Juhlapäivä metsässä

 Eilen vietimme isäntäväen juhlapäivää metsäretkellä. Mikäs sen mukavampaa kuin juhlia koko lauman kanssa metsän rauhassa. 

Oli sopivan lämmin ilta ja menimme tutulle polulle Peikkometsään. Minäkin sain olla hetken aikaa koevapaudessa. Sitten kävin katsomassa yhtä juttua vähän kauempana ja sen jälkeen minut valitettavasti kytkettiin välittömästi.

Laavulla isäntä kaivoi repusta eväät ja teki nuotiopaikalle tulet. Meillekin oli eväät mukana onneksi. Saimme toki maistaa myös paistettua makkaraa. 

Ensin kävimme kuitenkin uimassa, monta kertaa. Sipi aina tahtoo ensin kysyä luvan, saako mennä veteen. Tietysti saa! Minä en mitään kysele, menen vaan suoraan Sipin perässä joka paikkaan.

Me poseerasimme myös valokuvissa siihen asti, että alkoi tulla hämärää. Sitten lähdimme takaisin autolle päin. 

Matkalla oli vielä yksi kiva uimapaikka ja pysähdyimme siinä uimaan ennen kuin menimme autolle. Vesi oli lämmintä ja ihanaa. Minä hyppäsin järveen aina vaan uudestaan ja uudestaan ja tein pitkiä lenkkejä ihan itsekseni. Isäntä ja emäntäkin tulivat uimaan. Sipi oli rannalla vahtimassa tavaroita ja piti meitä uimareita silmällä. 

Lopulta tuli jo niin hämärä, että meidän oli pakko lähteä kotiin. 

Elämäni pisin lenkki

Olen treenannut viime aikoina pitkiä ja raskaitakin lenkkejä. Emäntä on vienyt minut yksityislenkeille, kun Sipi ei oikein jaksa näin lämpimänä kesänä urheilla. Emännän kanssa olemme tehneet reippaita hölkkä- ja kävelylenkkejä. 

En ole oikein keksinyt, mitä varten treenaamme. Ajattelin, että se on vaan hauskaa viettää aikaa metsässä ja mennä kovaa vauhtia eteenpäin. Minä en edes välitä nuuhkia jokaista ruohonkortta kuten Sipi, vaan haluan edetä reipasta vauhtia. 

Viime perjantaina olin ihan hermona, kun pääsin vain pienelle lenkille. Ihmettelin jo, että mitä täällä tapahtuu, kun minua pidetään levossa vaikka haluaisin riehua. 

Lauantaina syy selvisi: olin menossa elämäni pisimmälle lenkille. 

Lähdimme autolla Skogbyhyn ja siellä ensin kuuntelimme hiukan orkesterimusiikkia ja jotain ohjeita. Minulla riitti ihailijoita, koska olin tapahtuman ainoa koiraosallistuja. Eräskin pieni poika ihastui minuun aivan valtavasti ja heitteli minulle keppejä ja antoi palan mustaamakkaraa. 

Sitten oli aika lähteä liikkeelle. Kävelimme letkassa ensin tien reunaa ja sitten metsäteitä.  Lenkki kesti melkein 4,5 tuntia ja matkaa tuli 25 kilometriä! Se on enemmän kuin olisin ikinä uskonut. En ollut koskaan tehnyt niin pitkää lenkkiä aiemmin. 

Jaksoin kyllä hyvin, kun etenimme aina uusia ja erilaisia mielenkiintoisia teitä. Taukopaikoilla sain vettä ja kävin myös reitillä kahlailemassa ojissa ja lätäköissä. Viimeisellä taukopaikalla, noin 21 kilometrin kohdalla, minä ajattelin että nyt voisin vähän levätä. Kävin makaamaan heinikkoon hetkeksi. Mutta sitten matka jo jatkuikin. 

Pian olimme perillä samalla kentällä, josta olimme lähteneet liikkeelle. Sain lepuuttaa tassujani ja juoda raikasta vettä. Kaikki ihastelivat, että olin jaksanut niin pitkän lenkin. Olin kyllä itsekin ylpeä saavutuksestani. 

Seuraavana päivänä olin tosi poikki. Lepäsin koko päivän ja kävin vain pienet kävelyt Sipin kanssa. 

Vielä tänäänkin, kaksi päivää pitkän lenkin jälkeen, olen enimmäkseen lepäillyt ja ottanut iisisti. 

Kyllä minä jo jaksaisin lähteä pidemmällekin riehumaan, mutta en pääse vielä. 

Hirveä karvanlähtö x 2

Minä aloin vaihtamaan talviturkista kesäturkkiin viime viikolla. Karvaa lähtee aivan hirveät määrät. Emäntä on aivan helisemässä, kun lattiat saa imuroida vaikka kaksi kertaa päivässä, eikä sekään riitä. Minusta lähtee isoja karvatukkoja koko ajan. Se tuntuu kyllä tosi ihanalle, kun karva vaihtuu. On jotenkin viileä ja vapaampi olo.

Juuri kun emäntä kerkesi tottua ajatukseen, että se on ehkä vain minun hormonitoimintani joka aiheuttaa tätä hirveää karvanlähtöä, Sipikin aloitti! Sipillä ei ole enää hormonitoimintaa, koska hänet on steriloitu, mutta karvaa näköjään lähtee silti. Nyt me molemmat karvastamme kotia huolella. Pölynimuri on kovalla käytöllä ja pölypussiakin on pitänyt jo vaihtaa.