2012 yhteenveto

Tänään on vuoden 2012 toiseksi viimeinen päivä .Vuosi on ollut tapahtumarikas, eikä pelkästään hyvässä mielessä. Tässä hieman yhteenvetoa.

Tammikuussa kävin Kuusankoskella tervehtimässä ystävääni Millaa.

Helmikuussa kitalakeeni juuttui paha keppi ja jouduin hieman paniikkiin.

Maaliskuussa esittelin minusta tehtyjä maalauksia ja seurustelin erään pienen pojan kanssa.

Huhtikuussa kävimme Pyhätunturilla talvilomalla. Junassa oli hauska matkustaa ja perillä oli ihanan talvista. Teimme pitkiä kävelylenkkejä jäällä ja metsissä. Ihmisillä ja koirilla oli hyvä mieli!

Toukokuussa selkääni tehtiin luukku ja kävin saaristossa minilomalla sekä Hangossa ampumaleirillä.

Kesäkuussa minua puri kyy ja toipumiseen meni pari viikkoa.

Toivuttuani kävimme toisellakin lomalla saaristossa heinäkuussa. Lekottelin nurmella, söin ulkona ja uin paljon.

Elokuussa teimme automatkan Pohjois-Suomeen, yövyimme laavulla ja minä emännöin Everin ja Justuksen vierailua.

Syyskuussa muutimme Tampereelle, kävimme kasvattajan leirillä ja minä täytin neljä vuotta.

Lokakuussa Sipi tuli taloon ja muutti kaiken. Minusta tuli laumanjohtaja.

Marraskuu meni nopeasti, oli pimeää ja kuraista. Sipi kirjoitti oman pissalaulunsa.

Joulukuun alussa jouduin ikävään tappeluun vanhan ystäväni Bertan kanssa. Silmään laitettiin tikit, mutta onneksi parannuin nopeasti. Joulukuussa Sipi lähti omille teilleen melkein tunniksi ja säikäytti meidät kaikki.
Joulu meni mukavasti kotosalla. Ulkoilimme, söimme ja nukuimme paljon. Kävimme Lahdessa eilen viemässä uudenvuodentoivotukset ja huomenna meillä on taas mukava reissu tiedossa. Siitä enemmän ensi vuoden puolella.

Hyvää uutta vuotta kaikille lukijoilleni!

Lahteen

Lähdemme tänään Lahteen kyläilemään koko porukalla. Onkohan siellä kaikki ennallaan ja yhtä paljon lunta kuin viime talvena? Kohta se nähdään. Ruokaa on pakattu näköjään kahdeksi päiväksi. Isäntä laittoi loput joulukinkut pakkaseen, mutta sitä ennen saimme maistaa pienet siivut kinkkua (Sipi meinasi syödä samalla isännän sormet).

Joulun odotusta

Meille on kuulemma tulossa joku. Isäntäväki ja kaikki muutkin puhuvat koko ajan siitä miten "joulu tulee". Se on vähän stressaavaa, kun minä olen muutenkin melko herkkä reagoimaan sanaan "tulee". Jos joku kysyy minulta "kuka tulee" niin ryntään ovelle haukkuen, tai jos ollaan ulkona säntään heti menosuuntaan tähystämään. Joku on siis tulossa, mutta kuka se joulu oikein on?

Tässä kuvassa odottelemme joulua Särkijärven jäällä. Minä istuin syvään lumeen niin että häntäni jäi hangelle, mutta Rekku ei halunnut istua vaikka hänellä oli pomppa päällä, koska pakkasta oli 18 astetta. Sipi on taas kasvanut.

Sipi toimistolla ja tikkien poisto

Tänään on ollut vauhdikas päivä. Lunta on tullut aamusta asti ja metsät on ihan pullollaan uutta lunta. Mihinkään ei voi mennä tarpomatta uudessa, pehmeässä lumessa vatsaa myöten. Minusta se on aivan mahtavaa!

Isäntä käytti meidät aikaisin aamulla pihalla, niin aikaisin, että silloin taisi oikeastaan olla vielä yö. Onneksi emäntä vei meidät herättyään pitkälle aamulenkille Särkijärven rantaan. Painimme Sipin kanssa lumessa läkähdyksiin asti.

Iltapäivällä emäntä tuli kotiin ja haki Sipin. Ne menivät emännän työpaikalle koko iltapäiväksi. Sipi hurmasi ihmisiä koko ajan. Aina joku uusi ihminen tuli ihastelemaan ja silittämään. Kaikki sanoivat, että Sipi on niin nätti ja suloinen. Tottahan se on!

Illalla oli vielä ohjelmaa: minulle oli varattu aika tikkien poistoon. Etukäteen oli hieman epäselvää, annanko poistaa tikkejä ilman rauhoitusta, koska tikit olivat aivan silmäkulmassa. No, huoli oli turha! Nojailin emäntään ja pysyin rauhallisena. Eläinlääkäri sai tikit poistettua ja minä vain istuin paikoillani. Niin hieno koira minä olen!
Silmään jää pieni kauneusvirhe, mutta muuten se on parantunut hyvin. Ompeleet oli kuulemma hyvin laitettu ja silmän toiminta säilyy entisellään. Kyyneleet pysyvät silmän sisällä eikä silmään törrötä karvoja. Loppu hyvin, kaikki hyvin!

Suunniteltua pidempi lenkki

Tänään kävimme isännän, Rekun ja Sipin kanssa päivälenkillä lähimetsissä. Ulkona oli oikein mukava pakkassää, joskin tuuli ja tuiskutti jonkin verran. Olimme kävelleet metsiä pitkin noin puoli tuntia ja olimme jo melko lähellä kotia kun Sipi yhtäkkiä katosi. Metsässä oli paljon tuoreita peuran jälkiä, joten ehkä Sipi lähti jonkin peuran jälkeä haistelemaan. Sipi ei isännän huuteluista ja Rekun haukuista huolimatta tullut enää meidän luo, joten lähdimme etsimään sitä. Kiersimme koko metsän kolmeen kertaan huudellen, vislaten ja haukkuen, mutta Sipistä ei näkynyt jälkeäkään - tosin lumisade peitti meidän omatkin jälkemme hyvin nopeasti. Kuulostelimme myös hyvin tarkasti sen varalta jos Sipi olisi jäänyt valjaistaan kiinni oksaan tai pudonnut johonkin kuoppaan, mutta tuuli peitti alleen kaikki äänet.

Olimme etsineet melkein tunnin ja aloimme jo vähän huolestua, sillä Sipi on aikaisemmin ollut omilla teillään vain joitain minuutteja, ja niitäkin kertoja on vain muutama. Isäntä päätti kuitenkin tarkistaa olisiko Sipi sittenkin löytänyt omin päin kotiin, koska sinne oli vain n. puolen kilometrin matka ja reitti on Sipille tuttu. Mutta Sipiä ei näkynyt kotitalon pihalla. Joutuisimme siis jatkamaan etsintää, mutta ensin halusimme syödä ja juoda vähän, sillä metsässä tarpominen käy voimille. Riemu oli sitä suurempi, kun Sipi olikin meitä vastassa rappukäytävässä! Pihan rakennusmiehet kertoivat, että Sipi oli odottanut rapun ulkopuolella n. puoli tuntia, jolloin he olivat käyneet päästämässä sen sisälle lämmittelemään. He olivat arvanneet, että olimme jääneet metsään etsimään pentua. Onneksi kotimatkalla ei tarvinnut ylittää autoteitä.

Sipi oli vähän nolo ja kylmissään, mutta muuten ihan kunnossa. Toivottavasti pentu ottaa tapauksesta opikseen ja seuraa jatkossa tarkemmin omaa laumaansa kuin peuran jälkiä!

Sipin oppimiset

Sipi on oppinut jo monta uutta asiaa.

Aamulla kun olemme menossa syömään aamupalaa, Sipi odottaa kiltisti Rekun ja minun kanssa. Joudumme joskus istumaan aika pitkään, ennen kuin kaikki rauhoittuvat ja Sipi lopettaa vinkumisen. Vasta sitten saamme luvan aloittaa ruokailun. Minä syön nykyään keittiön puolella, niin on parempi kaikille.

Kun ulkoilemme, Sipi on oppinut ohittamaan muut koirat ja ihmiset melko rauhallisesti. Enää se ei räksytä kaikille hullun lailla, eikä yritä mennä tervehtimään kaikkia. Tänäänkin Rekku ja Sipi ohittivat haukkuvan suomenpystykorvan ilman inahdustakaan, ja vieläpä kytkemättä!

Sipi osaa myös istua ja mennä maahan käskystä (jos sitä sattuu huvittamaan). Se osaa myös istua perusasennossa (hyvin pienen hetken) ja tulla luokse (sillointällöin).

Minusta on mukavaa, kun Sipi on kasvanut isommaksi. Olen ottanut tavaksi pestä Sipin silmät joka päivä. Oma silmäni on vielä kipeä ja joudun pitämään kauluria melkein koko ajan. Tässä sain olla hetken ilman inhottavaa kauluria.

Tappelussa

Meillä piti olla niin mukava reissu! Lähdimme eilen ajamaan Raisioon vanhalle kodille. Autossa oli aika lämpimät tunnelmat, kun matkustimme kaikki kolme takakontissa. Ulkona oli noin 15 astetta pakkasta, mutta meillä oli ihanan lämmintä, kun olimme niin lähekkäin.
Raisiossa kävimme hieman temmeltämässä vanhoilla lenkkipoluilla. Minä muistin vielä kaikki reitit.
Sitten ajoimme Bertan luokse. Saimme ruokaa ja ulkolimme. Illalla minut pestiin samppoolla, koska edellisestä pesukerrasta on vierähtänyt jo ainakin kaksi vuotta. Rekku lähti naapuriin ja Sipi ja minä jäimme Bertan luokse.
Aamupäivällä kävimme metsälenkillä ja yhtäkkiä Bertalla ja minulla paloi käämit. Me aloimme rähisemään ja painimaan ihan tosissaan. En yhtään muista, mistä riita alun perin alkoi, mutta sen muistan, että olin tosi vihainen Bertalle ja Bertta minulle. No sitten ihmiset saivat tilanteen rauhoitettua. Kävelimme kotiin. Siellä minun silmääni alkoi inhottavasti särkeä ja siitä tuli verta. Ei auttanut muu kuin lähteä lääkäriin paikattavaksi, sillä kaikkien kauhuksi alaluomi oli vähän repaleinen.

Minut nukutettiin ja silmäkulmaan ommeltiin 9 tikkiä. Kun heräsin, olin ihan kanttuvei enkä pystynyt kävelemään suoraan. Nukuin eteisessä ja lattialle lirahti pissat. Oli niin paha olla, että vain itkin.

Nyt olemme kotona ja minä koitan levätä häkissäni. Minulla on kauluri päässä ja jouduin antibioottikuurille. Olo on kurja.

Onneksi näistä aina selvitään.

Herkkä ruokailija

Sipistä alkaa tulla iso. Se on jo esimerkiksi siirtynyt samaan ruokailurytmiin meidän isompien kanssa. Minulle on vähän liikaa, sillä minusta on kamalaa syödä yhtäaikaa pennun kanssa. Niin kamalaa, että jätän mieluiten koko ruuan syömättä. Sitten olen nälkäinen ja kyttään ruokakuppiani, mutta vaikka saan sen eteeni, en voi koskea ruokaan. Ellei sitten emäntä helly ja ruoki minua. Jos saan nappulan kerrallaan kädestä ruokittuna, voin syödä. Siis siinä tapauksessa, että Rekku on muualla ja Sipi teljetty häkkiin.
Ei ole helppoa olla näin herkkä.

