Toinen jouluni

 Viime jouluna olin vielä tosi pieni, mutta tänä vuonna jo lähes aikuinen. 

Jouluaattona hyppäsimme autoon ja ajoimme tuttuun paikkaan Saloon joulunviettoon. Siellä ihmiset söivät jouluaterian ja Sipi ja minäkin saimme herkkutikut. Kävimme ulkoilemassa vähän, ja sen jälkeen meitä odottikin kiva yllätys! Nimittäin Urpo ja Kärsä tulivat! Sipi aloitti taas kauhean haukkukonsertin, joka ei meinannut loppua ollenkaan. Minä kiehnäsin Urpon kyljessä koko ajan ja nuolin hänen suunpieliään. 

Kävimme pikkuisen ulkona nelistään ja sen jälkeen saimme uuden yllätyksen. Tällä kertaa joulupukki tuli kylään! Saimme siltä paketteja, joiden sisällä oli herkkuja. Kärsä hotkaisi oman herkkutikkunsa kahdella haukkaisulla ja ihmiset ihmettelivät, miten se on mahdollista. 

Yöksi ajoimme takaisin omaan kotiin ja nukuimme sikeästi, kun oli koko päivä kohkattu.

Seuraavana päivänä lähdimme taas reissuun. Tällä kertaa matka oli pidempi ja suuntasimme Lahteen. Siellä olikin jo porukkaa paljon ja myös ystävämme Miska oli siellä jo valmiina. Miskan kanssa meillä on etäiset mutta asialliset välit. Minä kyllä yritin sen kanssa vähän leikkiä ulkona, mutta ei se oikein halunnut. 

Lahdessa oli kauhea lumimyräkkä ja meitä ei meinannut edes huomata lumen keskeltä. 

Taas ihmiset jakoivat lahjoja ja Sipin mielestä se oli tylsää. Hän asettui makaamaan keskelle kaikkia ja toivoi saavansa vähän rapsutuksia edes joltain. Onneksi paikalla oli monta kivaa rapsuttajaa ja meitä huomioitiin kyllä tosi paljon. 

Peikonpolulla

Kävimme perjantaina tutustumassa uuteen retkeilypaikkaan nimeltä Peikonpolku. Se vaikutti tosi kivalle, vaikka olikin tosi pimeä eikä peikkojakaan näkynyt.

Reitti meni metsässä ja välillä oli pitkospuita ja ilmeisesti myös huikeita maisemia - niitä ei vaan näkynyt pilkkopimeässä.

Isäntäväki oli pakannut reppuun evääksi itselleen lämmintä glögiä ja pipareita. Onneksi mekin saimme maistaa piparia. Minä tykkäsin! 

Luulen, että menemme Peikonpolulle vielä monta kertaa. Se oli vähän kuin Kullaanvuoren ulkoilureitti vanhan kodin luona.

Itsenäisyyspäivän viettoa Urpon ja Kärsän kanssa

Eilen vietettiin kuulemma itsenäisyyspäivää. Viime vuonna olin niin pieni, etten vielä tajunnut tällaisista juhlapäivistä mitään. Nyt tiesin heti aamusta, että tänään tapahtuu jotain hauskaa! Tiesin sen siitä, että isäntäväki järjesteli tavaroita ja teki ruokaa tavallista pidempään. Yleensä se tarkoittaa jotain hauskaa. 

Ilo oli ylimmillään, kun pihaan kurvasivat Urpo ja Kärsä sekä heidän isäntäväkensä! Me menimme haukkuen pihalle vastaan ja näytimme heti vieraille, mistä pääsee nopeasti sisälle lämpimään. Ulkona oli nimittäin tosi kylmä pakkanen. 

Sisällä Sipi ei meinannut lopettaa haukkumista, ennen kuin isäntä joutui suuttumaan hänelle. Sipistä on aina niin järkyttävää, kun meille tulee koiravieraita. Hän on huolissaan kaikista meidän leluista ja ruuista. Huoli oli turha - tulimme tosi hyvin toimeen kuten aina. Minä mielistelin taas Urpolle ja hakeuduin aina hänen lähelle. 

