sunnuntai 9. tammikuuta 2022

Pakkaspäiviä

Uusi vuosi on alkanut talvisena. Meillä on aika paljon lunta tällä hetkellä ja joinakin päivinä on ollut kovia pakkasia. Onneksi se ei meitä haittaa, koska olemme arktisia eläimiä.

Ulkoilemme säässä kuin säässä ja erityisesti aurinkoisina päivinä on kiva reippailla. Isäntäväki on vienyt meidät kivoille reiteille tähän lähimaastoon ja vähän kauemmaskin.

Täällä on kyllä paljon tutkittavaa vielä, mutta eiköhän ne reitit pikkuhiljaa tule tutuiksi. Ja aina on hauska mennä uuteen paikkaan tutkimaan uusia polkuja. 

maanantai 3. tammikuuta 2022

Vuodenvaihde

Vuosi vaihtui ja ihmiset pelkäsivät, miten me (ja varsinkin Sipi) selviämme rakettien paukuttelusta. 
Viime vuonna Sipi oli aika hermona ja stressaantunut paukkeesta. 


Päivällä kaikki oli vielä hyvin ja aurinko paistoi. 

Alkuillasta lähdimme syvälle metsään, missä ei varmasti kuuluisi paukuttelua. Suuntasimme Peikkometsään tutulle retkeilyreitille. Siellä ei toden totta ollut ketään ja saimme poltella nuotiota ihan rauhassa. Aurinko oli juuri laskenut ja alkoi olla pimeää. Järvi oli jäässä, mutta emme uskaltaneet mennä kovin pitkälle jäätä pitkin. 


Ilta eteni mukavasti laavulla. Ei ollut liian kylmä ja muutenkin oli sopiva keli. Odotimme tietenkin saavamme palat makkaraa, kuten tapana on ollut. Sipi asettui lämpimien pehmusteiden päälle hyviin kerjäysasemiin. 


Minä sen sijaan seikkailin laavun ympäristössä ja nautin siitä, että sain olla vapaana. Palasin aina takaisin tarkistamaan, joko makkarat olisivat valmiit. 
Lopulta odottaminen palkittiin ja saimme monta pientä palaa herkullista makkaraa.

Loppuillaksi menimme kotiin, eikä meidän tarvinnut enää sinä päivänä lähteä ulos. Olimme aika väsyneitä monen tunnin retkeilystä. 

Sipiä vähän hermostutti kun keskiyö lähestyi ja alkoi paukkua kovemmin. Hän meni kylpyhuoneeseen turvaan. 
Minä sen sijaan katselin ikkunasta naapureita ja ohikulkijoita ja taivaalle lentäviä raketteja. Ihan viihdyttävä show minun mielestäni. 

Oikein hyvää uutta vuotta kaikille lukijoilleni! 

maanantai 27. joulukuuta 2021

Toinen jouluni

 Viime jouluna olin vielä tosi pieni, mutta tänä vuonna jo lähes aikuinen. 

Jouluaattona hyppäsimme autoon ja ajoimme tuttuun paikkaan Saloon joulunviettoon. Siellä ihmiset söivät jouluaterian ja Sipi ja minäkin saimme herkkutikut. Kävimme ulkoilemassa vähän, ja sen jälkeen meitä odottikin kiva yllätys! Nimittäin Urpo ja Kärsä tulivat! Sipi aloitti taas kauhean haukkukonsertin, joka ei meinannut loppua ollenkaan. Minä kiehnäsin Urpon kyljessä koko ajan ja nuolin hänen suunpieliään. 

Kävimme pikkuisen ulkona nelistään ja sen jälkeen saimme uuden yllätyksen. Tällä kertaa joulupukki tuli kylään! Saimme siltä paketteja, joiden sisällä oli herkkuja. Kärsä hotkaisi oman herkkutikkunsa kahdella haukkaisulla ja ihmiset ihmettelivät, miten se on mahdollista. 

Yöksi ajoimme takaisin omaan kotiin ja nukuimme sikeästi, kun oli koko päivä kohkattu.

Seuraavana päivänä lähdimme taas reissuun. Tällä kertaa matka oli pidempi ja suuntasimme Lahteen. Siellä olikin jo porukkaa paljon ja myös ystävämme Miska oli siellä jo valmiina. Miskan kanssa meillä on etäiset mutta asialliset välit. Minä kyllä yritin sen kanssa vähän leikkiä ulkona, mutta ei se oikein halunnut. 


Lahdessa oli kauhea lumimyräkkä ja meitä ei meinannut edes huomata lumen keskeltä. 

Taas ihmiset jakoivat lahjoja ja Sipin mielestä se oli tylsää. Hän asettui makaamaan keskelle kaikkia ja toivoi saavansa vähän rapsutuksia edes joltain. Onneksi paikalla oli monta kivaa rapsuttajaa ja meitä huomioitiin kyllä tosi paljon. 


keskiviikko 15. joulukuuta 2021

Peikonpolulla

Kävimme perjantaina tutustumassa uuteen retkeilypaikkaan nimeltä Peikonpolku. Se vaikutti tosi kivalle, vaikka olikin tosi pimeä eikä peikkojakaan näkynyt.
Reitti meni metsässä ja välillä oli pitkospuita ja ilmeisesti myös huikeita maisemia - niitä ei vaan näkynyt pilkkopimeässä.
Isäntäväki oli pakannut reppuun evääksi itselleen lämmintä glögiä ja pipareita. Onneksi mekin saimme maistaa piparia. Minä tykkäsin! 
Luulen, että menemme Peikonpolulle vielä monta kertaa. Se oli vähän kuin Kullaanvuoren ulkoilureitti vanhan kodin luona.

tiistai 7. joulukuuta 2021

Itsenäisyyspäivän viettoa Urpon ja Kärsän kanssa

Eilen vietettiin kuulemma itsenäisyyspäivää. Viime vuonna olin niin pieni, etten vielä tajunnut tällaisista juhlapäivistä mitään. Nyt tiesin heti aamusta, että tänään tapahtuu jotain hauskaa! Tiesin sen siitä, että isäntäväki järjesteli tavaroita ja teki ruokaa tavallista pidempään. Yleensä se tarkoittaa jotain hauskaa. 

Ilo oli ylimmillään, kun pihaan kurvasivat Urpo ja Kärsä sekä heidän isäntäväkensä! Me menimme haukkuen pihalle vastaan ja näytimme heti vieraille, mistä pääsee nopeasti sisälle lämpimään. Ulkona oli nimittäin tosi kylmä pakkanen. 

Sisällä Sipi ei meinannut lopettaa haukkumista, ennen kuin isäntä joutui suuttumaan hänelle. Sipistä on aina niin järkyttävää, kun meille tulee koiravieraita. Hän on huolissaan kaikista meidän leluista ja ruuista. Huoli oli turha - tulimme tosi hyvin toimeen kuten aina. Minä mielistelin taas Urpolle ja hakeuduin aina hänen lähelle. 

Kun ihmiset olivat syöneet, lähdimme ulkoilemaan meren rantaan Ramsholmeniin. 


Pakkanen oli jo hellittänyt vähän, mutta pojat laittoivat silti takit, koska he palelevat helposti. 
Tässä tuomaroimme ohikulkijoita. (Leikisti vaan!)

Ilma oli mitä parhain ja teimmekin aika pitkän lenkin. Puistossa ei ollut kauheasti muita kulkijoita eikä edes juurikaan muita koiria. Metelöimme sen verran, ettei peurojakaan näkynyt.

Kun tulimme takaisin kotiin, Urpo meni minun petiini nukkumaan ja pikkuihminen laittoi kaikki tyynyt ja peitot Urpon päälle. Urpo nukkui tyytyväisenä lämpimässä pesässä, eikä meinannut tulla sieltä ulos edes silloin kun koko hänen laumansa oli lähdössä kotiin. Minä en ensin huomannut, että Urpo on siellä pesässä ja melkein säikähdin, kun huomasin että siellä kaikkien vällyjen alla on Urpo! Hänestä näkyivät vain kulmakarvat.

Kotiinlähdön hetkellä annoin Urpolle vielä viimeiset pusut ovensuussa.

lauantai 4. joulukuuta 2021

Sipin synttärilahjan lunastus

Kesällä kun oli Sipin synttärit, isäntäväki lupasi hänelle lahjaksi hieronnan. Lahjaa ei kuitenkaan kuulunut moneen kuukauteen, mutta nyt vihdoin saimme varattua ajan kasvattajaltamme Tiinalta, joka on kouluttaunut koirahierojaksi. 

Me emme ole koskaan ennen olleet hieronnassa. Paitsi Sipi oli kerran mukana pentuna, kun Rekkua ja Villaa hierottiin. Sipi oli silloin niin pieni, että hän sai vaan vähän silittelyä, mutta ei varsinaista hierontaa. 

Kun Tiina tuli meille, me ilahduimme tosissaan! Ihana nähdä pitkästä aikaa! 

Ensin oli Sipin vuoro päästä hierottavaksi. Aluksi Sipi oli vähän sitä mieltä, että ei jaksaisi makoilla lattialla, vaan pitäisi päästä tekemään jotain hauskempaa. Kyllä hän sitten siitä rauhoittui. Joissakin kohdissa oli pientä lihasjumia ja kipukohtia. Sipillä on selässä vähän samaa vaivaa kuin Villalla oli. Sipi aloitti kauheat laulut, kun kipukohtia hierottiin.


Toisella kyljellä Sipi oli jo rauhallisempi ja lopetti laulamisenkin.

Lopulta oli minun vuoroni. Olen vielä nuori ja vetreä, eikä varsinaista tarvetta hieronnalle ollut. Minusta oli kuitenkin ihan kiva päästä lihashuoltoon.  

Toivottavasti Sipi saa lisää synttärilahjoja eli hierontoja meille molemmille. 

keskiviikko 1. joulukuuta 2021

Raaseporin linnaan tutustumassa

Isäntäväki vei meidät tutustumaan Raaseporin linnaan. Tähän aikaan vuodesta siellä on rauhallista eikä juuri ketään muita vierailijoita, koska linnaan ei pääse sisälle talvella. Me kävimme tutustumassa  linnan ympäristöön ja polkuun nimeltä Kärleksstigen


Menimme tällaisen hienon sillan yli.


Jouduimme talviseen valokuvaan tietenkin.


Meistä oli hauska tutustua uuteen paikkaan varsinkin tällaisena hiljaisena aikana, kun emme tavanneet lainkaan vihollisia eli muita koiria emmekä juuri ihmisiäkään. 


Tässä poseeraamme tosi vanhan linnan edessä. Se on kuulemma vielä vanhempi kuin Villa-täti oli. 

perjantai 26. marraskuuta 2021

Uudessa kodissa

Viime viikolla tapahtui jotain outoa. Isäntäväki alkoi kantaa autotallista muuttolaatikoita ja pakkasivat kaikki meidän tavarat niihin. Niitä laatikoita oli joka paikassa ja lopulta koko talo oli mullimallin, eikä mistään oikein päässyt edes kulkemaan. Viimeisenä iltana vanhassa kodissa melkein kaikki kulkureitit oli suljettu ja jouduimme kulkemaan outoja reittejä omille paikoillemme. Sipi oli aika stressaantunut, mutta minä vaan mielenkiinnolla seurasin tilannetta ja sopeuduin siihen. 

Muuttoaamuna Sipi ja minä menimme kylpyhuoneeseen odottelemaan. Kuulimme, kuinka ihmiset kantoivat tavaroita ja huonekaluja. Kun parin tunnin päästä pääsimme kylppäristä pois, koko talo oli aivan tyhjä! Kävelimme nopeasti pihalle ja painimme takapihalla vielä viimeisen kerran. 

Sitten hyppäsimme autoon ja ajoimme uuteen kotiin. Siellä menimme taas kylppäriin ja sillä välin ihmiset kantoivat kaikki tavarat ja huonekalut sisälle. 

Kyllä uusi koti oli aivan yhtä sekaisin kuin vanha, kun pääsimme tarkistamaan sen. Ihmettelin kovasti, miten voisimme asua täällä, kun tavaraa oli niin paljon ja tilaa niin vähän. 

Onneksi pääsimme lenkille ja reitit olivat jo vähän tuttuja, kun olimme käyneet täällä aiemmin syksyllä jo tutustumassa paikkoihin. 


Nyt olemme asuneet uudessa kodissa jo monta päivää ja olen viihtynyt tosi hyvin. Sipikin on rauhoittunut ja rentoutunut. Täällä uudessa kodissa meillä on koirapeti joka huoneessa! Se on tosi hyvä, niin voimme olla ihmisten seurana siellä missä he nyt sattuvat olemaan. 

Ikävämpi juttu on se, että emme saa olla pihalla vapaana lainkaan. Näin ikkunasta, että takapihalla käveli metsäkauriita yhtenä päivänä! Ja naapurin kissa on myös kekkuloinut meidän pihalla. 

maanantai 15. marraskuuta 2021

Sipi kurinpitäjänä

Minun elämässäni on kolme tärkeää asiaa: metsässä juokseminen (mieluiten vapaana), Sipi ja ruoka. Eniten pidän metsän eläinten jahtaamisesta. Se on kyllä nykyään tehty erittäin hankalaksi, kun en juurikaan saa olla vapaana ulkona.

Toisena listalla on Sipi, minun tärkein esikuvani elämässä. Kaikkein mieluiten haluan olla koko ajan siellä missä Sipikin on. Isäntäväelläkään ei ole niin väliä, kunhan saan olla Sipin kanssa.
Sipi yrittää välillä pitää minulle kuria. Ei siitä yleensä mitään tule, koska olen niin vietävän suloinen, ettei Sipikään voi olla minulle kauaa kärttyinen. Yleensä saan ottaa Sipiltä kepit ja pallot ilman sen suurempia neuvotteluja. Joskus Sipi kyllä suuttuu, jos vaikka härnään häntä liikaa. Silloin hän näyttää minulle hampaita ja pistää minut aivan matalaksi painamalla minut niskasta maahan. Melkein aina innostun sitä vaan, ja pian aloitammekin kauheat painit! Jos tilaa on, lähdemme juoksemaan isoa rinkiä ja vauhtia riittää. Minä otan pitkiä loikkia ja melkein lennän, ja Sipi jahtaa minua innoissaan.
Joskus Sipi kyllä suuttuu minulle ihan kunnolla, ja silloin minun on paras olla aivan litteänä lattiaa vasten liikkumatta ja laittaa korvat luimuun. Joskus käy niin, että minulta lirahtaa pissaakin. Sille en voi mitään, se on jäänne pentuajoilta. Mutta se toimii, koska jos päästän alistumispissan, Sipi ei enää ole vihainen ja antaa minun liikkua taas. 

Ja listalla kolmantena on ruoka. Minulla on aina nälkä, oikeasti ihan aina. Jos ei satu olemaan ruoka-aika, saatan syödä ulkona esimerkiksi ruohoa, hiekkaa, multaa tai oikeastaan mitä vain. 


perjantai 12. marraskuuta 2021

Tavallista parempi iltalenkki

Eilen illalla teimme parhaan iltalenkin aikoihin! Isäntäväki vei meidät autolla Raisioon ja kävelimme siellä Villan pentumaisemissa. Villa ja Rekku kävelivät siellä usein silloin, kun he olivat nuoria ja minua ja Sipiä ei vielä ollut olemassakaan. 
Kaikkein paras oli vielä edessä: isäntäväki vei meidät koirapuistoon! Minä en ollut koskaan ennen ollut koirapuistossa, joten se oli minulle erityisen hauskaa. Juuri samaan aikaan puistoon tuli mukava poikakoira, jonka kanssa aloitimme pienen alkujännityksen jälkeen hurjan takaa-ajoleikin. Ensin Sipi jahtasi sitä ja sitten minä jahtasin ja sitten se jahtasi meitä vuorotellen. Meillä oli tosi hauskaa! 
Juuri tässä puistossa Villakin kävi pienenä
En tiennytkään, että koirapuistot ovat näin hauskoja. Ehkä menen uudestaankin joskus.