Nukka 6 vuotta ja retki Kallektuffquellille

Viki on jo toipunut operaatiostaan, joten lähdimme sadepäivästä huolimatta retkelle katsomaan Kallektuffquellin lähdettä. Aamulla satoi aivan kaatamalla ja olimme läpimärkiä aamulenkin jälkeen. Kun olimme kuivatelleet, sää näytti poutaantuvan ja lähdimme autolla Consdorfin suuntaan. 

Reitti oli aivan mutainen ja menimme tietysti heti hirveän likaisiksi. 

Meitä se ei haitannut. Tosin Viki taisi ajatella kylpemistä, kun hän meni vahingossa pulahtamaan lähteellä sijaitsevaan altaaseen. Hän ei hoksannut, että altaan pinnalla kelluvat puiden lehdet eivät kannattele pientä paimenkoiraa.

Oli siellä hienoja maisemiakin. Puut ovat vielä pääosin lehdessä ja kun aurinko välillä vähän paistoi, valo oli upea.

Reitin loppupuolella oli myös hienoja kallioita, näitähän me olemme nähneet monessa paikassa eri puolella Müllertalia.

Tänään juhlimme myös minun kuudetta syntymäpäivääni, enkä voisi kuvitella parempaa tapaa juhlia sitä kuin retkellä Vikin kanssa. 

Synttärikuva on otettu Echternachissa pari viikkoa sitten. 

Vikin eläinlääkärireissu

Emäntä on huomannut, että Vikin nenästä on alkanut valua räkää. Ensin sitä tuli vain vähän, mutta jossain vaiheessa räkää tuli aika paljon ja välillä se oli hiukan veristäkin. Kävimme eläinlääkärissä tässä meidän kylällä, koska emäntä ajatteli että ehkä meillä on nenäpunkki. Saimme siihen lääkkeet, mutta Vikin oireet eivät poistuneet.

Seuraavaksi Viki joutui eläinklinikalle Trieriin. Siellä asiaa tutkittiin tarkemmin ja Vikille määrättiin antibiottikuuri. Sekään ei valitettavasti auttanut ja kolmannella käyntikerralla Viki rauhoitettiin ja nenästä otettiin kuvat ja nenäonteloon tehtiin tähystys. Sen tuloksista ei ole vielä tarkkaa tietoa, koska koepalojen vastauksissa kestää vähän aikaa. 

Tässä Viki on juuri lähdössä kotiin klinikalta. Hän oli vielä aivan tokkurassa ja nenä oli hellänä kun sitä oli ronkittu. Jalassa oli vielä side kanyylin jäljiltä.

Kotona Viki jatkoi lepäämistä. Heti kun hän tuli kotiin klinikalta, minun piti päästä ulkoilemaan, koska olin odotellut jo aika pitkään. Sillä välin kun minä tein nopean lenkin, Viki oli pissannut ja kakannut matolle. Ei hän sille mitään voinut, se johtui vain lääkkeistä ja nukutuksesta.

Sieraimesta valui vähän verta vielä seuraavanakin päivänä, mutta se ei kuulemma ole vaarallista vaan johtuu vain siitä että nenäonteloa on tutkittu.

Minä olen koittanut lohduttaa Vikiä parhaani mukaan. Suostuin jopa nukkumaan hänen kanssaan samassa pedissä yöllä, mutta häivyin siitä heti kun huomasin että emäntä tuli meitä katsomaan. 

Päivällä olimme hetken aikaa yhdessä sohvalla. 

Seuraavana aamuna Viki oli jo paljon pirteämpi. Hän ulisi tuttuun tapaan ja riemuitsi uudesta päivästä. Me otamme nyt vähän rauhallisemmin tänään, mutta pian Viki saa jo olla normaalisti ja voimme tehdä tavanomaiset lenkit. 

Päiväretki Metziin

Perjantaina oli seuraava retkipäivä, mutta valitettavasti se ei ollut meille koirille yhtä hauska kuin eilinen luontoretki. Menimme autolla Ranskaan Metziin. 

Matka ei kestänyt kuin reilun tunnin, mutta perillä me jouduimme olemaan lyhyissä remmeissä koko päivän ja kävelimme melkein pelkästään kaupungilla. Välillä menimme puistoon, mutta sielläkään emme saaneet telmiä.

Tuntui että kävelimme koko päivän tällaisia kapeita jalkakäytäviä ja väistelimme ranskalaisia ihmisiä ja koiria. Välillä olimme kahvilan terassilla, mutta sielläkin meidän piti vain olla paikallaan emmekä saaneet tehdä mitään hauskaa - emme edes päässet tervehtimään viereisen pöydän bassettia.

Keli oli niin lämmin, että ihmisilläkin oli kuuma vaikka heillä oli kesävaatteet. Menimme onneksi välillä varjoon pitämään taukoa. Ihmiset söivät eväitä. 

Sitten kävelimme taas. Menimme Mosel-joen yli siltaa pitkin. Kummallista että se sama joki on joka kaupungissa, jossa käymme.

Eräässä puistossa pääsimme sentään vähäksi aikaa juoksemaan vapaina. Aloitimme kauhean painin ja takaa-ajon, mutta sitten huomasimme että meidän kyljet ja hännät ja vatsakarvat olivat täynnä takiaisia! Hyi olkoon, se oli inhottavaa kun ne takertuivat turkkiin. Onneksi ne saatiin nopeasti irti, mutta samalla me jouduimme taas remmiin. 

Kun päivä alkoi olla lopussa, menimme takaisin autolle ja vihdoin me koiratkin saimme ruokaa. Sitten ajoimme auringonlaskussa takaisin Luxemburgiin. Kun pääsimme perille, oli jo ihan pimeää. 

Lisää vieraita

Meillä oli viikonloppuna lisää vieraita. Villan kummitäti tuli meille pikkupojan kanssa! Olin aivan uskomattoman onnellinen, kun menimme lentokentälle ja huomasin, ketkä tulivat. Kaikki muutkin huomasivat, että Viki ja minä ilahduimme valtavasti. 

Ensimmäisenä yhteisenä päivänä lähdimme Consdorfiin esittelemään heille Luxemburgin luontoreittejä. 

Sää oli upea ja koska oli arkipäivä, poluilla ei ollut hirveästi muita kulkijoita. 

Pidimme evästauon aurinkoisessa kallionkolossa. Viki ja minä emme varsinaisesti yllättyneet, että kukaan ei ollut taaskaan pakannut koirille mitään eväitä. Valitettavasti aina sama juttu.

Kallionkolot ja luolat olivat huikeita. Meillekin on joka kerta elämys, kun menemme pimeisiin luoliin eikä silmillä aina näe mitään. 

Iltapäivällä sää lämpeni niin että ihmiset tarkenivat t-paitasillaan. Me olimme jo vähän väsyneitä retkestä ja saimme olla vapaina kun kävelimme takaisin autolle. 

Oli niin hieno päivä. 

Vieraita kylässä

Meillä on käynyt vieraita taas. Ensin isäntä tuli viikonlopuksi, mutta hänhän ei varsinaisesti ole vieras. Veimme isännän Consdorfiin katsomaan kalliomuodostelmia. 

Kävimme isännän kanssa myös Saksan puolella katsomassa maisemia Luxemburgiin. Aurinko oli juuri laskemassa. 

Toisena iltana esittelimme kylän, jossa asumme. Tässä olemme Mosel-joen rannassa. 

Seuraavat vieraat saapuivatkin jo heti viikon päästä. Veimme heidät mm. Echternachiin katsomaan kauniita kukka-asetelmia. Teimme tietysti paljon muutakin hauskaa, mutta en enää muista mitä. Ainakin kävimme Trierin keskustassa vanhoissa maisemissa.

Uusia lenkkipolkuja

Täällä uuden kodin lähellä on paljon kivoja lenkkipolkuja. Käymme aamuisin viiniviljelysten seassa pitkällä lenkillä ja illalla ehkä kiertelemme pienessä kylässämme tai menemme joen yli Saksaan kävelylle.

Viki toivottaa kaikki tervetulleiksi meidän kylään.

Saksan puolella on kiva maaseutureitti, jolla ei tarvitse koko ajan varoa autoja ja muita kulkijoita. Kuvassa taustallani on dramaattiset sadepilvet.

Olemme myös saaneet uudessa kodissa sohvalisenssin, eli saamme ihan luvan kanssa oleilla sohvalla. Kyllä olemme ottaneet siitä kaiken irti. Lattia on viileä, mutta sohvalla on kiva ottaa nokosia lämpimällä ja pehmeällä alustalla.

Luxemburgin uskomattomat luontokohteet

Syksy on ollut lämmin, mutta onneksi helteet ovat loppuneet. Olemme käyneet tutustumassa Luxemburgin hienoihin luontokohteisiin. 

Olemme käyneet mm. Beaufortissa, Berdorfissa ja Consdorfissa. Siellä on hienoja kalliomuodostelmia, luolia ja onkaloita. 

Usein saamme olla vapaina, sillä näillä reiteillä on niin paljon ihmisiä ettei villieläimet uskalla tulla lähellekään. Vastaantulijoista emme välitä.

Reitit kulkevat usein kivionkaloiden välissä ja alla.

Joillakin reiteillä on paljon vettä lähellä, mikä on hyvä meille. Pääsemme juomaan ja vilvoittelemaan tassuja. 

Joskus puron ylitys on tavallista jännittävämpi. Tässä kohtaa Viki valitsi vesireitin ja minä menin kiviä pitkin.

On vielä vihreää joka puolella.

Koskaan ei voi tietää, millainen upea maisema seuraavan kallion takaa paljastuu. 

Meitä ei pelota mikään, mutta emäntä joskus pelkää että me juoksemme jyrkkää rinnettä alamäkeen ja loukkaamme itsemme. Sen takia olemme välillä myös kytkettyinä, jos reitti on vaativa.

Tässä kohtaa minua kyllä kieltämättä hiukan pelotti, että jos tuo iso kivenmöhkäle juuri nyt putoaisi meidän päälle. Ei se onneksi pudonnut.

Kesälomareissu Suomeen ja Ruotsiin

Palasimme juuri pitkältä reissulta Suomeen, Ruotsiin ja Pohjois-Saksaan. 

Reissu alkoi jo toissaviikon perjantaina, kun emäntä pakkasi meidät autoon Luxemburgissa ja ajoimme Wuppertalin lähelle hotelliin yöksi. Sieltä jatkoimme seuraavana päivänä Rostockiin. Oli niin ihanaa olla kotona ja käydä tutut lenkit pellolla ja puistoissa. 

Mutta sitten se matka oikeastaan vasta alkoikin. Sunnuntai-iltana lähdimme autolautalla Ruotsiin. Heräsimme aamulla Trelleborgista. Viki ei ollut koskaan ennen ollut Ruotsissa, mutta minä olin Sipin kanssa Göteborgissa reilu vuosi sitten. 

Ajoimme kauhealla kiireellä Ruotsin läpi ja illalla olimme Kapellskärissä, jossa menimme seuraavaan laivaan. Onneksi nämä laivayöt sujuu meiltä hyvin, kun olemme niin sopeutuvaisia. Laivalla sitä paitsi nukumme aina isäntäväen kanssa sängyssä, mikä on aivan ihanaa. Harmi vaan että meillä molemmilla oli nyt juoksut ja se näkyi ikävästi laivan hytissä. 

Tiistaiaamuna heräsimmekin Naantalissa eli Suomessa. Kävimme Villan ja Sipin tutuilla lenkkipoluilla Raisiossa. Meille ne olivat uusia paikkoja. Raisiosta matka jatkui vielä Paimioon ja siellä vastassa oli rakas Kärsä! 

Onneksi Kärsä ei ollut moksiskaan meidän juoksuista, hän ei kerta kaikkiaan välittänyt niistä mitään. Kävimme kolmestaan ulkoilemassa ja meillä oli niin mukavaa. Kärsä on varmaan paras ystävä, jota kukaan voi toivoa. Hän ei koskaan suutu meille ja hän antoi meidän olla yötä pihamökissään. Seuraavana päivänä meidän piti jatkaa matkaa ja Kärsä auttoi aamuvalmisteluissa. Hän hyppäsi meidän autoon testaamaan, miltä se tuntuu. Harmi ettemme voineet ottaa Kärsää mukaan, sillä meidän piti mennä seuraavaan kyläpaikkaan. 

Ajoimme Lahteen, jossa oli taas minulle tuttu paikka, mutta Vikille uusi. Hän onneksi sopeutui nopeasti ja keksi heti, että takapihan nurmikentällä voi riehua. 

Kävimme myös metsälenkillä ja Vikille suomalainen metsäkään ei ole niin tuttu. Minä nautin joka hetkestä. 

Sitten matka jatkui taas uuteen paikkaan. Tällä kertaa menimme Tampereelle. Siellä menimme suoraan Hervantaan Suolijärvelle ulkoilemaan. Järven ympäri kiertävä reitti on todella kiva, ja saimme molemmat olla siellä vapaana. Tämä lenkki oli ehkä yksi minun lomani kohokohdista. 

Tässä kohdassa meistä otettiin monta kuvaa, jotta varmasti yksi edes onnistuisi. Jos katsotte tarkkaan, huomaatte, että olemme samassa paikassa missä Villa ja Sipi kuvattiin blogin banneria varten vuosia sitten. 

Olimme yötä hotellissa Nekalassa ja seuraavana aamuna minun ja Vikin matka jatkui taas uuteen paikkaan. Menimme koirahoitolaan Aitolahteen, jossa meidät otettiin ilolla vastaan. Siellä meillä oli oma karsina ja muutama tuttu kotoa tuotu lelu. Saimme lainaan pehmeät pedit. Juoksut olivat onneksi loppuneet tässä vaiheessa molemmilta. 

Seuraavana päivänä matka jatkui taas. Isäntäväki tuli hakemaan meitä, he vaikuttivat hieman väsyneiltä ja he tuoksuivat juhlilta. Ajoimme Vartsalaan ja se oli taas Vikille ensimmäinen kerta tässä paikassa. Söimme takapihan terassilla ja kävimme pienen ulkoilulenkin. 

Sitten menimme vielä Kärsän luona käymään ja sanomaan näkemiin. 
Illalla ajoimme Naantaliin ja lähdimme laivalla pois Suomesta. 

Seuraava päivä meni kokonaan autossa, ajoimme Kapellskäristä Skåneen ja se tuntui hirveän pitkälle matkalle. Enimmäkseen oli aurinkoista, mutta yhtäkkiä tuli niin hirveä rankkasade- ja raekuuro, että autot pysähtyivät moottoritien reunaan odottamaan että sade lakkaa. Me olimme ihan ihmeissämme takakontissa. Onneksi se meni sitten ohi ja pääsimme jatkamaan matkaa. 

Vihdoin olimme perillä mökillä! Me nautimme kun pääsimme autosta ulos ja isäntäväki lupasi meille, että kolmeen päivään ei tarvitse mennä autoon lainkaan. 

Laskujeni mukaan me olimme viettäneet edelliset 10 yötä aina eri paikassa, mutta nyt saimme olla kolme yötä samassa paikassa. Se oli ihanaa. 

Mökillämme oli takapiha, ja rentouduimme makoilemalla nurmikolla. Meille tällainen on luksusta, koska kotona ei ole pihaa eikä edes parveketta. 

Keskiviikkona kävimme katsomassa nähtävyyksiä Ystadissa. Menimme Kåsebergaan katsomaan kuuluisia Alen kiviä. Se vaikutti kivalle pikkukylälle, mutta oli vähän liian turistimainen minun makuuni.

Viikinkien pystyttämät kivet olivat kuitenkin hienot ja tekivät vaikutuksen. 

Viimeisenä kohteena oli Ruotsin eteläisin paikka Smygehuk, jossa kävimme vähän palloilemassa. Sen jälkeen odottelimme enää laivaa takaisin Rostockiin. 

Onneksi saimme olla kotona muutaman päivän ennen kuin meidän piti palata Luxemburgiin. 

Kesä jatkuu Luxemburgissa

Olemme totutelleet taas uuteen paikkaan. Säät ovat olleet todella kuumat, mutta onneksi uudessa kodissa on viileää, kun aurinko ei paista sisälle suoraan ja lisäksi ikkunat saa peitettyä kokonaan. Meillä on täällä myös viileä laattalattia. 

Uudet lenkkireitit menevät Moselin tai Sauerin rannassa. Täällä on paljon kalastajia, mutta eivät ne meitä häiritse emmekä me niitä. 

Käymme pitkällä lenkillä aamuisin, kun ei ole vielä niin kuuma. Ei tule juuri ketään vastaan aikaisin aamulla - joskus olemme jo pitkällä ennen kuin aurinko on edes noussut. 

Viiniviljelysten välissä on kiva kävellä, kun on rauhallista. 

Asumme niin lähellä Saksan rajaa, että käymme usein iltakävelyllä Saksan puolella. Ei tarvitse muuta kuin mennä sillan yli ja olemmekin jo Saksassa. 

Meitä kyllä ihmetyttää nämä helteet. Onko täällä aina näin kuuma? 

Lähistöllä on pieni koirapuisto, joka on yllättänyt meidät iloisesti. Tapaamme siellä uusia kavereita! Onneksi kaikki koirat puhuvat samaa kieltä eikä meidän tarvitse enää opetella ymmärtämään toisiamme.

Heippa Trier

Olemme nyt muuttamassa pois Trieristä, koska emäntä löysi meille paremman asunnon Luxemburgista. Trier on ollut ihan kiva paikka asua ja olemme täällä nähneet uskomattomia maisemia ja hienoja puistoja. 

Tässä olemme kuuluisan UNESCO-maailmanperintökohteen Porta Nigran edessä. Aamulenkkimme kulki tästä ohi, joten se ehti tulla tutuksi. 

Toinen kiva paikka on Palastgarten, joka on ihan asuntomme lähellä. Keväällä siellä kukki kirsikkapuut aivan upeasti. 

Kävelimme Palastgartenissakin joka aamu ja usein myös iltapäivällä. Joskus aamuisin saimme olla siellä vapaana kun siellä ei ollut muita. 

Petersbergin kukkulalla on isot viiniviljelmät ja siellä kävimme melkein joka viikko ihailemassa maisemia. Ilta-aurinko lämmitti ruohikon ja tässä oli mukava pitää taukoa. 

Toinen kiva puisto on Weißhauswald. Se on riittävän kaukana isoista teistä ja täällä Viki sai juosta vapaana. Myös minä kokeilin vapaanaoloa välillä ja se oli ihan hauskaa. 

Näköala Moselille ja Trierin keskustaan on myös huikaiseva, vaikka Vikiä se ei kiinnostanutkaan. 

Iltalenkit lähialueilla tulivat tutuiksi näiden kuukausien aikana. Lähellä tätä kuvanottopaikkaa oli usein kissoja, jotka saivat minut villiksi. Aloin kyttäämään niitä jo kaukaa ja jos näin vilauksenkaan niistä, aloin huutamaan ja tempoilemaan remmissä. Valitettavasti en koskaan saanut niitä kissoja kiinni. 

Kävelimme usein myös radan vartta hienojen graffititeosten ohi.

Totuimme urbaaneihin lenkkireitteihin ja opimme kulkemaan jalkakäytäviä aivan sujuvasti. Joskus meistä otettiin tällaisia omituisia kuvia, jossa Viki makaa kiviaidan päällä ja minä istun vieressä tuiman näköisenä.

Urbaanikin maisema näyttää pehmeälle ilta-auringon valossa.

Loppuun vielä kuva toisesta kuuluisasta UNESCOn kohteesta: roomalaisten kylpylästä eli Kaiserthermenistä. Emme käyneet sisällä, mutta näimme sen ulkoa monta kertaa. 

Nyt sanomme heipat Trierille ja jatkamme keskieurooppalaista elämää Luxemburgissa.