Kun ihmiset olivat syöneet, lähdimme ulkoilemaan meren rantaan Ramsholmeniin. 

Pakkanen oli jo hellittänyt vähän, mutta pojat laittoivat silti takit, koska he palelevat helposti. 
Tässä tuomaroimme ohikulkijoita. (Leikisti vaan!)

Ilma oli mitä parhain ja teimmekin aika pitkän lenkin. Puistossa ei ollut kauheasti muita kulkijoita eikä edes juurikaan muita koiria. Metelöimme sen verran, ettei peurojakaan näkynyt.

Kun tulimme takaisin kotiin, Urpo meni minun petiini nukkumaan ja pikkuihminen laittoi kaikki tyynyt ja peitot Urpon päälle. Urpo nukkui tyytyväisenä lämpimässä pesässä, eikä meinannut tulla sieltä ulos edes silloin kun koko hänen laumansa oli lähdössä kotiin. Minä en ensin huomannut, että Urpo on siellä pesässä ja melkein säikähdin, kun huomasin että siellä kaikkien vällyjen alla on Urpo! Hänestä näkyivät vain kulmakarvat.

Kotiinlähdön hetkellä annoin Urpolle vielä viimeiset pusut ovensuussa.

Sipin synttärilahjan lunastus

Kesällä kun oli Sipin synttärit, isäntäväki lupasi hänelle lahjaksi hieronnan. Lahjaa ei kuitenkaan kuulunut moneen kuukauteen, mutta nyt vihdoin saimme varattua ajan kasvattajaltamme Tiinalta, joka on kouluttaunut koirahierojaksi. 

Me emme ole koskaan ennen olleet hieronnassa. Paitsi Sipi oli kerran mukana pentuna, kun Rekkua ja Villaa hierottiin. Sipi oli silloin niin pieni, että hän sai vaan vähän silittelyä, mutta ei varsinaista hierontaa. 

Kun Tiina tuli meille, me ilahduimme tosissaan! Ihana nähdä pitkästä aikaa! 

Ensin oli Sipin vuoro päästä hierottavaksi. Aluksi Sipi oli vähän sitä mieltä, että ei jaksaisi makoilla lattialla, vaan pitäisi päästä tekemään jotain hauskempaa. Kyllä hän sitten siitä rauhoittui. Joissakin kohdissa oli pientä lihasjumia ja kipukohtia. Sipillä on selässä vähän samaa vaivaa kuin Villalla oli. Sipi aloitti kauheat laulut, kun kipukohtia hierottiin.

Toisella kyljellä Sipi oli jo rauhallisempi ja lopetti laulamisenkin.

Lopulta oli minun vuoroni. Olen vielä nuori ja vetreä, eikä varsinaista tarvetta hieronnalle ollut. Minusta oli kuitenkin ihan kiva päästä lihashuoltoon.  

Toivottavasti Sipi saa lisää synttärilahjoja eli hierontoja meille molemmille. 

Raaseporin linnaan tutustumassa

Isäntäväki vei meidät tutustumaan Raaseporin linnaan. Tähän aikaan vuodesta siellä on rauhallista eikä juuri ketään muita vierailijoita, koska linnaan ei pääse sisälle talvella. Me kävimme tutustumassa  linnan ympäristöön ja polkuun nimeltä Kärleksstigen. 

Menimme tällaisen hienon sillan yli.

Jouduimme talviseen valokuvaan tietenkin.

Meistä oli hauska tutustua uuteen paikkaan varsinkin tällaisena hiljaisena aikana, kun emme tavanneet lainkaan vihollisia eli muita koiria emmekä juuri ihmisiäkään. 

Tässä poseeraamme tosi vanhan linnan edessä. Se on kuulemma vielä vanhempi kuin Villa-täti oli. 

