Nukka 5 vuotta!

Täytän tänään 5 vuotta! Joka vuosi sama ihmetys, että miten on taas vuosi jo mennyt. 
Tänään päätimme lähteä viettämään juhlapäivää rannalle. Menimme tällä kertaa Hohe Dünen puolelle, koska emme olleet vielä käyneet siellä. 

Ranta olikin aivan kiva ja riehuimme Vikin kanssa niin paljon, että olimme ihan poikki. 

Kävelimme ensin veden äärellä ja sitten vähän korkeammalla dyynillä. Kun käännyimme takaisin päin, menimme tietä pitkin vähän kauempana rannasta. Sitten isäntäväelle tuli nälkä ja pysähdyimme ravintolaan pitsalle. Oli alkanut sataa ja olimme aika märkiä ja kylmissämme. Sentään ravintolassa oli katettu terassi, joten meidän päälle ei satanut enempää. 

Kotona meitä nukutti makeasti! 

Viime vuonna kävin synttärikävelyllä Sipin kanssa Lohjalla. Tuntuu kuin siitä olisi ikuisuus.

Kirppuja!

Yhtenä päivänä emäntä huomasi, että minussa kävelee jotain mustia loisia. Niitä käveli minun päässäni, kaulassani ja joka puolella. Tietysti niitä oli myös Vikissä, kun olemme koko ajan vierekkäin. Sitten niitä oli meidän pedissä ja joka puolella. 

Emäntä vei meidät eläinlääkäriin ja jouduimme autoon odottamaan vuoroamme, jottemme levitä kirppuja muihin odottajiin. Kirppuja ne tosiaan olivat, ja niitä oli aika paljon meissä molemmissa. 
Eläinlääkäri antoi meille loishäätöön tarkoitetut tabletit sekä matokuurin. Kotona piti tehdä hyönteiskarkoitus. 

Onneksi loishäätö ja hyönteiskarkoitus toimivat nopeasti ja pääsimme tästä inhottavasta vaivasta nopeasti eroon. Kyllä se oli ällöttävää, kun kutitti koko ajan joka paikkaa ja tunsin, kun turkissa vilisti jotain ylimääräistä.

Eläinlääkärissä saimme tietää painomme. Minä painan 26 kiloa ja Viki 13,5 kiloa. Aivan sopivasti.

Arkea uudessa kodissa

Olemme viettäneet mukavia päiviä yhdessä uudessa kotimaassamme. Meillä kotona on kiva ikkuna, josta voimme vahtia kadulla tapahtuvaa liikehdintää. 

Usein makoilemme tässä patjalla ja vaan seuraamme ihmisiä.

Vahdimme myös isännän autoa samalla. 

Tietysti ulkoilemme monta kertaa joka päivä. Olen näyttänyt Vikille peltolenkin ja se on meidän molempien mieleen. Siellä saamme riehua ja jahdata toisiamme yllin kyllin.

Teemme myös remmilenkkejä. Se alkaa sujua ihan hyvin, vaikka välillä remmit menevät pahasti solmuun, kun ei Viki vielä ymmärrä pysyä reunassa vaan poukkoilee edestakaisin. 

Usein Viki tulee minun viereeni ja nukumme ihan lähekkäin.

Ja vaikkemme nukkuisikaan niin olemme usein ihan vierekkäin. 

Viki tykkää kiivetä minun päälleni, kun olen pedissä lepäämässä.

Joskus nukkumisesta ei tulekaan silloin mitään, vaan alamme riehumaan. Koskaan ei voi tietää, kumpi aloittaa riehumisen. 

Päiväretki Itämeren rannalle

Olin niin iloinen aamulla, kun Viki oli täällä minun kanssani. Lisäksi meillä oli kylässä kummitätini sekä minua fanittava pikkupoika (fanitus on toki molemminpuolista). Meillä oli siis ihan kunnon porukka kasassa, joten päätimme lähteä rannalle. 

Siellä koirat saavat olla vapaana, eikä siellä tähän aikaan vuodesta ole juurikaan väkeä. 

Kun saavuimme Warnemündeen, satoi vettä ja rannalla oli kova tuuli. Ei niin kiva ulkoilukeli, mutta urheasti me jaksoimme kävellä hiekalla ja vähän vedessäkin. Viki oli aivan ihmeissään, hän kun oli edellisenä päivänä vielä ollut kasvattajan luona tutussa paikassa ja nauttinut ihanaa rauhallista pennun elämää isossa laumassa. Nyt hän olikin yhtäkkiä Saksassa ihan vieraassa paikassa. Mutta hyvin se pentu sopeutuu. Minä lupasin pitää hänestä hyvää huolta. 

Kastuimme aika märiksi sateessa, joten isäntäväki vei meidät autoon kuivattelemaan ja lämmittelemään. Sitten ajelimme ympäri uutta kotikaupunkiamme ja näytimme vieraille kaikkia hienoja paikkoja. Iltapäivällä sade lakkasi, joten kävimme vähän kävelyllä vanhassakaupungissakin. 

Ihmiset täällä ovat todella kiinnostuneita meistä. Olemme tietysti näyttävä parivaljakko, aikuinen ja pentu, ja lisäksi täällä ei ole kovin paljon samanrotuisia koiria. Meistä on vaan kiva, kun saamme huomiota ihmisiltä. 
Muilta koirilta sen sijaan en kaipaa yhtään huomiota. Minusta on parasta, jos vaan saan kävellä ohi tervehtimättä. En ymmärrä tätä saksalaisten tapaa tulla lähietäisyydelle nuuhkimaan ihan vieraita. Minusta se on tyhmää, enkä päästä ketään lähelleni. Ehkäpä Vikistä kasvaa vähän sosiaalisempi.

Isännän kanssa Potsdamissa

Lauantaina heräsimme tosi aikaisin, oikeastaan keskellä yötä, ja lähdimme ajamaan kohti Berliiniä. Emäntä meni lentokentälle ja sen jälkeen isäntä ja minä ajoimme Potsdamiin. Siellä vietimme hauskan päivän erilaisissa puistoissa kulkien ja katsomassa nähtävyyksiä.

Ensin menimme Sanssoucin linnan puistoon. Menimme rauhalliseen tahtiin, meillä ei ollut kiire minnekään.

Isäntä pisti minut poseeraamaan nähtävyyksien luona, kuten tässä yliopiston kampuksella.

Tässä olen linnan puutarhan suihkulähteellä. 

Tässä on kiinalainen teehuoneen paviljonki. Melko pramea minun makuuni.

Onneksi puutarhassa oli mukava kävellä ja vähän rentoutua. Välillä pysähdyimme kahvilaan, jossa isäntä söi lounasta. 

Sitten illalla kun oli jo pimeää, ajoimme takaisin Berliinin lentokentälle. Emäntä oli jo tulossa takaisin. Voitte varmasti uskoa miten hämmästynyt olin, kun autoon hyppäsi emännän lisäksi minun pentuni Viki! Olimme olleet erossa 2,5 viikkoa, mutta nyt olemme taas yhdessä. Mikä ihana yllätys näin kivan päivän päätteeksi. 

Uudessa kotimaassa

Olen aloittanut elämän uudessa kotimaassani. Uuvuttavan laivamatkan jälkeen pääsin ulkoilemaan Lyypekissä ja kylläpä tuntui hyvälle kävellä maankamaralla ja haistella oikeaa nurmikkoa. Hotellissa olisin päässyt isäntäväen sänkyyn, mutta halusin mieluummin olla lattialla. Seuraavana aamuna teimme pitkän kävelylenkin Trave-kanavan varrella. Olin ensimmäistä kertaa Saksassa.

Sitten lähdimme tarkistamaan Lyypekin nähtävyyksiä. Halusin nähdä vanhankaupungin, joten menimme sinne.  

Bongasin hauskan kyltin ja halusin selfien sen vieressä. Olen jo vähän opetellut saksaa, joten tiedän että tuo kyltti tarkoitaa "saa silittää".

Tunsin itseni suureksi tässä pienessä porttikongissa. 

Meillä ei ollut mitään aikataulua, joten ajoimme merenrannan kautta Rostockiin. Warnemündessä pääsin koirarannalle uimaan! Koin kultturishokin, kun huomasin että täällä koirat tosiaan kulkevat ilman remmiä eivätkä tappele yhtään. 

Minä aloin räyhäämään muutamalle kaverille, koska en halua vielä tutustua keneenkään. Olen vähän arka ja minusta on tosi outoa, että Sipi ole puolustamassa meidän laumaa. 

Rostockissa menimme hotelliin ja vietimme siellä pari päivää. Pääsin iltalenkille vanhan kaupunginmuurin varrelle. Oli aika lämmintä ja lepakot viuhuivat pään yli koko ajan. 

Seuraavana aamuna minulle sattui ikävä vahinko. Juoksin rappuja nopeaa vauhtia isännän perässä ja jotenkin onnistuin loukkaamaan tassuni. Takajalan varpaasta lähti kynsi irti ja se näytti niin pahalle, että emäntä vei minut päivystävälle eläinlääkärille. Onneksi se saatiin nopeasti kuntoon, pienessä nukutuksessa en edes huomannut koko toimenpidettä. Jouduin kyllä pitämään typerää töppöstä jalassa muutaman päivän.

Pääsimme lopulta omaan uuteen kotiin. Se on tosi erilainen kuin vanha kotimme. Meillä ei ole edes takapihaa, mikä on minusta iso miinus. Meidän rapussa asuu kaksi muutakin koiraa, jotka haukkuvat paljon. Onneksi minä olen rauhallinen enkä provosoidu. Paitsi silloin saatan haukahtaa, jos kadulla kävelee joku ärsyttävä iso koira. 

Uuden kotimme lähellä ei ole samanlaisia kivoja metsiä kuin aiemmassa kodissa oli, mutta ihan vieressä on kyllä tosi iso peltoaukea. Käymme siellä monta kertaa viikossa. Välillä olen saanut olla vapaana siellä, mutta se on riskialtista, koska siellä viihtyvät myös peurat.

Odotan, että Viki saapuu luokseni, sitten olen onnellinen.