sunnuntai 26. tammikuuta 2025

Lähes lumeton tammikuu

Tämä tammikuu on ollut harvinaisen lumeton täällä etelässä. On meillä ollut muutama lumipäivä, kuten esimerkiksi tästä kuvasta näkee: 


Mutta enimmäkseen lunta on ollut tosi vähän tai ei ollenkaan. Minua harmittaa se, koska tykkään lumesta ja pakkasesta. Silloin ei tarvitse mennä pesulle ollenkaan.

Emme kuitenkaan ole antaneet vähälumisuuden häiritä meidän hauskanpitoamme.


Olemme käyneet mm. Ramsholmenissa nautimassa aurinkoisesta päivästä. Sipi ja minä kävimme tarkastamassa, että tanssilava on kunnossa ensi kesää varten. 


Olen käynyt emännän kanssa pitkillä lenkeillä kävellen tai hölkäten. Täälläpäin on tehty useita susihavaintoja viime viikkoina ja emäntä on siitä vähän huolissaan. 


Olemme myös käyneet Dagmarin puistossa meren äärellä. Sipi oli aivan iloinen tällä reissulla, vaikka lenkistä tuli vahingossa aika pitkä hänen makuun, melkein puolitoista tuntia. 


Tänään kävimme Hangossa katsomassa auringonlaskua. 


Siellä olikin aika pilvistä, mutta silti kaunista. Sipi ei olisi jaksanut enää olla valokuvattavana. 

Tämä rakkaudenpolku on tosi kiva reitti, kun se menee meren rannassa kalliolla melkein koko matkan, mutta lenkki ei ole liian pitkä Sipillekään. 

lauantai 11. tammikuuta 2025

Uusi vuosi, uudet kujeet

Olen keksinyt, että koska on uusi vuosi, on aloitettava myös uudet hassuttelut.

Vuoden ensimmäisenä aamuna päätin mennä isäntäväen makuuhuoneeseen emännän sängyn viereen herättämään hänet. Kävelin aivan pokerina sinne ja päätin, etten pyytele anteeksi mitään. Emäntä luuli, että minulla on joku hätä, mutta ehei, halusin vain käydä tervehtimässä häntä heti ensimmäiseksi aamulla. 

Myös Sipi on muutaman kerran jäänyt kiinni siitä, että hän on yöllä hiipinyt isäntäväen makuuhuoneen matolle nukkumaan. Kyllä me molemmat tiedämme, etteivät koirat oikeasti saa mennä sinne, mutta mielestäni on hyvä aina välillä tarkistaa, ovatko säännöt vielä voimassa. 

Eräänä toisena aamuna yllätin isännän kun hän heräsi: olin mennyt sohvalle nukkumaan. Sekin on tässä talossa koirilta kielletty alue. Katselin isäntää rohkeasti sohvalta ja koitin päätellä, onko sohva edelleen kielletty, vai olisiko se joululoman jälkeen sallittua. Isännän reaktiosta päätellen sohva on edelleen kielletty. En ole sen jälkeen kokeillut sitä.

keskiviikko 1. tammikuuta 2025

Tervetuloa vuosi 2025!

Eilen oli uudenvuodenaatto. Olemme usein olleet Urpolassa maalla rakettievakossa, mutta tänä vuonna päätimme jäädä kotiin. Kävin iltapäivällä emännän kanssa juoksemassa pitkän lenkin ja olin aika väsynyt kun alkoi hämärtää.
Kuudelta alkoi pauke (tai oikeastaan jo vähän ennen). Sipi hermoili aika paljon ja oli levoton. Hän meni isännän työhuoneeseen pöydän alle ja välillä hän meni vessaan läähättämään. 
Päätimme lähteä Västerbyhyn metsälenkille.

Siellä oli pimeää ja hiljaista eikä ketään ihmisiä missään. Kaukaa kuului vaimeaa pauketta, mutta emme pelänneet yhtään ja olimme aivan rentoutuneita ja rauhallisia. 

Kotona olimme vähän ennen puoltayötä. Minua ei haitannut yhtään, että naapurustosta kuului pauketta. Minä vaan nukuin, kun olin riehunut päivällä niin paljon. 

Sitten kahdeltatoista pauke loppuikin tosi nopeasti ja Sipi rauhoittui myös ja alkoi nukkua sikeästi. 

Aamulla maahan oli satanut lunta ja koko eilinen stressi oli unohdettu.

Hyvää uutta vuotta lukijoilleni!