Birgitan polulla

Eilen kävimme isännän Rekun ja Sipin kanssa koko päivän kestäneellä kävelyllä metsässä. Aamulla ajoimme Lempäälään, missä jätimme auton metsätien varteen ja lähdimme kävelemään Birgitan polulle. Aluksi Sipillä oli niin paljon energiaa, että se juoksi sinne ja tänne pysähtymättä hetkeksikään ja minulla oli täysi työ sen paimentamisessa. Kävelimme rauhallisesti n. tunnin metsäpoluilla, kallioilla ja pitkospuilla. Kun pidimme taukoa laavulla, sinne saapui 4 kuukauden ikäinen saksanpaimenkoira Miska, josta tuli heti Sipin kaveri. Minä pidin Miskalle niin kovaa kuria, että jouduin jäähylle. Pennut vaan leikkivät ja minua harmitti olla kytkettynä. Takaisin kävellessämme Sipi ja kaikki muutkin olivat paljon rauhallisempia emmekä juosseet enää juuri ollenkaan. Illan pimetessä isäntä paistoi makkaraa toisella laavulla ja me saimme tietenkin jakaa yhden makkaran kolmeen kuonoon (Sipi sai pienimmän palasen). Illalla minua ja Rekkua väsytti aika paljon, mutta Sipillä oli vielä energiaa jäljellä touhuta tuttuun tapaansa. Meillä oli oikein mukava päivä, joten taidan mennä Birgitan polulle vielä joskus uudestaan.

Sipin laulu: Pissaa lattialla

Tiedän että on yö ja pitäisi mennä nukkumaan
Mutta hätä kun on, on vaikea olla paikallaan
Liian myöhään lirinän kuulet
ja lätäkön näät jota vedeksi luulet

Kuljen ulkona sateessa ja kehotuksesi pissaamaan kuulen
Ei sitä kuulunut talossa johon palaa en koskaan, luulen
Ei ole kiire mun minnekään
Ei pissa tule sun vuoksesi, vaikka haluisit

Vain pissaa lattialla älä siis suutu, ei siitä asiat miksikään muutu
Ei se, että tulimme just ulkoa, eikä se etten taaskaan käynyt pissalla
Se on vain pissaa älä siis pelkää, älä koskaan suutu tai anna mulle selkään
Laita valot päälle mutten sukkasi vain kastuvat, taas
Muista katsoa, minne jalkasi nyt astuvat

(Sävel: Eppu Normaali - Tahroja paperilla)

Tyttöjen välisestä ystävyydestä

Sipillä ja minulla on alkanut sujua oikein hyvin. Meistä on tullut hyviä ystäviä. Usein painimme ja leikimme niin, että Rekkua alkaa ärsyttää. Tänäänkin otimme aamulla ensin pihalla hurjat painit, jahtasimme toisiamme ja riehuimme aivan tosissaan. Sisällä aamupalan jälkeen jatkoimme painia. Katsokaa vaikka, miten hyvin meillä sujuu!

Sipi nappaa minua yleensä poskesta tai korvasta.

Mutta minulla on isommat hampaat. 

Sipi mielistelee minua kauheasti ja nuolee suupieliäni.

Välillä laitan Sipin selälleen.

Mutta vaihteeksi on kiva olla myös itse altavastaajana.

Tasa-arvon vuoksi olemme joskus molemmat kyljellämme.

Sipin kuono mahtuu kokonaan minun suuhuni.

Painin jälkeen väsyttää.

Törkeä aamulenkki

Tänä aamuna oli satanut vähän lunta. Se on minusta ja Rekusta aina mukavaa ja aamulenkin aluksi päädyimmekin painimaan hetken, kun Rekun piti piehtaroida lumessa. Vähän myöhemmin tein kuitenkin jotain tosi törkeää, jollaista en juuri koskaan aikaisemmin ole tehnyt. Metsässä lähdin omille teilleni, enkä tullut takaisin vaikka isäntä kutsui. (Rekku arvasi minun olevan pahanteossa, koska hän tuli heti kiltisti isännän luo.) Kun sitten kohta suvaitsin tulla isännän luo, tulin aivan eri suunnasta kuin missä isäntä oletti minun olevan. Mutta se ei ollut vielä kovin törkeää. Kaikkein törkeintä oli se, että olin syönyt kakkaa, ja vieläpä hieronut sitä leukaani ja kaulaani! Isännällä ei ollut muuta vaihtoehtoa kuin hieroa kaulaani ja leukaani lumella, kunnes lumi ei enää värjäytynyt ruskeaksi. En tiedä mikä minuun meni, sillä yleensä en ikinä koskaan tee mitään noin törkeää.

