Minusta on alkanut viime aikoina tuntua siltä, että minun kuuluisi olla laumanjohtaja. Minähän tässä olen se nuori ja kaunis narttu, minunhan tätä laumaa kuuluisi johtaa eikä Villan. Olen meinannut muutaman kerran näyttää Villalle mistä kana pissii. Mutta aina se Villa pistää hanttiin, eikä anna yhtään periksi. Ja jos Villa ei halua alkaa rähisemään, isäntäväki tulee meidän väliin ennen kuin mitään ehtii tapahtuakaan. Emmekä me oikeasti koskaan rähise tosissaan, minun on aina pakko alistua ennen kuin tilanne menee vakavaksi, koska Villa on vaan niin kova luu.
Mutta pitäisikö tähän tilanteeseen nyt tulla muutos? Minun mielestäni pitäisi.
Pari viikkoa sitten minä löysin lenkkipolulta erään penkin takaa kanannahkaa ja luita. Niitä en olisi millään halunnut jakaa Villan kanssa, ja koska minä löysin ne ensin, päätin että ne kuuluvat kokonaan minulle. Villa ei edes ensin huomannut, mitä siellä penkin takana oli, ja kun hän yritti tulla lähemmäs, minä näytin hampaita ja murisin Villalle. Emäntä huomasi sen ja komensi minut pois kanaherkkujen luota. Niin siinä kävi, ettemme kumpikaan saaneet niitä herkkuja sillä kertaa.
Muutama päivä sitten, kun olimme saamassa ruokaa, minä ajattelin että syönpä tällä kertaa Villan ruuat. Kävelin ihan muina koirina Villan kupille ja meinasin juuri alkaa syömään, kun isäntä havahtui ja komensi minut omalle kupilleni.
Kyllä minä joku päivä vielä sen Villan päihitän, sitten kun isäntäväki ei huomaa.
Vaikka oikeasti olen vähän nössö ja tykkään olla Villan tassun alla. (Älkää kertoko sille, että sanoin noin.)
 |
| No, minä hävisin tämän erän, mutta kyllä minä vielä näytän! |
Kiva kuulla ajatuksiasi Sipi, mutta kyllä se on niin, että "lasten" paikan määrää vanhemmat laumassa.
VastaaPoista(Yrittäähän aina voi)