Villa chillaa

Viime aikoina olemme Sipin kanssa viihtyneet tosi paljon ulkona, kun on ollut niin upea talvi: kova pakkanen ja paljon lunta! Ulkona vietetty aika ei menekään koskaan hukkaan, emmekä me koskaan kieltäydy happihyppelystä. Ei pidä kuitenkaan unohtaa sitä tosiasiaa, että suurin osa minun ja Sipin ajasta kuluu sisällä, ja siitäkin ajasta suurin osa hyvin lähellä lattiapintaa pötköttäen. Liikunta on tärkeä osa koiran elämää, mutta se on kuitenkin vain yksi pieni osa. Muita tärkeitä osia ovat riittävä ja laadukas ravinto (tietenkin), nuuhkiminen ja muu sosiaalinen elämä, sekä tietysti lepo.

Tällä viikolla olen keskittynyt erityisesti lepoon, sillä parhaat talvikelit menivät tauolle. Tällä viikolla on satanut niin paljon vettä, että meitä mahaan asti ulottunut hanki on paikoitellen sulanut kokonaan pois - alle viikossa! Sellaisessa kelissä ulkoilu jää kuin luonnostaan vähemmälle. Ulkoilua on lisäksi vähentänyt se, että isäntä sairastui flunssaan, eikä ole kyennyt viemään meitä päivisin ja iltapäivisin ulos normaalin tapaan. Kipeytynyt tassuni on muuten jo kokonaan parantunut, joten sen puolesta ei ole enää tarvinnut chillailla. Eikä lisääntynyt sisäily minua oikeastaan haittaa, sillä tiedän sen olevan vain tilapäistä. Talvihan on tunnetusti se vuodenaika, jolloin kerätään voimia pitkää valoisaa kautta varten. Valo lisääntyy nyt jo yli minuutilla joka päivä, ja vauhti vain kiihtyy. Meillä koirillahan ei muuten ole hirvittävän tarkkaa käsitystä ajankulusta, mutta päivännousun ja -laskun myötä myös meidän kellomme siirtyy, mikä ei sitten voi jäädä myöskään isäntäväeltä huomaamatta.

Tapaturmakoira

Tapaturmakoira Villa ilmoittautuu. Olen taas elänyt liikanimeni mukaisesti, sillä olen loukannut jalkani. En oikein tiedä, mitä on tapahtunut, mutta aloin ontua noin viikko sitten. Jalassa ei näkynyt mitään, enkä aristellut kun sitä paineli. Mutta kävellessä onnuin, eikä minun tehnyt mieli kävellä pitkiä lenkkejä.

Olenkin ollut nyt levossa, eli teen vain pakolliset pienet lenkit. Ja kyllä se lepo on auttanut; jalka on parempi kuin viikko sitten. Ontuminen on selvästi vähentynyt. Tänään pääsin pitkästä aikaa Sipin kanssa vähän pidemmälle lenkille.

Aamulla kävimme ihailemassa auringonnousua. Tämä laituri on tosi pelottava, enkä minä halunnut nyt tulla ollenkaan poseeraamaan, Sipi sai hoitaa sen ihan yksin.



Ihan hieno kuva tulikin, vaikka siinä en olekaan minä.



Iltapäivällä kävimme katsomassa auringonlaskua. Minä jouduin näyttämään Sipille, kuka määrää, kun se vaan kukkoili ja yritti saada minut leikkimään. Ehkä ensi viikolla saan jo painia Sipin kanssa kunnolla.

Uudenvuodenjuhlissa

Kävimme ottamassa uuden vuoden vastaan saksanseisojaystäviemme Urpon ja Kärsän luona Paimiossa. Tässä muutama kuva sieltä.

Ennen lähtöä satutin takatassuni johonkin terävään metsässä, ja siitä tuli vähän verta. Onneksi Urpolla oli töppönen, jota hän suostui lainaamaan minulle, niin että kyläilypaikan lattiaan ei tullut pieniäkään verijälkiä.

Urpon ja Kärsän luona saa olla sohvalla! Aluksi meitä hieman kainostutti kiivetä sohvalle, sillä se on kotona kiellettyä, mutta lopulta turha vieraskoreus sai jäädä. Urpo ja minä näytimme jo mallia sohvalla loikoilusta, kun Sipi vielä harkitsi.

Sipi kuitenkin valtasi paikkani heti silmän välttäessä, joten minä oikaisin lattialle. Se on oikeastaan ihan yhtä mukavaa.

Uudenvuodenpäivän päivälenkillä kuljimme laavun ohi, ja tietysti meidät laitettiin poseeraamaan. Me hyppäsimme kokonaan pölkkyjen päälle, mutta pojat pitivät takajalat maassa.

Reitin varrella oli myös satumetsä, joka oli vielä aivan vihreä, vaikka kaikki olikin jo jäässä. Sipi ja Kärsä laukkasivat sammaleella niin kovaa, että eivät ehtineet edes kuvaan.

Hyvää Uutta Vuotta kaikille blogini lukijoille!!!

Toivottaa Villa.