Kerjäämisen ammattilainen

Yleensä kun isäntä tekee ruokaa, saan maistaa jotain. Siksi olen oppinut seuraamaan häntä hyvin tarkkaan aina kun hän menee keittiöön. Nyt on kuitenkin tullut uusi sääntö, jonka mukaan keittiössä ei saa olla silloin kun siellä tehdään ruokaa. Onneksi keksin, että keittiön ovensuussa saa makoilla. En tietenkään kerjää mitään, mutta seuraan hyvin tarkkaan mitä keittiössä tapahtuu, ja olen valmiina tarkistamaan keittiön lattian heti kun isäntäväki on siirtynyt pyödän ääreen syömään.

Ei kai tällaiselle nappisilmälle kukaan voisi olla vihainen? 

Olen muuten saanut uuden lempinimen täällä Saksassa. Villasta tuli tietenkin Wolle. Kuulostaa vähän poikamaiselle, mutta onhan Sipikin oikeastaan pojan nimi. Sitäpaitsi usein pissaan niin että nostan toista takajalkaa ilmaan ja siksi yksi lempinimistäni on Villa Boy.

Sipi silmälääkärissä

Aiemmin tällä viikolla Sipi luuli nähneensä jotain pensaassa ja työnsi päänsä syvälle oksien joukkoon. Yhtäkkiä hän kiljaisi ja veti pään nopeasti pois. Ehkä hänen silmäänsä osui jotain, koska pari päivää myöhemmin silmä alkoi rähmiä ja Sipi piti sitä koko ajan sikkuralla.
Emäntä kysyi kasvattajalta suositteleeko hän mahdollisesti jotain tippoja silmään, mutta kasvattaja sanoi että on parasta käydä näyttämässä silmää eläinlääkärissä, jotta voidaan varmistua ettei siellä ole haavaa tai roskaa.
Niinpä teimme ensimmäisen eläinlääkärireissun Saksassa. Tai no minä odottelin autossa sillä välin kun Sipi oli vastaanotolla, mutta olin kuitenkin hengessä mukana.
Tutkimusta varten Sipin silmä puudutettiin ja sinne laitettiin väriainetta, jotta sarveiskalvon haavat näkyisivät. Eläinlääkäri ja avustava hoitaja tutkivat silmän todella tarkkaan, mutta eivät nähneet siellä haavaa eikä roskia. Luultavasti kyseessä oli vain tulehdus ja sitä varten silmään laitetaan nyt kolmesti päivässä hoitavaa voidetta. Sipin vointi onkin parantunut silmissä (heh heh).
Loppu hyvin, kaikki hyvin! Samalla tuli tutustuttua uuteen mukavaan eläinlääkäriin. Se antoi Sipille herkkuja tutkimusten päätteeksi, ja koska Sipi ei osannut istua kun sanottiin "Sitz", niin hän sai herkut seisaaltaan. Lopuksi eläinlääkäri sanoi, että toivottavasti näemme jatkossa mahdollisimman harvoin.

Suolaisia tassunjälkiä

Tänne on tullut vähän pidempi pakkasjakso. Päivisin lämpötila nousee plussan puolelle, mutta öisin on muutama aste pakkasta. Täällä ei osata lakasta lunta kaduilta, vaan talonmiehet heittävät tuhdit kerrokset suolaa joka talon edustalle ja kadunvarsille. Voitte vain kuvitella, mitä se tekee koiran tassuille. Meidän kodin parkettilattiatkin on täynnä tahmeita tassunjälkiä. Onneksi matot on juuri nyt pesulassa, niin ne sentään säästyvät suolalta.
Muuten pakkanen on kivaa, koska maa on jäässä.
Olemme tehneet pitkiä kävelylenkkejä Elben rannassa ja paikallisissa puistoissa. Emäntä kertoi yhdelle suomalaiselle työkaverille, että Hampurin puistoissa on kylttejä, joissa sanotaan että koirat saa olla vapaana, eikä se työkaveri meinannut uskoa että se on totta! Meille se on jo ihan arkipäivää. Olemme oppineet, ettei kaikkia vastaantulevia koiria tarvitse tervehtiä. Olemme myös huomanneet, että joka kerta kun tervehdimme nätisti (eli räyhäämättä) tai ohitamme toiset koirat ilman suurempaa draamaa, saamme emännän tai isännän taskusta pallon suuhun. Se on todella kivaa, sillä juuri niillä palloilla emme saa koskaan muutoin leikkiä. Nykyään käymme ensin nopeasti tervehtimässä vastaantulevaa koiraa ja sen jälkeen juoksemme suoraan isäntäväen luokse hakemaan palkkaa. Oletteko joskus kuulleet Pavlovin teoriasta? Me taidamme olla malliesimerkkejä.

Uusi vuosi, uudet huudit!

Niin on taas vuosi vaihtunut ja raketit ammuttu. Uudenvuodenaattona kävimme päivälenkillä keisarillisen Saksan armeijan vanhoissa harjoitusmaastoissa Hohenlockstedtissa. Mikään vähempi kuin keisarillinen metsä ei olisikaan Sipille kelvannut. Vaikka sää oli melko kurainen, sumuinen ja sateinenkin oli uudessa metsässä kiva kävellä. Näimme yli sata vuotta vanhan ampumaradan suojavalleja. Niistä kertovat opastaulut olivat myös suomeksi, sillä alueella harjoittelivat suomalaiset jääkärit. Vanhoja raunioita enemmän meitä kiinnosti kuitenkin peurojen ruokintapaikalle johtavat jäljet, jotka innostuksestamme päätellen olivat aika tuoreita. Keisarillisessa metsässä kulki hieno ulkoilureitti ja virkistävä puro. Käymme siellä varmasti vielä toistekin!

Vierailimme myös suomalaisten jääkärien muistomerkillä ja tarkastamassa Hohenlockstedtin symbolin eli vanhan vesitornin. Sen edustalla oli vanha suomalainen tykki ja vartiokoppi, joka tietysti piti miehittää parivartiolla.

Ollos huoleton, koirass' valveil' on!

Uudenvuoden aattoilta on monille koirille stressaavaa aikaa. Me Sipin kanssa olemme onneksi paukkuvarmoiksi todettuja, oikein virallisessa luonnetestissä. Kävimme silti iltalenkillä rauhallisella alueella pari tuntia ennen pahinta paukutteluaikaa. Isäntäkin oli ostanut koiranpommeja (hui!), jollaisia ei suomesta saa, mutta ei onneksi käyttänyt niitä meidän nähden.