Treenit

Päivät menevät nyt todella nopeasti. Tuntuu, että koko ajan on pimeää.

Sipi on kasvanut ihan silmissä jo aika isoksi, viime keskiviikon punnituksessa se painoi jo 12 kg. Minä olen jo ottanut muutaman painimatsin Sipin kanssa ja hyvältä vaikuttaa! Siitä taitaa tulla ihan mukava riehuntakaveri. Me yleensä riehaannumme aina kun pääsemme yhdessä ulos. Sipi on koko ajan minun kimpussani ja minut on aika helppo yllyttää leikkiin.

Olin viime torstaina ensimmäistä kertaa piiiitkään aikaan tottelevaisuustreeneissä emännän kanssa. Rupeamme käymään palveluskoiraharrastajien treeneissä. Päästin ensin Sipin kentälle, kun yhtäaikaahan me ei voida treenata. Sipi harjoitteli monta uutta juttua, mm. perusasentoa, seuraamista ja istumista. Se oli niin uuvuttavaa pienen koiran pienelle päälle, että 25 min jälkeen Sipin oli paras mennä autoon lepäämään. Sitten minä pääsin kentälle. Emäntä oli riemuissaan ja niin olin minäkin! Meistä on niin hauska treenata yhdessä, kun molemmat tykkäämme siitä. Tein parhaani seuraamisessa ja liikkeestä istumaanmenossa.

Meillä oli viikonloppuna taas vieraita. Kaikki haluavat tavata ihanan Sipin. Oli mukavaa, päästiin metsään kävelylle ja saatiin paljon huomiota. Alkaa kyllä vähän ärsyttää kun kaikki paijaavat Sipiä koko ajan, ja minä olen sentään meidän lauman johtaja! Onneksi olen lauhkea ja ymmärtäväinen. Onhan se Sipi aika suloinen.

Ensilumi

Ensilumi tuli aikaisin tänä vuonna. Sipille se oli erityisen hauskaa, sillä hänhän ei ollut nähnyt lunta aikaisemmin. Onneksi Rekku oli Sipin kanssa ulkona, kun maa oli ensimmäistä kertaa valkoinen. Rekku rakastaa lunta ja Sipillekin tuli lämmin suhde lumeen, jos nyt näin voi sanoa.

Kävimme Särkijärvellä ulkoilemassa heti iltapäivällä ja minun oli aivan pakko rökittää Sipiä koko ajan.

Tänään kylässä kävi Bertta. Sipi alkoi heti fanittaa Berttaa seuraamalla hyvin tarkkaan Bertan jokaista liikettä ja matkimalla kaikkea. Minua se alkoi vähän ärsyttää, joten hyökkäilin Rekun kimppuun.

Laumanjohtaja

Minusta on nyt tullut laumanjohtaja. Minun laumaani kuuluvat Rekku, Sipi, ja tietysti minä itse. Isäntäväki ei varsinaisesti kuulu laumaan, vaan he hoitavat ihmisten hommia. Tietysti heidän on varmuuden vuoksi syytä aina olla lauman mukana, jos nyt ihmisiä sattuisi johonkin tarvitsemaan.

Laumanjohtajan tehtävät ovat vaativia. Ehkä tärkeintä on vahtia, että kaikki pysyvät tallella. Siinä työssä auttavat paimenkoiran paimennusvaistoni. Tärkeää on myös, että laumassa säilyy sopu eikä kukaan tee mitään kiellettyä tai muuten innostu liikaa. Laumanjohtajan pitäisi aina olla valppaana ja mennä ilmoittamaan isäntäväelle, jos esimerkiksi Sipi on tekemässä jotain sopimatonta, kuten pissaamassa lattialle tai järsimässä eteisen hyllyä.

