Tuholainen ja varas

Kuten viime viikolla ennustin, Viki on alkanut käyttää uusia hampaitaan. Ensin vaikutti siltä, että Viki ei tee juuri mitään tuhoja täällä kotona, mutta nyt hän on päässyt siihen vaiheeseen. Tiedän kokemuksesta, että sille ei voi oikein mitään, kun uudet hampaat alkavat kasvaa ja ikeniä kutittaa. Silloin on pakko päästä järsimään ihan mitä hyvänsä. Meillä on toki paljon erilaisia leluja tähän tarkoitukseen, mutta aina ei vaan jaksa kaluta samoja juttuja. 

Silloin on iskettävä hampaat siihen, mikä ensimmäiseksi osuu tielle. 

Oli se sitten seinä tai lattialista. Isäntäväki ei ollut kovin iloinen, kun nämä tuhot paljastuivat. Onneksi se en ollut tällä kertaa minä, joka sain huutia. 

Minä nimittäin sain myös osani moitteista, mutta eri syystä. Jäin huolimattomuuttani kiinni itse teossa, kun nappasin ruokapöydältä vähän juustoa ja kinkkua, joiden piti mennä isännän leivän päälle. Mitäs jätti ne siihen pöydän reunalle aivan minun kuononi korkeudelle. Sain kovat huudot, mutta rehellisesti sanoen se oli sen arvoista. 

Viki ja ensilumi

Kun muutimme tänne Saksaan, mietin että näkeeköhän Viki lainkaan lunta pentuaikana. Täällähän ei ole sellaisia lumisia talvia kuin vaikka Suomessa. Lumi ja pakkanen ovat minun lemppareitani. On mukavaa, kun tassujen alla narskuu pakkaslumi. Pysyn myös puhtaana silloin, eikä tarvitse joka lenkin jälkeen pestä tassuja ja massua.

No, maanantaina aamulla kun heräsimme, ulkona oli kova lumipyry ja maa oli aivan valkoisena uudesta lumesta! Viki oli aivan hämmästynyt tästä eikä tiennyt, mitä oli tapahtunut. Minä olin tietysti innoissani ja se innostus tarttui myös Vikiin. Olimme aivan riemuissamme aamulenkillä ja telmimme lumessa. 

Harmi vaan, että lumet sulivat jo seuraavana päivänä ja nyt on taas kuraista ja pimeää. 

Hampaat vaihtuu

Vikillä on ollut tällä viikolla hampaidenvaihtoviikko. Huterat pentuajan maitohampaat putoavat suusta ja tilalle kasvavat loppuelämää varten rautahampaat. Välillä hampaat irtoavat kesken vauhdikkaan leikin ja silloin ikenistä tihkuvaa verta on esimerkiksi minun kaulassani tai kyljessäni. Yksi maitohammas onnistuttiin paikallistamaan lattialta, mutta muut Viki on nielaissut.

On hankalaa syödä, kun melkein kaikki poskihampaat puuttuvat. Sen takia Vikillä on ollut tällä viikolla hiukan hitaampi ruokailutahti. Tavallisesti ruoka katoaa tuulen suojaan salamannopeasti, mutta joinakin päivinä Viki on mutustellut ruokaa hitaasti. Isäntäväki onkin kiinnittänyt huomiota siihen, että ruoka turvotetaan nyt erityisen pehmeäksi, jotta syöminen olisi vähän mukavampaa. 

Äkkiä ne hampaat sieltä taas kasvavat takaisin ja sitten Viki voi entistä paremmin järsiä luita ja leluja. Ehkä hän aloittaa sitten myös huonekalujen järsimisen. Se jää nähtäväksi.

Rostockin valoviikoilla

Viki on harjoittelut kaikkia koiran elämässä tarvittavia taitoja. Tavallisia asioita, jotka pitää osata, on esimerkiksi sisäsiisteys, remmissä kävely, ihmisten ja muiden eläinten ohittaminen, yksin kotona oleminen ja kaupungilla kävely.

Suurin osa näistä on jo hyvällä mallilla. Esimerkiksi sisäsiisteys on Vikillä jo suurinpiirtein hallinnassa. Hän kyllä tietää, että tarpeet tehdään ulos, mutta ihan aina ei vaan ehdi pidättää. Yöt sujuu kuitenkin jo hyvin ja päivälläkin pieniä vahinkoja tapahtuu enää muutama viikossa. 

Remmikävely on vähän vaikeaa vielä, kun Viki tykkäisi edetä niin nopeasti että remmi on usein ihan tiukalla. Paremmin se sujuu silloin, kun emme ole yhdessä kävelyllä vaan Viki on privaattilenkillä. Kun olemme yhdessä ulkona, me haluaisimme vain painia. 

Muiden ohittaminen sujuu yleensä ihan hyvin. Täällä Saksassa koirien ei ole tapana tervehtiä ihmisiä, vaikka ne pysähtyisivät juttelemaan isäntäväelle. Meidän pitää siis malttaa olla innostumatta vastaantulijoista. Muita eläimiäkään ei yleensä tervehditä, paitsi tietysti jos ollaan ilman remmiä. Täällä on paljon koiria ja myös kissoja. Peltolenkillä tulee usein ratsastajia vastaan. Minä hallitsen nämä tilanteet yleensä suhteellisen hyvin (paitsi kissoja inhoan). Vikin pitäisi myös opetella ohittamaan muut eläimet ihan rennosti, mutta se on vielä työn alla.

Yksin kotona oleminen on myös harjoitteluvaiheessa. Olemme olleet kahdestaan kotona muutamia tunteja kerrallaan ja se on sujunut tosi hyvin. Viki on jaksanut pidättää tarpeensa eikä ole tuhonnut paikkoja. Tästä olen oikeasti vähän yllättynyt, koska minulle yksinolon opettelu oli tosi paljon vaikeampaa. 

Tällä viikolla opettelimme yhdessä kaupungilla kävelyä. Rostockissa on meneillään valoviikot ja se tarkoittaa sitä, että keskustassa on tosi paljon ihmisiä liikkeellä. Isäntäväki halusi mennä katsomaan valoesityksiä ja samalla päätimme harjoitella kaupungilla liikkumista. 

Aluksi se oli tosi ihmeellistä Vikille. Hän haukkui kaikkea ja oli vähän stressaantunut. Mutta sitten menimme vähän syrjemmäs ja katselimme ihmisiä kauempaa. Vikikin rentoutui ja lopulta pystyimme menemään lähemmäs valoesityksiä. Ne olivatkin aika hienoja! 

Tässä olemme vanhankaupungin reunalla Kröpeliner Torilla. Isäntä katsoo valoshow'ta ja me katsomme emäntää, joka ottaa meistä valokuvan.

Tässä olen laservalossa kävelykadulla. Kuvasta ei näy, miten hieno tämä valoinstallaatio oli.