torstai 30. tammikuuta 2020

Tallilla

Kävimme eilen pitkästä aikaa hevostallilla. Tällä kertaa menimme Piikkiöön tervehtimään Toffee-hevosta.
Tallilla oli mukavaa ja me tiesimme heti, miten siellä tulee käyttäytyä. Ei saa riehua eikä haukkua eikä hermostuttaa hevosia. Sen sijaan tallin ja maneesin lattialta saa syödä kaikkea ihanaa!
Tallissa oli ehkä 8 hevosta, ja kaikki ilahtuivat meidän vierailusta. Ne katsoivat meitä uteliaina ja iloisina. Tallikoira Indi ei ollut nyt paikalla, joten olimme ainoat koirat. Kissoja siellä ei ole (onneksi) lainkaan, mutta näimme kyllä muutaman tallihiiren.
Tutkimme tallin hyvin tarkkaan, kävimme jokaisessa huoneessa nuuhkimassa lattiat ja kaikki tavarat. Hevosten tarvikkeetkin on hyvin mielenkiintoisia ja  meidän piti tarkastaa varsinkin kaikki ruoka-astiat.


Toffee on tosi kiltti heppa, eikä se välittänyt meistä juurikaan. Kun olimme maneesissa ja Toffee pääsi vähän käppäilemään, me odottelimme kytkettyinä reunalla. Ettei vaan olisi tullut mitään levottomuuksia tai muuten hankalia tilanteita. Minusta on vähän vaikea ymmärtää, miten iso eläin hevonen oikeastaan on.

Kun Toffee oli kävellyt riittävästi, me pääsimme vähän riehumaan maneesiin. Siellä ei ollut ketään muita, joten käytimme tilan hyväksemme ja otimme pienet villit painit maneesin pehmeällä alustalla.

Tallivierailu oli muuten oikein kiva, mutta Sipi-raukka söi niin paljon kaikkea ihanaa tallin lattialta, että hänellä meni vatsa aivan sekaisin. Jo kotimatkalla Sipin vatsassa alkoi kuplia ja kun pääsimme kotipihaan, hän oksensi aivan kauheat läjät hevosenruokaa ja -kakkaa.
Seuraavana yönä Sipi puklaili ja yski koko vatsan tyhjäksi. Tietenkin kaikki tuli takkahuoneen sohville ja matolle. Onneksi emäntä sai kaiken pestyä.

sunnuntai 26. tammikuuta 2020

Pesulle!

Eilen tapahtui se, mitä olemme onnistuneet välttämään jo monta vuotta: jouduimme shampoopesulle!
Isäntä huijasi meidät kylpyhuoneeseen tonnikalaherkkujen kanssa ja alkoi pesemään meitä. Minä olin ensimmäinen uhri.
Isäntä kasteli minut aivan kokonaan, pohjavilloja myöten. Sitten hän hieroi märkään turkkiini jotain mukamas hyvänhajuista koirashampoota. Pullon kyljessä lukee jotain vaniljan tuoksusta, mutta minusta se haju oli aivan ällöttävä. Mieluummin haisen mullalle ja tunkiolle kuin vaniljalle.
Kun minut oli pesty ja huuhdeltu huolella, oli Sipin vuoro. Hän joutui samaan käsittelyyn.
Pesun jälkeen meidät kuivattiin huolella ja me ravistelimme turkkejamme monta monta kertaa, jotta kuivuisimme.
Olimme silti märkiä vielä monen tunnin päästä, kun piti mennä iltalenkille. Ulkona oli vähän pakkasta, joten meidät piti pukea lämpimästi ulkoilua varten. Minä sain ylleni viime talvena ostetun paksun talvitakin ja Sipi lainasi minun ohuempaa tuulitakkia. Minä viihdyin oikein hyvin lämpimässä takissa! Oli ihanaa kun ei palellut yhtään.
Sipi sen sijaan ei ole tottunut käyttämään takkia ja niinpä hän käveli vähän epäröiden. Ehkä hän pelkäsi, että joku tuttu näkee.