Uudessa kodissa

Viime viikolla tapahtui jotain outoa. Isäntäväki alkoi kantaa autotallista muuttolaatikoita ja pakkasivat kaikki meidän tavarat niihin. Niitä laatikoita oli joka paikassa ja lopulta koko talo oli mullimallin, eikä mistään oikein päässyt edes kulkemaan. Viimeisenä iltana vanhassa kodissa melkein kaikki kulkureitit oli suljettu ja jouduimme kulkemaan outoja reittejä omille paikoillemme. Sipi oli aika stressaantunut, mutta minä vaan mielenkiinnolla seurasin tilannetta ja sopeuduin siihen. 

Muuttoaamuna Sipi ja minä menimme kylpyhuoneeseen odottelemaan. Kuulimme, kuinka ihmiset kantoivat tavaroita ja huonekaluja. Kun parin tunnin päästä pääsimme kylppäristä pois, koko talo oli aivan tyhjä! Kävelimme nopeasti pihalle ja painimme takapihalla vielä viimeisen kerran. 

Sitten hyppäsimme autoon ja ajoimme uuteen kotiin. Siellä menimme taas kylppäriin ja sillä välin ihmiset kantoivat kaikki tavarat ja huonekalut sisälle. 

Kyllä uusi koti oli aivan yhtä sekaisin kuin vanha, kun pääsimme tarkistamaan sen. Ihmettelin kovasti, miten voisimme asua täällä, kun tavaraa oli niin paljon ja tilaa niin vähän. 

Onneksi pääsimme lenkille ja reitit olivat jo vähän tuttuja, kun olimme käyneet täällä aiemmin syksyllä jo tutustumassa paikkoihin. 

Nyt olemme asuneet uudessa kodissa jo monta päivää ja olen viihtynyt tosi hyvin. Sipikin on rauhoittunut ja rentoutunut. Täällä uudessa kodissa meillä on koirapeti joka huoneessa! Se on tosi hyvä, niin voimme olla ihmisten seurana siellä missä he nyt sattuvat olemaan. 

Ikävämpi juttu on se, että emme saa olla pihalla vapaana lainkaan. Näin ikkunasta, että takapihalla käveli metsäkauriita yhtenä päivänä! Ja naapurin kissa on myös kekkuloinut meidän pihalla. 

Sipi kurinpitäjänä

Minun elämässäni on kolme tärkeää asiaa: metsässä juokseminen (mieluiten vapaana), Sipi ja ruoka. Eniten pidän metsän eläinten jahtaamisesta. Se on kyllä nykyään tehty erittäin hankalaksi, kun en juurikaan saa olla vapaana ulkona.

Toisena listalla on Sipi, minun tärkein esikuvani elämässä. Kaikkein mieluiten haluan olla koko ajan siellä missä Sipikin on. Isäntäväelläkään ei ole niin väliä, kunhan saan olla Sipin kanssa.
Sipi yrittää välillä pitää minulle kuria. Ei siitä yleensä mitään tule, koska olen niin vietävän suloinen, ettei Sipikään voi olla minulle kauaa kärttyinen. Yleensä saan ottaa Sipiltä kepit ja pallot ilman sen suurempia neuvotteluja. Joskus Sipi kyllä suuttuu, jos vaikka härnään häntä liikaa. Silloin hän näyttää minulle hampaita ja pistää minut aivan matalaksi painamalla minut niskasta maahan. Melkein aina innostun sitä vaan, ja pian aloitammekin kauheat painit! Jos tilaa on, lähdemme juoksemaan isoa rinkiä ja vauhtia riittää. Minä otan pitkiä loikkia ja melkein lennän, ja Sipi jahtaa minua innoissaan.
Joskus Sipi kyllä suuttuu minulle ihan kunnolla, ja silloin minun on paras olla aivan litteänä lattiaa vasten liikkumatta ja laittaa korvat luimuun. Joskus käy niin, että minulta lirahtaa pissaakin. Sille en voi mitään, se on jäänne pentuajoilta. Mutta se toimii, koska jos päästän alistumispissan, Sipi ei enää ole vihainen ja antaa minun liikkua taas. 

Ja listalla kolmantena on ruoka. Minulla on aina nälkä, oikeasti ihan aina. Jos ei satu olemaan ruoka-aika, saatan syödä ulkona esimerkiksi ruohoa, hiekkaa, multaa tai oikeastaan mitä vain. 

Tavallista parempi iltalenkki

Eilen illalla teimme parhaan iltalenkin aikoihin! Isäntäväki vei meidät autolla Raisioon ja kävelimme siellä Villan pentumaisemissa. Villa ja Rekku kävelivät siellä usein silloin, kun he olivat nuoria ja minua ja Sipiä ei vielä ollut olemassakaan. 

Kaikkein paras oli vielä edessä: isäntäväki vei meidät koirapuistoon! Minä en ollut koskaan ennen ollut koirapuistossa, joten se oli minulle erityisen hauskaa. Juuri samaan aikaan puistoon tuli mukava poikakoira, jonka kanssa aloitimme pienen alkujännityksen jälkeen hurjan takaa-ajoleikin. Ensin Sipi jahtasi sitä ja sitten minä jahtasin ja sitten se jahtasi meitä vuorotellen. Meillä oli tosi hauskaa! 

Juuri tässä puistossa Villakin kävi pienenä. 

En tiennytkään, että koirapuistot ovat näin hauskoja. Ehkä menen uudestaankin joskus. 

Haunisten altaan lenkki

Sipi ja minä pääsimme tänään emännän kanssa käymään Haunisten altaalla. Siellä on aina tosi kivaa ja uskomatonta kyllä, löysimme taas uusia reittejä joita emme olleet ennen menneet. Kävimme mm. yhdessä pienessä saaressa, jonne nyt pääsi kävelemään kun oli sen verran kuivaa. 

Minä olin aivan riemuissani ja juoksentelin edestakaisin monta kertaa ja sain hepuleita. Juoksin yhtä kalliota ylös ja alas monta kertaa, ihan vaan siksi että se oli niin hauskaa. 

Tuli kylläkin pimeä tosi aikaisin ja jouduimme hieman kiirehtimään autolle. 

Onneksi ehdittiin kuitenkin nähdä upea auringonlasku ja kahlata rantavedessä.

Yksivuotiskontrollissa

Olin tänään yksivuotiskontrollissa eläinlääkärissä. Siellä minun silmät, korvat ja suu tutkittiin. Eläinlääkäri myös kuunteli keuhkot ja tunnusteli vatsan. Kaikki oli kunnossa. Sain niskaani yksivuotisrokotukset, seuraavat onkin sitten vasta kolmen vuoden päästä. 

Kävin eläinlääkärissä myös vaa'alla ja se näytti 23,9 kiloa. Aivan sopivasti. Eläinlääkärikin sanoi, että olen hyvässä kunnossa. 

Lääkärin jälkeen menin emännän kanssa kahdestaan käymään Turun keskustassa pienellä iltakävelyllä. Se oli minusta tosi jännittävää! Paljon jännittävämpää kuin pimeässä metsässä käveleminen. 

Siellä oli tosi paljon kaikkia outoja hajuja, joita nuuhkin pitkään. Tapasin kaupunkilaiskoiria ja moikkailin kaikkia tosi reippaasti. Hurmasin samalla monta ihmistä pelkällä olemuksellani.

Kun tulimme kotiin, olin loppuillan aivan poikki. Koko reissu oli sen verran rankka, että minun piti saada levätä kunnolla. 

Paimion luontopolulla

Teimme eilen mukavan retken Paimion luontopolulle. Mukana olivat tietysti Urpo ja Kärsä, hehän ovat aina meidän kanssa siellä. Urpolla oli ollut vatsa kipeä monta päivää ja minä muistan, miten kurjaa se on. Minullakin oli vatsa tosi löysänä monta päivää tässä muutama viikko sitten, mutta sitten se vaan meni ohi kun sain lääkkeitä. 

Luontopolulla oli paljon porukkaa, kun oli pitkästä aikaa hyvä keli. 

Meillä oli meidän uudet valjaat ja flexit käytössä. 

Hetken sain kirmata vapaanakin, koska se on vaan niin ihanaa! Otan spurtteja ja juoksen eestaas hurjaa vauhtia.

Poseerasimme tietenkin samalla kivellä kuin ennenkin. 

Mörköikä

Illat ovat tosi pimeitä nykyään ja päivälläkin on monesti melkein hämärää, kun aurinko ei paista ollenkaan.

Minusta on vähän pelottavaa ulkoilla pimeässä. Jokainen tuulessa heiluva oksa tai maassa oleva roska on potentiaalinen uhka. Minä näen mörköjä joka puolella! Laitan silloin niskakarvat pystyyn ja kävelen oikein hitaasti päin uhkaavaa kohdetta. 

Jos mörkö on oikein pelottava, en uskalla lainkaan kävellä sitä kohti, vaan koitan liueta huomaamattomasti takavasemmalle. Näin kävi pari viikkoa sitten kun ohitimme erään talon, jonka pihassa oli kaksi isoa leijonapatsasta portinvartijoina. Pimeässä ne leijonat näyttivät aivan hirvittävän pelottavilta ja minä en meinannut uskaltaa ollenkaan kävellä niiden ohi. Onneksi Sipi oli mukana ja kävimme yhdessä toteamassa ne vaarattomiksi. 

Yksivuotissynttärit!

Täytän tänään vuoden. En muista kun synnyin, mutta taisin olla aika pieni silloin. Nyt olen kasvanut tosi isoksi ja osaan jo tehdä kaikenlaista, mitä en pienenä osannut. 
Esimerkiksi olen jo sisäsiisti, osaan olla kotona yksin rikkomatta paikkoja, osaan odottaa ruokaa nätisti (useimmiten), osaan istua ja tulla sivulle käskystä. Osaan kaikenlaista, eikä edes koko tämä blogi riitä kertomaan mitä kaikkea olen oppinut vuodessa. 

Minun syntymäpäiväni on mennyt mukavasti. Emäntä tosin teki ikävän tempun ja lähti pois kotoa koko päiväksi, vaikka on minun juhlat. Onneksi isäntä sentään on ollut kotona ja pitänyt meistä huolta.

Kävimme pitkällä lenkillä metsässä. Meidän lenkkireittimme on nyt suljettu, koska sinne rakennetaan uusia taloja. Tylsää. 

Taloista puheenollen, emäntä kertoi että syntymäpäivälahjaksi saan uuden kodin! Se on jo ostettu ja pian me muutamme sinne asumaan. Minä en oikein ymmärrä mitä se tarkoittaa, mutta Sipi on muuttanut jo monesti ja hän kertoi, että se on aika stressaavaa, mutta lopulta ihan mukavaa kun on uusia ympäristöjä ja lenkkireittejä. 

Isäntä teki minulle synttäriruuaksi nakkiasetelman! Tällainen ensimmäinen syntymäpäivä minulla on ollut. 

Syntymäpäivän aatto

Huomenna on tärkeä ja jännittävä päivä: minä täytän vuoden! Kuvitella, että olen jo niin vanha. 

Eilen juhlistimme hiukan jo tulevaa juhlaa, kun Urpo ja Kärsä kävivät täällä. En ollut nähnyt heitä tosi pitkään aikaan ja oli niin kiva nähdä varsinkin Urpoa. Minä roikuin taas koko ajan Urpon perässä ja nuolin hänen suunpieliään ja mielistelin hänelle. Urpo on niin ihana. 

Sipi oli aivan hermona, kun tuli vieraita, eikä meinannut lopettaa haukkumista millään! Isännän piti oikein suuttua Sipille, jotta hän vaikeni. 

Huomiselle juhlapäivälle minulla ei ole sen kummempia odotuksia. Sain kuulemma lahjan jo etukäteen aiemmin tällä viikolla: uudet valjaat! Sipi sai myös uudet. Minulla on neonkeltaiset ja Sipillä vaaleansiniset. Ja myös Sipi sai oman flexitaluttimen. Nyt me kuljemme lenkillä aika hienosti, eikä flexissä ole tarvetta vetää remmi tiukalla koko ajan. 

Toivottavasti saan huomenna vielä jonkun lahjan. Tai edes jonkun hyvän herkkuaterian. 

