Räjähtelevä peti

Emäntä on usein pitkään pois kotoa, ilmeisesti jossain työpaikalla. Ne ovat meille pitkiä päiviä, varsinkin Vikille. Meillä käy täällä kyllä koiranulkoiluttaja kaksi kertaa päivässä, mutta Vikillä riittäisi energiaa tehdä paljon enemmän. Joskus hän vähän riehaantuu, jos ei ole mitään kivaa tekemistä. Silloin hän keksii itse jotain hauskaa puuhaa. 

Aiemmin hän teki hampaillaan reikiä kämpän seiniin. Hän on kokeillut lähes jokaista tämän asunnon kulmaa ja tehnyt hampaanjälkiä niihin. Ihmeen pehmeät ne seinät onkin, kun niin pienestä tulee pahoja koloja. Sitten emäntä alkoi ruiskuttaa seiniin jotain pahanmakuista ainetta ja Viki on enimmäkseen jättänyt seinät rauhaan. 

Mutta sen jälkeen alkoi meidän pedin riepottelu. Tämä on se peti, joka ostettiin minulle kun olin aivan pieni pentu.

Näyttää siltä kuin peti olisi räjähtänyt aivan itsestään, mutta voin luottamuksellisesti kertoa, että Vikillä oli kyllä näppinsä pelissä. Vai pitäisikö sanoa hampaansa ja tassunsa. 

Samassa hötäkässä mattoon on tullut iso reikä ja asunnon toinenkin matto sai vähän osumaa. 

Nyt peti on niin riekaleina, että sitä ei voi enää käyttää, vaan se pitää heittää pois. Kaikki vetoketjut on revitty, kankaisiin on tehty isoja reikiä ja täytteet tulevat kokonaan ulos. 

Sen seurauksena emäntä osti eilen uuden (mahdollisimman halvan) pedin. Otin sen heti käyttöön.

Pitäkää tassut ristissä, että se kestää.

Pääsiäisseikkailu Rostockiin

Lähdimme keskiviikkona emännän työpäivän jälkeen ajamaan kohti Rostockia. Matka on niin pitkä, että on hyvä ajaa kahdessa pätkässä. Menimme hotelliin yöksi ja vihdoin mekin pääsimme sängylle nukkumaan. 

Viki nukkui koko yön emännän lähellä ja minä olin sängyn jalkopäässä. 

Aamulla ajoimme Hampurin lentokentälle ja otimme pääsiäisvieraat kyytiin. Perillä Rostockissa oli ihanaa tulla omaan kotiin! Lähdimmekin heti pitkän automatkan jälkeen peltolenkille verryttelemään tassuja. Viki oli aluksi vapaana vähän aikaa, mutta sitten pellonreunassa näkyi peuroja ja Vikikin joutui kytketyksi. 

Pitkäperjantaiaamuna lähdimme Warnemündeen rannalle. Aivan ensimmäiseksi meidät päästettiin vapaaksi, jotta saisimme riehua kunnolla pitkästä aikaa. Ja kyllä meillä riittikin energiaa! Pidimme sellaista meteliä, että kaikki katsoivat meitä. Juoksimme ja räyhäsimme ihan kunnolla. 

Viimein maltoimme rauhoittua ja meistä saatiin vähän parempi valokuvakin. 

Kiertelimme Warnemünden hiekkarannalla, kävimme aallonmurtajan majakalla ja sitten menimme vielä kahvilan terassille hetkeksi lepäämään. Siellä me käyttäydyimme melko hyvin, vaikka koko ajan kulki ihmisiä ja koiria meidän ohi.

Lauantaina teimme pitkän kävelylenkin Bad Doberanin pyökkimetsässä. Siellä oli kaikki muuten ennallaan, mutta kevät oli ottanut harppauksen eteenpäin sitten viime kerran. Oli mukavaa tehdä kunnon kävely tutussa paikassa. 

Pääsiäispäivänä menimme taas Bad Doberaniin, mutta tällä kertaa ihmiset kävivät ensin tutustumassa isoon luostariin ja me odottelimme sen aikaa autossa. 

Sitten kiertelimme luostarin pihassa ja mekin pääsimme mukaan. Siellä olimme myös hetken aikaa vapaana ja riehaannuimme. Toivottavasti kukaan ei pahoittanut siitä mieltään. 

Pääsiäisloma oli niin ohjelmantäytteinen, että sunnuntai-iltana menimme vielä Kühlungsbornin rannalle ihailemaan auringonlaskua. Se oli oikein mukavaa, vaikka siellä olikin aika paljon ihmisiä. 

Kun aurinko oli laskenut, menimme hiekalle ja siellä ei onneksi ollut juuri ketään ihmisiä ja saimme olla vapaina. 

Päivät menivät nopeasti ja maanantaina lähdimmekin aamulla ajamaan takaisin toiseen kotiin Trieriin. Matka tuntui pitkälle, mutta lopulta illalla olimme perillä. Täällä on jo puissa lehdet ja ilmassa lämpöä. Kevät on pitkällä. 

Retki Römerpfadilla

Kävimme kävelemässä pienen pätkän lähistöllä kulkevasta Römerpfadista. Ajoimme autolla Kordeliin, katsastimme ensin Burg Ramsteinin linnanrauniot ja sitten lähdimme kävelemään polkua. 

Alussa oli vähän matkaa tällaista kapeaa polkua, mutta sitten reitti oli ennemminkin metsätie. Joka tapauksessa oli mukavaa olla luonnossa. 

Kohteenamme tänään oli Klausenhöhle, joka on iso kallioluola. Siellä oli muitakin ihmisiä, joten me koirat pysyttelimme vähän kauempana. Emäntä kävi luolassa sisällä. 

Kyllä se aika komelta näytti. 

Jatkoimme reittiä vielä vähän matkaa eteenpäin, mutta sitten käännyimme ympäri ja menimme samaa tietä takaisin autolle. Koko lenkki olisi ollut yli 17 km, joten emme lähteneet kiertämään sitä tänään. 

Vikin juoksut ovat onneksi ohi, joten hän sai olla paljon vapaana. Minäkin olin hetken aikaa, mikä oli mukavaa. 

Uusi arki

Sunnuntaina isäntä lähti kotiin ja me jäimme emännän kanssa tänne. Se tuntui aika tylsälle. 

Maanantaina emäntä lähti töihin ja me jäimme vahtimaan asuntoa. Puolenpäivän maissa koiranulkoiluttaja tuli viemään meidät pienelle lenkille, ja se oli kyllä tosi hyvä juttu. Vikillä oli alkanut käydä aika pitkäksi ja hän oli tehnyt pieniä tihutöitä. Muun muassa sohvatyynyt oli heitetty lattialle, sohvalla oli hypitty ja eteisen seinään oli tehty pienillä hampailla vähän jälkiä.

Koko viikon koiranulkoiluttaja on vienyt meitä lenkille kaksi kertaa emännän työpäivän aikana. 

Torstaina minulle tuli vähän maha kipeäksi. Yöllä tunsin, että nyt on tosi kyseessä ja pyysin ulos kolme kertaa. Aamulla tilanne ei ollut paljon parempi. Perjantaina aamupäivällä minä en kerta kaikkiaan pystynyt pidättelemään enää, enkä pystynyt odottamaan, että koiranulkoiluttaja tulee. Jouduin vähän paniikkiin ja koitin päästä ovesta ulos. Lopulta minun oli pakko kakata matolle. 

Onneksi pahin meni sitten ohi ja paranin aika pian.

Täällä uudessa kämpässä on vähän tylsää, kun ikkunat ovat niin korkeat, ettemme näe ulos. Mutta sitten emäntä keksi tällaisen ratkaisun. Laatikot ovat kyllä vähän huterat, mutta silti minä istun tässä välillä katsomassa ohikulkijoita. 

Me saamme paljon erityishuomiota, kun kävelemme kadulla. Melkein joka lenkillä joku ohikulkija kommentoi, että olemme tosi kauniita. Tietysti me herätämme huomiota, kun meitä on kaksi ihan samanlaista. 

Päivä Luxemburgissa

Perjantaina lähdimme käymään Luxemburgissa. Ensin kävimme emännän uuden työpaikan lähellä, mutta oli niin kamalan kylmä ilma, että meidän piti mennä jonnekin lämmittelemään. Menimme lähistöllä olevaan kahvilaan, vaikka jouduimmekin olemaan terassilla. Isäntäväki joi lämpimiä juomia ja me hurmasimme ohikulkijoita. 

Sitten lähdimme käymään puistokävelyllä, kun sääkin näytti vähän paremmalta. 

Kävelimme kaunista puistoa edestakaisin ja välillä kiipesimme portaita ylös näköalatasanteille. Viki oli erittäin innoissaan tästä reitistä. 

Puistossa oli kivaa, mutta sitten alkoi sataa vettä, joten päätimme lähteä takaisin Trieriin.

Uusi alku Trierissä

Keskiviikkona ajoimme koko päivän Rostockista Trieriin. Onneksi isäntä oli mukana, on parempi että koko lauma on koossa. 

Torstaina aamulla menimme Palastgarteniin aamukävelylle. Siellä oli aika sumuista ja kylmää, mutta palatsi ja puutarha näyttivät silti ihan hienoilta.

Iltapäivällä kävimme Petrisbergillä kävelyllä. Kirsikkapuut kukkivat jo.

Korkeuserot ovat isoja ja näköalat kaupungille ja viininviljelyksille.

Katselimme uutta kotikaupunkia. Veikkaan, että tämä lenkkireitti tulee meille tutuksi seuraavien kuukausien aikana. 

 

Kotiinpaluu

Ennen muuttoa Trieriin palasimme vielä Rostockiin pariksi viikoksi. Kevät saapui ja alkoi olla lämmintä. Viki ei tietysti muista viime kesästä mitään, koska hän oli niin pieni silloin, joten kaikki perhoset ja pörriäiset ovat hänestä todella mielenkiintoisia. 

Vikin salaisuus paljastui muillekin, eli Vikin ensimmäiset juoksut alkoivat. Siitä syystä hänkin joutuu nyt olemaan talutusremmissä lenkeillä, ettei vaan tapahtuisi mitään odottamatonta. 

Valokuvia varten otamme joskus talutusremmit pois. On mukavaa, kun illat ovat valoisia ja voimme ulkoilla pidempään. Vikikin jaksaa jo aika pitkiä lenkkejä.

Reissu Rheinland-Pfalziin

Lähdimme maanantaina aamulla automatkalle. Arvasin, että olemme lähdössä matkalle, kun tavarat oli pakattu ja meidänkin ruuat ja ruokakupit otettiin mukaan.
Ennen lähtöä emäntä vei roskat ulos ja rappukäytävässä alakerran naapurin koira nappasi emäntää pohkeesta niin että siihen tuli kunnon haava.

Isäntä lähti omalle matkalleen ja sitten emäntä ja me ajoimme koko päivän Rheinland-Pfalziin asti. Matka kesti koko päivän ja olimme kyllä tosi poikki kun pääsimme perille hotelliin. Teimme pienen iltakävelyn Moselin rannassa ja sitten painuimme pehkuihin. Minä olisin halunnut emännän sänkyyn, niin kuin hotellissa on tapana, mutta tällä kertaa se ei onnistunut, koska sänky oli niin korkea ja lisäksi meillä oli aivan likaiset tassut iltalenkin jäljiltä.
Viki oli tosi levoton yöllä ja vaelteli ympäriinsä. Aamulla hän oksensi pienen kepinpalasen. 

Seuraavana päivänä kävimme tutustumassa Trieriin tarkemmin. Siellä oli aivan keväistä ja lämmintä jo. Emännällä oli mukana vain paksu ulkoilutakki, ja meilläkin on vielä nämä talviturkit. 

Moselin vesi oli tosi korkealla ja rannoilla oli paljon hanhia ja sorsia ja joutsenia. Viki olisi halunnut jahdata niitä, mutta hän ei saanut. 

Kävimme yhdessä asunnossa ja se vaikutti kivalle. Saimme olla siellä vapaana ja tutkia kaiken. En tiedä miksi kävimme siellä. 

Kävimme myös vähän keskustassa katsomassa mm. vanhaa tuomiokirkkoa ja muistomerkkejä. Minusta se oli aika tylsää. 

Sitten tapasimme yhden naisen, joka talutti meitä Moselin rannassa. Se piti meille kuria ja tottelimme kiltisti, vaikkemme ymmärräkään saksankielisiä komentoja. 

Illalla emäntä meni vielä jonnekin ja jätti meidät hotellihuoneeseen. Se ei haitannut yhtään, koska olimme aika poikki vilkkaan päivän jälkeen. 

Seuraavana päivänä kävimme Mariensäulella korkealla kukkulalla. Harmi vaan, että maisema oli aivan sumun peitossa, eikä näköala näkynyt ollenkaan. 

Menimme myös autolla Luxemburgiin ja kävimme jossain pienessä kylässä vähän kävelemässä. Sekin oli ihan hauskaa. Emme olleet koskaan ennen käyneet siellä. 

Saimme välillä olla hotellilla lepäämässäkin. Viki kertoi minulle salaisuuden, jota en voi tässä paljastaa. (Mutta sen verran voin sanoa, että se liittyy juoksuihin.) 

Iltapäivällä menimme taas sinne samaan asuntoon ja emäntä sanoi, että siitä tulee meidän koti vähäksi aikaa. 

Vikin vahinko

Viki on ollut sisäsiisti jo useamman kuukauden, mutta viime viikonloppuna kävi pieni vahinko. Meillä oli tosi hauska iltapäivä, ensin kävimme lenkillä ja sitten söimme päiväruuat. Ruuan jälkeen oli meidän kahden pieni pelituokio, joka ei kuitenkaan ollut kovin riehakas, koska olimme sisällä. 

Sitten isäntäväki teki meille etsintäradan, jossa pieniä herkkuja on piilotettu ympäri asuntoa ja me saamme etsiä niitä. Se on tosi hauskaa. Tämä leikki opetettiin Vikille silloin kun hänellä oli muutaman päivän jalka paketissa, eikä hän voinut kävellä kuin ihan pieniä lenkkejä.

Etsintäleikin jälkeen meni vielä aikaa, ennen kuin pääsimme iltakävelylle. Siinä välissä Vikille tuli kova hätä ja hän ei keksinyt muuta keinoa kuin käydä tyhjentämässä rakko emännän työhuoneen matolle. 

Kyllä meitä kaikkia ihmetytti, koska tämä oli ensimmäinen vahinko pitkään pitkään aikaan. Viki oli itsekin vähän ihmeissään, että miten näin pääsi käymään.

Aurinkoinen päivä Warnowissa

Pitkästä aikaa paistoi aurinko ja oli aivan upea ulkoilusää. Isäntä päätti viedä meidät retkelle Warnowiin. Siellä on hieno ulkoilualue, jossa emme olleet ennen käyneet. 

Aluksi emme löytäneet oikeaa parkkipaikkaa, mutta ei se haitannut. Pääsimme silti reitin varrelle ihan hyvin. Vastaan tuli paljon ihmisiä ja koiria, eikä ihme kun oli niin hyvä sää ja hyvä reitti. 

Välillä reitti meni pusikoiden keskellä, välillä joen rannassa ja välillä oli pätkä asfalttitietäkin. 

Taukopaikalla isäntäväki kaivoi repusta eväät, mutta tietenkin vain itselleen. Koirille ei taaskaan ollut mitään.

Minä olin enimmäkseen kytkettynä, koska olen menettänyt luottotiedot. Viki sen sijaan kekkuloi tuolla edempänä enimmäkseen vapaana. Hän onneksi tottelee aika hyvin ja tulee luokse kutsuttaessa. Tosin jos näköpiirissä on karkuun juokseva jänis, ei Vikikään malta olla aloillaan. 

Reitti oli poikkeuksellisen hyvin opastettu emmekä eksyneet kertaakaan.

Siltojen ylitys sujui meiltä hyvin. Vikikään ei jännitä mitään tällaisia. Hän on todella rohkea pentu, varmaan Sipiltä peritty ominaisuus. Minä itse olen vähän pelkuri joissakin tilanteissa, mutta en sentään siltojen ylityksissä.

Kotona meitä nukutti makeasti ja nukahdimme patjalle vierekkäin sen jälkeen, kun olimme ensin syöneet isot possunkorvat välipalaksi. 

Välillä Viki haluaa vieläkin tulla ihan minun lähelleni, eikä minulla ole mitään sitä vastaan. Tykkään kyllä olla pentuni lähellä, vaikkei se olekaan enää ihan pikkupentu eikä kaipaa hoivaani samalla tavalla kuin pienenä.

Toisena päivänä kävimme Bad Doberanissa taas ja siellä oli kivaa kuten aina. Maassa oli uutta lunta ja ilmassa muutama aste pakkasta. Aivan täydellistä.

Tuossa takanamme olevassa puussa näyttäisi olevan kysymysmerkki. Mikähän mysteeri sinne on haudattu?

Rantapäivä Heiligendammissa

Menimme viikonloppuna käymään rannalla. Sää oli suttuinen ja harmaa, mutta meillä oli kivaa siitä huolimatta. Rannalla ei ollut ihan älyttömästi ihmisiä, joten saimme olla vapaina melkein koko ajan. 

Keli oli loskainen ja märkä.

Ennen kuin pääsimme veden äärelle, meidän piti olla valokuvissa. 

Viki on onneksi oppinut tosi hyväksi tässä, joten kuvaustuokio ei kestänyt kauaa. 

Heiligendammissa oli hienoja huviloita ja pitkä laituri. Tietysti jouduimme taas valokuvaan siellä.

Tykkäsimme enemmän olla rannalla kuin laiturilla. Viki oli niin hurjalla tuulella, että hän joutui välillä flexiin ja minä sain olla vapaana. Joskus näinkin päin. 

Tapasimme muutamia ihan kivoja koiria ja Viki olisi halunnut juosta niiden perässä koko ajan. 

Kiva rantapäivä teki tehtävänsä ja olimme aika poikki loppupäivän. Kotona saimme vielä possunkorvat ja sitten nukuttikin makeasti.

Ajatuksia talvesta

Talvi on ollut aika pimeä ja kylmä. Ei olisi uskonut, että täällä Rostockissa on näin pitkään talvista. Viki näki ensimmäisenä talvenaan oikeita pakkasia ja lunta. Nyt on ollut tosi liukasta niin pitkään, että toivoisimme jo vähän kevättä ja aurinkoa. 

Välillä lumet sulivatkin, mutta sitten satoi uutta lunta tilalle. 

Kävimme aamulenkillä ja saimme vähän painia ilman remmejä. Viki on oppinut jo poseeraamaan kameralle. 

Minusta on tylsää, ettei meillä ole takapihaa. Ei ole mitään omaa pihaa, jossa voisin riehua tai vain olla rauhassa. 

Onneksi meillä on tämä iso ikkuna kadulle päin. Tästä on tosi hyvä vahtia naapureita ja kaikkia kadulla käveleviä ihmisiä ja koiria. 

Käymme joka päivä pellolla ja saamme melkein aina myös olla vapaina vähän aikaa. Nyt siellä on alkanut näkyä myös kettuja lähes joka päivä. Ehkä ne suunnittelevat jo pesimistä, kun ovat niin vilkkaina liikkeellä.

Lumisessa maisemassa on se hyvä puoli, että me maastoudumme tosi hyvin. Illalla meille laitetaan heijastinliivit, ettemme ole ihan kokonaan näkymättömiä.

Vikin ja Kodin leikkitreffit

Lauantaina Viki lähti isäntäväen kanssa tapaamaan Kodia. Kodi on valkkarin ja tšekkoslovakiansusikoiran sekoitus, mutta hän näyttää ihan valkkarille. Aluksi Viki oli hiukan peloissaan, koska Kodi on selvästi isompi ja vähän vanhempikin, jo vuoden ikäinen poika. Mutta hyvin nopeasti he löysivät yhteisen sävelen ja aloittivat kauhean takaa-ajon ja leikin. Kodi on tosi kiltti ja hyväluonteinen uros. 

Minun oli tarkoitus lähteä mukaan, mutta harmillisesti minulla on juuri nyt juoksut. Toisaalta tekee hyvää Vikin itsetunnolle olla itsenäisesti muiden koirien kanssa. 

Viki ja Kodi lähtivät lenkille kiertämään läheistä peltoa. Sää oli mahtava: aurinkoinen ja kylmä. 

Lenkilläkään he eivät malttaneet olla riehumatta. Lähes koko ajan he olivat toistensa kimpussa.

Viki jäi vähän alakynteen välillä, mutta ei hän siitä lannistunut. 

Lenkin jälkeen kaikki menivät sisälle kahville. Ensin Kodi ja Viki meinasivat jatkaa riehumista sisälläkin, mutta aika pian heitä alkoi väsyttää. Ystävykset kävivät nukkumaan kuonot vastakkain ja se oli kaikkien mielestä tosi suloista. 

Viki näki Kodin luona myös kissan ensimmäistä kertaa. Siellä oli 14-vuotias kissavanhus, joka ei juossut karkuun, vaan antoi Vikin haistella ja tehdä tuttavuutta. Viki oli kissasta kovin ihmeissään, mutta kaikki meni ihan hyvin. 

Talvi tuli!

Meille tuli sittenkin oikea talvi tänne Rostockiin edes vähäksi aikaa.  

Ensin tuli pakkasasteet ja maa meni kuuraan. Näytin Vikille, miten jäätyneestä lätäköstä voi ottaa jäätä ja rouskutella sitä. 

Sitten tuli lunta. Ensin vain vähän, mutta joka päivä vähän enemmän, kunnes lopulta sitä oli muutama sentti ja näytti ihan oikealle talvelle. 

Oli ihanaa, kun tassut ja massut pysyivät puhtaina eikä meidän tarvinnut mennä pesulle kertaakaan. 

Me nautimme lumesta täysillä ja painimme joka päivä peltolenkillä.

Viki rakastaa sitä, kun saa minun täyden huomioni. Hän on nyt sellaisessa vaiheessa, että koko ajan pitäisi riehua ja painia. Kyllä hän siitä myöhemmin onneksi rauhoittuu.