maanantai 3. huhtikuuta 2017

Blankenesen lenkki

Tänään kävimme taas Blankenessä, kun siellä on hyvät lenkkimaastot ja maisemat.

Rannalla pääsimme riehumaan ja pidimme niin kovaa meteliä, että meitä katsottiin pitkään. Näimme myös pienen valkkaripennun, joka räkytti meille taukoamatta. 

Kävimme tietysti uimassa, kun oli tilaisuus. 

Uponnut vene on nähtävyys, mutta emme joutaneet katsella sitä kun meidän piti riehua niin kovasti. 

Rannalla oli tavallista rauhallisempaa, mikä johtui varmaankin siitä että oli aika tuulinen sää. 

Rannalta pitää nousta takaisin lenkkipolulle lukemattomia portaita pitkin. 

Ja niiden jälkeen on vielä pieni pätkä polkua. 

Tämän "urbaanin kulttuurimaiseman" edustalla meidän piti poseerata, vaikka emme olisi yhtään halunneet. 

Puistossa ei ollut muita ja saimme sen kokonaan itsellemme.

Minä yllytin Sipin kunnon painimatsiin. 

Viimeiset portaat ennen kuin pääsimme autolle. Näyttää kuin olisimme maaseudulla emmekä Hampurin suurkaupungissa.

1 kommentti: