Viikonloppuloma Lahdessa

Olimme kai pienen lomareissun tarpeessa, kun isäntäväki vei meidät viikonlopuksi Lahteen. 

Pitkän automatkan jälkeen teimme pitkän rauhallisen kävelylenkin aurinkoisessa kevätsäässä. 

Tässä poseeraamme Lahden vesitornin luona. Oli aivan mahdotonta saada meidät molemmat kuvaan yhtäaikaa vesitornin kanssa.

Toisessa kuvassa me näymme, mutta vesitorni ei.

Illalla isäntäväki jätti meidät, mutta onneksi meillä oli seuraa. Pääsimme jopa pienelle iltakävelylle.

Sunnuntaina oli taas aurinkoista ja lämmintä, joten me lähdimme Lahden Ankkuripuistoon nauttimaan kevätpäivästä. Ensin ihmiset pitivät terassilla kahvitauon ja me vahdimme kaikkia ohikulkijoita hyvin tarkkaan. Sitten lähdimme kiertämään Pikku-Vesijärven. Siellä oli paljon koiria, mutta meitä kiinnosti enemmän kaikki ihanat uudet hajut. 

Viikonloppu oli oikein kiva ja onnistunut. Sipille tällaiset reissut ovat kyllä aika kuluttavia, hän oli aivan poikki kun tultiin kotiin.  

Vaikka kyllä hän lepäili jo Lahdessa sohvalla.

Harvinainen yhteiskuva

Tänään meistä saatiin harvinainen yhteiskuva, kun lepäsimme yhdessä pedillä. 

Jos totta puhutaan niin tilanne oli lavastettu, eli meidät oli käsketty tähän näin. Emme me oikeastaan tykkää nukkua näin lähekkäin.

Saapui takatalvi!

Ihanan virkistävää, meille satoi paljon lunta! Aurinko paistaa ja maassa on paksu hanki. Mikäs sen parempaa! Me nautimme tästä täysillä. 
Takapihalla on mukava puuhastella kaikenlaista sillä aikaa kun isäntäväki hikoilee lumitöissä. Me tongimme lumen alta ruohotukkoja, etsimme kadonneita leluja, syömme jäätä ja vain nautimme kevättalvesta. 

Kyllä meidän kelpaa!

Talviturkki heitetty!

Tänään oli se päivä, kun Sipi kävi heittämässä talviturkin! Jos ihan tarkkoja ollaan niin Sipi vain kahlasi, mutta kyllä se minun mielestäni lasketaan. Viime kesänäkin Sipi vain kahlasi - voi olla ettei tassuissa ole enää niin paljon voimia että kannattaisi mennä kokonaan uimaan.

Joka tapauksessa vesi oli vielä aika kylmää, mutta ei se Sipiä haitannut. 

Kahlailun jälkeen kuivattelimme turkkejamme kalliolla ja katsoimme kauas merelle. 

Ulkoilua Lohjan Liessaaressa

Yhtenä päivänä isäntäväellä oli asioita hoidettavana Lohjalla, joten ajoimme sinne koko lauman voimin. Me odottelimme jonkun verran autossa, mutta lopulta pääsimme Liessaareen ulkoilemaan. Oli aika kylmä sää, mutta aurinko paistoi kuitenkin. Tuulensuojassa auringonpaisteessa oli hyvä pitää taukoa. Isäntäväki oli taas ottanut eväät vain itselleen.

Hetken päästä taukopaikalle tuli joku mies kyselemään, olemmeko nähneet hänen koiraansa. No emme olleet, mutta ei mennyt kauaakaan kun koira tuli etsimään isäntäänsä. Me tietysti olimme aivan hurjina että miten se kehtaa tulla meidän taukopaikalle! Puolustimme itseämme, toisiamme, isäntäväkeä ja vielä sitä vierasta miestä joka oli hetki sitten antanut meille herkkuja. 

Kaikki päättyi kuitenkin hyvin, se oli nuori uroskoira ja kyllä se sitten osoittautuikin ihan mukavaksi kaveriksi.

Retki jatkui ilman sen enempiä kommelluksia. 

Lopulta otimme vielä valokuvan ilta-auringossa. Oli hyvä retki! 

Valoa iltoihin

Illat alkavat olla valoisia ja ehdin emännän kanssa pitkälle lenkille työpäivän jälkeen, ennen kuin tulee ihan pimeää. 

Yhtenä päivänä kävimme kivan metsälenkin. Tällä reitillä näimme viimeksi todella isoja tassunjälkiä ja emäntä epäili, että ne voisivat olla suden jäljet. Nyt ei ole enää lunta niin ei tarvitse miettiä tassunjälkiäkään.

Aurinko paistoi taivaanrannassa ja oli juuri laskemassa kun meidän lenkki oli loppumaisillaan. Pari hetkeä aiemmin nähtiin kaksi hirveä etäällä. Olin todella kiinnostunut niistä!

Västerbyssä järvi on vielä jäässä, vaikka maassa ei lunta olekaan. Kävin emännän kanssa pitkällä lenkillä ja kokeilin olla vapaana vähän aikaa. Se oli ihanaa.

Talviretkellä

Viimeksi löydettu uusi retkeilyreitti oli niin kiva, että päätin viedä ystäväni sinne myös. Kiersimme samat kaksi järveä kuin edellisellä kerralla, mutta nyt pidimme kunnon evästauon. Ihmiset joivat kaakaota ja söivät keksejä. Minä en saanut mitään. 

Reitillä ei ollut tällä kertaa ketään muita, vaikka sää oli mitä parhain. Ehdimme takaisin autolle juuri ennen pimeää ja autolla sain vielä hellät halit retkiseuralaiselta.

Uusi retkeilyreitti

Isäntä löysi internetistä jutun lähellä olevasta luontopolusta, jota emme olleet vielä testanneet! Lähdimmekin sitten samantien Tenholaan katsastamaan, millainen reitti on kyseessä. Perillä Ovanmalmin virkistysalueella oli pieni parkkipaikka, joka oli yllättäen täynnä autoja. Sää oli kiva ja oli viikonloppu, ehkä se selittää asian. Lähdimme kiertämään reittiä myötäpäivään. 

Ensimmäisenä tuli vastaan hieno grillikota ja nuotiopaikka. Sitten ylitimme hienon sillan ja kävelimme järvenrantaa eteenpäin. 

Olin aivan ymmyrkäisenä näistä hienoista maisemista ja upeasta reitistä.

Paikoitellen oli vaikea kulkea, mutta onneksi jää kantoi niin Sipi pääsi oikaisemaan hankalat kohdat sitä kautta. Minä en tarvinnut oikoreittejä vaan hyppelin kivien päälle ja kaatuneiden puunrunkojen yli aivan ketterästi.

Isännällä oli taskussa retkieväät, mutta harmillisesti hänellä ei ollut koirille oikein mitään. Kerjääminen kannattaa silti aina.

Otimme oikein söpöt ilmeet kun olimme valokuvattavana. 

Reitti oli vain 3,5 kilometriä pitkä, eli Sipillekin sopiva. Emme nähneet juuri muita kulkijoita, paitsi laavuilla joita oli laskujeni mukaan ainakin neljä. Kun palasimme autolle, oli parkkipaikka lähes tyhjentynyt. Tulimme siis sittenkin hyvään aikaan ja vältimme ruuhkan polulla.

Talvireissu Lahteen

Meillähän ei ole täällä oikein talvea näkynyt, joten päätimme lähteä etsimään sitä. Isäntä ajoi auton Lahteen! Siellä oli ihanan talvista.

Pääsimme jäälle kävelylle. 

Ensin oli tietysti pakollinen valokuvaus Lahti-kyltin luona. 

Meillä oli jäällä mukana tällainen ihana keppi, jota Sipi jäysti koko lenkin ajan. Kun palasimme rantaan, kepistä oli jäljellä enää ihan pieni palanen enää. 

Jäällä oli avaraa ja me molemmat saimme olla vapaina. Sipi oli ihan iloinen. Minä puolestani olin ratketa riemusta! Nautin sydämeni kyllyydestä siitä, että sain juosta ja säntäillä ja purkaa kaiken energian joka minun tassuissani oli. Pääsisinpä useammin jäälle juoksemaan!

Yöllä Sipin vatsaa alkoi koskea. Hän pullautti sängylle kolme läjää keppimujua. Kaikki tietenkin heräsivät siihen ja emäntä joutui siivoamaan keskellä yötä. Aamulenkillä kepin palasia tuli lisää Sipin toisesta päästä. 

Nyt isäntäväki taas muisti, miksei Sipi saa syödä keppejä mielinmäärin.

Retkellä Kopparössä

Sunnuntaina emäntä otti minut auton kyytiin ja ajoi Skåldön lossilla yli Skärlandetin saarelle. Me menimme kahdestaan Kopparön luontopolulle. Olen ollut siellä ennenkin, mutta kesällä sinne ei viitsi enää mennä kun siellä on niin hirveästi punkkeja. Nyt oli pakkasta ja raikasta, ei punkkeja lainkaan!

Parkkipaikalla ei ollut yhtään muita autoja eikä reitin varrellakaan näkynyt ketään. Vasta ihan lopussa, kun olimme tulossa jo takasinpäin, näimme kaksi muuta ihmistä. Koska reitillä ei ollut muita, sain harjoitella vapaana kulkemista. Se oli tosi ihanaa, en melkein meinannut uskoa sitä todeksi! En mennyt pitkiä pätkiä vapaana, mutta se tuntui silti suurelta luottamuksenosoitukselta.

Reitillä oli paljon erilaisia mielenkiintoisia hajuja, enimmäkseen peurojen tuoksuja. Näin myös yhden puolikkaan supikoiran; sillä oli vain häntä ja takajalat tallella. Joku oli syönyt loput, ja tässä kohtaa emäntää alkoikin vähän jännittää että olimme siellä aivan yksin. Mitä jos joku haluaisi syödä meidätkin!

Kun tulimme rantaan, pidimme pienen evästauon taukotuvassa. Minäkin istuin mielelläni tuulensuojassa, koska mereltä kävi aika kylmä puhuri.

Jatkoimme matkaa ja yhtäkkiä emäntä näki vähän matkan päästä rannasta ison kiven, jolla istui kaksi merikotkaa. Se oli aikamoinen näky, minäkin vähän ihmettelin niitä. Ne huomasivat että me tuijotimme niitä ja lähtivät lentoon. Huh miten isoja ne olivat!

Retki oli oikein onnistunut ja ehdimme hyvin takaisin ennen pimeää. Päivät pitenevät nyt vauhdilla ja se on kivaa kun ehditään paremmin ulkoilemaan valoisalla.