lauantai 16. heinäkuuta 2016

Vuoroin vieraissa

Viime viikonloppuna kutsuimme Urpon ja Kärsän meille Helsinkiin kylään. Koska oli jälleen lämmin kesäpäivä, päätimme lähteä ulkoilemaan ja uimaan.

Ensin jouduimme tietenkin poseeraamaan kameralle näköalapaikalla. Sipi ei olisi jaksanut, se mietti vaan että miten pääsisi mahdollisimman nopeasti mereen vilvoittelemaan.

Kun pääsimme rantaan, me kaikki syöksyimme veteen ja annoimme turkin kastua. 

Minä noudin keppiä ja Kärsä lähti perään. En tietenkään antanut sen koskea keppiin. Kaikki tämän saaren kepit ovat oikeastaan minun eikä niihin tarvitse muiden koskea.

Uinnin jälkeen annoimme Kärsälle kyytiä. Pyöritimme sitä hiekassa niin, että olimme kaikki aivan likaisia ja jouduimme uudestaan uimaan.

Kärsä yrittää kostaa Sipille, ja minä en meinaa uskoa silmiäni. 

Kärsä parka yrittää pitää meitä loitommalla, mutta emme me niin helposti lannistu. 
Uinnin ja pitkän kävelylenkin jälkeen olimme niin poikki, että nukuimme kotona kaikki sulassa sovussa, eikä kukaan koittanut ahdistella toisia. Hyvä kesäpäivä, sanon minä!

keskiviikko 13. heinäkuuta 2016

Onnea Sipi!

Kesän lapsi Simppu Sumppunen on tänään 4-vuotias!


lauantai 9. heinäkuuta 2016

Kyläluudat

Kävimme viime viikonloppuna kahdessa kyläpaikassa. Ensin Lahdessa ja sitten Vartsalassa. Lahdessa saimme lekotella etupihalla varjossa, käydä pitkällä kävelylenkillä ja painia villisti takapihan nurmikentällä. Se olikin kiva päivä, sillä sattui olemaan kova helle eikä meitä olisi automatkailu kiinnostanut yhtään pidemmälle kuin Lahteen.

Sunnuntaina kävimme Vartsalassa. Siellä olivat myös Urpo ja Kärsä. Pojat stressaantuivat meidän läsnäolosta niin paljon, että he menivät aivan hilseelle. Meidän valkoisista turkeista hilsettä ei näe, mutta kyllä mekin vähän hermoilimme. Aika pian kuitenkin totesimme, että nyt on paras vaan ottaa ihan iisisti, ja rauhoituimme koko porukka. Hengailimme terassilla ja torkuimme. Se oli ihan hauskaa.

Jouduimme toki poseeraamaan kameralle.

Minulla meni joku roska korvaan. Kärsä näytti aika kärsivälle.

Urpolle ja Kärsälle alkoi riittää poseeraaminen. Sipi ja Urpo pitivät hajurakoa.

Kärsä otti hatkat ja kuvaussessio päättyi.

torstai 30. kesäkuuta 2016

Eläinlääkärissä

Kävimme tänään Herttoniemen eläinlääkäriasemalla hankkimassa itsellemme passit. Meidän on tarkoitus matkustaa ulkomaille ja sitä varten tarvitaan matkustusasiakirjat. Nyt meilläkin on sellaiset!
Niitä varten tarvittiin vain toimiva siru ja voimassaolevat rokotukset. Nehän meillä on, joten passien saamisessa ei ollut ongelmia.
Samalla reissulla minusta otettiin verikoe. Minun haiman vajaatoimintaa pitää seurata. Olen kyllä voinut todella hyvin sen jälkeen kun aloin saamaan raakaa sianhaimaa, mutta eihän siitä haittaa ole, että arvot tarkistetaan.
Sipi sai rokotukset ja hoidon rähmivään silmään.
Koko tämä lysti maksoi yli 400 euroa, mutta mitäpä sitä ei ihmiset lemmikkiensä eteen tekisi! Me olemme tällaisia tyyriitä tylleröitä.

Tässä odottelemme vuoroamme lääkärille.

Ainiin, kävimme myös puntarilla. Minun kohdallani se näytti 30,3 kg ja Sipin kohdalla 30,1 kg. Ollaan tasoissa!

lauantai 25. kesäkuuta 2016

Juhannusjuttuja

Kävimme eilen katsomassa juhannuskokkoa. Se oli ihan hauskaa, paitsi että minun mielestäni laituri, jolla istuimme, keikkui aika inhottavasti.
Katselimme kokkoa aika pitkään ja sen jälkeen kävelimme kotiin valoisassa kesäyössä.



Eilen tapahtui muutakin hauskaa: Sipi äkkäsi varvikossa lymyilevän myyrän, ja meni sitä ahdistelemaan. Myyrä lähti kipittämään tien yli, mutta Sipi huomannut mitään. Minä sen sijaan näin tilanteen ja lähdin myyrän perään. Otin sen kiinni nopeasti ja nappasin sen hellästi hampailla ilmaan. Yritin kysyä siltä "Onko sulla tupakkaa myyrä?", mutta en saanut sanottua mitään kun se hötkyili suussani. Päästin sen sitten jatkamaan hommiaan ja me lähdimme kävelemään eteenpäin.

Kaikenlaisia juhannusjuttuja.

perjantai 24. kesäkuuta 2016

Hyvää juhannusta


Tänä vuonna vietämme juhannusta kotona Helsingissä. Meillä on täällä mukavat merelliset maisemat, lämmin kesäsää ja ehkä vähän aurinkoakin. Eilen illalla saimme maistaa makkaraa, joka oli kylläkin paistettu liedellä eikä nuotiolla.
Kävimme ottamassa jo muutamia juhannuskuvia eilen illalla. Meillä oli juuri noin leppoisa tunnelma kuin kuvista välittyy.







maanantai 6. kesäkuuta 2016

Kesäkuu

Kesä tuli vaivihkaa. Yhtäkkiä on lämmin ja tarkenee ilman talviturkkia.
Käymme lähes päivittäin uimassa tai ainakin kahlaamassa. Välillä poseeraamme kameralle.




.

tiistai 24. toukokuuta 2016

Koirahotellissa

Emäntä lähti viime viikon lopulla kuulemma jonnekin tosi, tosi kauas. Valitettavasti myös isäntä joutui tällä viikolla lähtemään matkoille, tosin ei kuulemma aivan niin kauas kuin emäntä. Meitä moinen matkustelu ei varsinaisesti haittaa, sillä pääsimme viikoksi Koirahotelli Pia's Dreamdogsiin! Paikka on meille jo entuudestaan tuttu, ja siellä on aina ollut ihan mukavaa. Viikko vierähtää varmasti nopeasti rutiinien rytmittäessä päiviä. Saatamme jopa päästä uimaan hotellin altaaseen!

perjantai 6. toukokuuta 2016

Talviturkki heitetty

Kesäiset lämpötilat yllättivät meidät! Minulla alkoi kova karvanvaihto, ja eilen emäntä päästi meidät jo mereen uimaankin. Me molemmat juoksimme keppien perässä niin syvälle, että tassut eivät enää ylettäneet pohjaan. Mukavasti se viilensi. Oli myös kiva huomata, että uimataito ei ole unohtunut talven aikana.
Sipi väijyi minua ja kuvitteli saavansa kepin, jonka olin hakenut uimalla.

keskiviikko 4. toukokuuta 2016

Pennutta

Sipi kävi eilen ultraäänitutkimuksessa. Sitä varten siltä ajettiin mahasta kaikki karvat pois! Tutkimuksen tarkoituksena oli selvittää, oliko muutaman viikon takainen siemennys tuottanut toivottuja tuloksia. Mutta ei: kaikkien suureksi pettymykseksi Sipin mahassa ei ollut yhtään pentua. Kasvattaja oli myös hurjan pettynyt mutta lupasi, että Sipi saa yrittää pentuhommia vielä kerran uudestaan, ehkä jo vuoden kuluttua.

P.S.: Sipi on tosi hassun näköinen ilman mahakarvoja. Ulkona se ei aluksi se ei tykännyt ollenkaan, kun kevättuuli pääsi pyörimään mahan alla.