Viimeksi löydettu uusi retkeilyreitti oli niin kiva, että päätin viedä ystäväni sinne myös. Kiersimme samat kaksi järveä kuin edellisellä kerralla, mutta nyt pidimme kunnon evästauon. Ihmiset joivat kaakaota ja söivät keksejä. Minä en saanut mitään.
Reitillä ei ollut tällä kertaa ketään muita, vaikka sää oli mitä parhain. Ehdimme takaisin autolle juuri ennen pimeää ja autolla sain vielä hellät halit retkiseuralaiselta.
Isäntä löysi internetistä jutun lähellä olevasta luontopolusta, jota emme olleet vielä testanneet! Lähdimmekin sitten samantien Tenholaan katsastamaan, millainen reitti on kyseessä. Perillä Ovanmalmin virkistysalueella oli pieni parkkipaikka, joka oli yllättäen täynnä autoja. Sää oli kiva ja oli viikonloppu, ehkä se selittää asian. Lähdimme kiertämään reittiä myötäpäivään.
Ensimmäisenä tuli vastaan hieno grillikota ja nuotiopaikka. Sitten ylitimme hienon sillan ja kävelimme järvenrantaa eteenpäin.
Otimme oikein söpöt ilmeet kun olimme valokuvattavana.
Reitti oli vain 3,5 kilometriä pitkä, eli Sipillekin sopiva. Emme nähneet juuri muita kulkijoita, paitsi laavuilla joita oli laskujeni mukaan ainakin neljä. Kun palasimme autolle, oli parkkipaikka lähes tyhjentynyt. Tulimme siis sittenkin hyvään aikaan ja vältimme ruuhkan polulla.
Meillähän ei ole täällä oikein talvea näkynyt, joten päätimme lähteä etsimään sitä. Isäntä ajoi auton Lahteen! Siellä oli ihanan talvista.
Pääsimme jäälle kävelylle.
Jäällä oli avaraa ja me molemmat saimme olla vapaina. Sipi oli ihan iloinen. Minä puolestani olin ratketa riemusta! Nautin sydämeni kyllyydestä siitä, että sain juosta ja säntäillä ja purkaa kaiken energian joka minun tassuissani oli. Pääsisinpä useammin jäälle juoksemaan!
Yöllä Sipin vatsaa alkoi koskea. Hän pullautti sängylle kolme läjää keppimujua. Kaikki tietenkin heräsivät siihen ja emäntä joutui siivoamaan keskellä yötä. Aamulenkillä kepin palasia tuli lisää Sipin toisesta päästä.
Nyt isäntäväki taas muisti, miksei Sipi saa syödä keppejä mielinmäärin.
Sunnuntaina emäntä otti minut auton kyytiin ja ajoi Skåldön lossilla yli Skärlandetin saarelle. Me menimme kahdestaan Kopparön luontopolulle. Olen ollut siellä ennenkin, mutta kesällä sinne ei viitsi enää mennä kun siellä on niin hirveästi punkkeja. Nyt oli pakkasta ja raikasta, ei punkkeja lainkaan!
Parkkipaikalla ei ollut yhtään muita autoja eikä reitin varrellakaan näkynyt ketään. Vasta ihan lopussa, kun olimme tulossa jo takasinpäin, näimme kaksi muuta ihmistä. Koska reitillä ei ollut muita, sain harjoitella vapaana kulkemista. Se oli tosi ihanaa, en melkein meinannut uskoa sitä todeksi! En mennyt pitkiä pätkiä vapaana, mutta se tuntui silti suurelta luottamuksenosoitukselta.
Reitillä oli paljon erilaisia mielenkiintoisia hajuja, enimmäkseen peurojen tuoksuja. Näin myös yhden puolikkaan supikoiran; sillä oli vain häntä ja takajalat tallella. Joku oli syönyt loput, ja tässä kohtaa emäntää alkoikin vähän jännittää että olimme siellä aivan yksin. Mitä jos joku haluaisi syödä meidätkin!
Kun tulimme rantaan, pidimme pienen evästauon taukotuvassa. Minäkin istuin mielelläni tuulensuojassa, koska mereltä kävi aika kylmä puhuri.
Jatkoimme matkaa ja yhtäkkiä emäntä näki vähän matkan päästä rannasta ison kiven, jolla istui kaksi merikotkaa. Se oli aikamoinen näky, minäkin vähän ihmettelin niitä. Ne huomasivat että me tuijotimme niitä ja lähtivät lentoon. Huh miten isoja ne olivat!
Retki oli oikein onnistunut ja ehdimme hyvin takaisin ennen pimeää. Päivät pitenevät nyt vauhdilla ja se on kivaa kun ehditään paremmin ulkoilemaan valoisalla.
