maanantai 1. lokakuuta 2012

Sipi saapui

Eilen kävimme kasvattajani  Tiinan luona. En kyllä oikein meinannut uskoa todeksi, kun otimme sieltä mukaan yhden pienen pennun. Sipi matkusti etupenkillä emännän sylissä ja Rekku ja minä normaalisti takakontissa. Matkalla pysähdyimme Hämeenlinnassa pitämään taukoa ja vasta silloin oikeastaan ymmärsin, että se rääpäle on vieläkin mukana.


Kotona se otti heti käsittelyyn kaikki meidän lelut ja minä koitin kulkea sen perässä ja vahtia sen tekemisiä.


Rekku ei ollenkaan tykkää Sipistä vaan murisee sille vain. Minäkin olen kyllä pari kertaa joutunut näyttämään hampaita ja murahtamaan, kun ei se kakara muuten tajua. Tänäänkin se tuli aamulla seikkailemaan meidän ruokakuppien luo kesken meidän ruokailun! Sipi itse syö vielä neljä kertaa päivässä (todella hyvällä ruokahalulla), joten ei luulisi olevan varaa tulla meidän ruokia kyttäämään.



Ulkona minä koitin vähän leikkiä sen kanssa, mutta se vaan keikahti kumoon eikä uskaltanut leikkiä.


Kyllä meistä vielä kaverit tulee, kunhan Sipi kasvaa isommaksi.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti