Saksaan

Viki ja minä olemme opetelleet elämään kahden koiran laumassa. 

Jaksamme temmeltää ja leikkiä päivän jokaisena hetkenä. Jos emme leiki, nukumme vierekkäin.

Viki on kovin ihana ja tietysti olen hurjan kiintynyt häneen ja hän minuun. 

Yöksi meidät on nyt laitettu eri huoneisiin nukkumaan, jotta muistaisimme levätä välillä. Aiemmin saatoimme aloittaa äänekkäät leikit vaikka aamuneljältä, ja siitä isäntäväki ei tykännyt.

Eräänä päivänä toinenkin minun pentuni tuli meille kylään! 

Poikapentu Mäx ja emäntänsä tulivat meille tapaamaan minua ja Vikiä. Kyllä meillä oli hauskaa! 

Meno vain yltyi, kun pentuja oli kaksi. Viki ja Mäx jaksoivat painia ja kamppailla monta tuntia. Ääntä lähti meistä kaikista, kun viiletimme menemään takapihalla. 

Sen jälkeen onkin ollut vähän rauhallisempaa. Minusta alkoi tuntua siltä, että jotain on tapahtumassa, kun isäntäväki on pakkaillut laukkuja ja siirrellyt tavaroita. Sitten meille käveli neljä muuttomiestä ja ne laittoivat kaikki tavarat laatikoihin. Yhtäkkiä koti olikin täysin tyhjä! Tiesin jo, mitä se tarkoittaa. Muistan kun aiemmin muutimme; silloin tapahtui ihan sama juttu kuin nyt. 

Kurjinta oli, että jouduin eroamaan Vikistä. Hän meni kasvattajalle hoitoon, koska hänen rokotuksensa eivät ole vielä voimassa. Viki oli hirveän iloinen kun pääsi tuttuun paikkaan tuttujen kavereiden luokse. Hänellä on siellä varmasti hauskat kaksi viikkoa. 

Ennen lähtöä vein Vikin tutustumis- ja jäähyväiskävelylle Tammisaaren keskustaan.

Minä olen nyt laivassa matkalla uuteen kotimaahani Saksaan. En ole koskaan ollut siellä, mutta Sipi kertoi että siellä on ihan kivaa. 

Uusi jännittävä elämä odottaa! Minä odotan sitä, että Viki tulee kotiin ja sitten voin taas olla onnellinen. 

Lepää rauhassa, Sipi

Sipi on poissa. Arvasin jo edellisenä iltana, että aika käy vähiin. Sipi oli kovin väsynyt ja enimmäkseen vain nukkui kodinhoitohuoneen lattialla omalla paikallaan lampaantaljalla. Hän ei kuullut enää juuri mitään ja nukkui hyvin sikeästi monen tunnin päiväunia.

Keskiviikkona emäntä soitti aamulla puhelun eläinlääkärille ja sen jälkeen mikään ei ollut enää ennallaan. Isäntäväki ja Sipi lähtivät autolla eläinlääkäriin, mutta takaisin tuli vain isäntäväki Sipin kaulapannan ja talutusremmin kanssa. Minä juoksin autolle etsimään Sipiä, mutta häntä ei ollut enää. Sipi oli nukutettu ikiuneen. 

Minä muistan Sipin rakkaana ystävänä, joka oli rohkein tapaamani koira.

Hän aina puolusti minua ja laumaa pelkäämättä mitään. Sipi oli hauska ja huumorintajuinen ystävä. Aina kun oli vettä näkyvissä, Sipi halusi kahlaamaan. 

Hän ei ollut niin innokas uimari, mutta kahlaamisesta hän piti kovasti. Hän myös jaksoi väsymättä kaivaa isoja kuoppia rantahiekkaan. 

Toinen Sipin lempiharrastus oli laulaminen. Hän oli pennusta asti kovin äänekäs ja jos hän ei haukkunut, hän tykkäsi esimerkiksi säestää huuliharpun soittoa. Sipi myös rakasti keppejä. Niitä hän kantoi suussaan pitkiäkin matkoja ja lopuksi silppusi ne nurmikolle. Joskus keppimujua tuli nieltyäkin, ja siitä eläinlääkäri antoi huonoa palautetta.

Sipin tassut kävelivät monen monta kilometriä ja elämänsä aikana Sipi liikkui laajalla alueella koko Euroopassa. Eteläisin paikka, jossa hän kävi oli Zugspitzen itävaltalainen puoli. Pohjoisin retki suuntautui Sallan kansallispuistoon. Läntisin paikka oli Hollannissa suuressa koirapuistossa ja itäisin paikka Imatralla. Eniten kilometrejä karttui tietysti ihan arkisilla jokapäiväisillä ulkoilulenkeillä lähimetsissä ja -puistoissa. 

Viime vuoden aikana Sipin askel kuitenkin lyheni ja hidastui. Hän enimmäkseen nukkui omalla paikallaan eikä oikein jaksanut enää seurustella muiden kanssa. Hänen kuulonsa heikkeni niin, ettei hän kuullut enää ovikelloa eikä huomannut, jos meillä kävi joku vieras. Iltaisin Sipi kuitenkin tuli aina olohuoneeseen nukkumaan, kun isäntäväki katsoi telkkaria.

Nyt Sipi on poissa ja lauma on saanut uuden johtajan, minut. Minusta täytyy tulla yhtä rohkea kuin Sipi oli, ja hurjan reipas. 

Retkellä kolmestaan

Viime viikonloppuna kävimme retkellä. Isäntäväki pakkasi meidät autoon ja ajoi Dagmarin puistoon. Siellä olemme käyneet monet kerrat Sipin kanssa, ja nyt oli aika näyttää upea hiekkaranta myös pennelille. Vikin piti myös harjoitella autossa matkustamista. Hän ei kylläkään päässyt vielä takakonttiin minun ja Sipin kanssa, vaan matkusti etupenkillä emännän sylissä.

Rannalla ei ollut ketään muita ja se olikin kivaa. Saimme olla vapaina ja rauhassa tutkia aaltojen tuomia keppejä, kaivaa hiekkaa ja ihmetellä laineita ja ohiajavien veneiden tekemiä aaltoja. 

Viki olikin aika innoissaan tästä kaikesta ja kyllähän minä ja Sipikin oltiin mielissämme. Viki koitti pysyä meidän perässä kun Sipin kanssa telmimme rannalla. 

Jonkin ajan päästä nousimme harjulle ja söimme mustikoita. Ne ovat minun erityisherkkuani ja syön niitä suoraan varvuista niin kauan kuin sesonki kestää. Opetimme myös Vikille, miten niitä poimitaan suoraan suuhun.

Sipille oli aika rankkaa nousta jyrkkää harjua pitkin, mutta etenimme hitaasti kaikkien voimat huomioiden. Retki oli kuitenkin onnistunut. Pentukin nukkui rauhallisesti monta tuntia ulkoilun jälkeen ja siitähän me kaikki nautimme. 

Emme onneksi vielä tienneet, että tämä olisi meidän kolmen viimeinen yhteinen retki.