Aina ei vaan jaksa pysytellä valppaana, mutta olen keksinyt hyvän keinon valvoa asioita levätessäni: odotan, kunnes Sipi on eteisessä tai työhuoneessa ja Rekku olohuoneessa, tai toisin päin. Sitten asettaudun käytävälle tassut ja takapää seiniä vasten niin, ettei kukaan koira pääse kulkemaan huomaamatta ohitseni. Näin voin valvoa kaikkea liikettä laumani kotipesässä, ja samalla pystyn hetken lepuuttamaan kaikesta vastuusta uupuneita aivojani. (Ihmiset tietysti saavat kulkea ylitseni, mutta rapsutukset olisivat silloin kyllä mukavia.)

Härdelli

Meillä oli viikonloppuna melkoista hulinaa, kun täällä kävi kaksi pikkupoikaa yökylässä. Meitä komennettiin koko ajan eri käskyillä, emmekä enää tienneet ketä ja mitä totella.

Kävimme poikien kanssa Särkijärven rannassa kävelyllä. Sipikin pääsi mukaan, vaikka me teimmekin Sipin mittakaavassa aika pitkän lenkin. Näytin Sipille, miten järvestä voi juoda vettä, jotta jaksaa paremmin.

Tänään olemme levänneet. Sipi ei kyllä jaksanut koko päivää levätä, vaan päätti järsiä eteisen kenkähyllyä. Sillä oli varmaan tylsää.

Ulkona sataa ja myrskyää...

...mutta vessassa on lattialämmitys.



Se on varattu minulle, pentu saa nukkua kylmällä lattialla.

Sitä paitsi vessaan ei ole varastoitu kilpapyöriä, joihin voi noustessaan osua, niin että kaunis kermatoffeenvärinen turkkini likaantuu.

Valkkaritreffit Kirkkonummella

Veljeni Everi laumoineen järjesti eilen valkkaritreffit kotipihallaan Kirkkonummella. Tarkoituksena oli treenata tottelevaisuutta ja vaihtaa kuulumiset. Everille sattui onnettomuus viime viikonloppuna ja sen takia koko treffit meinattiin joutua perumaan, mutta onneksi hän selvisi säikähdyksellä ja on jo hyvässä kunnossa.

Lähdin treffeille Sipin ja emännän kanssa, emme viitsineet ottaa Rekkua mukaan kun hän ei ole valkoinen. Rekku nauttikin yksinolosta koko lailla ja pääsi vielä isännän kanssa pitkälle yksityislenkille illalla.

Perille päästyämme Sipi aloitti hurjat painit siskonsa Pihkan kanssa. Ensin se näytti hauskalle, mutta sitten Sipi kävi Pihkaan kiinni ja alkoi rähisemään niin kovaa, että se ei ollutkaan enää hauskaa ja pennut piti erottaa toisistaan. Paikalla oli myös Sipin veli Max, joka lymyili auton alla eikä halunnut aluksi leikkiä siskojensa kanssa ollenkaan. Pihka ja Sipi pantiin jäähylle ja me aikuiset koirat aloitimme treenit.

Ensin Justus ja Halli esitteli taitojaan. Sen jälkeen Bite ja Bipa ja sitten oli minun vuoroni. Emäntä ei oikein enää muista miten treenataan, koska meillä on ollut aivan liian pitkä treenitauko. Hän saikin hyviä vinkkejä. Minä tietysti osaan jo kaiken. Minun jälkeeni Tiinan koirat Minto, Oikku ja Pokka pääsivät kentälle. Sitten vielä Mervin koirat. Ihan lopuksi Everin "velipuoli" Acu piti pienen hakunäytöksen.

Treenin jälkeen pennut pääsivät taas temmeltämään. Pentujen seuraksi tuli Pokka, johon Sipi ihastui taas. Pokkahan hoiti Sipiä ja muita pentuja jo pentulaatikossa ja nyt Sipi ei jättänyt Pokkaa rauhaan hetkeksikään. Pokka leikitti pentuja hienosti.

(Emäntä pahoittelee kuvien laatua, hyperaktiivisista pennuista on vaan niin vaikea ottaa tarkkoja kuvia.)

Max-rukka putosi ojaan ja kastui yltäpäältä ja meni ihan kuraiseksi. 

Kotimatka oli hiljainen. Sipi kuukahti heti ja minuakin nukutti aika lailla. Olipa mukava päivä, lisää tällaisia!

Pieni tuholainen

Olemme joutuneet olemaan keskenämme päivisin muutamia tunteja, koska isäntäväellä on jotain työvelvotteita. Rekulle ja minulle yksinolo ei ole mikään ongelma, sillä me vaan nukumme ja lepäämme koko päivän. Sipi sen sijaan ei ole vielä niin pitkälle koulutettu, että osaisi hyödyntää näitä hetkiä. Sipi vaan riehuu ja haluaa tuhota kaiken. Tällanen näkymä isäntää yleensä odottaa, kun hän saapuu kotiin meidän luoksemme:

Tiistai

Keskiviikko

Torstai

Onneksi Sipi osaa olla myös hellyttävä ja suloinen, eihän sitä muuten kukaan jaksaisi.

Joka päivä

Stor och liten

Olen joutunut vähän lämpenemään Sipille. 

Tänäaamuna suostuin makaamaan sen vieressä hetken ihan lähekkäin.

Sipin yksi suosikkinukkumapaikoista on kenkähylly eteisessä.

Se menee itsekseen sinne nukkumaan, kun se haluaa olla omassa rauhassa.

Siivouspäivä

Meillä imuroitiin lattiat tänään. Oikeastaan meillä imuroidaan melkein joka päivä (jatkossa varmasti joka päivä, kun meitä koiria on nyt kolme).

Rekku ja minä emme enää välitä imurista mitään, mutta Sipi vähän pelkäsi sitä ja meni verhon taakse piiloon.

Kun imuri sammutettiin, Sipi tuli piilosta!

Siivouksen jälkeen leikimme hetken. Rekku ja minä vedimme solmua.

Sipi halusi leikkiä kongilla.

Eipä aikaakaan, kun kongi päätyi Rekulle.

Sipi luopui kongista suosiolla ja oli nuuhkivinaan mattoa tärkeän näköisenä.

Onnea Urpo!

Kai te olette jo kuulleet, että Urpo, joka on useasti esiintynyt minunkin blogissani, on nyt Suomen mestari! Hän osallistui metsästyskoirien Junkkari-kilpailuun ja voitti koko kisan! Lisää Urpon hienosta suorituksesta voi lukea esimerkiksi sanomalehdestä tai Urpon omasta blogista, johon on aina ollut linkki tuossa minun blogini oikeassa reunassa.

Lohdutusta

Meidän elämä on muuttunut aika paljon sen jälkeen, kun pentu tuli taloon. Rekkua ahdistaa ja minä koitan vain vältellä Sipiä. Ulkona meillä tosin on ihan kivaa; minä komennan Sipiä koko ajan enkä anna sen liikkua mihinkään. Minusta se on hauskaa!

Tässä lohdutan Rekkua, kyllä se pentu varmaan pian lähtee takaisin kotiinsa.

Sipi saapui

Eilen kävimme kasvattajani  Tiinan luona. En kyllä oikein meinannut uskoa todeksi, kun otimme sieltä mukaan yhden pienen pennun. Sipi matkusti etupenkillä emännän sylissä ja Rekku ja minä normaalisti takakontissa. Matkalla pysähdyimme Hämeenlinnassa pitämään taukoa ja vasta silloin oikeastaan ymmärsin, että se rääpäle on vieläkin mukana.

Kotona se otti heti käsittelyyn kaikki meidän lelut ja minä koitin kulkea sen perässä ja vahtia sen tekemisiä.

Rekku ei ollenkaan tykkää Sipistä vaan murisee sille vain. Minäkin olen kyllä pari kertaa joutunut näyttämään hampaita ja murahtamaan, kun ei se kakara muuten tajua. Tänäänkin se tuli aamulla seikkailemaan meidän ruokakuppien luo kesken meidän ruokailun! Sipi itse syö vielä neljä kertaa päivässä (todella hyvällä ruokahalulla), joten ei luulisi olevan varaa tulla meidän ruokia kyttäämään.

Ulkona minä koitin vähän leikkiä sen kanssa, mutta se vaan keikahti kumoon eikä uskaltanut leikkiä.

Kyllä meistä vielä kaverit tulee, kunhan Sipi kasvaa isommaksi.