torstai 24. marraskuuta 2022

Lonkkakuvauksissa

Eilen tapahtui outoja asioita. Ensinnäkin koin elämäni suurimman pettymyksen, kun en saanut päiväruokaa lenkin jälkeen. Sipi söi hyvällä ruokahalulla, mutta minun kuppini oli tyhjä! Minulla meinasi mennä kuppi nurin. 

No sitten emäntä lähti minun kanssani autolla ajamaan ja matkan määränpää oli Espoossa. Siellä tapasin sisaruksiani ja puolisisaruksiani sekä kasvattajani Tiinan. Ensin minun silmiin laitettiin outoja tippoja ja näköni muuttui hieman omituiseksi. Sen jälkeen joku täti katsoi silmiini kirkkalla lampulla ja sanoi jotain, että hyvältä näyttää. 

Samaan syssyyn peppuuni pistettiin piikki ja kotvan kuluttua minua alkoi väsyttää armottomasti. En pystynyt enää edes seisomaan paikallani vaan minun oli pakko mennä maahan makaamaan. Kuulin etäisesti, että emäntä oli siinä lähellä koko ajan ja muitakin ihmisiä ja koiria oli paikalla. 

Sitten minut kannettiin kuvaushuoneeseen, jossa minua väänneltiin ja käänneltiin ja otettiin kuvia. Se tuntui oudolle, mutta ei sattunut.

Lopulta sain toisen piikin peppuun ja aloin voimaan paremmin. Kävelin itse autolle, vaikka se tuntuikin tassuissa hiukan huteralle. Autossa sain päälleni Villa-tädin vanhan toppatakin, ettei minulle tulisi kylmä. 

Ajoimme kotiin ja siellä jatkoin nukkumista omassa pedissä. Sipi oli aivan innoissaan kun minä palasin kotiin, mutta minä en jaksanut yhtään mitään. Isäntä laittoi sinisen fleece-huovan päälleni ja nukuin sen alla aamuun asti. 

Tänään olen voinut ihan normaalisti.

Kuulemma viralliset tuloksetkin tulivat jo: lonkat ovat B-A ja kyynärät 0. Silmätkin ovat puhtaat. Minähän en noista mitään ymmärrä enkä välitä, mutta kasvattajalle ne ovat tärkeitä kirjamia. 


maanantai 14. marraskuuta 2022

Retkellä Kemiönsaaren Ekniemessä

Kemiönsaaren Ekniemeen on avattu uusi retkeilyreitti, jota päätin lähteä katsomaan. Otin mukaani Nipsun ja Kumun, mutta Sipi jäi tällä kertaa kotiin. 


Emäntä oli lukenut netistä, että reitillä on paljon portaita, ja sen takia oli parempi että Sipi ei tullut mukaan. Tällaiset portaat eivät tee hyvää hänen selälleen. 
Reitti oli ihan uusi, kuten näkee näistäkin portaista. Myös laavu ja näkötorni olivat aivan tuliterät.


Kerro kerro kuvastin, ken on maassa kaunehin. 


Kumun kanssa meillä oli erittäin villit ja äänekkäät leikit. Emme voineet jättää toisiamme rauhaan hetkeksikään. Aivan ihanaa kun on tuollainen kaveri, joka on samalla energiatasolla liikkeellä. 


Nipsu ei halunnut riehua, mutta hän suostui tulemaan kanssani samaan valokuvaan kivipaasin eteen, kunhan välillämme oli noin 1,5 metrin hajurako.


Kukkulan huipulla oli näin hienot maisemat! Täältä kuulemma voi nähdä melkein Turkuun saakka. Minä näin vain makkaranpaistajat laavulla. 

Loppumatkasta minunkin oli pakko rauhoittua ja pysähtyä miettimään elämän suuria asioita. Mietin esimerkiksi, että elämässä taitaa olla kyse siitä, että nauttii jokaisesta päivästä ja kerää ympärilleen kavereita, joiden kanssa on mukava viettää aikaa. 

Vielä viimeiset riehakkaat halit, ennen kuin hyppäsimme omiin autoihimme ja ajoimme kotiin. Nähdään taas ensi kerralla, Kumu!

tiistai 1. marraskuuta 2022

Syyspäiviä

Syksy on mennyt vauhdilla, viikot vaan hurahtaa ohi. Tässä joitakin syyskuvia. 


Menin isäntää vastaan Karjaan rautatieasemalle. Siellä hurmasin monia ihmisiä ja annoin niiden silittää pehmeää turkkiani.


On ollut aurinkoisia iltapäiviä, ja olemme ulkoilleet auringonlaskussa.


Olen myös nukkunut paljon, koska tarvitsen paljon lepoa. Laitan tassut nippuun ja nukahdan syvään uneen omassa pedissäni. 


Välillä on ollut myös synkkää. Kävimme ulkoilemassa Ramsholmenissa ja Sipi halusi vanhasta tottumuksesta ehdottomasti kahlaamaan, vaikka ei se vesi enää niin lämmintä ole. 

Eräänä iltana menimme Karjaalle ratavallille iltakävelylle. Kävelimme Billnäsiin ja takaisin. Kiva mennä välillä eri reittejä, eikä aina näitä samoja kotikatuja. 

maanantai 24. lokakuuta 2022

Nukka 2 vuotta!

Hip hip hurraa, täytän tänään 2 vuotta! Olen jo aika iso, ainakin omasta mielestäni. 


Me olemme Sipin kanssa erottamaton parivaljakko. Jotkut eivät erota meitä toisistamme, mutta minä olen siis kuvassa oikealla.


Isäntäväen ja Sipin mielestä olen varmaan ikuisesti pentu, mutta en välitä siitä mitä muut minusta ajattelevat. 

Kävimme juhlistamassa merkkipäivääni Peikonpolulla Västerbyssä. Siellä oli melko kesäiset maisemat vielä. Ei kuitenkaan ollut kovin lämmin enää, emmekä menneet uimaan vaikka melkein tästä kuvasta voisi niin luulla. 

sunnuntai 23. lokakuuta 2022

Sipin vatsavaivat

Sipillä on ollut koko syksyn vatsavaivoja. Ne alkoivat jo loppukesästä, kun meillä molemmilla oli joku mahapöpö ja jouduimme käymään yölläkin ulkona.
Minun oloni parani, mutta Sipin vaivat eivät hellittäneet. Hänellä oli löysä vatsa, ilmavaivoja ja muita ongelmia aina vaan uudestaan ja uudestaan. Välillä oireet helpottivat, mutta sitten ne taas palasivat. 
Tällä viikolla Sipi kävi verikokeissa, jotta saataisiin selville mistä vaivat johtuvat ja miten ne saataisiin helpottumaan.
Tulokset tulivatkin nopeasti ja ne olivat ihan hyvät. Haima oli kunnossa, mikä oli isäntäväelle helpottava tieto. 
Oikeastaan ainoat huonot arvot olivat proteniiniarvot, mikä viittaa siihen, että ruoka ei sula kunnolla ohutsuolessa. 
Eläinlääkäri suositteli Sipille Hill'sin erikoisruokaa, joten sitä on nyt tilattu. Toivottavasti se auttaa, ainakin se on kallista. 
Me olemme Sipin kanssa tällaisia tyyriitä tylleröitä. Eläinlääkärikuluihin on taas parin viikon sisällä mennyt noin 500 euroa.

sunnuntai 16. lokakuuta 2022

Syyslomamatka Kuusamoon

Viime viikolla olimme syyslomalla Kuusamossa. Koko reissu alkoi, kun lähdimme matkaan hirvittävän aikaisin eräänä aamuna ja ajoimme ensin autolla Lahteen. Siellä menimme kylään ja ajattelimme Sipin kanssa, että nyt varmaan olemme jo määränpäässä. Mitä vielä! Lahdesta matka jatkui ensin Siilinjärvelle, jossa pidimme toisen vähän pidemmän tauon, ja sieltä vielä Kuusamoon. Olimme perillä vasta puoli kymmeneltä illalla ja se oli minusta liian pitkä reissupäivä. Sipi ja minä olimme aivan poikki. Onneksi meidän mökki oli kiva ja kävimmekin melkein heti nukkumaan. Ehkä menin nukkumaan sohvalle, mutta ei kerrota kenellekään.

Seuraavana päivänä lepäsimme ensin hieman, mutta sitten lähdimme tutkimaan lähialueita. Sipille ne olivat tuttuja maisemia, ja minäkin halusin tutustua reitteihin paremmin. Kiipesimme ensin Konttaisen huipulle. 


Sieltä oli huikeat näköalat! Emme saaneet mennä kovin lähelle reunaa ja meidät kytkettiin puuhun, ettemme vahingossa lähtisi vaarallisiin paikkoihin. Isäntäväki söi eväitä ja kesyt hömötiaiset tulivat syömään kädestä. 

Sipikin jaksoi ihastella ilta-aurinkoa, vaikka hän on nähnyt sen jo niin monta kertaa elämänsä aikana. 

Seuraavana päivänä teimme tosi rankan retken. Kävelimme Konttaiselta Valtavaaralle. 


Reitti meni koko ajan ylös tai alas, ja polku oli juurakkoinen ja kivikkoinen. 


Välillä piti kiivetä jyrkkiä portaita tai kivistä polkua ylöspäin.


Sitten mentiin taas vähän matkaa alamäkeen.


Kyllä meitä sitten perillä hymyilytti, kun maisemat olivat huiput. 

Valtavaaralla oli kylmä tuuli ja emäntä laittoi Sipille taukotakin päälle. Sipi ei yhtään vastustellut. 
Isäntäväki piti Valtavaaran kodalla evästauon ja mekin saimme herkulliset lampaanluut. Kylläpä ne maistuivat hyvälle.

Palasimme takaisin samaa reittiä ja pidimme vielä yhden tauon. Siellä oli tosi paljon kuukkeleita, jotka söivät isännän kädestä pähkinöitä. Mekin vähän ihmettelimme, kun niitä lenteli koko ajan meidän pään yli.

Toisena varsinaisena retkipäivänä lähdimme Sallan uuteen kansallispuistoon. Sinne oli vähän ajamista, mutta ei se meitä haitannut. Isäntäväki valitsi tarkoituksella vähän helpomman ja lyhemmän reitin, jottemme väsyisi liikaa. Kävelimme Sallassa noin 5 km pituisen Kaunisharjun kierroksen. Reitti oli enimmäkseen helppokulkuista leveää latupohjaa, eli oikein mukava tallustella hieman väsyneemmilläkin tassuilla. 

Sallan kansallispuisto on ihan uusi, eikä siellä ollut vielä kaikki taukopaikat ihan valmiit. Meidänkin taukopaikalta puuttui laavu ja kunnon tulisija, mutta eväiden syönti onnistui silti hyvin. Pääsimme ihailemaan järveä ja tunturimaisemaa. 

Kolmantena päivänä pidimme hiukan lepopäivää. Isäntäväki teki jonkun lenkin ilman meitä ja me saimme levätä mökissä sen aikaa. Kävimme hiukan vaan lähialueilla kiertelemässä, mutta muuten lepuuttelimme. Minä olisin kyllä jaksanut lähteä retkelle, mutta Sipi oli mielissään välipäivästä. 

Neljäntenä päivänä ajoimme autolla Posiolle ja menimme katsomaan Korouoman kanjonia. Sielläkin oli aivan upeat maisemat! 


Kurkin reunan yli, että tuolta alhaaltako tosiaan lähdimme.


Sipi löysi hyviä juomapaikkoja kivenkoloista.


Laavulla minäkin olin hetken aikaa vapaana ja keskityin syömään mustikoita, jotka eivät oikeastaan olleet edes enää kovin makeita. Olen kuitenkin niin suuri mustikkafani, että sain lempinimen Lapin Marjamoguli. 


Ylhäältä laskeduimme alas kanjoniin ja kävelimme puron reunaa. 

Aivan kiva reitti oli tämä! Me hurmasimme joka ikisen vastaantulijan. 

Mutta illalla kun pääsimme takaisin mökille, alkoivat Sipin ongelmat. Hän oli väsynyt liikaa tästä kaikesta retkeilystä. Kun isäntäväki palasi saunasta takaisin mökille, Sipi ei oikein päässyt lattialta ylös. Hänen niveliään särki ja liikkuminen oli vaikeaa. Seuraavana aamuna Sipi joutui käymään Kuusamossa eläinlääkärissä. Lääkäri määräsi viikon lepoa ja kipulääkekuurin. 

Jo samana iltana kun kipulääke alkoi vaikuttaa, Sipin vointi koheni. Hyvä, että hän sai apua. Mutta tietysti ikävä loppu muuten hauskalle lomalle. 

Paluumatkan teimme Kemijärven ja Rovaniemen kautta. Napapiirillä kävimme hurmaamassa turisteja ja ottamassa kuvia heidän kanssaan. 


Tässä olemme kahdestaan kuvassa.

Sitten menimme yöjunalla takaisin kotiin. Nukuimme emännän kanssa alasängyssä ja oli aika ahdasta. Sipi nukkui emännän vieressä ja minä jalkopäässä. Aamulla katselin ikkunasta ulos kiinnostuneena. 

Minusta meillä oli hauska reissu! Sipikin voi jo paljon paremmin, joten kaikki on hyvin. 

sunnuntai 2. lokakuuta 2022

Urpon ja Kärsän kanssa hiidenkirnulla

Lauantaina oli taas kiva päivä, kun tapasimme Urpon ja Kärsän. Kuten tiedätte, rakastan Urpoa. 

Ensin olimme autossa vähän aikaa kun ihmiset kävivät ravintolassa syömässä. Ehdimme kuitenkin nähdä Urpon ja Kärsän vilaukselta ennen sitä, joten tiesin että jotain hauskaa on luvassa. 

Autossa istumisen jälkeen menimme sisälle ja ihmiset söivät vähän lisää. Me saimme herkkutikut, jotka söimme alta aikayksikön. 

Sitten lähdimme vihdoin ulos. Järkevät koirat, kuten Sipi ja Urpo, saivat olla vapaina, mutta Kärsällä ja minulla ei ole luottoa, joten olimme kytkettyinä. Koitin silti kävellä mahdollisimman lähellä Urpoa. 

Kohteemme oli iso hiidenkirnu. Sinne mentiin hauskaa metsäpolkua pitkin. Minä en niinkään välittänyt siitä hiidenkirnusta, mutta ihmiset sanoivat että siellä sisällä oli monta sammakkoa. 



Jouduimme tietysti myös valokuviin. Urpo ja Kärsä kertoivat meille tarinoita metsästysreissultansa. Kuulosti minusta melkoisilta kalajutuilta.

Sitten menimme takaisin ja minä pidin tässä vähän taukoa, kun ihmiset etsivät tavaroitaan. 


sunnuntai 18. syyskuuta 2022

Kasvattajan leiripäivä

Minä edustin tänä vuonna meidän laumaa kasvattajan leirillä. Sipillä oli vähän maha kipeänä, niin hän ei viitsinyt lähteä koko päiväksi reissuun.

Emäntä pakkasi minun tavarat jo edellisenä iltana: treeniherkkuja, kivoja leluja ja ruokaa. Aamulla lähdimme aikaisin ajamaan Itä-Suomeen Taipalsaareen.


Perillä en ollut uskoa silmiäni, kun huomasin että siellä on tosi monta valkoistapaimenkoiraa! Ja minä olin siellä yksin ilman Sipiä! Ensimmäiseksi jouduin valokuvattavaksi, koska minusta ei ole lainkaan ajantasaisia kuvia kasvattajan kotisivuilla. 


Kuvauksien jälkeen alkoivat treenit! Minä sain ensin katsoa, kun muut treenasivat ja siinä samalla hiukan tutustuin ympäristöön ja muihin ihmisiin ja koiriin. 

Otin homman tosissani, kuten ilmeestäni huomaa. 

Treenivuorollani emäntä halusi harjoitella seuraamista. Minä osaan jo tosi hienosti olla sivulla perusasennossa, mutta kun lähdemme liikkeelle, minä en oikein tiedä missä kohtaa saan kävellä. Sitä siis pitää vielä harjoitella. Voisi luulla, että kohta kaksivuotiaana jo osaisin tämän homman, mutta en ole jaksanut opetella sitä vielä. 

Treenien jälkeen oli tauko ja ihmiset menivät syömään. Minä pidin taukoa autossa omassa turvallisessa paikassani. 
Sitä ennen kuitenkin tapasin siskoni Nupun! Nuppu on pitkätukkainen, joten emme ole kovinkaan samannäköisiä. Eikä meillä oikein synkannut muutenkaan, minä en totta puhuakseni muista häntä lainkaan pentulaatikosta. Hermostuin Nupulle, kun se tuli liian lähelle minun autoani ja jouduin vähän näyttämään hampaita. 
Katselimme sen jälkeen toisiamme hieman kauempaa. 

Lopuksi meillä oli vielä leikkimieliset rallitokokisat. Minä en ole koskaan kokeillut rallitokoa aikaisemmin, eikä emäntäkään, mutta sijoituimme hienosti viidensiksi! Tässä näette ylpeän koiran palkintorepun kanssa. Repussa oli sisällä kaikenlaista hyvää herkkua. Annoin niistä Sipillekin, ettei hänelle olisi tullut paha mieli. 

Illalla ajoimme vielä kotiin. Sipi oli odottanut meitä koko päivän eteisessä ja jälleennäkeminen oli riemukas!

sunnuntai 11. syyskuuta 2022

Saaristopäivä

Syksyn toinen retkipäivä oli päiväreissu saaristoon, tarkemmin sanottuna Öröseen. Sipi on käynyt siellä ennenkin, vuonna 2014 Villan kanssa. Tällä kertaa matkaseura oli parempaa, Sipillä siis, kun minä olin mukana. 

Matka alkoi veneretkellä Kasnäsistä. Alukseen oli hauska mennä eikä minua pelottanut yhtään. Samalla retkellä sattui olemaan Sipin vanha tuttu Bingo, ja se olikin vähän hankala juttu sillä minulla oli juoksut! Onneksi Bingo pysytteli veneen alakerrassa ja me menimme yläkertaan ulkokannelle. 


Perillä Örössä kävimme ensin vähän kävelemässä ja ihmiset menivät suoraan ruokalaan lounaalle. Sipi ja minä odottelimme pihalla sen aikaa. 


Sitten lähdimme kiertämään saarta. Löysimme toinen toistaan upeampia uimapaikkoja. 


Sää oli aivan loistava ja oli hyvä päivä olla ulkona meren äärellä. 


Sipi pyysi koko ajan lupaa mennä uimaan. 


Aurinko vaan porotti täydeltä taivaalta ja kalliot olivat aivan lämpimät.


Minä istuin merimaiseman eteen, jotta ihmiset voivat ihailla myös minua. 


Sipiä huolestutti, tuliko meistä otettua tarpeeksi valokuvia. 


Hän halusi varmuuden vuoksi vielä yhden, jossa hän poseeraa yksin. 


Sitten jatkoimme matkaa. Tämä riippusilta on uusi ja aika jännittävä. 


Eteläkärjessä istuimme penkille levähtämään. 


Ja sitten taas jatkoimme matkaa. Emäntä pelkäsi, että saaressa on paljon käärmeitä, ja olihan niitä. Me näimme yhden kyyn ja kolme rantakäärmettä. Onneksi ei sattunut mitään. 


Kahlasin taas onnellisena.


Koko päivän ulkoilusta tulee kova jano. Onneksi vesikuppi oli mukana. 


Iltapäivällä meidän piti lähteä kotiin. Jouduimme vielä poseeraamaan kyltin edessä, kun odottelimme yhteysalusta. 


Minua väsytti niin paljon, että kävin veneessä samantien nukkumaan.