Tänään isäntäväki vei minut lenkille viimeistä kertaa. Päädyimme eläinlääkäriin, jossa sain syödä kulhosta kokonaisen purkillisen tonnikalaa öljyssä (tonnikala on aina ollut minusta erityisen herkullista). Sitten sain rauhoittavan piikin ja tulin hyvin väsyneeksi. Isäntäväki oli vieressä eikä minua pelottanut. Kanyylin laittamista en huomannut enää ollenkaan, enkä myöskään lopetusainetta.
Minä elin hyvän elämän. Teille tämän blogin lukijoille sitä ei tarvitse erikseen julistaa. Jo pelkistä kuvista löytyvät minun pitkän elämäni monet riemut. Viimeisen vuoden aikana vanhuus vei kuitenkin voiton. Lenkeistä tuli pelkkää kävelyä, ja vaikka joskus halusinkin juosta, eivät jalat enää totelleet entiseen malliin. En enää koskaan heiluttanut häntääni. En enää kuullut jos joku tuli ovesta, eikä näössäkään ollut kehumista (paitsi ulkonäössä tietenkin). En osannut asettua iltaisin ja vinguin huolestuneena. Oli aika lähteä täältä.
Tämä blogi on kertonut minun elämästäni. Nyt bloggaajaksi ryhtyy Nukka, joka minun lähtiessäni oli 15 viikon ikäinen. Blogin nimeä ei tarvitse muuttaa sillä Nukka ja Sipi ovat molemmat valkoisiapaimenkoiria kuten minäkin.
Kiitos kaikkille lukijoille minun puolestani. Ehkä tavataan vielä joskus. Kirjoittele ahkerasti Nukka ja pidä hauskaa, sillä elämä on koiran parasta aikaa!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti