Kasvattajan leiripäivä

Minä edustin tänä vuonna meidän laumaa kasvattajan leirillä. Sipillä oli vähän maha kipeänä, niin hän ei viitsinyt lähteä koko päiväksi reissuun.

Emäntä pakkasi minun tavarat jo edellisenä iltana: treeniherkkuja, kivoja leluja ja ruokaa. Aamulla lähdimme aikaisin ajamaan Itä-Suomeen Taipalsaareen.

Perillä en ollut uskoa silmiäni, kun huomasin että siellä on tosi monta valkoistapaimenkoiraa! Ja minä olin siellä yksin ilman Sipiä! Ensimmäiseksi jouduin valokuvattavaksi, koska minusta ei ole lainkaan ajantasaisia kuvia kasvattajan kotisivuilla. 

Kuvauksien jälkeen alkoivat treenit! Minä sain ensin katsoa, kun muut treenasivat ja siinä samalla hiukan tutustuin ympäristöön ja muihin ihmisiin ja koiriin. 

Otin homman tosissani, kuten ilmeestäni huomaa. 

Treenivuorollani emäntä halusi harjoitella seuraamista. Minä osaan jo tosi hienosti olla sivulla perusasennossa, mutta kun lähdemme liikkeelle, minä en oikein tiedä missä kohtaa saan kävellä. Sitä siis pitää vielä harjoitella. Voisi luulla, että kohta kaksivuotiaana jo osaisin tämän homman, mutta en ole jaksanut opetella sitä vielä. 

Treenien jälkeen oli tauko ja ihmiset menivät syömään. Minä pidin taukoa autossa omassa turvallisessa paikassani. 

Sitä ennen kuitenkin tapasin siskoni Nupun! Nuppu on pitkätukkainen, joten emme ole kovinkaan samannäköisiä. Eikä meillä oikein synkannut muutenkaan, minä en totta puhuakseni muista häntä lainkaan pentulaatikosta. Hermostuin Nupulle, kun se tuli liian lähelle minun autoani ja jouduin vähän näyttämään hampaita. 

Katselimme sen jälkeen toisiamme hieman kauempaa. 

Lopuksi meillä oli vielä leikkimieliset rallitokokisat. Minä en ole koskaan kokeillut rallitokoa aikaisemmin, eikä emäntäkään, mutta sijoituimme hienosti viidensiksi! Tässä näette ylpeän koiran palkintorepun kanssa. Repussa oli sisällä kaikenlaista hyvää herkkua. Annoin niistä Sipillekin, ettei hänelle olisi tullut paha mieli. 

Illalla ajoimme vielä kotiin. Sipi oli odottanut meitä koko päivän eteisessä ja jälleennäkeminen oli riemukas!

Saaristopäivä

Syksyn toinen retkipäivä oli päiväreissu saaristoon, tarkemmin sanottuna Öröseen. Sipi on käynyt siellä ennenkin, vuonna 2014 Villan kanssa. Tällä kertaa matkaseura oli parempaa, Sipillä siis, kun minä olin mukana. 

Matka alkoi veneretkellä Kasnäsistä. Alukseen oli hauska mennä eikä minua pelottanut yhtään. Samalla retkellä sattui olemaan Sipin vanha tuttu Bingo, ja se olikin vähän hankala juttu sillä minulla oli juoksut! Onneksi Bingo pysytteli veneen alakerrassa ja me menimme yläkertaan ulkokannelle. 

Perillä Örössä kävimme ensin vähän kävelemässä ja ihmiset menivät suoraan ruokalaan lounaalle. Sipi ja minä odottelimme pihalla sen aikaa. 

Sitten lähdimme kiertämään saarta. Löysimme toinen toistaan upeampia uimapaikkoja. 

Sää oli aivan loistava ja oli hyvä päivä olla ulkona meren äärellä. 

Sipi pyysi koko ajan lupaa mennä uimaan. 

Aurinko vaan porotti täydeltä taivaalta ja kalliot olivat aivan lämpimät.

Minä istuin merimaiseman eteen, jotta ihmiset voivat ihailla myös minua. 

Sipiä huolestutti, tuliko meistä otettua tarpeeksi valokuvia. 

Hän halusi varmuuden vuoksi vielä yhden, jossa hän poseeraa yksin. 

Sitten jatkoimme matkaa. Tämä riippusilta on uusi ja aika jännittävä. 

Eteläkärjessä istuimme penkille levähtämään. 

Ja sitten taas jatkoimme matkaa. Emäntä pelkäsi, että saaressa on paljon käärmeitä, ja olihan niitä. Me näimme yhden kyyn ja kolme rantakäärmettä. Onneksi ei sattunut mitään. 

Kahlasin taas onnellisena.

Koko päivän ulkoilusta tulee kova jano. Onneksi vesikuppi oli mukana. 

Iltapäivällä meidän piti lähteä kotiin. Jouduimme vielä poseeraamaan kyltin edessä, kun odottelimme yhteysalusta. 

Minua väsytti niin paljon, että kävin veneessä samantien nukkumaan. 

Retkellä kansallispuistossa

Kävimme retkellä Teijon kansallispuistossa ystävämme Nipsun kanssa.

Aurinko paistoi ja järvi suorastaan houkutteli meidät uimaan.

Vesi oli aika kylmää kyllä, joten tyydyimme kahlailemaan. 

Menimme aina kahlaamaan, kun tuli tilaisuus.

Maisemat olivat aivan huikeat Matildanjärvellä. 

Sipi ei saa tarpeekseen kahlaamisesta eikä maisemista.

Vesileikit on parhaita.

Kallion päällä jouduimme valokuvaan Nipsun kanssa. 

Sitten tulimme pitkospuille. Minä menin tietysti ensimmäisenä ja tiedustelin reittiä.

Polku oli vähän huonosti merkitty ja teimme sen takia pienen ylimääräisen lenkin, mutta ei se oikeastaan haitannut mitään. Lopulta löysimme oikealle merkitylle reitille.

Minä olin aivan hullaantunut mustikoista. Halusin koko ajan syödä niitä.

Kiva retkipäivä ja mukava oli myös nähdä Nipsua pitkästä aikaa.