Reissu Rheinland-Pfalziin

Lähdimme maanantaina aamulla automatkalle. Arvasin, että olemme lähdössä matkalle, kun tavarat oli pakattu ja meidänkin ruuat ja ruokakupit otettiin mukaan.
Ennen lähtöä emäntä vei roskat ulos ja rappukäytävässä alakerran naapurin koira nappasi emäntää pohkeesta niin että siihen tuli kunnon haava.

Isäntä lähti omalle matkalleen ja sitten emäntä ja me ajoimme koko päivän Rheinland-Pfalziin asti. Matka kesti koko päivän ja olimme kyllä tosi poikki kun pääsimme perille hotelliin. Teimme pienen iltakävelyn Moselin rannassa ja sitten painuimme pehkuihin. Minä olisin halunnut emännän sänkyyn, niin kuin hotellissa on tapana, mutta tällä kertaa se ei onnistunut, koska sänky oli niin korkea ja lisäksi meillä oli aivan likaiset tassut iltalenkin jäljiltä.
Viki oli tosi levoton yöllä ja vaelteli ympäriinsä. Aamulla hän oksensi pienen kepinpalasen. 

Seuraavana päivänä kävimme tutustumassa Trieriin tarkemmin. Siellä oli aivan keväistä ja lämmintä jo. Emännällä oli mukana vain paksu ulkoilutakki, ja meilläkin on vielä nämä talviturkit. 

Moselin vesi oli tosi korkealla ja rannoilla oli paljon hanhia ja sorsia ja joutsenia. Viki olisi halunnut jahdata niitä, mutta hän ei saanut. 

Kävimme yhdessä asunnossa ja se vaikutti kivalle. Saimme olla siellä vapaana ja tutkia kaiken. En tiedä miksi kävimme siellä. 

Kävimme myös vähän keskustassa katsomassa mm. vanhaa tuomiokirkkoa ja muistomerkkejä. Minusta se oli aika tylsää. 

Sitten tapasimme yhden naisen, joka talutti meitä Moselin rannassa. Se piti meille kuria ja tottelimme kiltisti, vaikkemme ymmärräkään saksankielisiä komentoja. 

Illalla emäntä meni vielä jonnekin ja jätti meidät hotellihuoneeseen. Se ei haitannut yhtään, koska olimme aika poikki vilkkaan päivän jälkeen. 

Seuraavana päivänä kävimme Mariensäulella korkealla kukkulalla. Harmi vaan, että maisema oli aivan sumun peitossa, eikä näköala näkynyt ollenkaan. 

Menimme myös autolla Luxemburgiin ja kävimme jossain pienessä kylässä vähän kävelemässä. Sekin oli ihan hauskaa. Emme olleet koskaan ennen käyneet siellä. 

Saimme välillä olla hotellilla lepäämässäkin. Viki kertoi minulle salaisuuden, jota en voi tässä paljastaa. (Mutta sen verran voin sanoa, että se liittyy juoksuihin.) 

Iltapäivällä menimme taas sinne samaan asuntoon ja emäntä sanoi, että siitä tulee meidän koti vähäksi aikaa. 

Vikin vahinko

Viki on ollut sisäsiisti jo useamman kuukauden, mutta viime viikonloppuna kävi pieni vahinko. Meillä oli tosi hauska iltapäivä, ensin kävimme lenkillä ja sitten söimme päiväruuat. Ruuan jälkeen oli meidän kahden pieni pelituokio, joka ei kuitenkaan ollut kovin riehakas, koska olimme sisällä. 

Sitten isäntäväki teki meille etsintäradan, jossa pieniä herkkuja on piilotettu ympäri asuntoa ja me saamme etsiä niitä. Se on tosi hauskaa. Tämä leikki opetettiin Vikille silloin kun hänellä oli muutaman päivän jalka paketissa, eikä hän voinut kävellä kuin ihan pieniä lenkkejä.

Etsintäleikin jälkeen meni vielä aikaa, ennen kuin pääsimme iltakävelylle. Siinä välissä Vikille tuli kova hätä ja hän ei keksinyt muuta keinoa kuin käydä tyhjentämässä rakko emännän työhuoneen matolle. 

Kyllä meitä kaikkia ihmetytti, koska tämä oli ensimmäinen vahinko pitkään pitkään aikaan. Viki oli itsekin vähän ihmeissään, että miten näin pääsi käymään.

Aurinkoinen päivä Warnowissa

Pitkästä aikaa paistoi aurinko ja oli aivan upea ulkoilusää. Isäntä päätti viedä meidät retkelle Warnowiin. Siellä on hieno ulkoilualue, jossa emme olleet ennen käyneet. 

Aluksi emme löytäneet oikeaa parkkipaikkaa, mutta ei se haitannut. Pääsimme silti reitin varrelle ihan hyvin. Vastaan tuli paljon ihmisiä ja koiria, eikä ihme kun oli niin hyvä sää ja hyvä reitti. 

Välillä reitti meni pusikoiden keskellä, välillä joen rannassa ja välillä oli pätkä asfalttitietäkin. 

Taukopaikalla isäntäväki kaivoi repusta eväät, mutta tietenkin vain itselleen. Koirille ei taaskaan ollut mitään.

Minä olin enimmäkseen kytkettynä, koska olen menettänyt luottotiedot. Viki sen sijaan kekkuloi tuolla edempänä enimmäkseen vapaana. Hän onneksi tottelee aika hyvin ja tulee luokse kutsuttaessa. Tosin jos näköpiirissä on karkuun juokseva jänis, ei Vikikään malta olla aloillaan. 

Reitti oli poikkeuksellisen hyvin opastettu emmekä eksyneet kertaakaan.

Siltojen ylitys sujui meiltä hyvin. Vikikään ei jännitä mitään tällaisia. Hän on todella rohkea pentu, varmaan Sipiltä peritty ominaisuus. Minä itse olen vähän pelkuri joissakin tilanteissa, mutta en sentään siltojen ylityksissä.

Kotona meitä nukutti makeasti ja nukahdimme patjalle vierekkäin sen jälkeen, kun olimme ensin syöneet isot possunkorvat välipalaksi. 

Välillä Viki haluaa vieläkin tulla ihan minun lähelleni, eikä minulla ole mitään sitä vastaan. Tykkään kyllä olla pentuni lähellä, vaikkei se olekaan enää ihan pikkupentu eikä kaipaa hoivaani samalla tavalla kuin pienenä.

Toisena päivänä kävimme Bad Doberanissa taas ja siellä oli kivaa kuten aina. Maassa oli uutta lunta ja ilmassa muutama aste pakkasta. Aivan täydellistä.

Tuossa takanamme olevassa puussa näyttäisi olevan kysymysmerkki. Mikähän mysteeri sinne on haudattu?

Rantapäivä Heiligendammissa

Menimme viikonloppuna käymään rannalla. Sää oli suttuinen ja harmaa, mutta meillä oli kivaa siitä huolimatta. Rannalla ei ollut ihan älyttömästi ihmisiä, joten saimme olla vapaina melkein koko ajan. 

Keli oli loskainen ja märkä.

Ennen kuin pääsimme veden äärelle, meidän piti olla valokuvissa. 

Viki on onneksi oppinut tosi hyväksi tässä, joten kuvaustuokio ei kestänyt kauaa. 

Heiligendammissa oli hienoja huviloita ja pitkä laituri. Tietysti jouduimme taas valokuvaan siellä.

Tykkäsimme enemmän olla rannalla kuin laiturilla. Viki oli niin hurjalla tuulella, että hän joutui välillä flexiin ja minä sain olla vapaana. Joskus näinkin päin. 

Tapasimme muutamia ihan kivoja koiria ja Viki olisi halunnut juosta niiden perässä koko ajan. 

Kiva rantapäivä teki tehtävänsä ja olimme aika poikki loppupäivän. Kotona saimme vielä possunkorvat ja sitten nukuttikin makeasti.

Ajatuksia talvesta

Talvi on ollut aika pimeä ja kylmä. Ei olisi uskonut, että täällä Rostockissa on näin pitkään talvista. Viki näki ensimmäisenä talvenaan oikeita pakkasia ja lunta. Nyt on ollut tosi liukasta niin pitkään, että toivoisimme jo vähän kevättä ja aurinkoa. 

Välillä lumet sulivatkin, mutta sitten satoi uutta lunta tilalle. 

Kävimme aamulenkillä ja saimme vähän painia ilman remmejä. Viki on oppinut jo poseeraamaan kameralle. 

Minusta on tylsää, ettei meillä ole takapihaa. Ei ole mitään omaa pihaa, jossa voisin riehua tai vain olla rauhassa. 

Onneksi meillä on tämä iso ikkuna kadulle päin. Tästä on tosi hyvä vahtia naapureita ja kaikkia kadulla käveleviä ihmisiä ja koiria. 

Käymme joka päivä pellolla ja saamme melkein aina myös olla vapaina vähän aikaa. Nyt siellä on alkanut näkyä myös kettuja lähes joka päivä. Ehkä ne suunnittelevat jo pesimistä, kun ovat niin vilkkaina liikkeellä.

Lumisessa maisemassa on se hyvä puoli, että me maastoudumme tosi hyvin. Illalla meille laitetaan heijastinliivit, ettemme ole ihan kokonaan näkymättömiä.