Menimme käymään kaupassa, koska isäntä halusi tehdä lottorivin. Kaupassa me odottelimme tuulikaapissa lämpimässä sen aikaa, kun isäntä teki ostoksia. Siinä oli ihan lämmin ja mukava istuskella.
Kotona menimme omiin peteihimme nukkumaan ja emäntä laittoi minun päälleni lämpimän lampaantaljan. Ei palellut lainkaan.
Meistä lähtee nyt ihan hirveästi karvaa, kun meidät on pesty. Emäntä vaan harjaa ja harjaa, mutta silti lattialla on kauheita villakoiria (hehheh).

maanantai 20. tammikuuta 2020

Sipin retkipäivä

Sipi pääsi eilen retkeilemään emännän kanssa. Minä ja isäntä jäimme vahtimaan kotia, koska edellisenä päivänä olimme kävelleet Kangenmiekan kierroksen, joka on yli 8 km ja minun pitää muistaa, etten voi enää tehdä joka päivä niin pitkiä lenkkejä.

Sipin retkikohteena oli Marttilan korven eräreitistö. Mukana retkellä oli myös Nipsu. Retki alkoi Palaisten uimarannalta ja jatkui Lotikon laavulle. Laavulla oli evästauko.


Maisemat olivat kauniit ja aurinkokin paistoi pitkästä aikaa. Vain tuuli humisi puissa, liikenteen äänet olivat niin kaukana, etteivät ne kuuluneet. Sipi koitti kuunnella, kuuluisiko metsän eläinten ääniä, mutta tällä kertaa ei kuulunut mitään. 


Reitillä oli muutamia pitkospuita, mutta enimmäkseen polku kulki hyvin märkänä suon keskellä. Pitkospuita oli laitettu syvimpien ojien ylittämiseen, mutta sekään ei auttanut kun Nipsu liukastui ja putosi ojaan takkeineen päivineen! Onneksi ei ollut pakkasta ja Nipsu pysyi lämpimänä kun hän juoksi niin kovasti.


Palatessa aurinko alkoi jo laskea, vaikka kello oli vasta neljä. Onneksi päivät pitenevät koko ajan. Minä tiedän sen, koska tämä on jo minun kahdestoista kevääni.

keskiviikko 15. tammikuuta 2020

Synttärikutsuilla

Viikonloppuna lähdimme reissuun Satakuntaan. Olemme käyneet melkein joka vuosi erään sukulaistytön syntymäpäiväjuhlissa. Ensimmäisen kerran olin siellä jo pentuna ja sittemmin olen käynyt siellä lähes joka vuosi.
Tänä vuonna ei jaettu hassuja hattuja, eikä vieraina ollut muita koiria kuin minä ja Sipi.
Onneksi meillä oli silti hauskaa. Lapset jaksoivat leikittää ja paijata meitä.

lauantai 4. tammikuuta 2020

Uudenvuodenjuhlat

Vietimme uudenvuodenaattoa Urpon ja Kärsän kanssa, kuten viime vuonnakin. Kävimme ensin kävelemässä Paimion luontopolun ja se oli jälleen mukavaa.



Tällä kertaa otimme mukaan eväät, ja pysähdyimme laavulle paistamaan makkaraa.


Meistä oli erittäin mielenkiintoista seurata, kun isäntä valmisteli makkaroita.

Laavuretki kesti aika kauan, mutta lopulta menimme Urpon ja Kärsän kotiin valmistautumaan iltaan. Emme me koirat tosin jaksaneet enää oikein innostua mistään, kun olimme niin poikki. Enimmäkseen makasimme koirien patjoilla ja sohvilla. Kyllä meistäkin huomaa, ettemme ole ihan nuoria enää. Kärsä on nuorin ja hänkin on jo melkein 6-vuotias.

Uusi vuosi alkoi hyvin. Ei ole ollut myrskyjä tai muutakaan kamalaa vielä. Olemme ulkoilleet ja nauttineet muutamista pakkaspäivistäkin. Yhtenä päivänä kävimme lenkillä uudessa paikassa nimeltä Pomponrahka. Mutta koska minulla oli päällä pomppa, nimesimme paikan Pompanrahkaksi!