Sipinkuja

Muistatte varmasti, että minulla on oma katu Raisiossa. Nyt Sipin mukaan on nimetty katu ja autohuolto Salossa.

Kuva E.M.

Matkakuulumisia

Viime viikolla olin vähän matkailemassa, se kun on niin trendikästä. Käväisin Lahdessa muutaman päivän lepolomalla. Lahdessa oli ihanaa, sain kaiken huomion ja joka päivä monta kivaa ulkoilulenkkiä. Vahdin taloa ja pihaa, mutta en liian äänekkäästi. Minä luulen, että menen sinne uudestaankin lomalle.

Lauantaina illalla minua tultiin hakemaan. Isäntäväki ja Sipi tulivat Kuopiosta. Sipillä oli ollut mukava reissu Savossa, siellä kaikki ihmettelivät valkoista koiraa. Jotkut jopa pysäyttivät auton ja veivasivat ikkunaa alas kysyäkseen, mikä tuo kaunis valkoinen koira on. Osa kutsui Lumikiksi, ja melkein kaikki vähintään hymyilivät. Onhan se Sipi aika nätti, ei käy kieltäminen.

Hotellissa Sipi sai taas nukkua isäntäväen sängyssä. 

Sipi on numero 1!

Suolijärvellä

Teimme tänään pitkän kävelylenkin Suolijärvellä. Siellä on mukava luontopolku, joka kulkee ihan rantaa pitkin.

Polulla oli tungosta, kun me kaikki halusimme kulkea rinnakkain. 

Sipi seikkaili polun ulkopuolellakin ja hyppeli edestakaisin. Se ei pysynyt paikoillaan hetkeäkään. 

Minuakin kyllästytti odottaa muita. Voisimme Sipin kanssa mennä edeltä, tulkaa te muut sitten kun ehditte. 

Sipi aina vaani minua joka mutkassa. Minä en ollut huomaavinanikaan. 

Jouduin taas pistämään pennun kuriin. 

Sipi oli vain iloinen kun sai minun huomioni hetkeksi. 

Lumi vaan pöllysi kun kuritin Sipiä.

Sipi irvisti.

Sipi yritti irrottaa itselleen jääpalaa.

Odotin, että Rekku repisi tuon kepin irti kaatuneesta puunrungosta, jotta voisin varastaa sen häneltä. Se on helpompaa kuin irrottaa keppi itse.

Lopuksi alkoi jo tulla hämärää ja päätimme ottaa kunnon painit koko porukalla ennen autoon hyppäämistä.

Minä olin Rekun kimpussa ja Sipi minun kimpussa.

Rekku harvoin viitsii painia meidän kanssa, siksi tämä oli erityisen hauskaa.

Kyllä me vielä pärjäämme vanhalle herralle.

Pulkanvetoa

Eilen meille tuli yllätysvierailulle mukava, pieni Elli-tyttö.

Tässä Sipi saa paijauksia

Se leikitti meitä ensin vähän aikaa sisällä, ja kun kyllästyimme siihen, menimme porukalla ulos.
Kävelimme Särkijärvelle, jonne oli satanut muutama sentti uutta, pehmeää lunta. Emäntä veti Elliä pulkassa. Jäälle päästyämme minulle puettiin vetovaljaat. Köyden toiseen päähän tuli pulkka ja pulkkaan Elli. Isäntä, Rekku ja Sipi kävelivät edellä ja minä vedin pulkkaa. Ellin mielestä se oli huippuhauskaa, mutta minusta se tuntui aika raskaalle. Lumi oli niin pehmeää, että juokseminen oli raskasta, enkä oikein osannut pitää yllä tasaista vauhtia. Otin aina kovia spurtteja ja sitten väsähdin niin että piti pysähtyä.
Vastarannalle päästyämme minä ilmoitin, että nyt riittää, en vedä enää metriäkään. Onneksi sain riisua kamalat vetovaljaat ja aloitinkin heti iloisen riehunnan Sipin kanssa.
Lainasin vetovaljaita Rekulle. Hän kokeili niitä ensimmäistä kertaa. Ensin perässä tuli vain tyhjä pulkka, sitten pulkkaan laitettiin painoksi reppu. Kun olimme kävelleet näin riittävän pitkään, Elli meni pulkan kyytiin. Rekkua aluksi epäilytti, mutta hyvin se sitten lähti sujumaan. Rekku veti Elliä muutaman sata metriä kotiinpäin, ja sitten hänkin sai riisua valjaat (jotka ovat hänelle vähän liian pienetkin). Loppumatkasta emäntä joutui taas vetohommiin.
Ehkä minä vielä opettelen sitä vetämistä, tai sitten Sipi saa periä sen homman kunhan kasvaa isoksi. Sipihän on ihan mahdoton vetämään remmissä, varsinkin jos kotona on ruuat odottamassa.

Kiltin tytön syndrooma

Minä olen viime aikoina kärsinyt kiltin tytön syndroomasta. Rekku on aivan kauhea sika välillä (uros kun on) ja Sipistäkin on tullut vähän vallaton. Kumpikin on välillä niin kauhean tuhma ja tottelematon, että minua ahdistaa.
Ulkona lenkillä Rekku ja Sipi huitelevat menemään kuuntelematta lainkaan isäntäväen ehdotuksia reitistä tai vauhdista. He viilettävät omia polkujaan ja tottelevat jos heitä sattuu huvittamaan.
Minä sen sijaan olen aina isännän ja emännän näköpiirissä enkä tee luvattomuuksia.
Minusta kai päätettiin kasvattaa kiltti ja rauhallinen, enkä saa enää niin paljon huomiota. Rekun ja Sipin saama huomio on suureksi osaksi negatiivista, mutta huomiota yhtäkaikki. Minä olen huomaamaton ja helppo koira.
Rekun ja Sipin tottelemattomuus ahdistaa minua. Siitä johtuen olen saanut monena iltana lenkkeillä ilman Sipiä ja välillä jopa ilman Rekkuakin. Se on minusta hyvä. Silloin minä saan kaiken huomion, eikä minua ahdista enää.

Jäällä taas

En ole pitkään aikaan ehtinyt kirjoittaa, Sipi on pitänyt minut kovin kiireisenä. Koko ajan saan olla vahtimassa, mitä pahaa se taas on tekemässä. Viime viikolla yhtenä iltana Sipi nappasi iltalenkillä maasta jostain suuhunsa, ja seuraavana yönä kärsimme seurauksista: Sipiltä tuli tuhtia tavaraa molemmista päistä sellaisella vauhdilla, ettemme ehtineet edes herättää isäntäväkeä. No Rekku sentään yritti, mutta minua nolotti niin paljon, että en voinut muuta kuin piiloutua omaan häkkiini ja leikkiä, että se on vaan pahaa unta. Aamulla matot lensivät suoraan roskikseen, tilanne oli sen verran paha.

Olemme sen jälkeen koittaneet järjestää Sipille iltaisin yksityislenkin. Hän onkin paljon kuuliaisempi ja rauhallisempi yksin ollessaan. Minkäs minä sille voin, että läsnäoloni riehaannuttaa pennun.

Tänään kävimme nauttimassa talvisesta auringosta Suolijärvellä. Kuinkas ollakaan, Sipi ja minä riehannuttiin jäällä. Painimme ja pidimme sellaista meteliä, että rannalla lapset huutelivat "Katsokaa, nuo koirat tappelevat!" Tietenkin vain leikimme, mutta se saattaa näyttää hurjalta. Rekku ei enää onneksi koita saada meitä lopettamaan, vaan antaa meidän riehua kunnes väsymme siihen (tai kunnes isäntäväki komentaa meidät lopettamaan).