Valkkarit Hollannissa

Teimme Sipin kanssa viime viikonloppuna uuden aluevaltauksen: me matkustimme Hollantiin. Hollannissa oli melko erilaista. Ihan ensimmäiseksi menimme suurimpaan koirapuistoon, missä olimme koskaan olleet. Se oli ihan valtava! En meinannut millään uskoa, että se oli koirapuisto, koska tilaa oli niin paljon, kuin olisi ollut rannalla tai metsässä. Kuitenkin kaikki koirat - joita siellä oli varsin paljon - kulkivat vapaana, eikä koirien vapaata ilonpitoa kieltäneet ihmiset eikä kyltit. Puistossa oli paljon ihanan pehmeää hiekkaa ja kirkasvetinen lampi, jossa useimmat koirat kävivät uimassa. Ensivaikutelma Hollannista oli siis pistämätön!

Tässä kelpaa koiran juosta. Hiekkaa on ehkä jopa enemmän kuin edellisessä kodissamme Santahaminassa!

Kahluulampi oli ahkerassa käytössä. Yksi kultainennoutaja kävi makaamaan keskelle lampea ja yksi mastiffi sukelteli jotain pohjasta. Välillä juostiin laumana ympäri lampea, eikä kukaan rähissyt kellekään. Leppoisia nämä hollantilaiset!

Koirapuistosta siirryimme majapaikkaamme. Se oli mukava rivitalo, jossa oli leppoisa puutarha. Mutta sisällä talossa odotti yllätys: neljä siperialaista kissaa! Me emme Sipin kanssa ole oikeastaan koskaan tavanneet kissoja, eikä meistä kumpikaan osaa venäjää, eikä hollantia, joten jännitystä oli ilmassa. Tapaaminen kissojen kanssa meni kuitenkin lopulta ihan hyvin, ja me päädyimme lähinnä katselemaan toisiamme kohtalaisen välimatkan päästä. Minä oikeastaan tuijotin kissoja ihan herkeämättä ja koko ajan, sillä ne liikkuivat! Ja sehän tarkoittaa, että niitä pitää vahtia. Vähän hävettää tunnustaa, mutta stressaannuin kissojen kiivaasta seuraamisesta niin, että vatsani meni aivan kuralle! Onneksi se palautui normaaliksi heti, kun pääsin pois kissavahdin tehtävästä.

Kissoilla oli omia luukkuja ja reittejä ympäri taloa, joten pystyimme tarvittaessa välttelemään toisiamme.

Talon kaikilla eläimillä, eli kahdella koiralla, neljällä kissalla ja kahdella koiravieraalla oli yhteinen vesiastia. Kun yksi kissoista tuli juomaan, minä menin valvomaan ettei se vahingossa putoa veteen tai juo vettä väärään kurkkuun. Siperialaisilla on kuulemma hurjat juomatavat.

Seurasin kissan juomistapahtumaa hyvin tarkkaavaisesti ja rauhallisesti. Isäntäväki puristeli jostain syystä käsiään, mutta minä pysyin aivan viileänä.

Majapaikkamme naapurissa asui myös koira. Se olikin valkoinenpaimenkoira kuten minä ja Sipi, ja lisäksi vielä oikein nätti poika. Sen nimi oli Zappa, ja vaikka se asui Hollannissa niin sen vanhemmat olivat lähtöisin Kanadasta ja Saksasta. Melko kansainvälinen yksilö, mutta onhan minunkin isäni Ruotsista ja minä itse Suomesta, ja nyt asun Saksassa ja kävin Hollannissa. Sellaista se kai on nykyään, koiratkin ovat kosmopoliitteja.

Zappa tykkäsi herkuista ja osasi pyytää niitä kauniisti.

Zappa tiesi myös, että korvien asennolla voi helposti vaikuttaa herkkujen saantiin.

Seuraavana päivänä kävimme pitkällä aamupäiväkävelyllä läheisen suljetun lentokentän ympäristössä. Koska sää oli aurinkoinen, päätimme asettua yhteiskuvaan meitä isännöineiden koirien Lizzyn ja Cocon kanssa. Lizzy on nuori ridgeback ja Coco on jo seniori-ikäinen puudeli. Me tulimme heidän kanssaan hienosti juttuun, sillä hollantilaiset ovat aika leppoisia. Tulemme mielellämme uudestaan käymään!