevään tuntua. Lähdimme Rehtsuolle ulkoilemaan.

Suolla oli ihanaa! Minä hieroin turkkiani auringon karhentamaan lumeen.

Taukopaikalla ihmiset söivät eväitä ja minä tarkistin, mitä edellisiltä retkeilijöiltä oli pudonnut maahan.

Pitkän ja hartaan kerjäämisen jälkeen mekin saimme palaset nuotiolla paistettua makkaraa.

Tässä kuvassa näyttää siltä kuin kerjääminen meinaisi ottaa voimille, mutta tiedoksi vaan että jaksan kyllä kerjätä vaikka kuinka kauan. Aurinko vain häikäisi niin kovasti, että jouduin välillä pitämään silmiä melkein kiinni.

Paluumatkalla kannoimme vuorotellen tällaista isoa karahkaa. Se oli todella hyvä keppi!

Kävelimme välilllä polkua, josta oli edellisen kerran kävellyt hirvi. Näimme sen sorkanjäljet lumessa ja lähdimme seuraamaan jälkiä. Emme kuitenkaan nähneet hirveä.

Vilkas viikonloppu

Viikonloppuna oli taas kauheasti äksöniä. Meille tuli vieraita ja myös Urpo ja Kärsä kävivät moikkaamassa meitä. Me koirat olimme kovan paijjailun kohteena ja saimme huomiota enemmän kuin riittävästi. Se oli meistä niin väsyttävää, että lopulta simahdimme sohvalle. Urpo nojasi minun takapäähäni. Se oli aika suloista.

Sunnuntaina, kun kaikki vieraat olivat menneet kotiin, me lähdimme metsään. Oli satanut vettä pari päivää ja metsässä oli raskas kulkea. Me jouduimme välillä loikkimaan syvässä, pehmeässä hangessa. Kun tulimme laavulle, pidimme pienen painitauon. Isäntäväen piti pitää evästauko, mutta tulitikut olivat jääneet kotiin, niin he jäivät ilman evästä.

Painiminen oli kivaa pitkästä aikaa. Minä muistutin Sipille, kuka määrää. Minun täytyy aina pitää laumassa järjestystä yllä.