Isäntäväki on nyt seuraillut minun touhujani jo kohta puoli vuotta. Hauskaa heillä on ainakin ollut, sillä minä olen pyrkinyt järjestämään vauhtia ja vaarallisia tilanteita jokaiseen päivään, ja joskus myös öiseen aikaan. Sen jälkeen kun Sipikin alkoi sietämään ja suvaitsemaan seuraani meistä on tullut oikein hyvät ystävät. Sipi on minulle hurjan kiltti ja sallii minun tehdä melkein mitä vain: hän murahtaa pelin poikki vain jos ylitän valtuuteni tosi rajusti leikin lomassa tai herkkuja jaettaessa. Useimpia toilailujani Sipi katsoo varpaiden läpi ja menee ilmoittamaan isäntäväelle ainoastaan kauheimmista kolttosistani. Minua sellainen kantelu ei haittaa ollenkaan, sillä saan myös isäntäväeltä anteeksi melkein kaiken, koska olen suloisista suloisin!
Lellikin asemani saattaa osin johtua myös siitä, että isäntäväellä on ikävä Villaa. Sipi tuntuu onneksi jo päässeen pahimmasta yli, mutta minä kuulemma muistutan isäntäväestä Villaa monessa suhteessa. Olen kuulemma luonteeltani paljon enemmän Villan kuin Sipin kaltainen. Olen vähän rauhallisempi ja pohtivampi, en aivan niin äänekäs, enkä ehkä aivan niin fiksu kuin Sipi. Lisäksi minulla on hassuja villamaisia tapoja, kuten märän ihon perusteellinen nuoleminen kuivaksi.
Liian aikaistahan se on vielä sanoa aivan varman päälle, millainen koira minusta vielä tulee, mutta minua ei haittaisi laisinkaan jos tulisin yhtä reippaaksi ja viisaaksi kuin Villa. Eikö jos nimeni Nukka vähän viittaa siihen suuntaan?
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti