perjantai 17. helmikuuta 2023

Helmikuun vaihtelevat kelit

On ollut todella outo talvi. Ensin lunta oli aivan hirveästi - niin paljon, että pihalta pystyi helposti hyppäämään aidan yli - ja sitten yhtäkkiä kaikki lumet sulivat ja tulikin tilalle kurakelit.


Ei ollut kivaa, kun massu oli aivan kurainen ja jouduimme suihkuun kotona. 


Onneksi seuraavaksi oli vuorossa aurinkoiset talvisäät. Olimme aivan puhtaita pitkän metsälenkin jälkeen.


Minä sain pienen hepulin metsässä, kun oli niin ihanaa juosta lumessa.


Sitten lumet taas sulivat ja tuli liukas keli. Olin emännän kanssa Ramsholmenissa ja keli oli kauhea.


Pian saimme kuitenkin lisää lunta ja pakkasta. Järsin luuta takapihalla.


Lunta tuli paljon ja metsässä oli aivan kirkasta ja puhdasta. Sipillä meni varpaiden väleihin lumipaakkuja ja kävely oli niiden takia hankalaa, mutta minulla ei ole onneksi ollut sellaista vaivaa. 


Metsässä on paras kävellä valmiita uria pitkin, niin jaksaa pidemmän lenkin. Pehmeässä hangessa loikkiminen on nimittäin aika raskasta pitkän päälle. Olen kokeillut sitäkin.

Juuri tällaisista lumikeleistä pidän kuitenkin kaikkein eniten talvessa. Hangessa näkyy metsän eläinten jälkiä ja niitä on niin mukava nuuhkia.

sunnuntai 5. helmikuuta 2023

Ulkoilupäivä Linlossa

Eilen olimme Kirkkonummella Linlon saaressa ulkoilemassa ystävämme Uunon kanssa. Uuno on paljon pienempi kuin me, ja aluksi hän pelkäsi meitä, mutta sitten lähdimme vaan liikkeelle ja kaikki rentouduimme. 


Sipille tämä oli aika pitkä päivä, mutta kävelimme hitaasti ja pidimme taukoja. Sipi sai myös olla paljon vapaana, koska hänellä on luottoa. Minulla ilmeisesti ei ole, koska olin lähes koko ajan kytkettynä. 


Saaren kärjessä oli kova tuuli, joten oli hyvä että Sipillä ja Uunolla oli takit päällä. Minä pidin itseni lämpimänä riehumalla.


Merelliset maisemat olivat todella upeat.


Välillä kiipesimme korkeille kalliolle ja sitten taas laskeuduimme veden äärelle.


Rohkeimpia porukoita liikkui jäällä, mutta me emme tohtineet lähteä sinne. 


Rannassa kalliot kohosivat korkealle. 


Evääksi söimme jäätä. 


Maisemat olivat aivan upeat ja iltapäivällä aurinko paistoi matalalla.

Nämä portaat eivät olleet Sipin suosikit, mutta pääsimme kuitenkin kulkemaan koko reitin ihan hyvin. Kotona minä ja Sipi olimme aivan poikki ja nukuimme koko loppupäivän lähes liikkumatta samassa asennossa.