Paras lenkkireitti Kullaanvuorella

Meidän parhaat lenkkipolut ovat Kullaanvuorella. Siellä on eri pituisia reittejä ja paljon eri reittivaihtoehtoja. 

Joskus käymme Kullaanvuorella monta kertaa viikossa, mutta välillä käy niin, ettemme ehdi sinne moneen viikkoon. Nyt oli taas sellainen vaihe, että edellisestä Kulliksen käynnistä oli mennyt tosi pitkä aika. Voi että me olimme iloisia, kun pääsimme sinne! Sipi oli silminnähden hyvällä tuulella ja minustakin oli ihanaa riekkua tuttuja reittejä. 

Tutkimme kaikki normaalit jutut, kuten tuttujen koirien ja muiden eläinten hajut, hyppäämme temppukivien päälle, odotamme emäntää kun hän tietyissä paikoissa aina poimii sieniä ja sitten tietyissä paikoissa meidät aina kytketään, koska lähistöllä on peurojen ruokintapaikka ja paljon peurojen hajuja. 

Kyllä minusta on ihanaa päästä Kullaanvuorelle ulkoilemaan niin usein kuin mahdollista. 

Huomasitte ehkä, että olen kuvassa ilman flexiä. Se johtuu siitä, että kuvaa varten minut vapautettiin. Muuten olen aika paljon edelleen flexissä valitettavasti. 

Uusi ystäväni Kumu

Meidän jengiin on liittynyt uusi kaveri nimeltä Kumu. Hän on vasta pentu, joten en saa kurmoottaa häntä vielä liikaa, mutta olemme lenkkeilleet yhdessä ja tulemme hyvin juttuun. Kumu käy meidän ja Nipsun kanssa joskus ulkoilemassa, jos emme mene liian pitkälle. Pennuthan eivät voi tehdä niin pitkiä lenkkejä kuin me aikuiset ja melkein aikuiset. Minäkin olen jo kohta aikuinen, kun täytän pian vuoden. 

Olimme jengikävelyllä Haunisten altaalla yhtenä päivänä ja Sipi ja minä meinasimme myös käydä uimassa. Vesi oli kyllä jo aika kylmää. 

Kumu ei halunnut tulla kahlaamaan, mutta sai kyllä hepuleita eikä hänestä saanut yhtään hyvää valokuvaa. 

Maarian altaan lenkki

Eilen oli kaunis aurinkoinen syyspäivä ja emäntä keksi, että minun on aika päästä käymään Maarian altaalla. Sipi on tietysti käynyt siellä monta kertaa, mutta minulle tämä oli ensimmäinen kerta. Nyt olen jo niin iso, että saan lähteä pidemmillekin lenkeille mukaan. Maarian altaan lenkki on noin 6 km ja jaksoin sen aivan hienosti.

Olen jo melkein Sipin kokoinen! Sipi on minua voimakkaampi ja vahvempi, mutta koko ajan minä saan lisää massaa ja pian olemme yhtä vahvoja.

Päivät ovat nykyään paljon lyhyempiä kuin ennen ja pimeä kestää kauemmin kuin valoisa aika.

Emäntä on ostanut minulle typerän flexi-taluttimen, koska en muka muuten pysy lähellä. Sipi saa olla usein vapaana, koska hän tottelee eikä lähde kauas, mutta minä saatan tehdä pidempiäkin itsenäisiä lenkkejä jos olen kokonaan vapaa. Siksi olen nykyään usein flexissä. Saan mennä hiukan vapaammin, mutta en kuitenkaan pääse karkuun. Minusta se on ihan typerää. 

Maarian altaalla on kuulemma melkein aina kuraista ja niin oli tälläkin kertaa. Onneksi parkkipaikalle mennään joen yli, ja siinä joessa voi myös uida jos on oikein kurainen. Sipi tietenkin kävi pulahtamassa, jotta tassut ja massu puhdistuivat. Minäkin vähän kahlasin, vaikken ollutkaan niin likainen kuin Sipi. 

