maanantai 31. maaliskuuta 2025

Viikonloppuloma Lahdessa

Olimme kai pienen lomareissun tarpeessa, kun isäntäväki vei meidät viikonlopuksi Lahteen. 

Pitkän automatkan jälkeen teimme pitkän rauhallisen kävelylenkin aurinkoisessa kevätsäässä. 

Tässä poseeraamme Lahden vesitornin luona. Oli aivan mahdotonta saada meidät molemmat kuvaan yhtäaikaa vesitornin kanssa.

Toisessa kuvassa me näymme, mutta vesitorni ei.

Illalla isäntäväki jätti meidät, mutta onneksi meillä oli seuraa. Pääsimme jopa pienelle iltakävelylle.

Sunnuntaina oli taas aurinkoista ja lämmintä, joten me lähdimme Lahden Ankkuripuistoon nauttimaan kevätpäivästä. Ensin ihmiset pitivät terassilla kahvitauon ja me vahdimme kaikkia ohikulkijoita hyvin tarkkaan. Sitten lähdimme kiertämään Pikku-Vesijärven. Siellä oli paljon koiria, mutta meitä kiinnosti enemmän kaikki ihanat uudet hajut. 

Viikonloppu oli oikein kiva ja onnistunut. Sipille tällaiset reissut ovat kyllä aika kuluttavia, hän oli aivan poikki kun tultiin kotiin.  


Vaikka kyllä hän lepäili jo Lahdessa sohvalla.

tiistai 18. maaliskuuta 2025

Harvinainen yhteiskuva

Tänään meistä saatiin harvinainen yhteiskuva, kun lepäsimme yhdessä pedillä. 


Jos totta puhutaan niin tilanne oli lavastettu, eli meidät oli käsketty tähän näin. Emme me oikeastaan tykkää nukkua näin lähekkäin.

torstai 13. maaliskuuta 2025

Saapui takatalvi!

Ihanan virkistävää, meille satoi paljon lunta! Aurinko paistaa ja maassa on paksu hanki. Mikäs sen parempaa! Me nautimme tästä täysillä. 
Takapihalla on mukava puuhastella kaikenlaista sillä aikaa kun isäntäväki hikoilee lumitöissä. Me tongimme lumen alta ruohotukkoja, etsimme kadonneita leluja, syömme jäätä ja vain nautimme kevättalvesta. 

Kyllä meidän kelpaa!

maanantai 10. maaliskuuta 2025

Talviturkki heitetty!

Tänään oli se päivä, kun Sipi kävi heittämässä talviturkin! Jos ihan tarkkoja ollaan niin Sipi vain kahlasi, mutta kyllä se minun mielestäni lasketaan. Viime kesänäkin Sipi vain kahlasi - voi olla ettei tassuissa ole enää niin paljon voimia että kannattaisi mennä kokonaan uimaan.

Joka tapauksessa vesi oli vielä aika kylmää, mutta ei se Sipiä haitannut. 


Kahlailun jälkeen kuivattelimme turkkejamme kalliolla ja katsoimme kauas merelle. 

lauantai 8. maaliskuuta 2025

Ulkoilua Lohjan Liessaaressa

Yhtenä päivänä isäntäväellä oli asioita hoidettavana Lohjalla, joten ajoimme sinne koko lauman voimin. Me odottelimme jonkun verran autossa, mutta lopulta pääsimme Liessaareen ulkoilemaan. Oli aika kylmä sää, mutta aurinko paistoi kuitenkin. Tuulensuojassa auringonpaisteessa oli hyvä pitää taukoa. Isäntäväki oli taas ottanut eväät vain itselleen.

Hetken päästä taukopaikalle tuli joku mies kyselemään, olemmeko nähneet hänen koiraansa. No emme olleet, mutta ei mennyt kauaakaan kun koira tuli etsimään isäntäänsä. Me tietysti olimme aivan hurjina että miten se kehtaa tulla meidän taukopaikalle! Puolustimme itseämme, toisiamme, isäntäväkeä ja vielä sitä vierasta miestä joka oli hetki sitten antanut meille herkkuja. 

Kaikki päättyi kuitenkin hyvin, se oli nuori uroskoira ja kyllä se sitten osoittautuikin ihan mukavaksi kaveriksi.

Retki jatkui ilman sen enempiä kommelluksia. 

Lopulta otimme vielä valokuvan ilta-auringossa. Oli hyvä retki! 



sunnuntai 2. maaliskuuta 2025

Valoa iltoihin

Illat alkavat olla valoisia ja ehdin emännän kanssa pitkälle lenkille työpäivän jälkeen, ennen kuin tulee ihan pimeää. 


Yhtenä päivänä kävimme kivan metsälenkin. Tällä reitillä näimme viimeksi todella isoja tassunjälkiä ja emäntä epäili, että ne voisivat olla suden jäljet. Nyt ei ole enää lunta niin ei tarvitse miettiä tassunjälkiäkään.


Aurinko paistoi taivaanrannassa ja oli juuri laskemassa kun meidän lenkki oli loppumaisillaan. Pari hetkeä aiemmin nähtiin kaksi hirveä etäällä. Olin todella kiinnostunut niistä!

Västerbyssä järvi on vielä jäässä, vaikka maassa ei lunta olekaan. Kävin emännän kanssa pitkällä lenkillä ja kokeilin olla vapaana vähän aikaa. Se oli ihanaa.