Pääsiäisyllätys

Kiirastorstaina lähdimme pitkän päivän päätteeksi automatkalle ja päädyimme Paimioon ystäviemme Urpon ja Kärsän luokse. Perillä ihmisiä odottikin aikamoinen pääsiäisyllätys, sillä he eivät olleet aavistaneet, että Sipin juoksut ovat alkamassa! Minähän tietenkin tiesin sen jo, ja myös Sipi itse. Kylläpä Urpo ja Kärsä jaksoivatkin nuolla Sipin pissoja maasta ja nuuhkia Sipin takapäätä. Minä olin ihan coolina, mutta Sipi joutui hermostumaan pojille muutaman kerran ihan kunnolla, kun ei ahdistelusta meinannut tulla loppua. Urpo sentään ymmärsi hetken päästä, että vielä ei ole tärppipäivät, ja jätti Sipin rauhaan. Kärsä sen sijaan, nuorempana pojankoltiaisena, vinkui koko yön meidän oven takana.
Muuten matka meni oikein hyvin! Saimme nukkua emännän kanssa samassa sängyssä! Minä tietenkin tykkäsin olla lämpimässä peiton alla ja nukuin emännän vieressä, ihan kylki kyljessä peiton alla monta tuntia. Se se vasta oli elämää! (Toisena yönä tosin putosin sängystä ja se oli aika noloa, joten ei muistella sitä.)

Nyt kun Sipin juoksut ovat alkaneet, ovat hänellä edessä jännittävät ajat. Ensi viikolla saattaa tapahtua jotain yllättävää!

Lauma hajallaan

Emäntä ja isäntä ovat viime aikoina olleet paljon reissussa. Enkä nyt tarkoita sitä tavallista, että ne lähtevät jonnekin aamulla ja tulevat sitten iltapäivällä takaisin. (Isäntä käy melkein aina myös lounastauolla käyttämässä meitä Sipin kanssa ulkona.) Tarkoitan sitä, että viime viikolla emäntä ei tullut kotiin ollenkaan! Ja tällä viikolla isäntä on hukassa.

Tämä tietenkin huolettaa minua jonkin verran, paimenkoira kun olen. Lauman pitää pysyä koossa! Tosin minä olen jo aika lailla tottunut ihmisten rientoihin, enkä enää jaksa niistä niin paljoa välittää. Sipi sen sijaan vahtii ovea vielä paljon tarkemmin ja outojen äänien kuuluessa herkemmin ryntää tarkastamaan, joko se emäntä tai isäntä vihdoinkin palaisi reissustaan. Ja lauma olisi taas koossa.

Mitä isot edellä...

En muista, olenko aikaisemmin kertonut tästä asiasta, koska se on hieman yksityinen luonteeltaan, mutta kerron nyt kuitenkin. Minä olen siis aina ollut perusluonteeltani kovin hyvätapainen, huomaavainen ja siisti (muutamia poikkeuksia lukuunottamatta). Minä esimerkiksi yleensä pyydän aina lupaa käydä kakalla. Se tapahtuu seuraavalla tavalla:

1. Pysähdyn kadun varteen ja luon vetoavan katseen talutushihnan toiseen päähän.
2. Kun minut on vapautettu hihnasta kävelen ainakin viiden metrin päähän kadusta metsän puolelle.
3. Katson vielä kerran isäntään tai emäntään saadakseni luvan asioida.
4. Luvan saatuani teen kasan häveliäästi suojaisaan paikkaan.
5. Heti kun tuli valmista kävelen suoraan takaisin isännän tai emännän luo, jotta talutin voidaan kytkeä uudelleen.

Minä olen siis koko aikuisikäni toiminut melkein aina näin sivistyneesti, toisin kuin Sipi. Mutta tänä aamuna Sipi päätti myös kokeilla, miltä hyvätapaisen elämä tuntuu. Ensimmäistä kertaa elämässään Sipi toimi edellä kuvatulla sivistyneellä asioimistavalla. Hän teki muuten ihan kuten minä, mutta ei kuitenkaan malttanut olla jäämättä hetkeksi haistelemaan metsän tuoksuja tarpeidensateon jälkeen. Kyllä siitä Sipistä ehkä sittenkin vielä koira tulee.