Olin niin iloinen aamulla, kun Viki oli täällä minun kanssani. Lisäksi meillä oli kylässä kummitätini sekä minua fanittava pikkupoika (fanitus on toki molemminpuolista). Meillä oli siis ihan kunnon porukka kasassa, joten päätimme lähteä rannalle.
Kun saavuimme Warnemündeen, satoi vettä ja rannalla oli kova tuuli. Ei niin kiva ulkoilukeli, mutta urheasti me jaksoimme kävellä hiekalla ja vähän vedessäkin. Viki oli aivan ihmeissään, hän kun oli edellisenä päivänä vielä ollut kasvattajan luona tutussa paikassa ja nauttinut ihanaa rauhallista pennun elämää isossa laumassa. Nyt hän olikin yhtäkkiä Saksassa ihan vieraassa paikassa. Mutta hyvin se pentu sopeutuu. Minä lupasin pitää hänestä hyvää huolta.
Kastuimme aika märiksi sateessa, joten isäntäväki vei meidät autoon kuivattelemaan ja lämmittelemään. Sitten ajelimme ympäri uutta kotikaupunkiamme ja näytimme vieraille kaikkia hienoja paikkoja. Iltapäivällä sade lakkasi, joten kävimme vähän kävelyllä vanhassakaupungissakin.
Ihmiset täällä ovat todella kiinnostuneita meistä. Olemme tietysti näyttävä parivaljakko, aikuinen ja pentu, ja lisäksi täällä ei ole kovin paljon samanrotuisia koiria. Meistä on vaan kiva, kun saamme huomiota ihmisiltä.
Muilta koirilta sen sijaan en kaipaa yhtään huomiota. Minusta on parasta, jos vaan saan kävellä ohi tervehtimättä. En ymmärrä tätä saksalaisten tapaa tulla lähietäisyydelle nuuhkimaan ihan vieraita. Minusta se on tyhmää, enkä päästä ketään lähelleni. Ehkäpä Vikistä kasvaa vähän sosiaalisempi.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti