En ole oikein keksinyt, mitä varten treenaamme. Ajattelin, että se on vaan hauskaa viettää aikaa metsässä ja mennä kovaa vauhtia eteenpäin. Minä en edes välitä nuuhkia jokaista ruohonkortta kuten Sipi, vaan haluan edetä reipasta vauhtia.
Viime perjantaina olin ihan hermona, kun pääsin vain pienelle lenkille. Ihmettelin jo, että mitä täällä tapahtuu, kun minua pidetään levossa vaikka haluaisin riehua.
Lauantaina syy selvisi: olin menossa elämäni pisimmälle lenkille.
Lähdimme autolla Skogbyhyn ja siellä ensin kuuntelimme hiukan orkesterimusiikkia ja jotain ohjeita. Minulla riitti ihailijoita, koska olin tapahtuman ainoa koiraosallistuja. Eräskin pieni poika ihastui minuun aivan valtavasti ja heitteli minulle keppejä ja antoi palan mustaamakkaraa.
Sitten oli aika lähteä liikkeelle. Kävelimme letkassa ensin tien reunaa ja sitten metsäteitä. Lenkki kesti melkein 4,5 tuntia ja matkaa tuli 25 kilometriä! Se on enemmän kuin olisin ikinä uskonut. En ollut koskaan tehnyt niin pitkää lenkkiä aiemmin.
Jaksoin kyllä hyvin, kun etenimme aina uusia ja erilaisia mielenkiintoisia teitä. Taukopaikoilla sain vettä ja kävin myös reitillä kahlailemassa ojissa ja lätäköissä. Viimeisellä taukopaikalla, noin 21 kilometrin kohdalla, minä ajattelin että nyt voisin vähän levätä. Kävin makaamaan heinikkoon hetkeksi. Mutta sitten matka jo jatkuikin.
Pian olimme perillä samalla kentällä, josta olimme lähteneet liikkeelle. Sain lepuuttaa tassujani ja juoda raikasta vettä. Kaikki ihastelivat, että olin jaksanut niin pitkän lenkin. Olin kyllä itsekin ylpeä saavutuksestani.
Seuraavana päivänä olin tosi poikki. Lepäsin koko päivän ja kävin vain pienet kävelyt Sipin kanssa.
Vielä tänäänkin, kaksi päivää pitkän lenkin jälkeen, olen enimmäkseen lepäillyt ja ottanut iisisti.
Kyllä minä jo jaksaisin lähteä pidemmällekin riehumaan, mutta en pääse vielä.
Mahtavaa Nukka, hieno suoritus molemmillta!
VastaaPoista