sunnuntai 23. elokuuta 2020

Seurakoira

Minusta on vanhemmiten tullut paljon seurallisempi kuin ennen. Nuorempana halusin aina olla vain parhaassa seurassa eli yksin. Menin yleensä eri huoneeseen kuin muut enkä ole koskaan tykännyt esimerkiksi nukkua toisten lähellä. 
Mutta nyt kun olen jo vanha ja vähän epävarma, koska aistini eivät ole yhtä herkät kuin ennen, haluan usein olla muiden seurassa. En pidä siitä, että minut yllätetään, joten on hyvä että joku vahtii minun puolestani. Sipi aina hälyttää jos joku tulee kotiin ja muutenkin pitää huolen meidän turvallisuudesta. 


Silloin kun isäntäväki syö, olen mielellään pöydän alla. Tietenkin siksi, etten olisi yksin, mutta onhan siinä sekin hyvä puoli että olen sitten heti paikalla jos jotain sattuisi tippumaan ruokapöydältä. 

torstai 20. elokuuta 2020

Riisistä riisiin

Minun vatsani on taas löysällä. Viime aikoina olen vähän väliä maha kipeänä. En tiedä mistä se johtuu, helteestä vai mistä, mutta jostain syystä minun vatsani on ollut löysällä tosi usein. Edellisestä kerrasta on vain pari viikkoa. 

Nyt olen taas riisidieetillä. Tänään vähän ihmettelin aamulla, kun Sipi sai ruokansa normaalisti ja minä en saanut mitään. Minulla oli kuitenkin aika kova nälkä, koska olin yön ja aamun aikana kakkinut monta kertaa takapihalle ja vatsani oli aivan tyhjä.
Sitten huomasin, että emäntä laittoi minulle keitettyä riisiä ja söinkin sen hyvällä ruokahalulla. Lounastauolla kävimme ulkona, mutta minun ei tarvinnut kakata ollenkaan. 

Toivotaan, että tämäkin vatsatauti olisi pian selätetty.