maanantai 5. marraskuuta 2012

Treenit

Päivät menevät nyt todella nopeasti. Tuntuu, että koko ajan on pimeää.

Sipi on kasvanut ihan silmissä jo aika isoksi, viime keskiviikon punnituksessa se painoi jo 12 kg. Minä olen jo ottanut muutaman painimatsin Sipin kanssa ja hyvältä vaikuttaa! Siitä taitaa tulla ihan mukava riehuntakaveri. Me yleensä riehaannumme aina kun pääsemme yhdessä ulos. Sipi on koko ajan minun kimpussani ja minut on aika helppo yllyttää leikkiin.

Olin viime torstaina ensimmäistä kertaa piiiitkään aikaan tottelevaisuustreeneissä emännän kanssa. Rupeamme käymään palveluskoiraharrastajien treeneissä. Päästin ensin Sipin kentälle, kun yhtäaikaahan me ei voida treenata. Sipi harjoitteli monta uutta juttua, mm. perusasentoa, seuraamista ja istumista. Se oli niin uuvuttavaa pienen koiran pienelle päälle, että 25 min jälkeen Sipin oli paras mennä autoon lepäämään. Sitten minä pääsin kentälle. Emäntä oli riemuissaan ja niin olin minäkin! Meistä on niin hauska treenata yhdessä, kun molemmat tykkäämme siitä. Tein parhaani seuraamisessa ja liikkeestä istumaanmenossa.

Meillä oli viikonloppuna taas vieraita. Kaikki haluavat tavata ihanan Sipin. Oli mukavaa, päästiin metsään kävelylle ja saatiin paljon huomiota. Alkaa kyllä vähän ärsyttää kun kaikki paijaavat Sipiä koko ajan, ja minä olen sentään meidän lauman johtaja! Onneksi olen lauhkea ja ymmärtäväinen. Onhan se Sipi aika suloinen.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti