Reissu Rheinland-Pfalziin

Lähdimme maanantaina aamulla automatkalle. Arvasin, että olemme lähdössä matkalle, kun tavarat oli pakattu ja meidänkin ruuat ja ruokakupit otettiin mukaan.
Ennen lähtöä emäntä vei roskat ulos ja rappukäytävässä alakerran naapurin koira nappasi emäntää pohkeesta niin että siihen tuli kunnon haava.

Isäntä lähti omalle matkalleen ja sitten emäntä ja me ajoimme koko päivän Rheinland-Pfalziin asti. Matka kesti koko päivän ja olimme kyllä tosi poikki kun pääsimme perille hotelliin. Teimme pienen iltakävelyn Moselin rannassa ja sitten painuimme pehkuihin. Minä olisin halunnut emännän sänkyyn, niin kuin hotellissa on tapana, mutta tällä kertaa se ei onnistunut, koska sänky oli niin korkea ja lisäksi meillä oli aivan likaiset tassut iltalenkin jäljiltä.
Viki oli tosi levoton yöllä ja vaelteli ympäriinsä. Aamulla hän oksensi pienen kepinpalasen. 

Seuraavana päivänä kävimme tutustumassa Trieriin tarkemmin. Siellä oli aivan keväistä ja lämmintä jo. Emännällä oli mukana vain paksu ulkoilutakki, ja meilläkin on vielä nämä talviturkit. 

Moselin vesi oli tosi korkealla ja rannoilla oli paljon hanhia ja sorsia ja joutsenia. Viki olisi halunnut jahdata niitä, mutta hän ei saanut. 

Kävimme yhdessä asunnossa ja se vaikutti kivalle. Saimme olla siellä vapaana ja tutkia kaiken. En tiedä miksi kävimme siellä. 

Kävimme myös vähän keskustassa katsomassa mm. vanhaa tuomiokirkkoa ja muistomerkkejä. Minusta se oli aika tylsää. 

Sitten tapasimme yhden naisen, joka talutti meitä Moselin rannassa. Se piti meille kuria ja tottelimme kiltisti, vaikkemme ymmärräkään saksankielisiä komentoja. 

Illalla emäntä meni vielä jonnekin ja jätti meidät hotellihuoneeseen. Se ei haitannut yhtään, koska olimme aika poikki vilkkaan päivän jälkeen. 

Seuraavana päivänä kävimme Mariensäulella korkealla kukkulalla. Harmi vaan, että maisema oli aivan sumun peitossa, eikä näköala näkynyt ollenkaan. 

Menimme myös autolla Luxemburgiin ja kävimme jossain pienessä kylässä vähän kävelemässä. Sekin oli ihan hauskaa. Emme olleet koskaan ennen käyneet siellä. 

Saimme välillä olla hotellilla lepäämässäkin. Viki kertoi minulle salaisuuden, jota en voi tässä paljastaa. (Mutta sen verran voin sanoa, että se liittyy juoksuihin.) 

Iltapäivällä menimme taas sinne samaan asuntoon ja emäntä sanoi, että siitä tulee meidän koti vähäksi aikaa. 

Vikin vahinko

Viki on ollut sisäsiisti jo useamman kuukauden, mutta viime viikonloppuna kävi pieni vahinko. Meillä oli tosi hauska iltapäivä, ensin kävimme lenkillä ja sitten söimme päiväruuat. Ruuan jälkeen oli meidän kahden pieni pelituokio, joka ei kuitenkaan ollut kovin riehakas, koska olimme sisällä. 

Sitten isäntäväki teki meille etsintäradan, jossa pieniä herkkuja on piilotettu ympäri asuntoa ja me saamme etsiä niitä. Se on tosi hauskaa. Tämä leikki opetettiin Vikille silloin kun hänellä oli muutaman päivän jalka paketissa, eikä hän voinut kävellä kuin ihan pieniä lenkkejä.

Etsintäleikin jälkeen meni vielä aikaa, ennen kuin pääsimme iltakävelylle. Siinä välissä Vikille tuli kova hätä ja hän ei keksinyt muuta keinoa kuin käydä tyhjentämässä rakko emännän työhuoneen matolle. 

Kyllä meitä kaikkia ihmetytti, koska tämä oli ensimmäinen vahinko pitkään pitkään aikaan. Viki oli itsekin vähän ihmeissään, että miten näin pääsi käymään.

Aurinkoinen päivä Warnowissa

Pitkästä aikaa paistoi aurinko ja oli aivan upea ulkoilusää. Isäntä päätti viedä meidät retkelle Warnowiin. Siellä on hieno ulkoilualue, jossa emme olleet ennen käyneet. 

Aluksi emme löytäneet oikeaa parkkipaikkaa, mutta ei se haitannut. Pääsimme silti reitin varrelle ihan hyvin. Vastaan tuli paljon ihmisiä ja koiria, eikä ihme kun oli niin hyvä sää ja hyvä reitti. 

Välillä reitti meni pusikoiden keskellä, välillä joen rannassa ja välillä oli pätkä asfalttitietäkin. 

Taukopaikalla isäntäväki kaivoi repusta eväät, mutta tietenkin vain itselleen. Koirille ei taaskaan ollut mitään.

Minä olin enimmäkseen kytkettynä, koska olen menettänyt luottotiedot. Viki sen sijaan kekkuloi tuolla edempänä enimmäkseen vapaana. Hän onneksi tottelee aika hyvin ja tulee luokse kutsuttaessa. Tosin jos näköpiirissä on karkuun juokseva jänis, ei Vikikään malta olla aloillaan. 

Reitti oli poikkeuksellisen hyvin opastettu emmekä eksyneet kertaakaan.

Siltojen ylitys sujui meiltä hyvin. Vikikään ei jännitä mitään tällaisia. Hän on todella rohkea pentu, varmaan Sipiltä peritty ominaisuus. Minä itse olen vähän pelkuri joissakin tilanteissa, mutta en sentään siltojen ylityksissä.

Kotona meitä nukutti makeasti ja nukahdimme patjalle vierekkäin sen jälkeen, kun olimme ensin syöneet isot possunkorvat välipalaksi. 

Välillä Viki haluaa vieläkin tulla ihan minun lähelleni, eikä minulla ole mitään sitä vastaan. Tykkään kyllä olla pentuni lähellä, vaikkei se olekaan enää ihan pikkupentu eikä kaipaa hoivaani samalla tavalla kuin pienenä.

Toisena päivänä kävimme Bad Doberanissa taas ja siellä oli kivaa kuten aina. Maassa oli uutta lunta ja ilmassa muutama aste pakkasta. Aivan täydellistä.

Tuossa takanamme olevassa puussa näyttäisi olevan kysymysmerkki. Mikähän mysteeri sinne on haudattu?

Rantapäivä Heiligendammissa

Menimme viikonloppuna käymään rannalla. Sää oli suttuinen ja harmaa, mutta meillä oli kivaa siitä huolimatta. Rannalla ei ollut ihan älyttömästi ihmisiä, joten saimme olla vapaina melkein koko ajan. 

Keli oli loskainen ja märkä.

Ennen kuin pääsimme veden äärelle, meidän piti olla valokuvissa. 

Viki on onneksi oppinut tosi hyväksi tässä, joten kuvaustuokio ei kestänyt kauaa. 

Heiligendammissa oli hienoja huviloita ja pitkä laituri. Tietysti jouduimme taas valokuvaan siellä.

Tykkäsimme enemmän olla rannalla kuin laiturilla. Viki oli niin hurjalla tuulella, että hän joutui välillä flexiin ja minä sain olla vapaana. Joskus näinkin päin. 

Tapasimme muutamia ihan kivoja koiria ja Viki olisi halunnut juosta niiden perässä koko ajan. 

Kiva rantapäivä teki tehtävänsä ja olimme aika poikki loppupäivän. Kotona saimme vielä possunkorvat ja sitten nukuttikin makeasti.

Ajatuksia talvesta

Talvi on ollut aika pimeä ja kylmä. Ei olisi uskonut, että täällä Rostockissa on näin pitkään talvista. Viki näki ensimmäisenä talvenaan oikeita pakkasia ja lunta. Nyt on ollut tosi liukasta niin pitkään, että toivoisimme jo vähän kevättä ja aurinkoa. 

Välillä lumet sulivatkin, mutta sitten satoi uutta lunta tilalle. 

Kävimme aamulenkillä ja saimme vähän painia ilman remmejä. Viki on oppinut jo poseeraamaan kameralle. 

Minusta on tylsää, ettei meillä ole takapihaa. Ei ole mitään omaa pihaa, jossa voisin riehua tai vain olla rauhassa. 

Onneksi meillä on tämä iso ikkuna kadulle päin. Tästä on tosi hyvä vahtia naapureita ja kaikkia kadulla käveleviä ihmisiä ja koiria. 

Käymme joka päivä pellolla ja saamme melkein aina myös olla vapaina vähän aikaa. Nyt siellä on alkanut näkyä myös kettuja lähes joka päivä. Ehkä ne suunnittelevat jo pesimistä, kun ovat niin vilkkaina liikkeellä.

Lumisessa maisemassa on se hyvä puoli, että me maastoudumme tosi hyvin. Illalla meille laitetaan heijastinliivit, ettemme ole ihan kokonaan näkymättömiä.

Vikin ja Kodin leikkitreffit

Lauantaina Viki lähti isäntäväen kanssa tapaamaan Kodia. Kodi on valkkarin ja tšekkoslovakiansusikoiran sekoitus, mutta hän näyttää ihan valkkarille. Aluksi Viki oli hiukan peloissaan, koska Kodi on selvästi isompi ja vähän vanhempikin, jo vuoden ikäinen poika. Mutta hyvin nopeasti he löysivät yhteisen sävelen ja aloittivat kauhean takaa-ajon ja leikin. Kodi on tosi kiltti ja hyväluonteinen uros. 

Minun oli tarkoitus lähteä mukaan, mutta harmillisesti minulla on juuri nyt juoksut. Toisaalta tekee hyvää Vikin itsetunnolle olla itsenäisesti muiden koirien kanssa. 

Viki ja Kodi lähtivät lenkille kiertämään läheistä peltoa. Sää oli mahtava: aurinkoinen ja kylmä. 

Lenkilläkään he eivät malttaneet olla riehumatta. Lähes koko ajan he olivat toistensa kimpussa.

Viki jäi vähän alakynteen välillä, mutta ei hän siitä lannistunut. 

Lenkin jälkeen kaikki menivät sisälle kahville. Ensin Kodi ja Viki meinasivat jatkaa riehumista sisälläkin, mutta aika pian heitä alkoi väsyttää. Ystävykset kävivät nukkumaan kuonot vastakkain ja se oli kaikkien mielestä tosi suloista. 

Viki näki Kodin luona myös kissan ensimmäistä kertaa. Siellä oli 14-vuotias kissavanhus, joka ei juossut karkuun, vaan antoi Vikin haistella ja tehdä tuttavuutta. Viki oli kissasta kovin ihmeissään, mutta kaikki meni ihan hyvin. 

Talvi tuli!

Meille tuli sittenkin oikea talvi tänne Rostockiin edes vähäksi aikaa.  

Ensin tuli pakkasasteet ja maa meni kuuraan. Näytin Vikille, miten jäätyneestä lätäköstä voi ottaa jäätä ja rouskutella sitä. 

Sitten tuli lunta. Ensin vain vähän, mutta joka päivä vähän enemmän, kunnes lopulta sitä oli muutama sentti ja näytti ihan oikealle talvelle. 

Oli ihanaa, kun tassut ja massut pysyivät puhtaina eikä meidän tarvinnut mennä pesulle kertaakaan. 

Me nautimme lumesta täysillä ja painimme joka päivä peltolenkillä.

Viki rakastaa sitä, kun saa minun täyden huomioni. Hän on nyt sellaisessa vaiheessa, että koko ajan pitäisi riehua ja painia. Kyllä hän siitä myöhemmin onneksi rauhoittuu.

Hyvää uutta vuotta!

Me vietimme uudenvuodenaattoa kotona rauhassa, koska Viki on vielä niin pieni eikä kukaan oikein tiennyt, miten hän reagoisi paukkeeseen. Eikä kukaan meistä myöskään tiennyt, miten paljon täällä uudessa kodissa kuuluu pauketta. 

Kävimme päivällä taas Bad Doberanissa pitkällä lenkillä. Siellä oli paljon koiria ulkoilemassa, varmaan kaikilla oli sama tavoite: juoksuttaa koirat niin ilta sujuu rauhallisemmin. Metsässä ei kuulunut pauketta kuin jostain kaukaa vaimeasti. Viki sai olla vapaana ja minäkin hetken aikaa. 

Lenkkipolku oli paikoitellen tosi kurainen ja jouduimme pesulle kotona. 

Illalla kävimme vielä pikkulenkillä ennen ruokaa ja se meni ihan hyvin. Muutama paukahdus tuli aika lähellä, mutta selvisimme ihan hyvin. Vikikään ei mennyt mitenkään paniikkiin. Minähän olen tottunut paukkeeseen, kun asuin aiemmin ampumaradan lähellä.

Puolenyön aikaan kuului tosi paljon paukkuja ulkoa, mutta me emme siitä hermostuneet. Nukuimme tyytyväisinä, ja kun heräsimme aamulla, oli vuosi 2026.

Hyvää uutta vuotta kaikille lukijoilleni! 

Viki puolivuotias

Tänään on kulunut puoli vuotta siitä, kun putkautin 8 pentua maailmaan. Yksi niistä on Viki. Juhlimme merkkipäivää pitkällä metsäkävelyllä Bad Doberanissa. 

Löysimme sieltä huikean hienon pyökkimetsäalueen, jossa menee paljon kivoja lenkkipolkuja. Varmasti käymme siellä vielä monta kertaa. 

Sattui taas aurinkoinen ja kiva ulkoilusää. 

Viki oli vapaana ja hän härnäsi minua koko ajan juoksemalla ohitseni täysillä. Minua ärsyttää, etten voi juosta vapaana. Tosin tälläkin lenkillä kuonooni osui joku erittäin kiinnostava haju, ja olisin kyllä juossut sen perässä vaikka miten kauas, jos vaan olisin päässyt remmistä irti. 

Viki otti kaiken irti lenkistä. Kotona hän oli aika hiljainen vähän aikaa, kunnes akut oli ladattu ja hän oli taas valmis riehumaan! Harmi että pennuilla on tuo pikalataus. Aikuiset eivät jaksa telmiviä pentuja ihan koko ajan. 

Joulunviettoa

Vietimme Vikin ensimmäisen ja minun kuudennen joulun kotona Saksassa.

Aattona kävimme eläintarhan takana metsäkävelyllä. Minulle se on tuttu reitti, mutta Viki oli siellä ensimmäistä kertaa. Menimme sinne autolla, jottei lenkistä olisi tullut Vikille liian pitkä. Metsässä oli kiva juosta ja telmiä. 

Pysähdyimme valokuvattaviksi ja Viki otti homman vakavasti. Minä en jaksanut niin kauheasti välittää.

Joulupäivänä oli pilvetön taivas ja mahtava ulkoilusää. Päätimme lähteä Warnemündeen rantakävelylle. Siellä oli hirveästi ihmisiä! Kun kävelimme riittävän kauas, pääsimme sentään juoksemaan vapaina, kun ihmisiä ja koiria oli vähemmän. Lenkistä tuli vahingossa aika pitkä, mutta se ei meitä haitannut. 

Joulupukkia ei tänä vuonna meillä näkynyt. Näimme kyllä ikkunasta, kun se käveli meidän kadulla, mutta ehkä olemme olleet tuhmia kun se ei tullut meille. Saimme sentään isäntäväeltä eläinkaupasta ostetut koirille tarkoitetut juustotikut. Minä hotkaisin omani alta aikayksikön. 

Oli kiva viettää erilainen joulu Saksassa. Viime vuonna olimme Kuusamossa ja siellä oli paljon lunta ja pakkasta. Sipikin oli vielä mukana. Minulla on vieläkin kova ikävä laumanjohtajaa.