Paimion luontopolulla

Kävimme tänään kävelemässä Paimion luontopolun. Mukana olivat emäntä sekä kummitätini ja taapero. Urpo ja Kärsä eivät olleet mukana, koska he ovat metsästysreissussa.



Ilma oli vähän sateinen, mutta ei se meitä haitannut. Maisemat olivat huikeat joka tapauksessa.

Laavulla pidimme taukoa ja siellä oli myös noin parikymmentä pikkupoikaa, joku jalkapallojoukkue kuulemma. Ne olivat kovin kiinnostuneita meistä ja muutama tuli rapsuttelemaan ja juttelemaan meille. Minä en kauheasti välitä sellaisesta, mutta koitin kestää silti.

Tauon jälkeen jatkoimme matkaa. Polku oli vaikeakulkuinen, mutta selvisimme hyvin.
Loppumatka meni nopeasti ja pian olimme jo autolla. Kävimme vielä Urpon ja Kärsän kotona, vaikkeivät he itse olleekaan paikalla. Takapihan metsästä löytyi paljon hyviä sieniä.

Villa 11 vuotta!

Tänään on taas minun syntymäpäiväni! Vuodet vaan vierii kauheaa vauhtia ja tänään minä täytän 11 vuotta.

Sain aamupalaksi isännältä yllätyksen! Hän oli valmistellut minulle eräänlaisen kakun jauhelihasta ja kermaviilistä. Koko komeus koristeltiin vielä muutamalla kuivamuonanappulalla sekä lääkkeelläni.

Tämä oli ehdottomasti paras aamupala, mitä olen koskaan syönyt.

Iltapäivällä pidän pienen vastaanoton metsässä. Olen kutsunut sinne erään kivan ihmispojan ja tietenkin isäntäväen.

Minusta tuntuu, että tästä tulee kiva päivä! Ja taas uusi kiva vuosi on edessä. Emäntä sanoi, että kymmenen vuoden jälkeen jokainen vuosi on lahja. Tänään on ensimmäisen lahjavuoden vuosipäivä.

Teijon kansallispuistossa

On ollut ihanaa olla monta viikkoa vain kotona, eikä missään matkoilla. Arki on rauhallista ja rutiinit on hyvin hallussa. Minusta on niin kivaa olla omassa kodissa ja nauttia rauhasta. Metsä on muuttunut syksyiseksi ja illat on jo tosi pimeät.

Viikonloppuna kävimme jälleen uudessa kansallispuistossa, tällä kertaa Teijon kansallispuistossa kiertämässä Matildanjärven lenkin. Mukana oli Nipsu emäntineen sekä toinenkin ihmiskaveri.
Ilma oli oikein kiva ja sen takia reitin varrella oli paljon kulkijoita. Me saimme kehuja siitä, että olemme kauniita ja hyväkäytöksisiä koiria.

Kävelimme rauhassa ja pidimme muutaman tauonkin. Emme sentään menneet uimaan, vaikka järvi oli ihan vieressä. Kahlasimme vain ja joimme järvivettä pahimpaan janoon. Sipillä oli aiemmin päivällä mennyt maha aivan kuralle, joten hän kykki pusikoissa tämän tästä. Onneksi se on nyt jo parempi.

Reitti oli enimmäkseen metsäpolkua, mutta muutamalla pätkällä oli myös pitkospuita. Minä inhoan pitkospuita. Se on kamalaa, kun jalka ei osukaan lankulle vaan askel menee ohi.

Onneksi enimmäkseen maisemat ja polut olivat näin hienoja.

Lopuksi meidän piti poseerata kameralle, mutta kukaan meistä ei oikein jaksanut asettua hienosti kuvaan. Tuli tällainen erilainen kuva tällä kertaa.

Kasvattajan leirillä

Tänä viikonloppuna pääsimme pitkästä aikaa kasvattajan leirille! Edellisestä kerrasta olikin ehtinyt kulua jo neljä vuotta.
Tällä kertaa leiri järjestettiin uudessa paikassa Lappeenrannan kupeessa. Paikka oli oikein kiva.



Ensimmäisenä kävimme katsastamassa lammen ja laiturin, mutta emme käyneet uimassa. Emäntä kävi sitten myöhemmin illalla saunassa ja uimassa.

Perjantaina illalla ei tapahtunut mitään kovin erikoista. Tutustuimme mökkiimme ja kävimme myös katsomassa paikkoja muuten, esimerkiksi grillikota on aina hyvä tutkia tarkkaan.



Leirillä oli paljon tuttuja koiria, mutta myös muutamia ihan uusia tuttavuuksia. Sipi tapasi poikansa Urhon, mutta mitään kovin syvällistä suhdetta heidän välilleen ei kehkeytynyt. Kumpikin taisi olla vähän ihmeissään kohtaamisesta.

Lauantaina oli vuorossa leikkimieliset tottelevaisuuskilpailut, joihin sekä minä että Sipi osallistuimme. Kisa meni ihan hyvin. Minä selvisin kaikesta muuten kunnialla, mutta esteen yli hyppäämisestä kieltäydyin. Mitä vikaa on siinä, että kiertää esteen? Minusta se on paljon järkevämpää.
Sipin kisat menivät paremmin kuin minun, mutta emme kumpikaan sijoittuneet pisteille. Hauska kokemus se oli kuitenkin!

Tottelevaisuuden jälkeen oli leirimätsärit. Sipi meni ensin kehään ja sai punaisen nauhan. Sipin jälkeen oli minun vuoroni ja sain myös punaisen nauhan! Kun oli punaisten vuoro mennä yhdessä, emäntä ei voinut viedä meitä molempia yhtä aikaa eikä apukäsiä löytynyt siihen hätään, niin päätettiin että vain minä osallistun ja Sipi luopuu paikastaan. Se oli hyvä päätös! Minun esiintyminen meni hyvin, siitä huolimatta että Sipi kiljui kentän laidalla kateellisena.
Tulin punaisten kolmanneksi ja sain kutsun BIS-kehään! BIS-kehässä olin jo tosi väsynyt esiintymään ja minulla oli kauhean kuumakin. Kuitenkin selvisin koko kilpailun toiseksi! Sain palkinnoksi hienon pokaalin ja repullisen herkkuja.

Näiden kisojen jälkeen meidän leiriviikonloppu päättyi ja lähdimme ajamaan kotiin. Kotona olimme vasta pimeällä, mutta ei se haitannut kun me muutenkin vain nukuimme autossa. Leiriviikonloput on aina niin väsyttäviä.