Kotona loman jälkeen

Kylläpä on ollut mukava olla kotona loman jälkeen. Olemme nauttineet oleskelusta omalla pihalla ilman mitään suunnitelmia. Painimme ja riehumme, tutkimme nurmikkoa ja nuuhkimme ilmaa. Mitään muuta emme oikeastaan tarvitse ollaksemme rentoutuneita ja hyväntuulisia. 

Meidän takapihan on kiva paikka. Isäntäväen mielestä tosin pihan pitäisi olla aidattu, jotta se olisi meille turvallisempi. 

Olemme myös ulkoilleet ja retkeilleet. Tuttuja reittejä on kiva mennä, mutta aina silloin tällöin isäntäväki vie meidät jonnekin uuteen paikkaan, jossa emme ole ennen käyneet. Sekin on kivaa, mutta joskus sellaiset lenkit saattaa kestää todella kauan, kun meidän täytyy nuuhkia joka ikinen ruohonkorsi. 

Syyslomalla Ristiinassa

Viime viikolla vietimme syyslomaa mökkeillen Etelä-Savossa. Meillä oli siellä kiva huvila. Alkuperäisen suunnitelman mukaan Urpon ja Kärsän piti lähteä mukaan, mutta koska minulla harmillisesti alkoivat juoksut juuri ennen lomaa, he joutuivat jäämään kotiin. 

Mökiltä lähdimme käymään Astuvansalmella katsomassa jotain vanhoja kalliomaalauksia. Sinne oli yli kahden kilometrin kävely parkkipaikalta, joten se oli juuri sopiva lenkki meille. Melkein koko matka meni rantaa pitkin, joten pääsimme uimaan monta kertaa. 

Perillä en oikein jaksanut keskittyä mihinkään maalauksiin, vaan halusin koko ajan mennä uimaan. 

Taisimme Sipin kanssa katsoa maisemiakin ihan väärään suuntaan. 

Lopuksi kiipesimme kallion päälle ihastelemaan kauniita näköaloja. Meidät kytkettiin puuhun, jottemme vahingossa horjahtaisi reunan yli.

Eräänä toisena päivänä lähdimme käymään Repoveden kansallispuistossa. Meillä oli kova kiire riippusillan yli. En tiedä oikein miksi kiirehdimme. Ehkä sen takia, että tässä kohdassa sijaitsi vanha silta, joka romahti. Tai sitten me vaan todella paljon halusimme nähdä kauniin kansallispuiston. 

Emäntä talutti meidät sillan yli.

Yhdessä kohdassa oli näin korkeat portaat, jotka meidän piti kavuta ylös. Kyllä siinä meinasi usko loppua, mutta onneksi ylhäällä uurastus palkittiin upeilla näköaloilla.

Maisemista tosin saivat nauttia vain ihmiset, sillä meidät kytkettiin taas puuhun turvallisen matkan päähän.

Onneksi tälläkin reissulla pääsimme uimaan monta kertaa. 

Taukopaikallakin olisi ollut mainiot olosuhteet uida. Tuuli oli sen verran kylmä, ettemme sittenkään tarenneet kastautua. 

Nuotio lämmitti meitä, ja varsinkin nuotiolla paistetut makkarat.

Sipi on jo sen verran kokenut retkeilijä, että hän voi opettaa minullekin tärkeimmät asiat. Esimerkiksi sen, että aina kun ihmiset paistavat makkaraa, kuuluu osa koirille. Tässä odottelemme, että meidän palaset jäähtyvät.

Teimme vielä toisenkin kivan retken Repoveden kansallispuiston toisella puolella. Siellä oli myös upeat maisemat, hyvät makkaraeväät sekä pitkät patikointireitit. Teimme yhteensä 10 kilometrin lenkin, ja se on minun tähän asti pisin lenkkini ikinä. Jaksoin tosi hyvin ja olisin varmaan jaksanut vielä toisen mokoman, mutta ihmiset ja Sipi päättivät mennä autolla takaisin mökille. 

Ensimmäiset juoksut

Minulla alkoivat eilen ensimmäiset juoksut. Sipi huomasi asian jo edellisenä päivänä, kun aloin tuoksua vähän erikoiselle. Eilen sitten lattialle ilmestyivät ensimmäiset tahrat.

Minä en oikein tiedä, mistä tässä on kyse, mutta joudun pitämään typeriä housuja sisällä. Pistinkin jo yhdet housut riekaleiksi, kun en tykkää pitää niitä. Harmikseni isäntäväki kävi ostamassa uudet samanlaiset. Nyt sitten vaan odottelen, mitä näistä juoksuista seuraa ja koska pääsen olemaan taas ilman housuja. 

Painia uuden ystävän kanssa

Sain uuden ystävän tänään. Pihaamme ajoi musta saksanpaimenkoira Jasper, joka asuu Villan veljen Everin perheessä. Jasper on vielä ihan pieni, vasta 17-viikkoinen. 

Me kävimme ensin pienellä kävelylenkillä yhdessä ja sen jälkeen tulimme meidän takapihalle painimaan. Ensin meitä vähän jännitti puolin ja toisin, mutta sitten aloimme vaan painia ja riehua. Minusta oli kiva tutustua uuteen kaveriin ja aika hauskaa oli myös se, että kerrankin minä en ollut porukan nuorin. 

Lomareissu Ahvenanmaalle

Teimme pienen kesälomareissun Ahvenanmaalle. Minä olin siellä ensimmäistä kertaa, mutta tietenkin isäntäväki ja Sipi olivat käyneet siellä monta kertaa ennen minua. Ensimmäinen laivareissuni oli jännittävä, mutta onneksi olimme hytissä melkein koko ajan niin saatoimme rentoutua. Kävimme laivan kannella koiravessassa ja se oli myös hyvin mielenkiintoista.

Ahvenanmaalla meillä oli erään tien päässä keltainen lomamökki, jossa majoituimme. Isäntäväki nukkui yläkerrassa, ja Sipi ja minä alakerran nahkasohvalla. Reissupäivän jälkeen meitä väsytti jo.

Ahvenanmaalla on paljon kalliota ja kiviä. Tässä lepäilemme yhdessä, tai minä vähän lepään ja Sipin vuoro on vahtia. 

Hyppäsimme tietenkin temppukiven päälle, jotta pääsimme valokuvaan. 

Säät suosivat meitä - koko ajan paistoi aurinko ja oli ihanan lämmin. 

Päivisin teimme venereissuja lähistöllä oleviin upeisiin pieniin saariin, joissa ei ollut ketään muita. Saimme kuljeksia ilman kaulapantoja ja pulahtaa uimaan aina kun siltä tuntui. 

Veneessä minulla oli Bertta-tädin vanhat pelastusliivit, jotka olivat minulle aivan sopivat.

Me uimme monta kertaa. Merivesi maistui kyllä minusta vähän oudolle. 

Painimme ja riehuimme myös lähes koko ajan, kunnes väsähdimme ja otimme hieman taukoa. 

Saarista löytyi paljon tutkittavaa ja minä teinkin usein omia tutkimusretkiä sillä välin kun muut lepäsivät. Löysin jännittäviä luita ja kuolleita lintuja ja kaloja. Niitä ei kai olisi saanut syödä, mutta kerkesin vähän maistella ennen kuin kukaan huomasi. 

Isäntäväki kokkaili itselleen eväitä ja meillekin oli ruuat mukana. Tässä me otamme pienet ruokalevot.

Väsymys yllätti Sipin ja hän nukahti mättäälle.

Sipikin teki löytöjä: eräästä saaresta löytyi vanha koripallo, josta tuli Sipin suosikki. En saanut leikkiä sillä ollenkaan, siitä Sipi piti huolen. Se otettiin mukaan saaresta, isäntäväki halusi kai pitää saariston siistinä. Eräästä toisesta saaresta löytyi vesisuksi! Sekin otettiin mukaan ja vietiin roskikseen.

Menimme takaisin mökille vasta illalla. Olin niin poikki, etten edes välittänyt vaikka ihmiset menivät rantasaunaan ja me jäimme Sipin kanssa kahdestaan mökkiin. 

Näiden muutaman päivän kokemuksella voin suositella Ahvenanmaata lomakohteeksi kenelle tahansa koiralle.